punakaartin huono

kuri ja huolto

Sisällissodassa kuoli 36000 joista yli 30000 punaista. Punakaartien mies vahvuus oli suurempi kuin valkoisten. Tappio johtui siis huonommasta johdosta ja heikommasta taistelu hengestä.

Punakaartit olisi pitänyt organisoida siten, että heidän upseereillaan olisi ollut enenmmän auktoriteettia. Kun kaartit saivat mahdollisuuden äänestää upseerinsa, saattoivat he vaihtaa johtajaa mielensä mukaisesti. Upseerit olisi sitä vastoin pitänyt nimittää komppanian ja paikkakunnan ulkopuolelta. Jos esim. Koskela olisikin nimitetty naapurikylään kaartin johtajaksi, olisi hänellä ollut etäisyyden tuomaa auktoriteettia. Näitä asioita ei kukaan punakaartin johdosta ollut osannut huomioida.

Kuri oli varsin kehnoa. Kun kuri oli huonoa, oli myös johtaminen vaikeaa lähes mahdotonta. Kaartit eivät kyenneet hyökkäämään ja komppania oli suurin taktinen yhtymä, kun valkoisilla se sentään oli pataljoona.

Punaisten voitolla olisi ollut kohtalokkaat seuraukset maatalous valtaisessa maassamme. On mahdotonta sanoa, oltaisiinko menty kollektivisointiin ja muihin utopioihin. Johtaja O.V: Kuusinen osoitti 30 luvulla pystyvänsä yhtä häikäilemättömään julmuuteen kuin berija ym. kgp johtajat. Kuusisen kerrotaan ilmiantaneen jopa maamiehiään säilyttääkseen oman nahkansa.

Tyypillinen punaupseeri oli Verneri Lehtimäki. Lehtimäellä oli jonkin verran koulutusta venäjän armeijasta, niinpä hän pääsi pataljoonan johtajaksi. Surkeasti Lehtimäki epäonnistui kurin pidossa kun hänen pataljoonansa päätti palata kotiin. Tampereella Lehtimäki sai epäkiitollisen tehtävän tampereen ylipäällikkönä kun Salmela kaatui. Lehtimäki sai kuitenkin joukot taistelemaan ja pelasti oman nahkansa yön alla tapahtuneeseen jään yli tapahtuvaan joukkopakoon. Kaikki varman kuoleman saavat pakenivat, ja vain rivimiehet jäivät kaupunkiin. Sodan jälkeen Lehtimäki toimi upseerina NL:n ilmavoimissa, missä toimi aina stalinin pudistuksiin asti. Stalinin puhdistuksissa hänet likvidoitiin.

97

1657

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vaatteet

      Köyhää sivistymätöntä väestöä on helppo agitoida kun vatsa on tyhjä. Nälkä saa tämän ns. roskasakin tarttumaan aseisiin. Johtajat puolestaan ovat aina tällöin paljon köyhälistöä ylempänä sivistyksen osalta. Tavallisesti johtajat ovat aina olleet vähintään porvareita.

      KOmmunismin aatetta ei Suomessa kuin venäjälläkään ymmärtänyt kuin kourallinen. Loppu osa huijattiin mukaan lupaamalla maat omikseen.

      Aluksi Lenin näyttikin pitävän lupauksensa. Torpparit saivat tilansa itselleen. Ongelmaksi tulikin nyt venäläinen laiskuus. Laiska venäläinen talonpoika ei jaksanut viljellä myyntiin asti. Sadot pidettiin itsellään. Tämä aikaansai kaupumkeihin nälänhädän. Aatelisto oli hoitanut viljan myynnin aikaisemmin. Nyt kommunistit päättivät pistää toimeksi. Tulos tiedetään.
      Vastarintaa tekevät kulakit vietiin siperiaan, jossa nousi erämaahan Norilskin kaltaisia kaivoskaupunkeja.

      Terrori muuttui järjen vastaiseksi vasta 36 jolloin vainoilla alettiin järjestelmällisesti tuhota ns. epäluotettavaa ainesta. Vainoharhaisen vainon pääarkkitehdit tuhosivat näissä noin 30000 upseeria ja paljon muita ihmisiä.

      • aatetta

        ymmärsi tosiaan kourallinen ihmisiä - ylläpitääkseen kommunismin utopiaa sitä piti vaalia terrorismilla ja pelolla, muuta tapaa ei ollut... sillä muuten se hajoaisi käsiin.
        vieläkö on ihmisiä, jotka puolustavat kommunismin puolesta taistelleita (tyhmiä ja tietämättömiä)?

      • -Make-

        "Ongelmaksi tulikin nyt venäläinen laiskuus. Laiska venäläinen talonpoika ei jaksanut viljellä myyntiin asti. Sadot pidettiin itsellään."

        Höpö höpö. Ei kannattanut viljellä kun kommarit veivät ylijäämän maksamatta mitään. Tästä seurasi satojen romahdus koska tyhmä paljon työtä tekee.

        "Terrori muuttui järjen vastaiseksi vasta 36 jolloin vainoilla alettiin järjestelmällisesti tuhota ns. epäluotettavaa ainesta."

        Neuvostovaltion terrori oli kyllä ihan alusta pitäen täysin järjetöntä.

    • tietoa asiasta
      • naapurissa

      • Eversti Ausfeld

        "Agitaattorit, johtajat ja aseistetut venäläiset ammutaan, toisten asiaa tutkii tuomioistuin."

        Eversti Ausfeld./ Tampere 1918

        Paha sai palkkansa!
        Ja itku jatkuu... ei me mitään tehty!

      • -Make-
        naapurissa kirjoitti:

        Ei ollut punikeilla helppoa Neuvostoliitossakaan.

        Lainaus Hesarista: "Rentola päättelee, että Stalinin terrorissa saattoi koko Neuvostoliitossa "kaatua" saman verran suomalaisia kuin talvisodassa eli suuruusluokkaa 20000 ihmistä."

        Lue kirja-arvio Kimmo Rentolan väitöskirjasta seuraavasta linkistä
        http://www.hs.fi/kirjahaku/?teemahaunTyyppi=bookTitle&teemahaunFraasi=kenen joukoissa seisot&selaus=teema.kirjaArvio

        "Lainaus Hesarista: "Rentola päättelee, että Stalinin terrorissa saattoi koko Neuvostoliitossa "kaatua" saman verran suomalaisia kuin talvisodassa eli suuruusluokkaa 20000 ihmistä.""

        Tuohon ei oikein muuta osaa sanoa kuin että "ähäkutti"!

        :-)

      • Tietosi asiasta

        Hyvä.

    • upseeristoa

      ei mikään armeija pysty toimimaan.Siinä suhteessa voisivat suomalaisia upseereita näillä palstoilla halveeraavat vähän miettiä asioita. Miten olisi viime sodissa käynyt ilman vastuuntuntoista ja ammattitaitoista johtajistoa? Nyt sentään jotenkin selviydyttiin.

      Yli 800 aktiiviupseeria kaatui ja vähintään saman verran haavoittui vakavasti. Monet haavoittuivat useaan kertaan.Näitä nyt syytetään rikollisiksi.Hoh-hoijaa.

      • Todellisuudessa

        Tuntemattomassa sotilassa on eritelty suomalaisten upseereerien piirteitä (Lammio ja puhdetyöt). Suomessa upseeriksi pääsi melko helposti, kun oli vain jääkärikoulutus. Suurten joukkojen johtamiseen ei heistäkään ollut. Jopa nuorempien jollain lailla upseerikoulun käyneiden ymmärrys aseiden käytöstä oli puutteellinen. Poikkeuksena vain SS-Wikingin panssarimiehet.

        Olisi ollut suureksi hyödyksi samaan tapaan kuin NL:ssa kouluttaa upseerit jo valmiiksi siiviiliammattinsa puolesta koulutetuista. Tuo väite vastuuntunnosta pätee talvisotaan, mutta ei jatkosotaan. Ilmavoimista ei jatkosodassa ollut tosipaikan tullen mitään hyötyä puolustukselle. Kaikki oli it:n varassa.

        Rikollisia he olivat siinä mielessä, että lähettivät alokkaita laivoissa ilman suojaa saksalaisten pommitettaviksi Perämeren satamiin.

      • kuvitelmia
        Todellisuudessa kirjoitti:

        Upseeriksi pääsi vain ensin RUK:n käymällä ja sitten KaDETTIKOULU, kapteenikurssi ja sotakorkea/komentajakurssi. Joitain poikkeuksia oli. Jääkärit kävivät täydennyskursseja mm. KOMEnTAJAKURSSEJA JA monet sotakorkeakoulun ulkomailla tai Suomessa.Pääosa reserviupseeereista oli tietysti esimiesasemassa siviilissäkin.

        Suomalainen upseerikoulutus oli ja on kansainvälisesti hyvää tasoa.

        Aseiden käyttö hallittiin hyvin. Suomalaisia ei palvellut SS-Wikingin panssariosastossa vaan jalkaväessä.

        Miten jatkosodan upseerit olivat vastuuttomia?

        Koneiden puute ei ollut ilmavoimien vika. Lentäjät olivat hyvin koulutettuja, kuten tulokset osoittivat.

        Siis Tornion maihinnousu oli rikollinen? Olivatko vuosia sotineet veteraanit alokkaita?

        Tekstisi on tietämättömyyden malliesimerkki.

      • Vouhotusta
        kuvitelmia kirjoitti:

        Sivuseikkoihin ja itsestäänselvyyksiin vetoaminen ei vakuuta. Tarkoitin tietenkin vakinaista kantaporukkaa. Saksan kävijät voidaan koulutuksensa monipuolisuuden takia rinnastaa vaikka palkkasotilaisiin. He kuuluivat moottoroituun divisioonaan. Kaikki eivät taistelleet jääkäriyksikössä vaan heitä oli myös tykistössä ja rynnäkkötykki oli saksalaisilla aina jalkaväen mukana. Tiettävästi useita näistä Talissa suomalaisten rynnäkkötykkien parissa.

        Vastuuttomuus ilmenee kannaksella ja on ilmiselvää. Paitsi ellei halua lakaista maton alle kaikkia mitä siellä kesällä -44 tapahtui.

        Lue Wolf Halstin kirja, niin tiedät enemmän. Ei siinä ylistetä johtoa, vaan muistaakseni kerrotaan huonoista henkilösuhteista.

        Siis nämä ovat pyhäkoulupoikien juttuja siihen verrattuna, mitä Viipurissa tapahtui.

        Alla on muutamia lainauksia.

        Lapin sotaa on kutsuttu myöhemmin "lasten ristiretkeksi", koska Moskovan välirauhan perusteella piti Suomen armeija saattaa rauhanajan kannalle ja Lapin sodassa oli käytettävä näin ollen myös kaikkein nuorimpia ikäluokkia.

        Suomalaiset tekivät Lapin sodan aikana uhkarohkean maihinnousun aseettomilla rahtilaivoilla Tornion Röyttään.
        Maihinnousu johti Tornion taisteluun, jossa kuoli yli 300 suomalaista.
        Kaupunkia ei ehditty evakuoida, joten siviiliväestö joutui keskelle sotanäyttämöä.

        Sotilaallisesti hyökkäys oli uhkapeliä, sillä laivat olivat avomerellä täysin suojattomia, eikä maihinnousulla ollut lainkaan ilma- tai muuta tulitukea, ainoastaan tilapäisesti kannelle asennetut kevyet ilmatorjuntatykit. Röyttän sataman edustalle laivat saapuivat varhain sunnuntaiaamuna 1. lokakuuta. Satamaan tullessaan laivojen oli kuljettava Laivasaareen sijoitetun saksalaisen raskaan 88-millisen ilmatorjuntapatterin editse. Satamassa maihinnousujoukkojen purku rahtilaivojen ruumasta tapahtui kulkusilloilla sekä nostureilla ja kesti tuntikausia.[3]

      • on juuri
        Vouhotusta kirjoitti:

        yleistää asioita ilman asiantuntemusta. Yksittäiset operaatiot ovat eri asia kuin upseeriston pätevyys henkilöstöryhmänä.

        Waffen-SS:n miuehet olivat todella päteviä taistelijoita, mutta ei sen kummempia kuin muutkaan. Heistä tuli kyllä toistasataa reservinupseeria.

        Miten Kannaksella oltiin vastuuttomia? Useissa pataljoonissa kaatuivat upseerit lähes viimeiseen mieheen.

        Viipurissa kaatui mm. kaksi pataljoonan komentajaa. Miehet sieltä karkuun lähtivät.Syytä oli tietenkin upseereissakin.

      • Kaikilla tasoilla
        on juuri kirjoitti:

        Lapsellista on jäkättää vastaan ja fiilistellä typeryyksiä.

        Miten sinä voit jäkättää asiantuntemuksesta, kun et ole nähtävästi ollu edes syynis.

        Taas itsestään selvyyksiä. Heistä ei tietenkään voinut tulla mitään, kun heidät potkittiin valtiolta pois.

        Ei voida yleistää kaikkien olleen vastuuttomua, mutta tiettyä hällä-väliä meininkiä esiintyi ainakin läpijuoksussa. Korkeimmat upseerit päämajassa muuten olivat sitämieltä, että luovutetaan ja korkataan uus puteli.

        Syy oli Viipurissa nimenomaan upseerien. He käyttivät tulta väärin eivätkä huolehtineet linnoittautumisesta ja aseista. Kiire on aina hyvä tekosyy. Miehet lähtivät karkuun eivätkä upseerit uskaltaneet ampua perään, sillä miehistöllä oli vielä jokunen patruuna jäljellä. Ainoastaan lääkintäupseeri jäi ja hän katosi kokonaan alaisineen.

      • kukassaan!
        Kaikilla tasoilla kirjoitti:

        Olet niin tyhmä, ettet sitä edes itse tajua.

        LUe nyt edes joku sotahistoria! Vaikka ei se mitään hyödytä, kun kuettu pitäisi vielä ymmärtääkin.

      • Jäkättäjä
        kukassaan! kirjoitti:

        Olet niin tyhmä, ettet sitä edes itse tajua.

        LUe nyt edes joku sotahistoria! Vaikka ei se mitään hyödytä, kun kuettu pitäisi vielä ymmärtääkin.

        Amiksille ei ole historian kirjoja, niin ne väittävät vastaan. Opettelehan poika Kannas 1944 tai Lapin sota 1944-45. Kirjoita sitten asiaa, jos tulee mieleen.

      • Sven Hassel
        Todellisuudessa kirjoitti:

        Tuntemattomassa sotilassa on eritelty suomalaisten upseereerien piirteitä (Lammio ja puhdetyöt). Suomessa upseeriksi pääsi melko helposti, kun oli vain jääkärikoulutus. Suurten joukkojen johtamiseen ei heistäkään ollut. Jopa nuorempien jollain lailla upseerikoulun käyneiden ymmärrys aseiden käytöstä oli puutteellinen. Poikkeuksena vain SS-Wikingin panssarimiehet.

        Olisi ollut suureksi hyödyksi samaan tapaan kuin NL:ssa kouluttaa upseerit jo valmiiksi siiviiliammattinsa puolesta koulutetuista. Tuo väite vastuuntunnosta pätee talvisotaan, mutta ei jatkosotaan. Ilmavoimista ei jatkosodassa ollut tosipaikan tullen mitään hyötyä puolustukselle. Kaikki oli it:n varassa.

        Rikollisia he olivat siinä mielessä, että lähettivät alokkaita laivoissa ilman suojaa saksalaisten pommitettaviksi Perämeren satamiin.

        "Ilmavoimista ei jatkosodassa ollut tosipaikan tullen mitään hyötyä puolustukselle. Kaikki oli it:n varassa."

        Ehkäpä epäonnistunein kommentti ikinä, missään. Normaalisti perustelen kommentit, mutta tähän ei jaksa.

      • Komsomolskaja pravda
        Kaikilla tasoilla kirjoitti:

        Lapsellista on jäkättää vastaan ja fiilistellä typeryyksiä.

        Miten sinä voit jäkättää asiantuntemuksesta, kun et ole nähtävästi ollu edes syynis.

        Taas itsestään selvyyksiä. Heistä ei tietenkään voinut tulla mitään, kun heidät potkittiin valtiolta pois.

        Ei voida yleistää kaikkien olleen vastuuttomua, mutta tiettyä hällä-väliä meininkiä esiintyi ainakin läpijuoksussa. Korkeimmat upseerit päämajassa muuten olivat sitämieltä, että luovutetaan ja korkataan uus puteli.

        Syy oli Viipurissa nimenomaan upseerien. He käyttivät tulta väärin eivätkä huolehtineet linnoittautumisesta ja aseista. Kiire on aina hyvä tekosyy. Miehet lähtivät karkuun eivätkä upseerit uskaltaneet ampua perään, sillä miehistöllä oli vielä jokunen patruuna jäljellä. Ainoastaan lääkintäupseeri jäi ja hän katosi kokonaan alaisineen.

        "Lapsellista on jäkättää vastaan ja fiilistellä typeryyksiä."

        Sinä sitten hämmästelet keskustelupalstalla sitä, että kaikki eivät ole kanssasi samaa mieltä? Kummallista?

        "Miten sinä voit jäkättää asiantuntemuksesta, kun et ole nähtävästi ollu edes syynis."

        Ja sinä itse olet ja 'asiantuntemuksesi' kumpuaa siitä?

        "Ei voida yleistää kaikkien olleen vastuuttomua, mutta tiettyä hällä-väliä meininkiä esiintyi ainakin läpijuoksussa."

        Millä tavalla? Neuvostoliitolla oli Kannaksella viisinkertainen ylivoima ja apuna mahtava tykistö ja ps-vaunuja! Lisäksi kaikki hyökkäävät jv-divisioonat olivat ns kaartin iskudivisioonia, joissa väki oli nuorta ja paras mahdollinen aseistus. Ei ollut ihme se, että rintama murtui.

        "Korkeimmat upseerit päämajassa muuten olivat sitämieltä, että luovutetaan ja korkataan uus puteli."

        Ja tälle neronleimaukselle löytynee jonkinlainen lähdeviite?

        "Syy oli Viipurissa nimenomaan upseerien. He käyttivät tulta väärin eivätkä huolehtineet linnoittautumisesta ja aseista. Kiire on aina hyvä tekosyy."

        Viipuria puolustu liian pieni yhtymä. Pasljon pienempi kuin Talvisodassa. Lisäksi ammushuolto petti pahasti ja siihen oli syynä muu kuin 20. prikaati. Syyllisiä löytyi armeijakunnan tykistökomentajaa myöten.

        "Miehet lähtivät karkuun eivätkä upseerit uskaltaneet ampua perään, sillä miehistöllä oli vielä jokunen patruuna jäljellä."

        Ja höpö höpö. Ampumalla pysäyttämistä tapahtui käytännössä todella harvoin. Pakokauhu piti pystyä pysäyttämään heti alkuun, mutta siinä epäonnistuttiin.

        "Ainoastaan lääkintäupseeri jäi ja hän katosi kokonaan alaisineen."

        Etenevät venäläiset joukot surmasivat sidontapaikalla lääkärin, lääkintävääpelin ja parikymmentä tajutonta haavoittunutta.

        Olet todella asiantuntematon!

    • yksityisyrittäjä

      Nykyisin suomalainen duunari ilmiantaa työkaverinsa säästääkseen työpaikkansa.Ei se aate ole paljoa muuttunut.

    • kollektivisointiin

      ollaan päästy ja ihan oikeiston voimin.
      Maata viljellään suurissa yksiköissä palkatulla työvoimalla ja subventoiduin hinnoin ja tuin.

    • itämaantietäjä

      Otto Ville on kiistatta historiamme suurin massamurhaaja. Miehellä oli keskeinen rooli Neuvostoliiton hallinnossa 1930-luvulta alkaen ja sitä ennenkin mies oli mukana ulkomaisen toiminnan johdossa.
      Meillä heppu rehabilitoitiin 70-luvun stallarien voimin ja luotiin kuva vaatimattomasta Kominternin virkamiehestä, vaikka se oli jotakin aivan muuta eläessään.
      Kuusinen oli ensin sotilastiedustelu GRU:n johtajia ja sitten NKP:n keskuskomitean hallinnollisten elinten toimiston johtajia. Kyseinen byroo hallitsi kaikkia vankileirejä, vankiloita, oikeuslaitosta ja terrori- sekä vakoilukoneistoja.
      Tuossa virassaan hän oli yksi niistä miehistä, jotka toteuttivat Stalinin hirmuvallan ja osallistuivat miljoonien ihmisten murhaamiseen.

    • NÄIN ON

      STALIN TAPATTI 25 MILJOONAA OMAN MAAN KANSALAISTA

    • kikel comes home

      Ainahan Venäjällä ja sen kätyreillä on huono huolto ollut. Amerikkahan sitä puljua huolti toisessakin ottelussa.

    • Viralliset luvut

      > Sisällissodassa kuoli 36000 joista yli 30000 punaista

      Kansallisarkiston mukaan vajaat 37 000 kuollutta jakautuivat seuraavasti:

      Punaisia 27 000
      Valkoisia 5 200
      Muita 4 400

    • klups1

      Stalin tapatti 8500 punikkia jotka pakenivat Venäjälle.

    • tai sitten

      Huolto oli huonoa. Iso osa punikeista kunnostautui vuotta myöhemmin Milleriä ja Judenitsia vastaan.

    • näin se on

      punakaartit oli vain ja ainoastaan paikkakunnan mies sakkeja joiden johtaja valittiin siinä paikalla ja sitten oli joitain isompia auktoriteetteja jotka sen silmän räpäyksen jälkeen yhditivät ja sekoittivat näitä porukoita.
      punakaartien aseet oli se mitä hepulla sattui olemaan seinällä ja sitten paikkakunnan taloista ryöstettiin lisää. kun he sitten saivat parempia aseita he eivät osanneet niitä käyttää.

      lahtareilla oli toisin, munkin kotikylän eräässä sivukyläs oli joku jefreitteri joka koulutti miehiä, leikkivät että puukeppi on kivääri.
      tämän koulutuksen ansiosta kuitenkin yhteishenki ja "sota taito" parani.

      punaaset luotti miehittäjän apuun.

      • näin se menee

        Ja mitä tästä sekä Viron kohtalosta opimme. Ryssien "ystävyys ja yhteistyö" on yleensä kuolettavaa laatua.

      • näin se menee
        näin se menee kirjoitti:

        Ja mitä tästä sekä Viron kohtalosta opimme. Ryssien "ystävyys ja yhteistyö" on yleensä kuolettavaa laatua.

        virolla ei ole vaikutusta suomen sisällisotaan.
        ruotti vaikutti enemmäm.

      • Hölynpölyä taas!!

        "punakaartit oli vain ja ainoastaan paikkakunnan mies sakkeja joiden johtaja valittiin siinä paikalla ja sitten oli joitain isompia auktoriteetteja jotka sen silmän räpäyksen jälkeen yhditivät ja sekoittivat näitä porukoita.
        punakaartien aseet oli se mitä hepulla sattui olemaan seinällä ja sitten paikkakunnan taloista ryöstettiin lisää. kun he sitten saivat parempia aseita he eivät osanneet niitä käyttää."

        Punakaartin runkona oli järjestäytyneen työväen muodostanat komppaniat, joita rintamaesikunnat johtivat

        Aseet saatiin Venäjältä ja venäläisten varuskunnista. Konekiväärien ja tykkien käyttäjiä kouluttivat venäläiset asiantuntijat. Helsingisä oli Tykistökoulu.
        Esimerkiksi Tampereella oli venäläisiä konekivääri- ja tykkimiehiä.

        "lahtareilla oli toisin, munkin kotikylän eräässä sivukyläs oli joku jefreitteri joka koulutti miehiä, leikkivät että puukeppi on kivääri."

        Suojeluskuntia kouluttivat muutamat jääkärit ja entiset tsaarin armeijan upseeriti. Koulutus oli vähäistä ja aseista pulaa. Vain Pohjanmaalla niitä oli alkuun enemmän Saksasta tuotuina. Patruunapula oli kova.

      • yhdistä pisteet
        näin se menee kirjoitti:

        virolla ei ole vaikutusta suomen sisällisotaan.
        ruotti vaikutti enemmäm.

        Siis yleinen viesti oli "luota ryssään ja päädy työntämään nurmea" ymmärrätkö. Ja tietysti myös virolaisten kommunistien kohtalolla on vaikutusta asiaan. Onneksi tämä ja venäläisten sikamainen käytös Suomessa estää suomalaisia enää menemästä kommarihömppään mukaan.

      • ja mitä tulee
        näin se menee kirjoitti:

        virolla ei ole vaikutusta suomen sisällisotaan.
        ruotti vaikutti enemmäm.

        Ruotsiin, niin eipä oikeastaan. Ruotsi ei vaikuttanut kummankaan maan asioihin. Merkittäviä aseita se ei tuottanut 1918 ja Viron tilanteesta pysyi täysin ulkona. Virolaiset eivät saaneet Ruotsilta kruunun kruunua, mutta silti ottivat luuserikansana käyttöön Viron markan tilalle "Viron kruunun" vuonna 1928.

      • Puupyssysukua
        Hölynpölyä taas!! kirjoitti:

        "punakaartit oli vain ja ainoastaan paikkakunnan mies sakkeja joiden johtaja valittiin siinä paikalla ja sitten oli joitain isompia auktoriteetteja jotka sen silmän räpäyksen jälkeen yhditivät ja sekoittivat näitä porukoita.
        punakaartien aseet oli se mitä hepulla sattui olemaan seinällä ja sitten paikkakunnan taloista ryöstettiin lisää. kun he sitten saivat parempia aseita he eivät osanneet niitä käyttää."

        Punakaartin runkona oli järjestäytyneen työväen muodostanat komppaniat, joita rintamaesikunnat johtivat

        Aseet saatiin Venäjältä ja venäläisten varuskunnista. Konekiväärien ja tykkien käyttäjiä kouluttivat venäläiset asiantuntijat. Helsingisä oli Tykistökoulu.
        Esimerkiksi Tampereella oli venäläisiä konekivääri- ja tykkimiehiä.

        "lahtareilla oli toisin, munkin kotikylän eräässä sivukyläs oli joku jefreitteri joka koulutti miehiä, leikkivät että puukeppi on kivääri."

        Suojeluskuntia kouluttivat muutamat jääkärit ja entiset tsaarin armeijan upseeriti. Koulutus oli vähäistä ja aseista pulaa. Vain Pohjanmaalla niitä oli alkuun enemmän Saksasta tuotuina. Patruunapula oli kova.

        Kyllä tuollaista puupyssykoulutusta oli, valkoisellakin puolella. Minunkin isoisäni opetti perimätiedon mukaan juuri noin rintamalle lähtijöitä, sillä hän oli käynyt tsaarin armeijan ja tiesi, miten sulkeisia vedetään. Ei kyllä sitten itse lähtenyt sotaan, kun oli jo monen pienen lapsen isä. Eipä hänellä kyllä itselläänkään ollut kuin puupyssy.

        Suojeluskuntiin kuului vain erittäin pieni osa valkoisesta armeijasta ja koko organisaatiokin oli lastenkengissä. Eivät nuo "muutamat jääkärit" ehtineet kouluttaa miehistöä, jotka asuivat hujan hajan pikku kylissä ennen rintamalle lähtöä, vaan korkeintaan vasta kokoamispaikoissa tai rintamalla, jossa miehet saivat oikean aseen käteensä. Kiirekin oli, sillä laajempi rekrytointi aktualisoitui vasta tammi-helmikuun vaihteessa.

        Oliko tuollaisesta puupyssykoulutuksesta sitten hyötyä vai ei? Varmaan saman verran kuin armeijan sulkeisharjoituksistakin eli oppi komennot. Ehkä se hieman nopeutti jatkokoulutusta.

      • juuh juuh
        Puupyssysukua kirjoitti:

        Ja minun isäni oli isoäitisi KELAN holvin kamarineito. Usot sie. Perimätiedon mukaan sukusi kävi KELASSA jo 1916.

      • ja ensinnäkin
        Puupyssysukua kirjoitti:

        Kyllä tuollaista puupyssykoulutusta oli, valkoisellakin puolella. Minunkin isoisäni opetti perimätiedon mukaan juuri noin rintamalle lähtijöitä, sillä hän oli käynyt tsaarin armeijan ja tiesi, miten sulkeisia vedetään. Ei kyllä sitten itse lähtenyt sotaan, kun oli jo monen pienen lapsen isä. Eipä hänellä kyllä itselläänkään ollut kuin puupyssy.

        Suojeluskuntiin kuului vain erittäin pieni osa valkoisesta armeijasta ja koko organisaatiokin oli lastenkengissä. Eivät nuo "muutamat jääkärit" ehtineet kouluttaa miehistöä, jotka asuivat hujan hajan pikku kylissä ennen rintamalle lähtöä, vaan korkeintaan vasta kokoamispaikoissa tai rintamalla, jossa miehet saivat oikean aseen käteensä. Kiirekin oli, sillä laajempi rekrytointi aktualisoitui vasta tammi-helmikuun vaihteessa.

        Oliko tuollaisesta puupyssykoulutuksesta sitten hyötyä vai ei? Varmaan saman verran kuin armeijan sulkeisharjoituksistakin eli oppi komennot. Ehkä se hieman nopeutti jatkokoulutusta.

        Idiootti! Suojeluskunnat oli sama asia MITÄ Valkoinen Armeija. Suojeluskunnista tuli myöhemmin valkoinen armeija. Saatana miten voit olla tyhmä jopa työkyvyttömyyseläkkeellä olevaksi sotakarkurin ja ryssän sekoitukseksi.

      • näin se on
        Hölynpölyä taas!! kirjoitti:

        "punakaartit oli vain ja ainoastaan paikkakunnan mies sakkeja joiden johtaja valittiin siinä paikalla ja sitten oli joitain isompia auktoriteetteja jotka sen silmän räpäyksen jälkeen yhditivät ja sekoittivat näitä porukoita.
        punakaartien aseet oli se mitä hepulla sattui olemaan seinällä ja sitten paikkakunnan taloista ryöstettiin lisää. kun he sitten saivat parempia aseita he eivät osanneet niitä käyttää."

        Punakaartin runkona oli järjestäytyneen työväen muodostanat komppaniat, joita rintamaesikunnat johtivat

        Aseet saatiin Venäjältä ja venäläisten varuskunnista. Konekiväärien ja tykkien käyttäjiä kouluttivat venäläiset asiantuntijat. Helsingisä oli Tykistökoulu.
        Esimerkiksi Tampereella oli venäläisiä konekivääri- ja tykkimiehiä.

        "lahtareilla oli toisin, munkin kotikylän eräässä sivukyläs oli joku jefreitteri joka koulutti miehiä, leikkivät että puukeppi on kivääri."

        Suojeluskuntia kouluttivat muutamat jääkärit ja entiset tsaarin armeijan upseeriti. Koulutus oli vähäistä ja aseista pulaa. Vain Pohjanmaalla niitä oli alkuun enemmän Saksasta tuotuina. Patruunapula oli kova.

        hyvin sanottu "suojeluskuntia koulutti MUUTAMAT jääkärit"

        isojoen kylän sivu kyläs oli niistä muutamasta kaks ja puol.

        HEH HAH HOOO.
        """Punakaartin runkona oli järjestäytyneen työväen muodostanat komppaniat, joita rintamaesikunnat johtivat......""""
        Saat järjestyksen kuulostamaan ihan hyvältä, sanoisin jopa saksalaiselta.

        punakaartien """järjestäytyneet sotilaat" eivät todellakaan olleet ENNEN vapaus sotaa olleet esim. pohjanmaalla saksalaisen tyylin mukaan järjestäytyneitä.

        jos työväki järjestäytyy se ei tarkoita mitään.

      • no onpa kumma
        näin se on kirjoitti:

        Se ei tarkoita mitään? No miten ne sitten bolsujen johdolla sai Venäjällä aikaan salaisen poliisin ja Puna-Armeijan.

    • redmetal

      Punaisten suunniteltu hyökkäys pohjoiseen tyrehtyi todentotta huonoon johtamiseen ja kuriin, mutta puolustukseen asetuttuaan punaisia joukkoja oli usein vaikea lyödä. Varsinkin Tampereella, jossa sitkeä korttelipuolustus ei enää juuri ollenkaan vaatinut minkäänlaista johtamista, vaan miehet taistelivat, koska heillä ei enää ollut mitään menetettävää. Punaiset kyllä osasivat käyttää kohdalleen osunutta aseistustaan. Kyllä Tampereella moni punainen taisteli loppuun saakka, kaatuen suurien hylsykasojen viereen. Suorassa taistelutoiminnassa valkoisten ja punaisten välillä punaiset eivät kärsineet valkoisiin verrattuna mitään käsittämättömän suuria tappioita. Punaisten suuri kuolleiden määrä selittyy vankeusajan huonolla kohtelulla sekä monilla valkoisten valtaamilla paikkakunnilla taistelujen lomassa ja välittömästi sen jälkeen valkoisen johdon käsistä riistäytyneellä antautuneitten punaisten raivokkaana tappamisena. Ilman saksalaisia Mannerheimin armeijalta olisi kestänyt huomattavasti kauemmin Etelä-Suomen valtaaminen. Punaiset, köyhät rivimiehet ja naiset uskoivat taistelevansa oikeudenmukaisemman yhteiskuntajärjestelmän puolesta. Ja ehkä heidän uhrauksensa ei ollut turha, onhan meillä nykyään vasemmiston ja keskustan rakentama hyvinvointiyhteiskunta =)

      • Yhteiskuntamme on

        on yhdessä rakennettu koko kansan voimin.Punainen diktatuuri ei olisi siihen koskaan pystynyt.

        "Ja ehkä heidän uhrauksensa ei ollut turha, onhan meillä nykyään vasemmiston ja keskustan rakentama hyvinvointiyhteiskunta =) "

        Länsimaisen demokratian rakentaminen aloitettiin Mannerheimin johdolla 1919.
        Punakapina oli perusteellisesti tuhonnut yhteiskuntarakenteen.

      • voi TOOPE

        On sulla alhainen käsitys suomalaisen älykkyydestä. Ne tuhannet siis todella uskoivat Leninin antavan punaisen Neuvosto-Suomen säilyä Neuvosto-Venäjästä riippumattomana. Oikeesti hei. Pitkittivät taistelua, koska tiesivät miten kosto tulee. Käsitykseni mukaan tavoite ole tehdä Suomesta kommunistinen ilman sotaa. Se meni pieleen yhtä pahasti mitä Narvan HIV klinikat.

      • -Make-

        " Ja ehkä heidän uhrauksensa ei ollut turha, onhan meillä nykyään vasemmiston ja keskustan rakentama hyvinvointiyhteiskunta =) 2

        Kyllä se oli täysin turha.

        Vai minkälainen kapitalistinen helvetti tuo naapurmaa ruotsi on, kun siellä ei punikit koskaan kapinoineet ja porvarillinen maailmanmeno pääsi siis jatkumaan keskeytyksettä ilman vallankumouksia ja sisällissotia? Entä punakapinoilta välttyneet Tanska ja Norja?

        Eli punakapina oli turhaakin turhempi sota. Se Punaiset taistelivat hirmuvallan ja epäoikeudenmukaisuuden puolesta vaikka eivät sitä itse edes tajunneet.

      • ei ole ei
        -Make- kirjoitti:

        Ruotsalaisilla ei ollut tuhansia venäläisiä maassaan organisoimassa ja kouluttamassa.

    • siege

      Joo, mutta Tannerin johtaman vasemmiston joka ei lähtenyt tekemään vallankumousta

      • se olikin viisas

        Tunsi ryssän yhtä hyvin mitä Ukko-Pekka.

    • Joel Makkabee

      Punaiset hävisivät kun vastassa oli kolmen ulkovallan voimat.

      • Ei ollut!!

        Venäjä tuki punaisia, Saksa valkoisia.
        Ruotsi oli puolueeton, mutta sieltä tuli noin 1 000 vapaaehtoista hallituksen joukkoihin.

      • hohoijaaakk

        Ja Saksan lisäksi nämä kaksi muuta mahtavat olla? Boforsin tainnut pistimiä tehdä 1918. he ha he

    • redmetal

      On tietenkin helppo jälkiviisaana sanoa, että oli onni etteivät punaiset voittaneet vuonna 1918, kun miettii miten myöhemmin Stalin ja verenhimoinen bolsevikkihallitus toimivat Neuvostoliitossa. Turvassa kun eivät olleet edes sisällissodan puna-armeijan sankarit.

      On kuitenkin kylmä fakta, että sosiaalinen epäoikeudenmukaisuus, ja suomalaisten ja suomenruotsalaisten konservatiivien ja monarkistien haluttomuus tehdä asialle mitään ajoivat työläiset ja köyhälistön kapinaan. Myös Venäjän vallankumouksen läheisyys ja koko kuvottavan Keisarillisen Venäjän orjayhteiskunnan epäoikeudenmukaisuus tempaisivat Suomen mukaan vallankumoukseen. Punakaartin ajoi sisällissodan kaaoksessa paljon ihmisiä myös suoranainen nälkä. Monilla paikkakunnilla ainoastaan punakaarti kykeni järjestämään jonkinlaista muonitusta.

      Valkoisten tappamisvimmaa kuvaa myös se, miten valkoisen terrorin uhreiksi joutui Karjalassa punaisten miesten naisten ja lasten rinnalla myös valkoiset venäläiset siviilihenkilöt. Ja vaikka moninpaikoin punainen terrori tapahtui valkoista terroria ajallisesti ennemmin syyllistyivät valkoiset sodassa ja sen jälkimainingeissa törkeisiin rikoksiin, joista punaisten perheiden naisten joukkoraiskaukset, murhat ja vankileirien tragedia ovat esimerkkejä.

      • -Make-

        "On tietenkin helppo jälkiviisaana sanoa, että oli onni etteivät punaiset voittaneet vuonna 1918, kun miettii miten myöhemmin Stalin ja verenhimoinen bolsevikkihallitus toimivat Neuvostoliitossa. T"

        Kyllä bolsujen toiminta oli tuossa vaiheessa jo tiedossa (vaikka ei siis koko totuus ollut selvänä). siksihän suomen valoiset halusivat hippulat vinkuen eroon Venäjästä. Kyllä punaiset agitaattorit puhuivat täysin avoimesti luokkasodasta ja kyllä punakaartilaiset tiesivät, että vallankumousta tässä lähdetään tekemään.

        Ihan turha selitellä etteivät muka tienneet mistään mitään, agitaattorit kyll äkertoivat että nyt tehdäänuusi yhteiskunta ja vanha valta murskataan lopullisesti.

      • jupadiduuu simp

        Ihan turhaan rodusta höpiset. Ja ei tarvitse kertoa miten venäläiselle tsusha on paskakikarettakin alempi otus. Äläkä vain vedä Trotskin juutalaisuutta tähän. On totta, että juutalaisilla oli helpompaa ennen Stalinia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tsutshalla olisi ollut yhtä helppoa.

    • Whitemetal

      Iso-isoisäni oli Lahdessa likvidoimassa punaisia syöpäläisiä.

      • redmetal

        Oletko ylpeä?

      • yyyyttyty

        Kuka aloitti sisällissodan.

    • redmetal

      Bolsevikkien luja tahto muuttaa Venäjä ja myös koko maailmaa johtui Tsaarin Keisarillisen Venäjän yhteiskunnan äärimmäisestä taloudellisesta ja sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta. Isänmaallisuuden nimissä Tsaari tapatti miljoonia venäläisiä Ensimmäisessä Maailmansodassa ja jo sitä ennen Tsaarin hallinto oli vastannut kansan ja työläisten vaatimuksiin väkivallalla ja kivääritulella kuten vuonna 1905. Myös Suomen vasemmistoenemmistöisen eduskunnan Tsaari hajotti. Kyllähän Venäjän sisällissodassa joka oli käynnissä vuodesta 1918 vuoteen 1922 molemminpuolin syyllistyttiin hirmutekoihin.

      Ja vielä, ensinnäkin eduskunnan vasemmistohan ehdotti ensimmäisenä Suomen julistamista itsenäisesti, mutta tämä ei kelvannut porvaripuolueille, jotka marjailivat Venäläisen väliaikaisen hallituksen kanssa.

      Ja vielä Mannerheimista. Kyllä talvisodassa palvelleet entiset punakaartilaiset ja heidän poikansa puhelivat Mannerheimista, että onpa hyvä että tuo PÄÄLAHTARI ON TÄLLÄ KERTAA MEIDÄN PUOLELLA. Ainoa sota, jonka Mannerheim saksalaisten ja jääkärien tuella voitti oli sota 1918 toista puolta Suomen kansaa vastaan.

      • mut mut mut

        Siellä se ei ollut rodullista. Olet tyhmä jos luulet, että ryssät tykkäsi tsushasta muutaman naidun sutturan perusteella. Naisilla toki oli niin sanottuja ryssän pyydyksiä. Venäläinen tiesi merkin nähdessään saavansa pesää. Olimme heille heikko röyhkeä reuna-alue jonka asukkeja saa kohdella miten lystää. Olemme olleet tätä heille jo vuodesta 1720 lähtien.

      • Turha valehdella!!

        "Ja vielä, ensinnäkin eduskunnan vasemmistohan ehdotti ensimmäisenä Suomen julistamista itsenäisesti, mutta tämä ei kelvannut porvaripuolueille, jotka marjailivat Venäläisen väliaikaisen hallituksen kanssa. "

        Heinäkuun -17 valtalaki olisi palauttanut Suomen autonomian, mutta jättänyt korkeimman vallan Venäjälle. Se eis iis ollut itsenäisyysjulistus, vaan yritys palata entiseen.

        Jostain syystä palstan stallarit harrastavat pysyvää valehtelua tämänkin asian kohdalla.

      • Taas valehtelet!!

        "Ainoa sota, jonka Mannerheim saksalaisten ja jääkärien tuella voitti oli sota 1918 toista puolta Suomen kansaa vastaan."

        Vuonna 1918 kannatti aseellista kapinaa vain noin 15 % Suomen kansasta.

        Se nähtiin mm. kun jyrkkä siipi erosi sdp:stä, niin siihen kuului 22 kansanedustajaa.
        Samaa luokkaa oli SSTP:n eli kommunistien peitepuolueen kannatus eduskuntavaaleissa.

        Mannerheimin johdolla säilytettiin itsenäisyys kolmessa sodassa. Siinä on voittoja kylliksi.

      • -Make-

        "Bolsevikkien luja tahto muuttaa Venäjä ja myös koko maailmaa johtui Tsaarin Keisarillisen Venäjän yhteiskunnan äärimmäisestä taloudellisesta ja sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta. "

        Älä nyt höpise omiasi.

        Kommunismin aatteeseen kuuluu täysin yksiselitteisesti väkivaltainen maailmanvallankumous. Eli bolshevikit halusvat muuttaa maailmaa koska olivat kommunisteja, ei koska sattuivat asumaan Venäjällä.

        Ihan samalla asialla olivat kaikkien muidenkin maiden kommunistit, myös suomalaist kommunistit sisällissodassa!

        Mitä tulee ihmisoikeusrikkomuksiin niin Tsaarin Venäjä ei koskaan päässyt lähellekään semmoisia kauheuksia, mihin kommunistit terrorillaan pääsivät. Neuvostolitto oli täysin kaistapäinen valtio, jossa _kukaan_ ei voinut elää ns. normaalia elämää järjestelmän totalitaarisen luonteen takia.

        Eli kommunistien hirmuhallintoa on ihan turha yrittää valkopestä Tsaarin touhuilla. Tsaarin Venäjän vallan kumosivat itseasiassa muut kuin kommunistit, he vain sitten kaappasivat vallan väliaikaiselta hallitukselta.

      • redmetal
        Taas valehtelet!! kirjoitti:

        Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa SDP nousi välittömästi suureksi puolueeksi ja vuoden 1916 vaaleissa se sai enemmistön, 103 paikkaa. Tämän seurauksena Suomeen nimitettiin maailman ensimmäinen sosialistienemmistöinen senaatti, puheenjohtajanaan Oskari Tokoi. Tämä sosiaalidemokraattien hallitsema eduskunta hyväksyi Venäjän maaliskuun vallankumouksen jälkeen kesällä 1917 valtalain, jossa eduskunta julistettiin korkeimman vallan haltijaksi Suomessa. Eduskunnassa vähemmistöön jääneiden porvareiden suosituksesta Venäjän väliaikainen hallitus hajotti eduskunnan valtalain vastaisesti. Seuranneissa vaaleissa puolue koki vaalitappion ja joutui oppositioon. Seuraava senaatti oli kokonaan porvarillinen. Oppositioon siirtyneen SDP:n kansanedustajat kieltäytyivät osallistumasta eduskunnan työhön, eivätkä osallistuneet Suomen itsenäisyyden julistamiseenkaan 6.12.1917

        Punakaartilaiset kaappasivat suomalaisten valitsemalta porvarilliselta
        eduskunnalta vallan Etelä-Suomessa 28. tammikuuta 1918. Suomen sisällissodassa punaisen puolen hallitukseen, Kansanvaltuuskuntaan, kuului sosiaalidemokraattien jäseniä ja suuri osa puolueen jäsenistä toimi punaisten puolella. Muodollisesti puolueorganisaatio ei tehnyt päätöstä vallankumoukseen ryhtymisestä vaan aloite liukui radikaaleille vallankumousmielisille alaorganisaatioille. Tuhansia puolueen jäseniä ja kannattajia kuoli taisteluissa, teloituksissa ja vankileireillä. Punaisia kannatti paljon enemmän kuin vain 15 % suomalaisista.

      • tottttt

        Kolmessa sodassa...

        Vapaussota, talvisota, jatkosota ja Lapin sota. Jälkimmäisessä tosin "ajettiin" saksalaiset pois Suomesta, mutta Suomen maaperällä kuitenkin tapahtui.

      • Kyse ei ollut
        redmetal kirjoitti:

        Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa SDP nousi välittömästi suureksi puolueeksi ja vuoden 1916 vaaleissa se sai enemmistön, 103 paikkaa. Tämän seurauksena Suomeen nimitettiin maailman ensimmäinen sosialistienemmistöinen senaatti, puheenjohtajanaan Oskari Tokoi. Tämä sosiaalidemokraattien hallitsema eduskunta hyväksyi Venäjän maaliskuun vallankumouksen jälkeen kesällä 1917 valtalain, jossa eduskunta julistettiin korkeimman vallan haltijaksi Suomessa. Eduskunnassa vähemmistöön jääneiden porvareiden suosituksesta Venäjän väliaikainen hallitus hajotti eduskunnan valtalain vastaisesti. Seuranneissa vaaleissa puolue koki vaalitappion ja joutui oppositioon. Seuraava senaatti oli kokonaan porvarillinen. Oppositioon siirtyneen SDP:n kansanedustajat kieltäytyivät osallistumasta eduskunnan työhön, eivätkä osallistuneet Suomen itsenäisyyden julistamiseenkaan 6.12.1917

        Punakaartilaiset kaappasivat suomalaisten valitsemalta porvarilliselta
        eduskunnalta vallan Etelä-Suomessa 28. tammikuuta 1918. Suomen sisällissodassa punaisen puolen hallitukseen, Kansanvaltuuskuntaan, kuului sosiaalidemokraattien jäseniä ja suuri osa puolueen jäsenistä toimi punaisten puolella. Muodollisesti puolueorganisaatio ei tehnyt päätöstä vallankumoukseen ryhtymisestä vaan aloite liukui radikaaleille vallankumousmielisille alaorganisaatioille. Tuhansia puolueen jäseniä ja kannattajia kuoli taisteluissa, teloituksissa ja vankileireillä. Punaisia kannatti paljon enemmän kuin vain 15 % suomalaisista.

        punaisten eli työväenliikkeen kannatuksesta, vaan aseellisen kapinan eli äärilaidan kannatuksesta. Se oli tutkimustan mukaan noin 15 % ja laski siitä hieman sodan jälkeen.

        "Punaisia kannatti paljon enemmän kuin vain 15 % suomalaisista. "

        Työväenliikettä kannatti ainakin 40 % suomalaisista, jopa lähes 50 %..

      • kork lecter goldf ba
        Kyse ei ollut kirjoitti:

        punaisten eli työväenliikkeen kannatuksesta, vaan aseellisen kapinan eli äärilaidan kannatuksesta. Se oli tutkimustan mukaan noin 15 % ja laski siitä hieman sodan jälkeen.

        "Punaisia kannatti paljon enemmän kuin vain 15 % suomalaisista. "

        Työväenliikettä kannatti ainakin 40 % suomalaisista, jopa lähes 50 %..

        EI olisi auttanut nössöjä latvialaisetkaan. Pajun taistelussahan latvialaisia oli. Turpaan tuli niin että heilahti.

      • redmetal
        -Make- kirjoitti:

        "Bolsevikkien luja tahto muuttaa Venäjä ja myös koko maailmaa johtui Tsaarin Keisarillisen Venäjän yhteiskunnan äärimmäisestä taloudellisesta ja sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta. "

        Älä nyt höpise omiasi.

        Kommunismin aatteeseen kuuluu täysin yksiselitteisesti väkivaltainen maailmanvallankumous. Eli bolshevikit halusvat muuttaa maailmaa koska olivat kommunisteja, ei koska sattuivat asumaan Venäjällä.

        Ihan samalla asialla olivat kaikkien muidenkin maiden kommunistit, myös suomalaist kommunistit sisällissodassa!

        Mitä tulee ihmisoikeusrikkomuksiin niin Tsaarin Venäjä ei koskaan päässyt lähellekään semmoisia kauheuksia, mihin kommunistit terrorillaan pääsivät. Neuvostolitto oli täysin kaistapäinen valtio, jossa _kukaan_ ei voinut elää ns. normaalia elämää järjestelmän totalitaarisen luonteen takia.

        Eli kommunistien hirmuhallintoa on ihan turha yrittää valkopestä Tsaarin touhuilla. Tsaarin Venäjän vallan kumosivat itseasiassa muut kuin kommunistit, he vain sitten kaappasivat vallan väliaikaiselta hallitukselta.

        "Neuvostolitto oli täysin kaistapäinen valtio, jossa _kukaan_ ei voinut elää ns. normaalia elämää järjestelmän totalitaarisen luonteen takia."

        Vuosien 1918-1922 Neuvostoliiton synnyn kaaos ei edusta koko Neuvostoliiton historiaa! Neuvostoliitto kehittyi takapajuisesta maasta 20-30 luvulla maailman suurten talousmahtien joukkoon. Stalinin kuoleman jälkeen 50-70 luvulla myös Neuvostoliiton kommunismin inhimilliset piirteet korostuivat. Kaikkien kansalaisten perustarpeet pyrittiin tyydyttämään ja työttömyys oli tuntematon käsite. Kyllä Neuvostoliitossa normaalikin elämä luonnistui. Ihmiset kävivät töissä ja perheet saivat elantoa. Koulutus ja korkea teknologia kehittyivät huippuunsa. Ja vaikka Neuvostoliiton rujo reaalisosialismi lopulta kaatuikin komentotalouden jäykkyyteen ja suuriin sotilasmenoihin, on moni asia nyky-Venäjällä edelleen paljon huonommin.

        "Vuosien 1918-1922 Neuvostoliiton synnyn kaaos ei edusta koko Neuvostoliiton historiaa! "

        Kyllä tuo mielipuolinen järjettömyys jatkui kyllä koko Stalinin valtakauden.

        Jotain tolkkua siihen saatiin vasta sitten kun diktaattori heitti veivinsä.

        "Neuvostoliitto kehittyi takapajuisesta maasta 20-30 luvulla maailman suurten talousmahtien joukkoon."

        Venäjä oli kyllä ollut jo ennen kommunistivaltaa yksi maailma talousmahdeista.

        "Stalinin kuoleman jälkeen 50-70 luvulla myös Neuvostoliiton kommunismin inhimilliset piirteet korostuivat. "

        Jep. Stalinin jälkeen vääristä ajatuksista ei enää automaattisesti ammuttu vaan mikäli henkilö ei ymmärtänyt neuvostojärjestelmän hienoutta, hänet saatettiin laittaa humaanisti mielisairaalaan. Onhan se päivänselvää että tämmöinen ihminen on on sairas ;-)

        Eli tarkoitin tuossa tosiaan sitä Stalinin aikaa. Silloin ei normaali elämä kertakaikkisesti ollut kenellekään mahdollist.a

        "Koulutus ja korkea teknologia kehittyivät huippuunsa."

        No höpö höpö sentään. NL oli aina teknologisesti takapajuinen maa. Tosin kovilla satsauksilla joissain kapeilla sektoreilla päästiin pitkälle.

      • parasta kaiki vai po
        redmetal kirjoitti:

        "Neuvostolitto oli täysin kaistapäinen valtio, jossa _kukaan_ ei voinut elää ns. normaalia elämää järjestelmän totalitaarisen luonteen takia."

        Vuosien 1918-1922 Neuvostoliiton synnyn kaaos ei edusta koko Neuvostoliiton historiaa! Neuvostoliitto kehittyi takapajuisesta maasta 20-30 luvulla maailman suurten talousmahtien joukkoon. Stalinin kuoleman jälkeen 50-70 luvulla myös Neuvostoliiton kommunismin inhimilliset piirteet korostuivat. Kaikkien kansalaisten perustarpeet pyrittiin tyydyttämään ja työttömyys oli tuntematon käsite. Kyllä Neuvostoliitossa normaalikin elämä luonnistui. Ihmiset kävivät töissä ja perheet saivat elantoa. Koulutus ja korkea teknologia kehittyivät huippuunsa. Ja vaikka Neuvostoliiton rujo reaalisosialismi lopulta kaatuikin komentotalouden jäykkyyteen ja suuriin sotilasmenoihin, on moni asia nyky-Venäjällä edelleen paljon huonommin.

        Miksi 20- ja 30-luvulla syntynyt venäläinen on kymmenen senttiä suomalaista ikätoveriaan lyhyempi. Vastaa siihen. Miten maailman parhaimmassa maassa yli puolet kansasta voi olla 159 senttisiä.

      • Ti durak

        "Bolsevikkien luja tahto muuttaa Venäjä ja myös koko maailmaa johtui Tsaarin Keisarillisen Venäjän yhteiskunnan äärimmäisestä taloudellisesta ja sosiaalisesta epäoikeudenmukaisuudesta. Isänmaallisuuden nimissä Tsaari tapatti miljoonia venäläisiä Ensimmäisessä Maailmansodassa"

        Mutta Niloai jäi kyllä pahasti kkkoseksi häntä seuranneelle 'Punaiselle tsaarille' eli Josef Stalinille, joka seuraavassa maailmansodassa Isänmaallisuuden nimissä tapatti yli 20 miljoonaa venäläistä. Tämä lienee sinun sitten helpompi hyväksyä?

        "ja jo sitä ennen Tsaarin hallinto oli vastannut kansan ja työläisten vaatimuksiin väkivallalla ja kivääritulella kuten vuonna 1905."

        Ja niinpä teki myös Josef eli vaativat ne työläiset mitään tai ei niin Stalinin vallassa ollessa varsin moni päätyi gulag-leirijärjestelmään. Jooseppi piti muutoin tsaarin ohranaa aivan mikkihiiri-porukkana ja ktsoi, että Tseka/NKVD/KGB:n piti olla todella julma ja kova kuviteltuja 'sisäisiä vihollisia' vastaan!

      • redmetal
        Ti durak kirjoitti:

        Neuvostoliitto taisteli Stalinin johdolla Toisessa Maailmansodassa tuhoutumistaan vastaan vuodesta 1941 lähtien. Syy oli siis aivan muu kuin Ensimmäisessä Maailmansodassa, jossa Tsaarin Venäjä hyökkäsi Keisarillista Saksaa vastaan ympärysvaltojen liittoautomaatin käynnistyttyä täysin imperialistisista syistä. Saksan tavoite oli vallata Toisessa Maailmansodassa Neuvostoliiton läntiset osat, tuhota ja orjuuttaa sen väestö. Neuvostoliitto siis taisteli vuodesta -41 lähtien täysin oikeutetusti. Saksalaiset kohtelivat Itä-Euroopan ja Neuvostoliiton juutalaisia ja muita kansalaisia aivan eläinten tavoin. Saksalaisten miehittäjien käsissä kuoli miljoonia Neuvostoliiton kansalaisia, ja tähän murhaamiseen ei Stalinia voi pitää vastuullisena. Neuvostoliiton kansan oli pakko voittaa tai tuhoutua ilman Staliniakin.

        "Saksalaisten miehittäjien käsissä kuoli miljoonia Neuvostoliiton kansalaisia, ja tähän murhaamiseen ei Stalinia voi pitää vastuullisena. Neuvostoliiton kansan oli pakko voittaa tai tuhoutua ilman Staliniakin. "

        Ja MITEN tämä liittyi Neuvostoliiton valloituksiin ja sotiin vuosina 1939-1940. Oliko ne murhat ja miehitykset välttämättömiä?

        Kirjoitin tuossa, että Neuvostoliitto taisteli oikeutetusti vasta vuodesta -41. En väittänytkään, että Katynin, baltian tai talvisodan tapahtumat olisivat jotenkin oikeutettuja!! Valitettavasti! Neuvostoliiton johdon siunauksella Hitler ja natsihallinto saivat rauhasssa sytyttää toisen maailmansodan, joka kävi myöhemmin erittäin kalliiksi Neuvostoliiton tavallisille kansalaisille. Lisäksi myös vuoden 1944 tapahtumat Varsovan kansannousun yhteydessä ovat puna-armeijan johdon kunnian kannalta sysimustaa. Puna-armeija odotti Stalinin käskystä Veikselin itärannalla sillä välin kun saksalaisten Dirlevagnerin osaston eläimet lanasivat Varsovaa, eikä tukenut Puolan Kotiarmeijaa millään tavoin saksalaisia vastaan.

        "Lisäksi myös vuoden 1944 tapahtumat Varsovan kansannousun yhteydessä ovat puna-armeijan johdon kunnian kannalta sysimustaa."

        Aivan. NL rohkaisi puolalaisia kansannousuun ja odotti sitten kuukausia kun SS jyräsi kapinaan nousseet.

        Myös sodan loppu oli erikoinen. Sillä varjolla, että puna-armeija vapautti Itä-Euroopan saksalisista se toi tilalle aivan yhtä pahan diktatuurin ja pakkovallan, josta nämä maat vapautuivat vasta 45 vuoden kuluttua!

        Vaikka Kylmän Sodan Itä-Blockin maissa poliittinen oppositio tukahdutettiin usein verisesti ja polittisia murhia tapahtua, sitä ei voi mitenkään verrata saksalaisten riehuntaan, terroriin orjuuttamiseen. Pelkästään puolalaisia murhattiin saksalaisten toimestan 7 miljoonaa ja valkovenäjällä partisaanien vastaisissa operaatioissa poltettiin kyliä usein asukkaineen. SS, Wehrmachtin kidutti, raiskasi, hirtti ja poltti miljoonia Itä-Euroopan valtioiden ja Neuvostoliiton kansalaisia.

        Vastaavasti etenevä puna-armeija tappoi, ryösti ja raiskasi vuodesta 1944 lähtien edetessään ensin Itä-Eurooppaan ja lopulta Saksaan. Raiskaustapauksia oli yli 2 miljoonaa ja se tuntui olevan puna-armeijan 'leipälaji'. Tapa ei jäänyt unhoon. Serbeillä oli erityisiä raiskausleirejä vielä 90-luvulla!

        Saksalaiset perustivat vuodesta -41 sotilasbordelleja pitkin Itä-Eurooppaa samalla tavoin kuin japanilaiset Kiinaan ja Koreaan. Näihin helvetiloukkuihin joutui lukematon määrä naisia eri puolelta Itä-Eurooppaa ja Neuvostoliittoa. Naiset käytettiin loppuun, jonka jälkeen heidät yleensä ammuttiin. Köyhistä oloista tulleet puna-armeijan miehet, jotka lähes poikkeuksetta olivat menettäneet perheenjäseniään saksalaisten käden kautta, janosivat kostoa varsinkin kun näkivät miten vaurailta saksalaisten kaupungit näyttivät. En tietenkään halua puolustella puna-armeijan hirmutekoja, varsinkaan niitä saksalaisia kohtaan, jotka eivät suoranaisesti olleet vastuussa armeijan ja SS:n rikoksista.

        "Näihin helvetiloukkuihin joutui lukematon määrä naisia eri puolelta Itä-Eurooppaa ja Neuvostoliittoa. Naiset käytettiin loppuun, jonka jälkeen heidät yleensä ammuttiin."

        Osa oli palkkatyössä ja saksalaiset eivät heitä ampuneet. Tuskinpa heitä oli 2 miljoonaa.

        "Köyhistä oloista tulleet puna-armeijan miehet, jotka lähes poikkeuksetta olivat menettäneet perheenjäseniään saksalaisten käden kautta, janosivat kostoa varsinkin kun näkivät miten vaurailta saksalaisten kaupungit näyttivät. En tietenkään halua puolustella puna-armeijan hirmutekoja, varsinkaan niitä saksalaisia kohtaan, jotka eivät suoranaisesti olleet vastuussa armeijan ja SS:n rikoksista."

        Raiskaukset alkoivat jo Unkarissa ja jatkuivat Romaniassa, Itä-Preussissa, Puolassa ja Berliinissä. Turvassa ei ollut kukaan 8-80 vuotias ja uhreiksi joutuivat myös piileskelleet juutalaiset ja jopa työvelvollisina Saksassa olleet venakot. Usein samaa naista käytti hyväkseen kymmeniä miehiä ja lopuksi uhri ammuttiin. Kirjailija Ilja Ehrenburg lietsoi toimintaan Puna-armeijan lehdesä ennen länteen menoa eikä siihen puututtu. Kyllä tämä piirre oli ainutlaatuista lajissaan. Lisää aiheesta löytyy Antony Beevorin kirjasta 'Berliini 1945'.

    • näin se oli

      OPli oikeastaan punaisten ja koko Suomen onni, että punaiset kapinan hävisivät.

    • yksityisyrittäjä

      Punakaartin toimintaa voisi kuvailla esim, näin : " Huomenta toverit , nyt jaetaan aseet ja kiväärit , ne jotka saavat pistoolit ovat upseerit ". Punikeilla ei ollut kunnon järjästystä ja kuria , se oli rosvolauma .Tampereella ja Kouvolassa sikailivat kunnolla .

      • ei ollu ei

        Kaikki oli tavallaan Petrogradin alaisuudessa. Strategiasta ja muusta on turha puhua. Suomessa olleiden venäläisten taso oli kehno. Ammattimiehiä ei ollut perheineen mahdollisuutta uhkailemalla saada puolelleen täällä.

    • Vetäytykää Tampereel

      Punakaartin menestynein oli Satakunta . Lopulta tuli käsky vetäytyä Tampereelle. Joukot oli purnannut mutta käsky on käsky.

    • linnoitustyöt kaleva

      Tampereella kapinaa johtivat eräs Tamperelainen näyttelijä, Pietarilainen lentäjä ja Eversti Mikhail Svesnikov viinaan menevä.

    • ei huono porukka

      Hugo Salmelainen. Eino Rahja ja Mikhail Svestnikov.

      • Albert Salmi

        Rahja oli LYHYT KÄPPÄNÄ. Kaksi muuta mainittua kääpiötä eivät tainneet olla sen pitempiä.

      • jl4gjythg42
        Albert Salmi kirjoitti:

        Rahja oli LYHYT KÄPPÄNÄ. Kaksi muuta mainittua kääpiötä eivät tainneet olla sen pitempiä.

        Lehtimäki oli myös käppänä.

      • Pötyä taas!!

        "Hugo Salmelainen. Eino Rahja ja Mikhail Svestnikov. "

        Salmela johti, kunnes kuoli räjähdysonnettomuudessa 28. 3.
        Keskeiset johtajat Aaltonen, Evä ja Orjatsalo pakenivat ryöstösaalista mukanaan,
        Rahja lähti hakemaan apujoukkoja..

        Eero Haapalainen sotki asioita, kunnes oli humalatilan takia pakko pidättää 14.3. ja lähettää Helsinkiin.

        Svetsnikov ei ollut taistelun aikana Tampereella lainkaan, vaan Helsingissä.

      • 1000 km
        Albert Salmi kirjoitti:

        Rahja oli LYHYT KÄPPÄNÄ. Kaksi muuta mainittua kääpiötä eivät tainneet olla sen pitempiä.

        Pituuspoika kallonmittaaja aron poika, terve.

    • vastassa Marski!!!!!

      Lentäjänä Rahjan on pitänyt olla vähintäin kapteeni. Ja everstinä Tsaarin armeijassa Mikhail Svestnikov aina hyvä. Perushyvä.

      • Rahja oli vain

        pietarilaisen lentokonetehtaan työntekijä. Ei lentäjä.

    • Tampereen valtaus

      Vastassa Cgevalierkaartin upseeri Marski.

    • hyvä vastus

      Hyvä vastus. kalevankangas täysin hyvin miehitetty vastustajan puol.. Yllätimme idästä ja löoimme Tammelan puolustajat. Talo talolta. Myös
      Etelästä joukkomme tuli yllätyshyökkäys.

      • hyvä me

        Kyllä me oltii hyviä. Osa on kyllä jo kuollut.

    • hurskas tyhmyys

      Miks ne luotti rysä. Miten joku voi olla niin saatanan tyhmä, että aliarvio Mannerheimin tapaisen sivistyneen aatelisen ja luottaa vallankumouksen tukipilariksi maailmansodan hävinneen maan armeijan rippeet. Miks meitä kusettaa aina kaikki slaaveista germaaneihin ja rasveletteihin. Juutalainenkin voisi vaatia miljardin euron holokipurahat ja myö vaa anettaha.

    • koulutus1

      Sisällissodassa kuoli yhteensä n. 37-38 000 henkeä. Joukossa oli tuhansia sellaisia jotka eivät millään tavalla olleet kummallakaan puolella vaan sattumalta väärään aikaan väärässä paikassa.

      Sotatoimissa kuoli yhteensä vajaat 10 000 henkeä. Punaisten puolella kuoli n. 1,5 kertaa enemmän kuin valkoisten puolella olleista. Tämä puolitoistakertainen suhde johtui tietysti siitä, että valkoisilla oli johtotehtävissä sotilaskoulutuksen saaneita ja sotakokemustakin omaavia jääkäreitä. Suomen asevelvollisuus oli loppunut joten Venäjän armiejassa olleet suomalaiset olivat pääasiassa ammattiupseereita. Jos nämä olivat sisällissodassa Suomessa niin valkoisten puolella (Mannerheim, Wallden, V.P. Nenonen ym.) Armeijan toiminta on kurinalaista joka on edellytys menestykselliseen sodankäyntiin.

    • tiatoo?

      Näissä kertautuu aina sama. Riippumatta aloituksen aiheesta tekstit aaltoilevat laidasta laitaan ja moskan heitto tulee kun ei muuhun pysty.

    • tytön.maanpetos

      Sisällissodan taisteluissa kuoli n. 5000 punaista. Loput kuolivat valkoisen terrorin (n.9000), Mannerheimin päämajan "ammutaan paikalla" käskyn ja vankileirien nälän, sairauksien ja tappamisten seurauksena. Pelkästään Lahden Hennalan keskitysleirillä valkoiset ampuivat yli 800 vankia joista naisia oli n. 180. Nuorin ammuttu tyttö oli 14 vuotias.

    • uliuliulu

      Antautuivat, eivät tajunneet että valkoiset eivät uskoneet kristilliseen armoon.

    • murhaajapunikit-

      Punikit alkoivat ampumaan ihmisiä 1918, eli punikit on syyllisiä sotaan.
      Pitäisi ymmärtää jos aletaan ampumaan syyttömiä ihmisiä , sellaista ei voi ymmärtää.
      Tälläinen porukka ampuu kaikki vastaan tulevat ihmiset, ei tälläistä toimintaa voi mitenkään puolustaa.

    • AlterNatives

      1918 sodan ratkaisi se, kumpi osapuoli sai ensin runnottua voimaan yleisen asevelvollisuuden. Tämän teki valkoinen senaatti 18.2. 1918.

      http://www.histdoc.net/historia/1917-18/65_8.html

      Wikipediasta:

      "Molemmat osapuolet aloittivat sodan vapaaehtoisilla joukoilla: valkoisilla suojeluskunnat, punaisilla punakaarti. Valkoinen osapuoli pyrki aluksi värväämään krenatööripataljoonia, muttei menestynyt tässä. Jääkärien saapuminen mahdollisti asevelvollisuuden käyttöönoton; jääkärit muodostivat asevelvollisten joukkojen päällystön ja alipäällystön. Laillisena perustana toimi vuoden 1878 asevelvollisuuslaki. Tampereen taistelun ratkaisivat lopulta juuri rintamalle saapuneet asevelvolliset jääkärijoukot, jotka olivat suojeluskuntia paremmin koulutettuja ja huomattavasti kurinalaisempia. Punaiset yrittivät sodan lopussa ottaa käyttöön asevelvollisuuden, mutta eivät käytännössä onnistuneet. Sisällissodan jälkeen 1919 asevelvollisuudesta säädettiin ajanmukaisempi, väliaikainen laki. Pysyvä laki saatiin vuonna 1922. Siitä asti Suomen armeija on perustunut asevelvollisuuteen."

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4048
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2901
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      864
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      750
    Aihe