Näin selvästi on kirjoitettu:
Room. 7:2
Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista.
Room. 7:6
mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
Kun taistelemme vaikkapa tuota totuutta vastaan,
ptäkäämme huoli siitä, ettei kyse ole henk.koht.
halusta vain kiusata joko kateudesta tai muusta
syystä. Isä meidä -rukous on hyvä muistaa rukoilla.
Sillä jos sisimpämme on musta nurjamielisyydestä,
ei ulkoisella jumalanpalveluksellamme ole mitään
merkitystä.
Gal. 5:15
Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.
Ettei vain olisi armottomuutta eli anteeksiantamattomuutta viesteissämme?
Kiusaus kiusata niitä, joiden esityksistä emme pidä?
Luuk. 11:4
ja anna meille meidän syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle velallisellemme; äläkä saata meitä kiusaukseen; (vaan päästä meidät pahasta)."
Hepr. 3:12
Katsokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Jumalasta,
Vilpitön sisin on tärkeämpi kuin oikea oppi.
Ideneb
Onko Raamattu selkeä pääasioissa??
29
393
Vastaukset
Paavali taisteli vanhaa juutalaista perinnettä ja vanhan liiton lakeja vastaan, tottakai, ihmiset elivät vielä niissä pitkälti.
Tähän perustuu kaikki näennäinen lain kieltäminen Raamatussa !
Jospa lukisit mitä Paavali sanoi aina voimassa olevasta 10- käskyn laista;
PAAVALI JA LAKI, Room 10:4, ONKO KRISTUS SIVEYSLAIN LOPPU?
- Monet tahtovat tulkita Paavalin sanat “Kristus on lain loppu, niin tulee vanhurskaaksi jokainen joka uskoo, ” (Room 10:4) siten että 10 käskyn siveyslaki olisi lakkautettu?
On huomioitava ensin ettei juutalaisilla silloin ollut vielä aina kaikilla käsitystä Kristuksen vanhurskaudesta. Vapahtajaan perustuvaa vanhurskautta oli opetettava seurakunnille. Paavali halusi lopettaa lakivanhurskauden, johon monet vielä pyrkivät myös fariseusten- ja roomalaispakanallisia lakeja noudattamalla.
Vanhan liiton aikana Jumalan armo ja vanhurskaus ilmoitettiin lain ja profeettojen kautta. Uuden testamentin aikana -Jeesuksen kautta. (Room 3:21-26) Sekä VT:n että UT:n aikana armo perustui uskoon. (mm.Aabraham, Room 4:3, 1 Moos 15:6) Aabraham luettiin vanhurskaaksi myös teoista. (Jaak 2:21-22, 1 Moos 22:16) Aabraham noudatti kaikkia Jumalan käskyjä. (1 Moos 26:5)
Jaakob uudessa liitossa opetti että teot ovat uskon hedelmiä. (Jaak 2:14-26) Ilman uskoa ei ole tekojakaan, ja usko on kuollut. Kysymys on syy-seuraussuhteesta. Jaakob opetti kirjeessään niille, jotka tahtoivat kumota lain. Armo ja laki eivät ole keskenään ristiriidassa koskaan. Ihmisen lihan halut, sekä saatanan pyrkimykset ovat kumonneet lakia aikojen alusta asti.
Armo on ollut totta ilman tekoja Kristuksen tähden jo vanhankin liiton aikana (2 Moos 19:4, 20:2) Armo ja Jumalan ja ihmisen liitot kuuluvat aina yhteen. (2 Moos 34:6-7, Jer 3:12, 1 Moos 3:15, Ps 103:13, Jes 49:13-15, 5 Moos 7:12) Suurena sovituspäivänä kansan synnit poistettiin. (Hebr 9:10, 3 Moos 16:21-22) Kansa oli uhrannut uhrejaan pitkin vuotta. VT:n uhripalvelusjärjestelmä vertauskuvasi tulevaa Karitsaa, joka kuoli ristillä syntiemme sovitukseksi. (Hebr 8:1-2,5, Hebr 10:12, 9:14,26, 10:14,18)
Room 10:4 esiintyvä kreikan sana “telos” tarkoittaa “loppua, ” “täyttymystä” ja “päämäärää.” Jeesus Kristus oli lain lopullinen täyttymys ja päämäärä. (Gal 2:16) Lakia tarvitaan osoittamaan mikä on oikein ja väärin. (Room 3:20, 13:8-10) Näin sanaa on käännetty muuallakin; Esim. 1 Piet 1:9: “- Te saavutatte uskon päämäärän, (“telos”) sielujen pelastuksen.” Paavali ei tietenkään tarkoittanut että pelastus lopettaisi uskon?! Tämä vain yksi esimerkki.
Jeesus Kristus oli uhripalvelusjärjestelmän lakien (“Toorah“) “loppu.” Jeesus oli lain “päämäärä” ja “täyttymys” siten että Jeesus teki lain suureksi, ja noudatti lakia antamalla kristillisen esimerkin kuuliaisuudesta Isän käskyille. Vasta 1700 luvun jälkeen on opetettu virheellisesti historialliskriittisten selittäjien ansiosta, että kysymyksessä olisi siveyslain kumoutuminen.
Paavali puhui sanalla “laki” tarkoittaen useita eri asioita. Asiayhteyden löytää tutkimalla jakeen ympäriltä. Paavali puhui “Mooseksen laista” (1 Kor 9:9) ja Jumalan siveyslaista samalla sanalla; “laki.” Toisinaan hän puhui Mooseksen kirjoista, tai koko vanhasta testamentista sanalla, “laki.” (Room 3:19,21, 1 Kor 14:21) -Myös pakanoiden tajua oikeasta ja väärästä, sanalla “laki” (Room 2:14-15) -Pyhän Hengen johdatukseen elämässä; (8) -Pahan vaikutuksesta elämään, (7:21) -Tekojen laista, ja uskon laista; (3:27) “Välikaikaisesta laista,” eli seremonia-, eli uhripalvelusmenojen lait; (Gal 3:19, Kol 2:14)
Paavali puhui tietenkin siveyslain puolesta, mutta vastusti lain väärinkäyttöä. Hän puhui sitä vastaan, että joku ajattelisi ihmisen vanhurskautuvansa ja pelastuvansa lain tekojen kautta! Pelastuminen perustuu Jeesuksen uhrikuolemaan ansioihin yksin. Ihminen voidaan lukea vanhurskaaksi Jeesuksessa Kristuksessa vain ja yksin Kristuksen ansioiden tähden. Muuta tietä pelastukseen ei ole olemassa.
- “Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia.” (Room 2:13)
- “Laki on silti pyhä, ja käsky on pyhä, oikea ja hyvä.” (Room 7:12,14)
- “Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain.” (Room 7:22)
- “Eihän yksikään ihminen tule Jumalan edessä vanhurskaaksi lain käskyjä noudattamalla. Lain tehtävänä on opettaa tuntemaan mitä synti on.” (Room 3:20)
- “Kumoammeko me siis lain vetoamalla uskoon? Emme suinkaan, me päinvastoin vahvistamme mitä laki sanoo.” (Room 3:31)
- “Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin, eivätkä voikaan alistua.” (Room 8:7)
- “Ellei ole lakia, ei ole rikkomustakaan.” (Room 4:15, 5:13)
- “Lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin.” -ellei laki olisi sanonut, jne. (Room 7:7-8)
- “Lempeys ja itsehillintä, näitä vastaan ei ole laki.” (Gal 5:23)
- “Laki on hyvä jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti. Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan, jne” (1 Tim1:8-10)
- “ On yhdentekevää onko ihminen ympärileikattu vai ei, tärkeätä on Jumalan käskyjen noudattaminen.” (1 Kor 7:19)
- “Minä kirjoitan lakini heidän sydämeensä“, jne (Hebr 8:10, 10:16)
- “Me jotka elämme Hengen emmekä lihamme mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus.” (Room 8:4)
Nämä seuraavat vahvat opetukset myös vahvistavat lain voimassaolon kaikkina aikoina: (Matt 5:17-18, 7:12, 22:40, Luuk 16:17, Jaak 1:25, 2:10.-12, 4:11, 1 Joh 2:2-3, 3:4, 5:3, Ilm 12:17, 14:12, 5 Moos 5: 1-22, 6:5-9, 2 Moos 20:1-17)
“Lakihenkisyys” tai “lakiuskonto” tarkoittaa tietysti että opetettaisiin, niin että lain ansioilla ihminen voisi pelastua. Ei sitä että ihminen rakastaa Jumalaa, ja on kuuliainen, joka ilmenee käskyjen noudattamisena. (Ilm 14:12, Matt 7:21-23)
Lain noudattamiseen ihminen saa Jumalan Hengen voiman, eikä ketään vaadita, lakia omassa voimassaan noudattamaan. Ihminen ei omassa voimassaan pysty lakia noudattamaan. Pyhä Henki tarvitaan avuksi. (Room 7:15-23, Hes 36:25-27, Hebr 8:9-10, 10:16-17)
Siunausta
jari laurilaainoastaan silloin, kun Jumalan Pyhä Henki on hänessä niin vallitsevana, että hän ei enää syntiin, eikä vääryyteen ryhdy.
Niin kauan kun synti meitä valitssee, olemme lainalaisia.
Ei irti laista tarkoita sitä, että Kristus olisi ostanut meidät laittomuuteen ja vääryyteen.
Paavali sanoi:
Pois se meistä, vaan me vahvistamme lain!
Paav.1kirj. Tim.1:5
5. "Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omasta tunnosta ja vilpittömästä uskosta."- IDENEB
/// Sapatti on Jumalan PYHITTÄMÄ päivä:
Kirjoittanut: Sirkka-Iita 3.2.2009 klo 12.44
Sillä Jumala ei ole PYHITTÄNYT mitään muuta päivää LEPOPÄIVÄKSI: ...\\\
Jarlau toisaalta lakimiehenä ja Sirkka-Iita
toiselta suunnalta sapattilakimiehenä .. Outoa.
Aivan kuin olisi yhdessä suunniteltu piiskata
lailla ei-adventisteja, kiusanhalsuta. Toivottavasti
ei niin ole.
Kun sapatinlevolla piiskataan, ei ymmärretä
oikein sapatinlepoa. Jos sapatti olisi uutisotsikon veroinen asia, niin apostolit
olisivat kirjoittaneet, että sapatti on ainoa
oikea lepopäivä.
Sapatti saattoi olla luomisen muistomerkki siihen
asti, kunnes siitä tuli eräs merkki Israelin ja
Jumalan välisestä liitosta.
Mutta uudessa liitossa lepopäivä on ihmistä
varten. Ja ikuiseen sapatinlepoon ei mennä siten,
että hampaat irvessä piiskataan ainoalla oikealla
sapatinlevolla. Tällä palstalla ei sapatinlepoa
ole vielä nähty. Mutta se tulee ..
Hepr. 4:9
Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva.
Siunaten
Ideneb - Veli Herrassa
"" Ihminen on "irti laista"
Kirjoittanut: Sirkka-Iita 3.2.2009 klo 13.01
ainoastaan silloin, kun Jumalan Pyhä Henki on hänessä niin vallitsevana, että hän ei enää syntiin, eikä vääryyteen ryhdy.
Niin kauan kun synti meitä valitssee, olemme lainalaisia. ""
Niinkö koet, että olet jo täysin synnitön ja
jumalallisen luonteen saavuttanut?
Paavali ei sitä saavuttanut eläessään.
Ei edes ennen uskoon tuloaan, jolloin hän oli
täydellinen lainnoudattaja.
Fil. 3:6
intoon nähden seurakunnan vainooja, lain vanhurskauteen nähden nuhteeton.
Lisävaloa, pikkuvaloja eli irtojakeita ..
Room. 7:17
Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
Room. 7:20
Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
Room. 8:7
sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
Irti syntiin houkuttelevasta laista ..
Room. 7.
22 sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,
23 mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.
24 Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?
25 Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.
Room. 7.
1 Vai ettekö tiedä, veljet-minä puhun lain tunteville-että laki vallitsee ihmistä, niin kauan kuin hän elää?
2 Niinpä sitoo laki naidun vaimon hänen elossa olevaan mieheensä; mutta jos mies kuolee, on vaimo irti tästä miehen laista.
3 Sentähden hän saa avionrikkojan nimen, jos miehensä eläessä antautuu toiselle miehelle; mutta jos mies kuolee, on hän vapaa siitä laista, niin ettei hän ole avionrikkoja, jos menee toiselle miehelle.
4 Niin, veljeni, teidätkin on kuoletettu laista Kristuksen ruumiin kautta, tullaksenne toisen omiksi, hänen, joka on kuolleista herätetty, että me kantaisimme hedelmää Jumalalle.
5 Sillä kun olimme lihan vallassa, niin synnin himot, jotka laki herättää, vaikuttivat meidän jäsenissämme, niin että me kannoimme hedelmää kuolemalle,
6 mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
Meidän on pysyttävä raamatullisissa käsitteissä,
jotta pysyisimme Raamatun totuudessa.
"Irti laista" tarkoittaa todella irti lakiin
katsomisesta. Ja "ilman lakia" tarkoittaa tosissaan ilman lain vaatimuksia.
Ilman lain vaatimuksia rakkaus aivan mainiosti
toteuttaa Jumalan tahtoa maan päällä, sillä
Jumala on rakkaus. Ei Hän ole laki.
Room. 3:21
Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
Room. 3:28
Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
Room. 4:6
niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja:
Väittäisin Sanan nojalla, että vähemmän teemme
syntiä, kun irrotamme kätemme Mooseksen
talutusnuortasta ja annamme sen Jeesukselle.
Room. 7:8
Mutta kun synti otti käskysanasta aiheen, herätti se minussa kaikkinaisia himoja; sillä ilman lakia on synti kuollut.
Room. 7:9
Minä elin ennen ilman lakia; mutta kun käskysana tuli, niin synti virkosi,
Room. 13:8
Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt.
Emme voi ratsastaa kahdella hevosella. Ylläolevat sanankohdat alkavat ainakin minulle olla
jo tuttuja, sillä niin paljon niitä on viljelty palstalla. Mutta ojentaudummeko niiden mukaan?
Herrassajos luulit että minä kuvitteleisin olevani synnitön ja täysin vapaa kilvoituksesta? En kuvittele olevani täydellinen, vaan olen jatkuvasti Jumalan kirkkautta vailla ja"kasvattajan alainen"
Paavali sanoi ettei usko saa olla yllykeenä tehdä syntiä, vaan päinvastoin:
"Pois se meistä, vaan me vahvistamme lain!"
Tämä alla oleva Paavalin kirje Timoteukselle avautui suoraan Raamatusta, kun pyysn Jumalalta vastausta näitä kirjoittaessani.
Joten minä voin tässäkkin yhtyä TÄYSIN Paavaliin:
Paav.1 kirj. Tim.1: 5
5. "Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omasta tunnosta ja vilpittömästä uskosta."
Jumala antakoon meille ymmärrystä, ja sitä rakautta, joka tulee todellisesta uskosta. Uskokin on Jumalan lahja. Pysytään vaan "armon kerjäläisinä" loppuun saakka!- Veli Herrassa
Sirkka-Iita kirjoitti:
jos luulit että minä kuvitteleisin olevani synnitön ja täysin vapaa kilvoituksesta? En kuvittele olevani täydellinen, vaan olen jatkuvasti Jumalan kirkkautta vailla ja"kasvattajan alainen"
Paavali sanoi ettei usko saa olla yllykeenä tehdä syntiä, vaan päinvastoin:
"Pois se meistä, vaan me vahvistamme lain!"
Tämä alla oleva Paavalin kirje Timoteukselle avautui suoraan Raamatusta, kun pyysn Jumalalta vastausta näitä kirjoittaessani.
Joten minä voin tässäkkin yhtyä TÄYSIN Paavaliin:
Paav.1 kirj. Tim.1: 5
5. "Mutta käskyn päämäärä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä ja hyvästä omasta tunnosta ja vilpittömästä uskosta."
Jumala antakoon meille ymmärrystä, ja sitä rakautta, joka tulee todellisesta uskosta. Uskokin on Jumalan lahja. Pysytään vaan "armon kerjäläisinä" loppuun saakka!Sulla oli varma mielipide, että lauantai on ainoa
oikea lepopäivä, Nyt vahvistat taas mielipiteesi,
että se on lakiasia. Ja minä muka olin väärässä,
kun asian totesin.
Mitä tulee siihen, että Paavali sanoi meidän
syntisyydellämme vahvistavan lain, niin kysehän
on lain vaatiman kuolemantuomion vahvistamisesta.
Room. 3:19
Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
Mutta lex-kasin ja jarlaun ja Sirkka-Iitan suuta
ei Jumalakaan saa tukituksi näemmä.
Mitä lepopäivään tulee, niin alussa luvattiin
kuuden päivän jälkeen vapaapäivä ja sitten taas
töihin. Ei tässä ole mitään merkitystä kuunkierrolla elikä viikonpäivän nimellä.
Jumalan Henki näyttää Sanasta aina asiakokonaisuuden, eikä anna jotain irtojaetta
käytettäväksi päinvastaiseen todisteluun.
Tässä esittämäsi jakeen asiayhteys ...
Roomalaisk
. 3.
28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
29 Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin,
30 koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.
31 Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.
Tässä vääjäämättä käy esiin sekin, että Raamattu
nimittää ei-juutalaisia lain ulkopuolella oleviksi. Uskon kautta vanhurskautetaan niin lain
alla olevat juutalaiset kuin ilman lakia olevat
pakanat. Kaikki me vahvistamme lain siinä, että
omatunto osoittaa jokaisen ihmisen lainrikkojaksi.
Olkoot hänellä laki tai ei.
Room. 2:15
ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä -todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä -
Pääpointtihan on selvästi se, että lainnoudattamisen kautta ei vanhurskautta saavuteta, vaan uskon kautta.
Joten rakastaminen on varmin tae perille pääsystä.
Room. 13:8
Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt.
Herrassa siunaten - Benedi-IDENEB= siunattu
jotenkin erilaiseen loppu tulokseen kuin Sirkka Iita?
Pääsitkö? Sirkka iita pääsi Kristuksessa ollessaan irti laista,...sen tähden kun laki ei mistään häntä syytä,
haluatko sinä jotenkin roikkua laissa kiinni?
Vai synnissäkö haluat riippua, vai siitä irti?
Valitkaa tänä päivänä ketä te tahdotte palvella!?
Jos Sirkka -Iita haluaa palvella Herraa , ja pääsee laista irti Herrassa, niin ketäs sinä tahdot palvella? Lakiako?
Minkäs palkan se kuollut kirjain sinulle antaa??
Hakkaapas päätäsi kiviseen lain tauluun ja vaadi palkaasi, ei se sinulle vastaa!
Laki tulee vasta eläväksi ihmisen sydämessä eli mielessä, siellä ollessaan se vastaa lähimmäiselleen, kun tämä huutaa apua!!
Sen takia uudessa liitossa laki on sydämessä, koska se elää elävän ihmisen kautta,...joka niitä noudattaa on niistä elävä!!
Harva murhaaja elää viikkoakaan, kun oma henki lähtee, ..jossain maissa! - Benedi-IDENEB
Veli Herrassa kirjoitti:
Sulla oli varma mielipide, että lauantai on ainoa
oikea lepopäivä, Nyt vahvistat taas mielipiteesi,
että se on lakiasia. Ja minä muka olin väärässä,
kun asian totesin.
Mitä tulee siihen, että Paavali sanoi meidän
syntisyydellämme vahvistavan lain, niin kysehän
on lain vaatiman kuolemantuomion vahvistamisesta.
Room. 3:19
Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
Mutta lex-kasin ja jarlaun ja Sirkka-Iitan suuta
ei Jumalakaan saa tukituksi näemmä.
Mitä lepopäivään tulee, niin alussa luvattiin
kuuden päivän jälkeen vapaapäivä ja sitten taas
töihin. Ei tässä ole mitään merkitystä kuunkierrolla elikä viikonpäivän nimellä.
Jumalan Henki näyttää Sanasta aina asiakokonaisuuden, eikä anna jotain irtojaetta
käytettäväksi päinvastaiseen todisteluun.
Tässä esittämäsi jakeen asiayhteys ...
Roomalaisk
. 3.
28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
29 Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin,
30 koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.
31 Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.
Tässä vääjäämättä käy esiin sekin, että Raamattu
nimittää ei-juutalaisia lain ulkopuolella oleviksi. Uskon kautta vanhurskautetaan niin lain
alla olevat juutalaiset kuin ilman lakia olevat
pakanat. Kaikki me vahvistamme lain siinä, että
omatunto osoittaa jokaisen ihmisen lainrikkojaksi.
Olkoot hänellä laki tai ei.
Room. 2:15
ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä -todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä -
Pääpointtihan on selvästi se, että lainnoudattamisen kautta ei vanhurskautta saavuteta, vaan uskon kautta.
Joten rakastaminen on varmin tae perille pääsystä.
Room. 13:8
Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt.
Herrassa siunatenselvästikään ymmärrä niiden sisältöä! Eikö juuri rakkaus ole hyvän tekemistä? On , sinä sanot!
Niin onkin!
" Ja katso eräs mies tuli ja sanoi hänelle:
" Opettaja, mitä hyvää minun pitää tekemän
että minä saisin iankaikkisen elämän" Matt 19: 16
" Niin hän sanoi hänelle: " Miksi kysyt minulta mikä on hyvää?
On ainoastaan yksi, joka on hyvä"
" Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt" jae 17
" Rakastaminen on varmin tae perille pääsystä" (veli Herrassa) Etkö juuri lausunut noin?
Huomaatko nyt viimein, jos saan opettaa, että käskyjen noudattaminen on juuri rakastamista!!!
" Jos te minua rakastatte, te pidätte minun käskyni , ja ne eivät ole raskaat" Jeesus
Eikö olekin niin että: Yli kaiken rakasta Jumalaa, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi"??
Tajusitko että Jumalan rakastaminen on sama asia kuin käskyjen noudattaminen, ja käskyjen noudattaminen sama asia kuin lähimmäisen rakastaminen"
Minä tajuan sen kirkkaasti, ...en halua särkeä toisten perhe-elämää viettelemällä toiselta mieheltä tämän vaimon! X- käsky
En tee, enkä kantele epäjumalia kourassani, koska Jumalla on yksi, ja toista ei ole, eikä Hänen jälkeensä toista tule!!
Mikä sinut on sokaissut ettet tajua tätä!
Kristus on tietenkin lain loppu, koska ilman Kristusta käskyjen pitämisestä ei tule MITÄÄN!!! - Oletpas sapettavan kare
Benedi-IDENEB kirjoitti:
selvästikään ymmärrä niiden sisältöä! Eikö juuri rakkaus ole hyvän tekemistä? On , sinä sanot!
Niin onkin!
" Ja katso eräs mies tuli ja sanoi hänelle:
" Opettaja, mitä hyvää minun pitää tekemän
että minä saisin iankaikkisen elämän" Matt 19: 16
" Niin hän sanoi hänelle: " Miksi kysyt minulta mikä on hyvää?
On ainoastaan yksi, joka on hyvä"
" Mutta jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt" jae 17
" Rakastaminen on varmin tae perille pääsystä" (veli Herrassa) Etkö juuri lausunut noin?
Huomaatko nyt viimein, jos saan opettaa, että käskyjen noudattaminen on juuri rakastamista!!!
" Jos te minua rakastatte, te pidätte minun käskyni , ja ne eivät ole raskaat" Jeesus
Eikö olekin niin että: Yli kaiken rakasta Jumalaa, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi"??
Tajusitko että Jumalan rakastaminen on sama asia kuin käskyjen noudattaminen, ja käskyjen noudattaminen sama asia kuin lähimmäisen rakastaminen"
Minä tajuan sen kirkkaasti, ...en halua särkeä toisten perhe-elämää viettelemällä toiselta mieheltä tämän vaimon! X- käsky
En tee, enkä kantele epäjumalia kourassani, koska Jumalla on yksi, ja toista ei ole, eikä Hänen jälkeensä toista tule!!
Mikä sinut on sokaissut ettet tajua tätä!
Kristus on tietenkin lain loppu, koska ilman Kristusta käskyjen pitämisestä ei tule MITÄÄN!!!Veli ei onneksi laittanut koko Raamattua vaan vain
oleelliset jakeet totuuden puolesta. Koeta ymmärtää.
"" Mikä sinut on sokaissut ettet tajua tätä!
Kristus on tietenkin lain loppu, koska ilman Kristusta käskyjen pitämisestä ei tule MITÄÄN!!! ""
(Benedi-IDENEB)
Jumala on viisaudessaan sulkenut silmäsi ja sydämesi joksikin aikaa vielä, mutta lukijat
tajuaa, sillä heitä vartenhan täällä ollaan. Veli Herrassa kirjoitti:
Sulla oli varma mielipide, että lauantai on ainoa
oikea lepopäivä, Nyt vahvistat taas mielipiteesi,
että se on lakiasia. Ja minä muka olin väärässä,
kun asian totesin.
Mitä tulee siihen, että Paavali sanoi meidän
syntisyydellämme vahvistavan lain, niin kysehän
on lain vaatiman kuolemantuomion vahvistamisesta.
Room. 3:19
Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;
Mutta lex-kasin ja jarlaun ja Sirkka-Iitan suuta
ei Jumalakaan saa tukituksi näemmä.
Mitä lepopäivään tulee, niin alussa luvattiin
kuuden päivän jälkeen vapaapäivä ja sitten taas
töihin. Ei tässä ole mitään merkitystä kuunkierrolla elikä viikonpäivän nimellä.
Jumalan Henki näyttää Sanasta aina asiakokonaisuuden, eikä anna jotain irtojaetta
käytettäväksi päinvastaiseen todisteluun.
Tässä esittämäsi jakeen asiayhteys ...
Roomalaisk
. 3.
28 Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.
29 Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin,
30 koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta.
31 Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.
Tässä vääjäämättä käy esiin sekin, että Raamattu
nimittää ei-juutalaisia lain ulkopuolella oleviksi. Uskon kautta vanhurskautetaan niin lain
alla olevat juutalaiset kuin ilman lakia olevat
pakanat. Kaikki me vahvistamme lain siinä, että
omatunto osoittaa jokaisen ihmisen lainrikkojaksi.
Olkoot hänellä laki tai ei.
Room. 2:15
ja osoittavat, että lain teot ovat kirjoitetut heidän sydämiinsä, kun heidän omatuntonsa myötä -todistaa ja heidän ajatuksensa keskenään syyttävät tai myös puolustavat heitä -
Pääpointtihan on selvästi se, että lainnoudattamisen kautta ei vanhurskautta saavuteta, vaan uskon kautta.
Joten rakastaminen on varmin tae perille pääsystä.
Room. 13:8
Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt.
Herrassa siunatenMikä sinä olet minun uskoani tuomitsemaan, enköhän minä itse tiedä paremmin että mihin minä uskon. Usko sinä vaikka joulupukkiin ja sunnuntain pyhitykseen jos niin haluat.
Usko ei ole tiedon, vaan uskon asia.
Mielestäni pitäisi pysyä asiassa mistä on kyse, ei sinullakaan ole oikeutta lähteä ihmisiä sormella osoittelemaan ja nimeltä arvostelemaan.
Se jos mikä on on vain ala-arvoista asiain sotkemista ja merkkinä siitä, että kyseinen henkilö ei hallitse keskustelutaitoaan.- Benedi-IDENEB= siunattu
Oletpas sapettavan kare kirjoitti:
Veli ei onneksi laittanut koko Raamattua vaan vain
oleelliset jakeet totuuden puolesta. Koeta ymmärtää.
"" Mikä sinut on sokaissut ettet tajua tätä!
Kristus on tietenkin lain loppu, koska ilman Kristusta käskyjen pitämisestä ei tule MITÄÄN!!! ""
(Benedi-IDENEB)
Jumala on viisaudessaan sulkenut silmäsi ja sydämesi joksikin aikaa vielä, mutta lukijat
tajuaa, sillä heitä vartenhan täällä ollaan.Ilman Kristuksen antamaa apua (Pyhä Henki), niin eipä mee kauan kun löydät itsesi käräjäsalista!!
Lihallisen mielen on mahdotonta alistua Jumalan lain alle, eikä se voikkaan!!
Me emme vaellan lihan mukaan, vaan Hengen! - Veli Herrassa
Sirkka-Iita kirjoitti:
Mikä sinä olet minun uskoani tuomitsemaan, enköhän minä itse tiedä paremmin että mihin minä uskon. Usko sinä vaikka joulupukkiin ja sunnuntain pyhitykseen jos niin haluat.
Usko ei ole tiedon, vaan uskon asia.
Mielestäni pitäisi pysyä asiassa mistä on kyse, ei sinullakaan ole oikeutta lähteä ihmisiä sormella osoittelemaan ja nimeltä arvostelemaan.
Se jos mikä on on vain ala-arvoista asiain sotkemista ja merkkinä siitä, että kyseinen henkilö ei hallitse keskustelutaitoaan.En ole eivätkä muutkaan uskoasi tuominneet.
Tuolla irrallsiella sapattimielipiteelläsi ei ole
mitään telemistä uskon kanssa eikä hengellisyyden.
Usko on Jeesuksen Kristuksen uskoa ja hengellisyys
myös tulee ylhäältä.
Kun tuot julkisuuteen henk.koht. käsityksesi
ainoasta oikeasta lepopäivästä, niin onhan meillä
oikeus oikaista, että kaikki ymmärtävät sapatin
olevan lauantaina. Mutta kristillinen lepopäiväkäsitys on aivan eri asia.
Vietämmi sitä mieluiten viikon ensimmäisenä
päivänä sattuneesta syystä.
Kun sekä lauantai että sunnuntai ovat vapaat, ei
luulisi mitään erimielisyyttä syntyvänkään.
On ikävää että sapattiasian kautta vedetään
keskusteluinto pois hengellisistä asioista.
Kyse on kaiken aikaa ollut vain siitä, että te
jotka olette liiaksi syventyneet E G Whiten
kirjallisuuteen Raamatun kustannuksella, teille
on tullut jonkinlainen pakkomielle vetää sapatti
jotenkin hengellisyyden mitaksi jota se ei ole.
- Pahimmillaan?
Jarlau ei ole parhaimmillaan ...
Kirjoittanut: Tosi_uskova 3.2.2009 klo 13.40
" Mikään hallitus ei voi pysyä pystyssä ilman lakeja. Rakkaus ja laki kuuluvat yhteen uskon kautta. "(1 Tim 1:5) (Jarlau)
Kumma että Jarlau ei ymmärrä Raamatun teologiaa. Sillä rakkauden valtakunta pysyy
tietsyti pystyssä ilman apulakeja. Eikä rakkaus ja laki kuulu yhteen uskon kautta.
Raamattu sanoo ettei laki rakenna mitään uskon varaan. Jarlaun korvat on suljettuna,
mutta saanen teidän kanssanne, rakkaat kanssalukijat jakaa Raamatun totuutta.
Jarlau on hassu lain avulla kiusoittelija; minkähänlaista nautintoa hän siitä saanee?
Muistutan että egw kielsi kaikki nautinnon lähteet.
Gal. 3:12 Mutta laki ei rakenna mitään uskon varaan, vaan:
"Joka tekee mitä laki vaatii, saa siitä elämän." [3. Moos. 18:5; Hes. 20:11; Room. 10:5]
Kiitos Jumalalle, että internet-raamatuista on helppo löytää Raamatun totuutta. Internet on
varsinainen raamattuhotelli, niin paljon sieltä löytyy Raamattu-ohjelmia, löytää etsimänsä
sananpaikat.
Room. 3:22
Tämä Jumalan vanhurskaus tulee uskosta Jeesukseen Kristukseen, ja sen saavat omakseen kaikki, jotka uskovat. Kaikki ovat samassa asemassa, [Room. 10:12; Gal. 3:28; Kol. 3:11]
Gal. 3:11
On selvää, ettei kukaan tule Jumalan silmissä vanhurskaaksi lakia noudattamalla, sillä "uskosta vanhurskas saa elää". [Hab. 2:4; Room. 1:17; Hepr. 10:38]
Gal. 3:24
Näin laki oli meidän valvojamme Kristuksen tuloon asti, jotta me sitten tulisimme vanhurskaiksi uskosta.
Gal. 5:5
Koska me uskosta olemme saaneet Hengen, odotamme hartaasti, että toivomme toteutuisi ja me saavuttaisimme vanhurskauden. [Room. 5:18]
Tämä tyrmää Jarlaun epäteologiset kujeet alta aikayksikön?
Room. 4:16
Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä. - ojaan kaada
mutta väärä oppi kyllä kaataa ja pahasti, sitten siellä ojassa valitus, kuis tässä näin kävi.
- Epäuskoisuus ojaan kaataa
Vain se, eikä oikea tai väärä oppi.
1. Kor. 14:24
Jos sen sijaan kaikki profetoisivat ja joku epäuskoinen tai ulkopuolinen tulisi paikalle, hän joutuisi kaikkien koeteltavaksi ja tutkittavaksi
Hepr. 4:12
Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. [Ef. 6:17; Ilm. 1:16]
Sydämellisen uskon puolesta - Kilvoituksessa
Epäuskoisuus ojaan kaataa kirjoitti:
Vain se, eikä oikea tai väärä oppi.
1. Kor. 14:24
Jos sen sijaan kaikki profetoisivat ja joku epäuskoinen tai ulkopuolinen tulisi paikalle, hän joutuisi kaikkien koeteltavaksi ja tutkittavaksi
Hepr. 4:12
Jumalan sana on elävä ja väkevä. Se on terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka, se iskee syvään ja viiltää halki sielun ja hengen, nivelet ja luiden ytimet, se paljastaa sisimmät aikeemme ja ajatuksemme. [Ef. 6:17; Ilm. 1:16]
Sydämellisen uskon puolestakäytät KELVOTONTA VÄÄNNÖSTÄ RAAMATUSTA. Tutkippas millaisia töppäyksiä ovat tehneet: monissa paikoissa on myös se sisältö muuttunut VÄHINTÄÄN KYSEENALAISEKSI. On toki tässä -32 -38:ssakin PALJON VÄÄRIN KÄÄNNETTY, mutta tämä nyt kyllä vielä käy kuitenkin.
Joku esimerkki:
5.Moos.32:8. Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan. 9. Sillä Herran kansa on hänen osuutensa, Jaakob on hänen perintöosansa.
Sama -92:ssa:
8. Kun Korkein jakoi kansoille maat, kun hän levitti ihmiset yli maan piirin, hän määräsi kansojen asuinsijat ja kullekin oman jumalan.* 9. Herran osuus on hänen kansansa Israel, ja Jaakob hänen perintömaansa.
Tuossa siis kullekin kansalle määrätään 'oma jumala'! Onko siis meillä suomalaisilla Herra Jumala (johon eivät nykyään edes kaikki kirkon virkapapit usko!), intialaisilla on samanarvoinen, Herra Jumalan määräämä Shiva, Vishnu jne. Japseille on määrätty KEISARI JUMALAKSI, egyptiläisillä oli Ammon, Aton, Kuoriainen, Horua (haukka) jne. Nyt heillä on siis samoin määrättynä Allah.
Kuinka ihmeessä tuollaista käännöstä voidaan pitää RAAMATTUNA?
King James sanoo näin:
8. When the Most High divided to the nations their inheritance, when he separated the sons of Adam, he set the bounds of the people according to the number of the children of Israel.
9. For the LORD's portion is his people; Jacob is the lot of his inheritance.
Toinen esimerkki Ilm.1:
Ns vanha käännös, Biblia:10. Minä olin hengessä yhtenä sunnuntaina ja kuulin minun jäljessäni suuren äänen, niinkuin basunan,
---Siinä Johannes noin niinkuin "muina miehinä" "yhtenä sunnuntaina". Ei tietoakaan siitä tekstisisällöstä mitä seuraa jäljestäpäin. Herran päivä EI OLE TOTISESTI MIKÄÄN SUNNUNTAI!
Ja -92:
10. Herran päivänä Henki valtasi minut, ja minä kuulin takaani kovan äänen, kuin olisi torveen puhallettu.
--- Tuossa myös ajatellaan että Johanneksen Herran päivänä, sunnuntaina, henki valtasi. Samanlainen virhe siis mitä lestadiolaistenkin Bibliassa.
Yksi (puoli)positiivinen käännöskukkanen sentään löytyy ainakin tuosta -92:sta:
Apt.8:36. Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?" 37. [Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."]* 38. Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.
39. Kun he olivat nousseet vedestä, Herran Henki tempasi Filippoksen pois. Hoviherra ei enää nähnyt häntä mutta jatkoi iloisena matkaansa. 40. Filippos ilmaantui sitten Asdodiin. Evankeliumia julistaen hän kulki kaupungista kaupunkiin, kunnes tuli Kesareaan.
--- Siinä on painettu tuo jae 37 mukaan, vaikka se nyt onkin hakasuluissa. - Lieköhän Valtteri Luoto hell.herätyksestä siinä ajanut kompromissin läpi ja siihen on suostuttu, kun se sama paikka on jopa Lutherin saksal. käännöksessä - oivallinen perustelu luterilaiselle "juntalle". - Väität väärennökseksi
Kilvoituksessa kirjoitti:
käytät KELVOTONTA VÄÄNNÖSTÄ RAAMATUSTA. Tutkippas millaisia töppäyksiä ovat tehneet: monissa paikoissa on myös se sisältö muuttunut VÄHINTÄÄN KYSEENALAISEKSI. On toki tässä -32 -38:ssakin PALJON VÄÄRIN KÄÄNNETTY, mutta tämä nyt kyllä vielä käy kuitenkin.
Joku esimerkki:
5.Moos.32:8. Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan. 9. Sillä Herran kansa on hänen osuutensa, Jaakob on hänen perintöosansa.
Sama -92:ssa:
8. Kun Korkein jakoi kansoille maat, kun hän levitti ihmiset yli maan piirin, hän määräsi kansojen asuinsijat ja kullekin oman jumalan.* 9. Herran osuus on hänen kansansa Israel, ja Jaakob hänen perintömaansa.
Tuossa siis kullekin kansalle määrätään 'oma jumala'! Onko siis meillä suomalaisilla Herra Jumala (johon eivät nykyään edes kaikki kirkon virkapapit usko!), intialaisilla on samanarvoinen, Herra Jumalan määräämä Shiva, Vishnu jne. Japseille on määrätty KEISARI JUMALAKSI, egyptiläisillä oli Ammon, Aton, Kuoriainen, Horua (haukka) jne. Nyt heillä on siis samoin määrättynä Allah.
Kuinka ihmeessä tuollaista käännöstä voidaan pitää RAAMATTUNA?
King James sanoo näin:
8. When the Most High divided to the nations their inheritance, when he separated the sons of Adam, he set the bounds of the people according to the number of the children of Israel.
9. For the LORD's portion is his people; Jacob is the lot of his inheritance.
Toinen esimerkki Ilm.1:
Ns vanha käännös, Biblia:10. Minä olin hengessä yhtenä sunnuntaina ja kuulin minun jäljessäni suuren äänen, niinkuin basunan,
---Siinä Johannes noin niinkuin "muina miehinä" "yhtenä sunnuntaina". Ei tietoakaan siitä tekstisisällöstä mitä seuraa jäljestäpäin. Herran päivä EI OLE TOTISESTI MIKÄÄN SUNNUNTAI!
Ja -92:
10. Herran päivänä Henki valtasi minut, ja minä kuulin takaani kovan äänen, kuin olisi torveen puhallettu.
--- Tuossa myös ajatellaan että Johanneksen Herran päivänä, sunnuntaina, henki valtasi. Samanlainen virhe siis mitä lestadiolaistenkin Bibliassa.
Yksi (puoli)positiivinen käännöskukkanen sentään löytyy ainakin tuosta -92:sta:
Apt.8:36. Matkan jatkuessa he tulivat paikkaan, jossa oli vettä. Silloin hoviherra sanoi: "Tässä on vettä. Estääkö mikään kastamasta minua?" 37. [Filippos sanoi hänelle: "Jos koko sydämestäsi uskot, se on mahdollista." Hoviherra vastasi: "Minä uskon, että Jeesus Kristus on Jumalan Poika."]* 38. Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.
39. Kun he olivat nousseet vedestä, Herran Henki tempasi Filippoksen pois. Hoviherra ei enää nähnyt häntä mutta jatkoi iloisena matkaansa. 40. Filippos ilmaantui sitten Asdodiin. Evankeliumia julistaen hän kulki kaupungista kaupunkiin, kunnes tuli Kesareaan.
--- Siinä on painettu tuo jae 37 mukaan, vaikka se nyt onkin hakasuluissa. - Lieköhän Valtteri Luoto hell.herätyksestä siinä ajanut kompromissin läpi ja siihen on suostuttu, kun se sama paikka on jopa Lutherin saksal. käännöksessä - oivallinen perustelu luterilaiselle "juntalle".Tuolla tiellä revit joka sivun Sanasta lopulta.
Jumala vastaa sanansa käännöksistä, varjelee
totuutta. Tässä ketjussa oli tarkoitus vapautua
laista, mutta sinä ja Sirkka-Iita viette yhä
syvemmälle lain aj niuhottamisen ikeen alle.
Huippo tiukkaa pipoisuutta on tuo, että seuraava
vuorokausi alkaisikin jo edeltävänä iltana.
Mutta niin on, että kun Raamattu sanoo "tänä
päivänä", se tarkoittaa tätä päivää eikä eilisiltaa!
Ei pidä niuhottaa, että la onkin pe-iltana ja
su on la-iltana. Järkikultakin on annettu.
Vuorokaudet pysykööt vuorokausina ja Israel
Israelina! Kuunkiertoa (viikkorytmi) tai
tähtien asentoja emme saa palvoa, vaan kun
aurinko nousee, tiedämme saaneemme uuden armon
päivän. Näin se vaan on ja pysyy!
Jeremia 33.
24 "Etkö ole huomannut, mitä tämä kansa puhuu sanoen: 'Ne kaksi sukukuntaa, jotka Herra valitsi, hän on hyljännyt'? Ja he halveksivat minun kansaani, niinkuin se ei enää olisikaan kansa heidän silmissänsä.
25 Näin sanoo Herra: Jos minun liittoni päivän ja yön kanssa on olematon, jos en ole säätänyt taivaan ja maan lakeja,
26 niin minä myös hylkään Jaakobin ja palvelijani Daavidin jälkeläiset, niin etten ota hänen jälkeläisistänsä hallitsijoita Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläisille. Sillä minä käännän heidän kohtalonsa ja armahdan heitä."
Armon lapsi - Kilvoituksessa
Väität väärennökseksi kirjoitti:
Tuolla tiellä revit joka sivun Sanasta lopulta.

Armon lapsiTIUKKAPIPOISUUTEEN, tunnen sitä sen verran. Mutta olet käsittänyt väärin, jos kuvittelet minun sitä kannattavan. Minähän KARRIKOIN TUOTA SAPATTITIETÄJIEN VUOROKAUSILASKENTAA, SILLÄ VÄITTÄESSÄÄN OLEVANSA RAAMATULLISIA HE EIVÄT SITÄ OLEKAAN.
Sanoit
>>Ei pidä niuhottaa, että la onkin pe-iltana ja
su on la-iltana. Järkikultakin on annettu.
Vuorokaudet pysykööt vuorokausina ja Israel
Israelina! Kuunkiertoa (viikkorytmi) tai
tähtien asentoja emme saa palvoa, vaan kun
aurinko nousee, tiedämme saaneemme uuden armon
päivän. Näin se vaan on ja pysyy!
- IDENEB
Taas meitä sunnuntailapsia vainotaan ja kuitenkin
Jeesus tulee takaisin luultavimmin viikon
ensimmäisenä päivänä. ei lauantai-iltana, vaan
pyhäpäivän aamunkoitossa kenties.
Adventistit vannovat sapatin kautta ja pyhäkköoppinsa eli TT-oppiensa kautta.
Mutta Jeesus on pyhäkköä suurempi ja
ihminen on sapattia suurempi ja Herran pyhittämä.
Onhan sapatti ihmisen palvelija eli ihmistä varten.
Jeesus puolustelee tahallista ulkonaisen sapatin,
muistomerkin, alentamistaan. Hyvä, Jeesus!
Matt. 12.
4 kuinka hän meni Jumalan huoneeseen, ja kuinka he söivät näkyleivät, joita ei hänen eikä hänen seuralaistensa ollut lupa syödä, vaan ainoastaan pappien?
5 Tai ettekö ole lukeneet laista, että papit sapattina pyhäkössä rikkovat sapatin ja ovat kuitenkin syyttömät?
6 Mutta minä sanon teille: tässä on se, joka on pyhäkköä suurempi.
7 Mutta jos tietäisitte, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria', niin te ette tuomitsisi syyttömiä.
8 Sillä Ihmisen Poika on sapatin herra."
Juu - olivat pyhiä ja uskoivat tekevänsä oikein
siinä tilanteessa, siksi eivät rikkoneet Herran
edessä. Muistakaamme, etteivät oppilaat aivan
nälkään kuolemassa olleet tähkäpäitä syödessään
keskellä peltoa sapattina!!
Rakkaudella lukijoita kohtaan
Ideneb- uskova veli, Kristuksessa.
Mitä sinä haluat ajaa takaa tällä sapatinrikkomisasialla?
Jokuhan syy sille on.
Eikö sinulla ole tarpeen kutsua ihmisiä sanan kuuloon, oppimaan tuntemaan Herra?
Eikö sinulla ole tarpeen sanoa tämän ajan kiireiselle, että tämä on katoavaista, jätä kiireesi syrjään, kokoonnumme sanan ääreen oppiaksemme jotain ikuisen leivän osasta?
Sapatilla on paljon syvempi merkitys, kuin se, että opetetaan sen väheksymistä, asettamista sen kaikista pienimmistä ja vähäpätöisimmistä Jumalan tahdon ilmauksista.
Eli mitä haluat ajaa takaa, opettajaksihan pyrit ja opettajalla on kovin tuomio, ehkä se, että pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsutaan ja siihenkö ehdointahdoin haluat?
Mitä on Jumalan valtakunta täällä ajassa?
Se on sen kansan sydämen sykettä, jota Pyhä Henki johtaa, se on Hengen hedelmä!
Muuten, kerropa, miten se Antti sai sinulta leikkeet sivulleen, jossa luki tuo poista oma viesti? - Niin johan valkenee
uskova veli, Kristuksessa. kirjoitti:
Mitä sinä haluat ajaa takaa tällä sapatinrikkomisasialla?
Jokuhan syy sille on.
Eikö sinulla ole tarpeen kutsua ihmisiä sanan kuuloon, oppimaan tuntemaan Herra?
Eikö sinulla ole tarpeen sanoa tämän ajan kiireiselle, että tämä on katoavaista, jätä kiireesi syrjään, kokoonnumme sanan ääreen oppiaksemme jotain ikuisen leivän osasta?
Sapatilla on paljon syvempi merkitys, kuin se, että opetetaan sen väheksymistä, asettamista sen kaikista pienimmistä ja vähäpätöisimmistä Jumalan tahdon ilmauksista.
Eli mitä haluat ajaa takaa, opettajaksihan pyrit ja opettajalla on kovin tuomio, ehkä se, että pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsutaan ja siihenkö ehdointahdoin haluat?
Mitä on Jumalan valtakunta täällä ajassa?
Se on sen kansan sydämen sykettä, jota Pyhä Henki johtaa, se on Hengen hedelmä!
Muuten, kerropa, miten se Antti sai sinulta leikkeet sivulleen, jossa luki tuo poista oma viesti?Kun Herra puhuu niin ymmärrät mitä kristityt
tarkoittavat armoliitolla ja mitä lakiliitolla
israelilaisten kanssa. - Sillä tahtoi korostaa
uskova veli, Kristuksessa. kirjoitti:
Mitä sinä haluat ajaa takaa tällä sapatinrikkomisasialla?
Jokuhan syy sille on.
Eikö sinulla ole tarpeen kutsua ihmisiä sanan kuuloon, oppimaan tuntemaan Herra?
Eikö sinulla ole tarpeen sanoa tämän ajan kiireiselle, että tämä on katoavaista, jätä kiireesi syrjään, kokoonnumme sanan ääreen oppiaksemme jotain ikuisen leivän osasta?
Sapatilla on paljon syvempi merkitys, kuin se, että opetetaan sen väheksymistä, asettamista sen kaikista pienimmistä ja vähäpätöisimmistä Jumalan tahdon ilmauksista.
Eli mitä haluat ajaa takaa, opettajaksihan pyrit ja opettajalla on kovin tuomio, ehkä se, että pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsutaan ja siihenkö ehdointahdoin haluat?
Mitä on Jumalan valtakunta täällä ajassa?
Se on sen kansan sydämen sykettä, jota Pyhä Henki johtaa, se on Hengen hedelmä!
Muuten, kerropa, miten se Antti sai sinulta leikkeet sivulleen, jossa luki tuo poista oma viesti?Sillä sehän oli Jeesuksen sanoja eikä Idenebin.
- Eskatologi
Eikö tämä kerrokin meille, että irti sapatista ja
kiinni kuin sika limppuun -- kiinni ylösnousemus-
päivän aikaansaamaan ylösnousemusvoimaan Herrassa?
Eiköhän siinä ole tarkoitus toteutua se ikuinen
sapatinlepo.
Room. 7:6
mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
Hepr. 4:9
Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva.
Sanotaan että sapatti on ihmistä varten ja varmaa
onkin, että sapatinlepo on uskovaa ihmistä varten.
Eskatologi - Benedi-IDENEB
ei pidä benedin nimimerkillä kirjoitella puhtaalla sydämellä!
- Eihän tuossa ole mitään asiaa
Ketäs tai mitä vastaan benedi nyt taistelee, siitä
ei ota selkoa apteekkarikaan. Mutta apteekkaria
benedi tarvitsisi. Meinaten vaan, että eihän täällä
voisikaan kukaan Benedi-nikillä kirjoittaa, kun se
on suojattu eli rekisteröity benedille.
Onpas hassua viittilöintiä benedillä.
Tarviitko lisää omittavaksesi nimiä?
Sulalhan on jo Pena ja siunattu ja mitähän niitä
olikaan. Sopisiko "Kristitty"? tai vastakohta
"Ellenisti"? - Benedi-IDENEB eli >Pena
Eihän tuossa ole mitään asiaa kirjoitti:
Ketäs tai mitä vastaan benedi nyt taistelee, siitä
ei ota selkoa apteekkarikaan. Mutta apteekkaria
benedi tarvitsisi. Meinaten vaan, että eihän täällä
voisikaan kukaan Benedi-nikillä kirjoittaa, kun se
on suojattu eli rekisteröity benedille.
Onpas hassua viittilöintiä benedillä.
Tarviitko lisää omittavaksesi nimiä?
Sulalhan on jo Pena ja siunattu ja mitähän niitä
olikaan. Sopisiko "Kristitty"? tai vastakohta
"Ellenisti"?tarkoitin tietenkin ideneb!
Muttaoot siekin kumallinen jos minulla olis kolme vaimoa ja sulla ei yhtään, niin'
sun mielstä saat ottaa yhden niistä vai? - Mieltä
Benedi-IDENEB eli >Pena kirjoitti:
tarkoitin tietenkin ideneb!
Muttaoot siekin kumallinen jos minulla olis kolme vaimoa ja sulla ei yhtään, niin'
sun mielstä saat ottaa yhden niistä vai?Hetkonen ... eikös Ideneb ole tositellut monen muun
kanssa sitä Roomalaisille 7. lukua, jossa vaaditaan
Mooseksestakin luopumaan, kun Jeesukselle
kihlaudutaan? Mitenkäs hän sitten uskoisi saavansa
ottaa yhden benedin puolisoista? Ei mitenkään!
Kyllä nyt benedillä viiraa pahemman kerran.
Muista benedi, että sun täytyy niistä kahdesta
jalkavaimosta luopua, jos mielit seurakuntaasi
palvelemaan ...
Paavalin kirje Tiitukselle, 1. luku
5 Minä jätin sinut Kreettaan sitä varten, että järjestäisit, mitä vielä jäi järjestämättä, ja että asettaisit, niinkuin minä sinulle määräsin, joka kaupunkiin vanhimmat,
6 jos missä olisi joku nuhteeton, yhden vaimon mies, jonka lapset ovat uskovia, eivät irstaudesta syytettyjä eivätkä niskoittelevia.
7 Sillä seurakunnan kaitsijan on, niinkuin Jumalan huoneenhaltijan tulee, oltava nuhteeton, ei itserakas, ei pikavihainen, ei juomari, ei tappelija, ei häpeällisen voiton pyytäjä,
8 vaan vieraanvarainen, hyvää rakastava, maltillinen, oikeamielinen, pyhä, itsensähillitseväinen;
- Olen lukenut Raamatusta ...
2. Mooses 31.
Sapattikäsky
12 Herra käski Mooseksen vielä sanoa israelilaisille:
13 "Pitäkää kunniassa sapatti ja määräykset, jotka olen siitä antanut, sillä sapatti on sukupolvesta toiseen oleva merkkinä liitosta, jonka minä olen teidän kanssanne tehnyt. Siitä muistatte, että minä, Herra, olen erottanut teidät omaksi kansakseni. [2. Moos. 20:8 ]
14 Pitäkää sen vuoksi kunniassa sapatti; sen tulee olla teille pyhä. Sitä, joka sapatin pyhyyttä loukkaa, rangaistakoon kuolemalla. Jokainen, joka tekee sapattina työtä, poistettakoon kansansa keskuudesta. [4. Moos. 15:35]
15 Kuutena päivänä viikossa tehtäköön työtä, mutta seitsemäs päivä on sapatti, Herran pyhä lepopäivä, ja jokaisen, joka tekee työtä seitsemäntenä päivänä, on kuoltava. [2. Moos. 23:12]
16 Sukupolvesta toiseen israelilaiset viettäkööt sapattia ja pitäkööt sen kunniassa. Se on heidän ikuinen velvollisuutensa.
17 Pysyköön sapatti ikuisesti merkkinä liitosta, jonka olen teidän kanssanne tehnyt, sillä kuutena päivänä minä, Herra, loin taivaan ja maan, mutta seitsemäntenä päivänä en enää tehnyt työtä vaan lepäsin." [1. Moos. 2:2,3]
18 Sanottuaan kaiken tämän Moosekselle Siinainvuorella Jumala antoi hänelle kaksi kivistä liitontaulua, jotka hän oli omalla kädellään kirjoittanut. [2. Moos. 24:12 ]
Lukenut- uskova veli Kristuksessa
hyvähän se on että on lukenut.
Vielä jatka Sanan lukemista, sapatti on myös ihmistä varten, siinä on valtaisa syvyys siinä asiassa, siitä voi löytyä myös siunaus.
Sana on siunauksen lähde Jumalan antama ja tämäkin osa-alue kuuluu siihen.
Jatka vain lukemista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1227111Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1224897L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa644195TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153443Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7192231Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2681654- 671445
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581418Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j571366Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221306