Ruokajono Myllikässä

kjhii

Tuli sitten uskallettua se eka kerta, kun oli pakko.
Meininki oli värikästä, spurguista opiskelijoihin, joihin itse kuuluin. Venäläisiä oli paljon.

Tuollahan säästää hirvittävät summat kuukaudessa, jos jaksaa siellä jonottaa. Jonotus kesti 3 h.

Vihannekset vähissä, muuten ihan asiallista, mutta en lihoja uskaltanut ottaa. Vika päiväys oli 31,1. Mutta monelle maistui.

Hyvä tarkoitus kiitos siitä. Paikan päällä dokanneet juopot olisi kyllä voinut heittää helvettiin.

15

2349

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tamperetar

      täällä on suuri salaisuus missä ja koska ruokaa jaetaan.

      yleensä ruoka kuulemma lopppuu, joten uusia ei hakemaan edes haluta.

      Opiskelijat tiedottavat toisilleen, joten he ovat ensimmäisiä ja ensisijaisia.

      2-3 vuotta sitten kuulin sattumalta jonosta, oli silloin juuri kaupungissa, asun 10 km keskustassa. päästyäni paikalle ei mitään jaettavaa enää ollut. Jakajat olivat nuoria miehiä. kait sitten tiedotetaan heille joille halutaan antaa, ei joku 50-eläkeläinen tarvi kuin napin otsaan.

      • oiuiou

        Täällä jaettiin kaikille ruoka-apua.
        Tarvitsijoita oli n.600, aika paha luku, kun ottaa huomioon kotiinjääneet jäärät.

        Kaikille annettiin numero ja sitten arvottiin. Toiset pääsi vähällä odotuksella pahimmat n.3,5 h odotuksella.

        Ruokaa saivat kaikki.
        Parhaiten pärjäät, kun et ole nirso( ilmeisesti jako kohtaista?).

        Itse jätin lihat pois. Täytyy nyt tarkistaa tuo elintarvikkeen vanhemmispäivä lihassa.

        Parhaiten pärjäävät leipää syövät, maitoa juovat, juusto ihmiset, jotka siellä ovat käyneet useasti ja eivät ole kuolleet.

        Sanon nyt koska olen tottunut markeettiin/kauppaan.
        Tuo käynti oli shokki.

        No nyt laitan kana riisi aterian tulemaan, joka on vain yhden päivän vanha.

        Mutta ne kilon grillikyljykset jotka hylkäsin tekivät kauppansa ja hyvin.

        Nirsoko en ole, mutta kai heillä jokin (jakajilla) on jokin vastuu?

      • huhuuuu

        Antaisitko napin otsaan vanhemmillesi tai isovanhemmillesi ovat jo varmaan sitä ikäluokkaa!
        Ihmeen sairasta itsekästä tekstiä. 50v ei ole vielä eläkeläinen. Ja muista sinäkin vanhenet mitäs sitten teet? Varmaan noudatat omia ohjeita.!

      • "ymmärtäminen"
        huhuuuu kirjoitti:

        olen itse tuo 50v. eläkkeelle joutunut MS-tautinen.

        Hail' Hitler tyylliin törmään aika usein "uusissa" tuttavuuksissa.
        Suomalaisittain saunan taa ei olla viemässä, kun en omaa poliittista kantaa tai taustaa.

      • ??????????????
        huhuuuu kirjoitti:

        Antaisitko napin otsaan vanhemmillesi tai isovanhemmillesi ovat jo varmaan sitä ikäluokkaa!
        Ihmeen sairasta itsekästä tekstiä. 50v ei ole vielä eläkeläinen. Ja muista sinäkin vanhenet mitäs sitten teet? Varmaan noudatat omia ohjeita.!

        Miten niin 50-vuotias ei voi olla eläkeläinen?? Tunnen ja tiedän hyvin paljon nuorempiakin eläkeläisiä. Itsekkin pääsin eläkkeelle 54-vuotiaana.

        Työkyvyttömyyseläkkeelle voi päästä 16-64 vuotias ihminen.

    • Ihme peelo olet

      Niin, avoimesti dokaavathan saavat poistumiskehoituksen siellä.

      Sinua vain ottaa päähän, kun siellä ei saanutkaan ilmaista viinaa.

      Mutta jonakin päivänä sinusta tulee spurgun sijasta opiskelija, kjhii.

      • oiuoiu

        Hain ruokaa, ja nyt on elimmistölle sanottava, että syö sait sen.
        Pelkään hygieeniasioita.

        Joo tavataan essolla niin heitän lasolia. Yritän edes.

        Monille dokuille se on automaatti kassit täyteen ruokaa ja loput dokaamiseen, ja totta näin etä monet selväpäiset lähtivät sieltä kaksi, kolme kassia rikkaampana.

        Se on aika etu, kunhan oppii luottamaan ko. ruokaan.

        Kiitos avunantajille.

      • Myllypuron ruoasta
        oiuoiu kirjoitti:

        kuuluu liikkeille jotka sinne tavaraa toimittavat. Kirkko toimii vain jakajana ja yrittää armollisuudellaan ehkäistä siten yhä yltyvää "jäsentensä" eroamista. Eihän kirkolla mitään ruokaa ole, ainoastaan öylättejä ja niitä ei nälkäänsä järsi pirukaan.

    • Tsilari

      se on vain elintasojono.
      Oikeasti siinä jonossa on vain murto-osa todella köyhiä.

      • maailma paranee

        Vai että elintasojono.

        No, idiootteja riittää siellä kokkareiden riveissä.

      • TakkuTakiainen

        Kyllä siellä käy paljon semmosia mitkä sais ruokansa kaupastakin mutta tekee harkitusti vaan säästöä tolleen. Ihan selvä tosi asia.

        Tai sitten sellasia jotka on pistäneet rahansa kaljoihin ja six hakee ruokaa jonosta. Kyse ei tällöin ole köyhyydestä vaan TYHMYYDESTÄ ja/tai JUOPPOUDESTA.

        "Ammu ittes"-ääliö ei kommentointia ansaitse.

      • Witalis

        Vai elintasojono. Kas kun ei hyvinvointijono.

      • täytyy sanoa
        TakkuTakiainen kirjoitti:

        Kyllä siellä käy paljon semmosia mitkä sais ruokansa kaupastakin mutta tekee harkitusti vaan säästöä tolleen. Ihan selvä tosi asia.

        Tai sitten sellasia jotka on pistäneet rahansa kaljoihin ja six hakee ruokaa jonosta. Kyse ei tällöin ole köyhyydestä vaan TYHMYYDESTÄ ja/tai JUOPPOUDESTA.

        "Ammu ittes"-ääliö ei kommentointia ansaitse.

        että sinunlaisellesi idiootille "ammu itsesi" on harvinaisen sopiva neuvo.

      • TakkuTakiainen
        täytyy sanoa kirjoitti:

        että sinunlaisellesi idiootille "ammu itsesi" on harvinaisen sopiva neuvo.

        ajan autolla sun kivesten yli.

    • ***********

      Tiesitkö, että Hursti järjestää Helsinginkadulla oman jonotuspäivänsä opiskelijoille?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2921
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe