Jeesus ei ole Jumala,

hirvas

vaan Hän on Jumalan ainoa Poika. Tämä aloitus on siksi, ettei kenenkään tarvitse "puukotella" puskista eikä muutenkaan, sillä minun totuuteni on Jeesus Kristus, ja Hän itse todisti näin:

Mark.12:28-32

28 Silloin tuli hänen luoksensa eräs kirjanoppinut, joka oli kuullut heidän keskustelunsa ja huomannut hänen hyvin vastanneen heille, ja kysyi häneltä: "Mikä on ensimmäinen kaikista käskyistä?"
29 JEESUS VASTASI: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: HERRA, MEIDÄN JUMALAMME, HERRA ON YKSI AINOA;
30 ja rakasta Herraa, SINUN JUMALAASI, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi'.
31 Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'. Ei ole mitään käskyä, SUUREMPAA kuin nämä."
32 Niin kirjanoppinut sanoi hänelle: "OIKEIN SANOIT, OPETTAJA, TOTUUDEN MUKAAN, ETTÄ YKSI HÄN ON, JA ETTEI KETÄÄN MUUTA OLE, PAITSI HÄN.

Tuohon sanaan kenenkään ei pidä lisätä, eikä pois ottaa mitään. Se on Jumalan pyhää sanaa. Joka ilmoittaa uskovansa Jeesukseen, pitää uskoa myös siihen mitä Hän sanoi. Minä uskon Jeesuksen sanaan, koska se on Jumalan tahto, ja minun totuuteni on Jeesus.
Siitä kukaan ihminen ei voi moittia minua, koska Häneen ja Jumalan sanaan uskomalla minä teen juuri niinkuin Isä Jumala tahtoo. Se on minun pelastumiseni ehto, usko Jeesukseen Kristukseen, niin sinä pelastut.

Minä teen tilin jokaisesta sanastani Isälle, näistäkin mitä kirjoitin, en yhdellekään teistä.

45

816

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeesus

      valmistettuun ruumiisen Pyhän Hengen varjostuksesta neitsyen kautta, vai syntyikö Jeesus tänne miehen siemenestä?

      • hirvas

        selitellä kenellekään yhtään mitään.

      • kirjoittamiset, jos
        hirvas kirjoitti:

        selitellä kenellekään yhtään mitään.

        et kykene vastaamaan kysymyksiin, etkä selittämään mihin uskot. Kirjoituksesi eksyttävät, sillä ne eivät pidättäydy Jumalan ilmoituksissa. Sinä ole halunnut olla viisaampi, kuin muut, mutta se on tullut suureksi tyhmyydeksi.

        Alenna nyt itsesi ihmiseksi, eikä kaikki tietäväksi ja pyydä Jumalalta uskonlahjaa, jotta kykenet näkemään Jeesuksen, joka totisesti on Jumala.

    • vai miten.

      Jumalan kolmen eri Persoonan, Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen erottelu on kuitenkin Diaboloksen, eri erottajaperkeleen työtä. Samoin kahdesta eri kasteesta (erikseen vesikaste ja siitä erillinen henkikaste) on diapoloksen eli erottajaperkeleen oppia sellainen.

      Samoin eksytys tulee aina Jeesuksen nimeen, ei koskaan nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen, jonka nimen Jeesus DELEGOI opetuslapsilleen kastekäskyn antaessaan.

      6 Tämä on se, joka vedellä ja verellä tulee, Jesus Kristus, ei ainoastansa vedellä, vaan vedellä ja verellä. Ja Henki todistaa, että Henki on totuus.
      7 Sillä kolme ovat, jotka todistavat taivaassa: Isä, Sana ja Pyhä Henki, ja ne kolme yksi ovat:
      8 Ja kolme ovat, jotka todistavat maan päällä: Henki ja vesi ja veri, ja ne kolme yhdessä ovat.

    • ILMOITUKSESSA

      JEESUS OPETTAA MEIDÄT TUNNUSTAMAAN VAIN YHDEN JUMALAN. Tunnustatko sinä kahta jumalaa?

      Mark.12:28-32

      28 Silloin tuli hänen luoksensa eräs kirjanoppinut, joka oli kuullut heidän keskustelunsa ja huomannut hänen hyvin vastanneen heille, ja kysyi häneltä: "Mikä on ensimmäinen kaikista käskyistä?"
      29 JEESUS VASTASI: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: HERRA, MEIDÄN JUMALAMME, HERRA ON YKSI AINOA;
      30 ja rakasta Herraa, SINUN JUMALAASI, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi'.
      31 Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'. Ei ole mitään käskyä, SUUREMPAA kuin nämä."
      32 Niin kirjanoppinut sanoi hänelle: "OIKEIN SANOIT, OPETTAJA, TOTUUDEN MUKAAN, ETTÄ YKSI HÄN ON, JA ETTEI KETÄÄN MUUTA OLE, PAITSI HÄN.

      • aivan.

        Jehovantodistajat ja Adventistit pitävät Jeesusta alempiarvoisena enkelinä, Gaprien ja Miikaelina.

    • On vain yksi Jumala ja Tuomasta lainatakseni tunnustan myös: " "Minun Herrani ja minun Jumalani!" ja Hän on Jeesus Kristus :)

    • Miksi juutalaiset väittivät Jeesuksen tekevän itsensä Jumalaksi?
      ---
      Joh. 10:33 Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi".

      Edellä Jeesus sanoo: "Minä ja Isä olemme YHTÄ" (Joh.10:30).

      • hirvas

        YHTÄ Jeesuksen ja Jumalan kanssa, mutten minä ole jumala.

        Senkin todisti Jeesus itse näin:

        Joh.17:20-23

        20 Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka HEIDÄN SANANSA KAUTTA USKOVAT MINUUN,
        21 että HE KAIKKI OLISIVAT YHTÄ, niinkuin SINÄ, ISÄ, OLET MINUSSA ja MINÄ SINUSSA, että HEKIN MEISSÄ OLISIVAT, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
        22 Ja sen kirkkauden, jonka SINÄ MINULLE ANNOIT, MINÄ OLEN ANTANUT HEILLE, että HE olisivat YHTÄ, niinkuin ME OLEMME YHTÄ,
        23 MINÄ HEISSÄ, ja SINÄ MINUSSA, että HE olisivat täydellisesti YHTÄ, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.

        Minä uskon mitä Jeesus sanoi, Hän puhui sitä sanaa, minkä Isä käski Hänen puhua. Jeesus puhui totuutta.

        Oletko Jeesuksen kanssa noista sanoista eri mieltä?

      • Vaikuttaa kuin

        paniikkireaktiolta!

        >>> Minä teen tilin jokaisesta sanastani Isälle, näistäkin mitä kirjoitin, en yhdellekään teistä.

      • jossa ihminen syntyy

        Jumalasta ja se on kokonaan eri asia, kuin tämä kysymys Jeesuksen jumaluudesta.

      • olisi pitänyt
        jossa ihminen syntyy kirjoitti:

        Jumalasta ja se on kokonaan eri asia, kuin tämä kysymys Jeesuksen jumaluudesta.

        sanoa, että Jeesus puhuu tässä uudestisyntyneistä ihmisistä ja tämä ei mitenkään tarkoita sitä, että Jeesuskin olisi armosta pelastettu, uskon kautta Jeesukseen uudestisyntynyt, vaan se tarkoittaa sitä, että ihminen syntyy uudeksi Jumalasta uskon kautta Jumalan Sanaan/Jeesukseen ja näiden puolesta Jeesus tuon rukouksensa esittää Ihmisen Poikana ollessaan.

        Joh.17:20-23

        20 Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka HEIDÄN SANANSA KAUTTA USKOVAT MINUUN,
        21 että HE KAIKKI OLISIVAT YHTÄ, niinkuin SINÄ, ISÄ, OLET MINUSSA ja MINÄ SINUSSA, että HEKIN MEISSÄ OLISIVAT, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
        22 Ja sen kirkkauden, jonka SINÄ MINULLE ANNOIT, MINÄ OLEN ANTANUT HEILLE, että HE olisivat YHTÄ, niinkuin ME OLEMME YHTÄ,
        23 MINÄ HEISSÄ, ja SINÄ MINUSSA, että HE olisivat täydellisesti YHTÄ, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.

      • hirvas
        jossa ihminen syntyy kirjoitti:

        Jumalasta ja se on kokonaan eri asia, kuin tämä kysymys Jeesuksen jumaluudesta.

        jumaluus, mutten ole silti jumala, kuten ei ole Jeesuskaan. Todistan sen Jumalan sanalla:

        Kol.2:8-10

        8 Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä KRISTUKSEEN.
        9 Sillä HÄNESSÄ ASUU JUMALUUDEN koko TÄYTEYS ruumiillisesti,
        10 ja TE OLETTE TÄYTETYT HÄNESSÄ, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää,

        Ja Joh.10 sekä Jeesuksen todistus:

        32 Jeesus vastasi heille: "Minä olen näyttänyt teille monta hyvää tekoa, jotka ovat Isästä; mikä niistä on se, jonka tähden te tahdotte minut kivittää?"
        33 Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi".
        34 Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette JUMALIA?
        35 Jos hän sanoo JUMALIKSI niitä, joille JUMALAN SANA TULI, ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin,
        36 niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'?

        Minä uskon mitä Jeesus todisti.

      • sanoi Jumalan

        pilkaksi sitä, kun Hänen jumaluutensa kiellettiin.

        Sinä et käsitä ollenkaan sitä uskoa, jonka Jeesus toi tänne. Et kykene ymmärtämään, että Jumala alensi Itsensä ihmiseksi, eli riisuutui jumalauudesta ja tuli kaltaiseksemme, jotta kukaan ei kykene millään tavalla Hänen kunniaansa varastamaan, sitä, että vain Hän oli kykenevä pelastamaan kaikki ihmiset, jotka uskovat Jeesukseen.

        Jeesus tuli taivaasta alas valmistettuun ruumiiseen ja palasi takaisin taivaaseen Lähettäjäänsä ja on yhtä Lähettäjän kanssa.

      • hirvas että
        hirvas kirjoitti:

        jumaluus, mutten ole silti jumala, kuten ei ole Jeesuskaan. Todistan sen Jumalan sanalla:

        Kol.2:8-10

        8 Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä KRISTUKSEEN.
        9 Sillä HÄNESSÄ ASUU JUMALUUDEN koko TÄYTEYS ruumiillisesti,
        10 ja TE OLETTE TÄYTETYT HÄNESSÄ, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää,

        Ja Joh.10 sekä Jeesuksen todistus:

        32 Jeesus vastasi heille: "Minä olen näyttänyt teille monta hyvää tekoa, jotka ovat Isästä; mikä niistä on se, jonka tähden te tahdotte minut kivittää?"
        33 Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi".
        34 Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette JUMALIA?
        35 Jos hän sanoo JUMALIKSI niitä, joille JUMALAN SANA TULI, ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin,
        36 niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'?

        Minä uskon mitä Jeesus todisti.

        Jeesus kumosi Jumaluutensa ihmisjumaluudeksi tuolla lainaamallaan Psalmin kohdalla? (Joh.10:34-35) Katso mikä persoona Jeesus samassa Psalmissa on 82:8.

      • hirvas
        hirvas että kirjoitti:

        Jeesus kumosi Jumaluutensa ihmisjumaluudeksi tuolla lainaamallaan Psalmin kohdalla? (Joh.10:34-35) Katso mikä persoona Jeesus samassa Psalmissa on 82:8.

        LUULE mitään. Jeesus itse sanoi:

        Joh.10:33-36

        33 Juutalaiset vastasivat hänelle: "Hyvän teon tähden me emme sinua kivitä, vaan jumalanpilkan tähden, ja koska sinä, joka olet ihminen, teet itsesi Jumalaksi".
        34 Jeesus vastasi heille: "Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: 'Minä sanoin: te olette jumalia'?
        35 Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli-ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin-
        36 niin kuinka te sanotte sille, jonka Isä on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että minä sanoin: 'Minä olen Jumalan Poika'

        Siinä on vastaus.

      • kertoo, että usko

        Jumalan Sanaan synnyttää Jumalan lapsia, mutta Jeesus ei tuossa missään tapauksessa sano, että Hän ei ole Jumala.
        Fariseukset olivat jatkuvasti alentamassa Jeesusta ja siksi Jeesus osoittaa heille sen, että Jumalan Sanaan, eli Häneen uskovista tulee Jumalan, eli Hänen, Jumalan Pojan, eli Jumalan Sanan lapsia, eli Isän, Pojan ja Pyhän Hengen lapsia.

        Kun puhdistettu kansa on valmis Jumalan eteen, niin silloin me kaikki yhdymme Jumalan kanssa yhteen, sillä Jumalan Sana tekee meistä puhtaita tyhjentäen vanhan ja Jumalan Sana ja Pyhä Henki synnyttää uudeksi, eli Jumalasta ja sen jälkeen Jumalan kansa on Jumalassa.

      • hirvas
        kertoo, että usko kirjoitti:

        täysin mahdottomuus uskoa sellainen totuus, että minä uskon siihen, mitä Jeesus itse todisti?

        Mitään muuta minulle on aivan turha sepittää.

        1. Joh. 5:10
        Joka uskoo Jumalan Poikaan, hänellä on todistus itsessänsä; joka ei usko Jumalaa, tekee hänet valhettelijaksi, koska hän ei usko sitä todistusta, jonka Jumala on todistanut Pojastansa.

      • jossa ihminen syntyy kirjoitti:

        Jumalasta ja se on kokonaan eri asia, kuin tämä kysymys Jeesuksen jumaluudesta.

        asiaa toiseksi muuttaa siitä, mitä Jeesus sanoi! Jeesus sanoi niiden jotka uskovat, OLEVAN YHTÄ samalla tavalla kuin hän ja Isä ovat yhtä:

        Johannes 17
        21 "että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
        22 Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä -
        23 minä heissä, ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut".

        Meidänkin Jumalassa yhtä oleminen on tärkeä maailman uskon kannalta, "NIIN ETTÄ MAAILMA YMMÄRTÄISI"!

        Mutta kolminaisuusoppi ei haluakaan maailman ymmärtävän Jumalan kaikkiyhteyttä sen tähden, kun uskonnolliset johtajat tahtovat pitää uskonnollista yleisöä omassa talutusnarussaan. He eivät antaisi kansan ajatella omilla aivoillaan, vaikka Jeesus sanoi, että

        Luuk. 12:57
        "Miksi ette jo itsestänne päätä, mikä oikeata on?"

        Ei Jumalan sana yksin eikä PH yksin, vaan Jumalan sana ja Pyhä Henki yhdessä ovat pätevä opastaja jokaiselle uskovaiselle.

      • Vaikuttaa kuin kirjoitti:

        paniikkireaktiolta!

        >>> Minä teen tilin jokaisesta sanastani Isälle, näistäkin mitä kirjoitin, en yhdellekään teistä.

        jokainen ainoastaan omalta osaltaan huoli yläkerran suhteista, eikä mennä siinä asiassa toisten tontille! Jokainen itse joutuu niistä huolehtimaan, et sinä Hirvaksen puolesta.

        Miksi aina kun itseltänne vastaukset loppuvat, käytte heti kiinni toisista keksimiinne henkilökohtaisiin heikkouksiin?

    • Sana näissä

      kohdissa väärin jossa Tuomas ja uskonsankarit sanovat Jeesusta Jumalakseen?!

      Joh.20: 28. Silloin Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!"
      29 Sana opettaa sitten näissä. Jeesus sanoi hänelle: "Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe."

      Hepr.11: 16. mutta nyt he pyrkivät parempaan, se on taivaalliseen. Sentähden Jumala ei heitä häpeä, vaan sallii kutsua itseään heidän Jumalaksensa; sillä hän on valmistanut heille kaupungin.

      Aabrahamin ja Melkisedekin todistukset Jeesuksesta?! Raamattu todistaa monessa muussakin kohdassa Jeesuksen täyden Jumaluuden.

      Hepr.11: 10. sillä hän odotti sitä kaupunkia, jolla on perustukset ja jonka rakentaja ja luoja on Jumala.

      1.Moos.14: 19. Ja hän siunasi hänet sanoen: "Siunatkoon Abramia Jumala, Korkein, taivaan ja maan luoja.

      >>>Minä teen tilin jokaisesta sanastani Isälle, näistäkin mitä kirjoitin, en yhdellekään teistä.

      • jos kieltää

        Jeesuksen Jumaluuden. Eipä tainnut Tuomas erehtyä tunnustamaan monijumaluutta.
        Jeesus on Herra ja Jumala niin VT:ssa kuin UT:ssa.

        Leike Petri Paavolan sivuilta aiheesta: Jehovan Todistajat.
        Näin ollen hirvaskin pysyy mukana, kun siinä mainitaan Jehova hänen oppinsa mukaan.

        >>> Ei muita jumalia.

        Mitä tulee siihen käsitykseen, että Jeesus olisi luotu jumala, ei tämä pidä yhtä ainakaan seuraavien jakeiden kanssa. Näissä jakeissa osoitetaan ettei ole luotu yhtään jumalaa ja ettei ole mitään muuta Jumalaa oikean Jumalan rinnalla. Johtopäätös siis on, että kun näissä ja useissa muissa jakeissa puhutaan Jumalasta, voivat ne viitata vain yhteen Jumalaan, joka on ilmoittanut itsensä Jeesuksen Kristuksen kautta.
        Toisaalta jos Jehovan todistajat eivät myönnä Jeesuksen jumaluutta ja että hän on yhtä olemusta Isän Jumalan kanssa, on heillä todellisuudessa silloin kaksi Jumalaa, eli Jeesus, voimallinen jumala, joka on luotu ja Isä Jumala, kaikkivaltias, joka on luonut hänet. He ovat siis todellisuudessa monijumalaisia eli polyteisteja silloin:

        - (Jes 43:10) Te olette minun todistajani, sanoo Herra, minun palvelijani, jonka minä olen valinnut, jotta te tuntisitte minut ja uskoisitte minuun ja ymmärtäisitte, että minä se olen. Ennen minua ei ole luotu yhtäkään jumalaa, eikä minun jälkeeni toista tule.

        - (Jes 45:5) Minä olen Herra, eikä toista ole, paitsi minua ei ole yhtään jumalaa. Minä vyötän sinut, vaikka sinä et minua tunne,

        - (5 Moos 32:39) Katsokaa nyt, että minä, minä olen, eikä yhtäkään jumalaa ole minun rinnallani. Minä kuoletan ja minä teen eläväksi, minä lyön ja minä parannan; eikä ole sitä, joka pelastaisi minun käsistäni.

        -------------------------------

        TIE HERRALLE / JEHOVALLE ELI JEESUKSELLE

        Ennustus:
        - (Jes 40:3-5) Huutavan ääni kuuluu: "Valmistakaa H e r r a l l e tie erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme.
        4. Kaikki laaksot korotettakoon, kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon; koleikot tulkoot tasangoksi ja kalliolouhut lakeaksi maaksi.
        5. H e r r a n kunnia ilmestyy: kaikki liha saa sen nähdä. Sillä Herran suu on puhunut."

        Täyttymys:
        - (Matt 3:1-3,11) Niinä päivinä tuli Johannes Kastaja ja saarnasi taivasten valtakuntaa Juudean erämaassa
        2. ja sanoi: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle."
        3. Sillä hän on se, josta profeetta Esaias puhuu sanoen: "Huutavan ääni kuuluu erämaassa: 'Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi.'"
        11. Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.
        - (Luuk 1:16,17) Ja hän kääntää monta Israelin lapsista Herran, heidän Jumalansa, tykö.
        17. Ja hän käy hänen edellään Eliaan hengessä ja voimassa, kääntääksensä isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun, näin Herralle toimittaaksensa valmistetun kansan."
        - (Luuk 1:76) Ja sinä, lapsukainen, olet kutsuttava Korkeimman profeetaksi, sillä sinä olet käyvä Herran edellä valmistaaksesi hänen teitään

        ----------------

        EI MUUTA PELASTAJAA KUIN HERRA / JEHOVA ELI JEESUS

        Ennustus:
        - (Jes 43:11) Minä, minä olen H e r r a, eikä ole muuta pelastajaa, kuin minä.

        Täyttymys
        Apt 4:12. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman.

        -----------

        HERRAN / JEHOVAN ELI JEESUKSEN AVUKSI HUUTAMINEN

        Ennustus:
        - (Jooel 2:32) Ja jokainen, joka huutaa avuksi H e r r a n nimeä, pelastuu. Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa ovat pelastuneet, niinkuin Herra on sanonut; ja pakoonpäässeitten joukossa ovat ne, jotka Herra kutsuu.

        Täyttymys:
        - (Room 10:9,13) Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
        13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."

        --------------

        "MINÄ OLEN", JOKA ON JUMALAN JA JEESUKSEN NIMI

        Ennustus:
        - (2 Moos 3:14,15) Jumala vastasi Moosekselle: "Minä olen se, joka minä olen." Ja hän sanoi vielä: "Sano israelilaisille näin: 'Minä olen' lähetti minut teidän luoksenne."
        15. Ja Jumala sanoi vielä Moosekselle: "Sano israelilaisille näin: H e r r a, teidän isienne Jumala, Aabrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala, lähetti minut teidän luoksenne; tämä on minun nimeni iankaikkisesti, ja näin minua kutsuttakoon sukupolvesta sukupolveen.

        Täyttymys:
        - (Joh 8:58) Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, olen minä ollut." (Alkukielellä "Minä olen" )

        ------------------

        HERRA / JEHOVA ELI JEESUS, JOKA TUTKII SYDÄMEN

        Ennustus:
        - (Jer 17:10) Minä, H e r r a, tutkin sydämen, koettelen munaskuut, ja annan jokaiselle hänen vaelluksensa mukaan, hänen töittensä hedelmän mukaan.

        Täyttymys:
        - (Ilm 2:21-23) Ja Tyatiran seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Jumalan Poika, jolla on silmät niinkuin tulen liekki ja jonka jalat ovat niinkuin kiiltävä vaski:
        22. Katso, minä syöksen hänet tautivuoteeseen, ja ne, jotka hänen kanssaan tekevät huorin, minä syöksen suureen ahdistukseen, jos eivät tee parannusta ja luovu hänen teoistansa;
        23. ja hänen lapsensa minä tappamalla tapan, ja kaikki seurakunnat saavat tuntea, että minä olen se, joka tutkin munaskuut ja sydämet; ja minä annan teille kullekin tekojenne mukaan.

        ---------------

        HERRA / JEHOVA ELI JEESUS, JOKA TULEE PYHIENSÄ KANSSA

        Ennustus:
        - (Sak 14:5) Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja H e r r a, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.

        Täyttymys:
        - (1 Tess 3:13) vahvistaaksensa teidän sydämenne nuhteettomiksi pyhyydessä meidän Jumalamme ja Isämme edessä, meidän Herramme Jeesuksen tulemuksessa, kun hän tulee kaikkien pyhiensä kanssa.

        ----------------------------

        HERRA / JEHOVA ELI JEESUS, JOKA ON IHMISTEN VANHURSKAUS

        Ennustus:
        - (Jer 23:5,6) Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan vesan; hän on hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden maassa.
        6. Hänen päivinänsä pelastetaan Juuda ja Israel asuu turvassa. Ja tämä on hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: 'H e r r a on meidän vanhurskautemme.'

        Täyttymys:
        - (1 Kor 1:30,31) Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,
        31. että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra."
        - (Room 4:25) joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden.

        -----------------------

        HERRA / JEHOVA ELI JEESUS, JOKA LÄVISTETÄÄN JA PYHÄN HENGEN VUODATUS

        Ennustus
        - (Sak 12:1,10) Ennustus, Herran sana Israelista. Näin sanoo H e r r a, joka on jännittänyt taivaan ja perustanut maan ja joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä:
        10. Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen. He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.

        Täyttymys:
        - (Joh 19:33-37) Mutta kun he tulivat Jeesuksen luo ja näkivät hänet jo kuolleeksi, eivät he rikkoneet hänen luitaan,
        34. vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä.
        35. Ja joka sen näki, on sen todistanut, ja hänen todistuksensa on tosi, ja hän tietää totta puhuvansa, että tekin uskoisitte.
        36. Sillä tämä tapahtui, että kirjoitus kävisi toteen: "Älköön häneltä luuta rikottako."

        -------------------------------------

        HERRA / JEHOVA ELI JEESUS, JOKA ON ENSIMMÄINEN JA VIIMEINEN

        Ennustus:
        - (Jes 44:6) Näin sanoo Herra, Israelin kuningas, ja sen lunastaja, H e r r a Sebaot: Minä olen ensimmäinen, ja minä olen viimeinen, ja paitsi minua ei ole yhtäkään Jumalaa.

        Täyttymys:
        - (Ilm 1:17,18) Ja kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena hänen jalkojensa juureen. Ja hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: "Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen,
        18. ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.
        - (Ilm 22:12,13) Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan.
        13. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
        - (Ilm 21:6,7) Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
        7. Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.

        ---------------------------

        HERRA / JEHOVA ELI JEESUS, JONKA EDESSÄ POLVIEN PITÄÄ NOTKISTUMAN

        Ennustus:
        - (Jes 45:21-24) Ilmoittakaa ja esiin tuokaa - neuvotelkoot keskenänsä - kuka on tämän julistanut hamasta muinaisuudesta, aikoja sitten ilmoittanut? Enkö minä, H e r r a! Paitsi minua ei ole yhtään jumalaa; ei ole vanhurskasta ja auttavaa jumalaa muuta kuin minä.
        22. Kääntykää minun tyköni ja antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole.
        23. Minä olen vannonut itse kauttani, minun suustani on lähtenyt totuus, peruuttamaton sana: Minun edessäni pitää kaikkien polvien notkistuman, minulle jokaisen kielen valansa vannoman.
        24. Ainoastaan H e r r a s s a - niin pitää minusta sanottaman - on vanhurskaus ja voima. Hänen tykönsä tulevat häveten kaikki, jotka ovat palaneet vihasta häntä vastaan.

        Täyttymys:
        - (Fil 2:10,11) niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
        11. ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.

        -------------------------

        HERRA / JEHOVA ELI JEESUS, JOKA ON PAIMEN

        Ennustus:
        - (Ps 23:1) Daavidin virsi. H e r r a on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.

        Täyttymys:
        - (Joh 10:11) Minä olen se hyvä paimen. Hyvä paimen antaa henkensä lammasten edestä.

        ---------------------------------

        JUMALA ELI JEESUS, JOKA PERUSTI MAAN

        Ennustus:
        - (Ps 102:25-28) Minä sanon: Jumalani, älä tempaa minua pois kesken ikääni; sinun vuotesi kestävät suvusta sukuun.
        26. Muinoin sinä perustit maan, ja taivaat ovat sinun käsialasi.
        27. Ne katoavat, mutta sinä pysyt, ne vanhenevat kaikki kuin vaate; sinä muutat ne, niinkuin vaatteet muutetaan, ja ne muuttuvat.
        28. Mutta sinä pysyt samana, eivätkä sinun vuotesi lopu.

        Täyttymys:
        - (Hebr 1:7,8,10-12) Ja enkeleistä hän sanoo: "Hän tekee enkelinsä tuuliksi ja palvelijansa tulen liekiksi";
        8. mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka.
        10. Ja: "Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja;
        11. ne katoavat, mutta sinä pysyt, ja ne vanhenevat kaikki niinkuin vaate,
        12. ja niinkuin vaipan sinä ne käärit, niinkuin vaatteen, ja ne muuttuvat; mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu."

      • hirvas
        jos kieltää kirjoitti:

        erehdy kun sanoi:

        35 Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli-ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin-
        36 niin kuinka te sanotte sille, jonka ISÄ on pyhittänyt ja lähettänyt maailmaan: 'Sinä pilkkaat Jumalaa', sentähden että MINÄ sanoin: 'MINÄ OLEN JUMALAN POIKA'?

        Js kuten sanoin, minä teen tilin Isälle, en sinulle, en jehoville enkä Petri Paavolalle.

        Minä uskon kun Jeesus tuossa todisti sanoen " Minä olen Jumalan Poika". Ja nuo sanat sanoi Hän, joka on totuus.

      • Nekin sanoivat

        Jeesusta Jumalan Pojaksi tai Jumalan Pyhäksi ja ne taisivat tunnustaa enemmän kuin sinä, joka olet aiemmin tehnyt Häntä luoduksi,ja rinnastanut itseesi vapahtaja-veljenä. Nyt keskustelun paineessa olet myöntänyt Jumalan Pojaksi.

        Et ole vastannut, miksi Jeesus tuli maan päälle?

      • jos kieltää kirjoitti:

        kiinnosta tipan vertaa, mitä kolminaisuusopin orjat sanovat! Meitä kiinnostaa Jumalan tahdon tunteminen siinä muodossa kuin mitä Herra Jeesus ja apostolit opettivat!

      • hirvas
        Nekin sanoivat kirjoitti:

        Jeesusta Jumalan Pojaksi tai Jumalan Pyhäksi ja ne taisivat tunnustaa enemmän kuin sinä, joka olet aiemmin tehnyt Häntä luoduksi,ja rinnastanut itseesi vapahtaja-veljenä. Nyt keskustelun paineessa olet myöntänyt Jumalan Pojaksi.

        Et ole vastannut, miksi Jeesus tuli maan päälle?

        itse Jeesus eikä riivaaja. Mietippäs itse mitä Hän tällä teki ja touhuili. Minä tiedän jo sen.

      • hirvas kirjoitti:

        itse Jeesus eikä riivaaja. Mietippäs itse mitä Hän tällä teki ja touhuili. Minä tiedän jo sen.

        Hirvas. Johan ne kirjanoppineet Jeesuksen maanpäällisen elämän aikana yrittivät väittää Kristuksen puheita riivaajien puheiksi, [Mark.3:22]

    • Mutta ei auta hirvas. Minä ja ekivaari olemme juuri rukoilleet sinun oppiasi vastaan tuolla alempana olevassa aloituksessani sen alaosassa. Käyhän vilkaisemassa.

      Olisi vielä hyvä jos lukisit nuo minulta vaaditut todisteet Jeesuksen jumaluudesta.
      Älä jätä lukematta. Ei totuus pure, se vain kirpaisee mutta, vain vähän.
      Todistukseni löytyvät samasta ketjusta.

      • hirvas

        ole erimielisyyttä Jeesuksen eikä sellaisten kanssa, jotka uskovat Hänen sanansa. Me olemme silloin YHTÄ, Jeesus, Isä, sinä, minä, Ekivaari, ja kaikki joissa on Jumalan henki.

        Minä kävin tuossa alempana ja vastasinkin, mutten havainnut siellä mitään yhteistä rukousta.
        Rukoilla meidän pitää aina ja pyytää Jumalalta viisautta, että rakaistaisimme ja tuntisimme Hänen sanansa totuuden.

        Ja vielä selvennys. Jeesuksessa asuu jumaluus, kuten meissäkin, joissa ASUU Jumalan Henki. Sen todisti Jeesus. Minä en kiellä sellaista, joka ASUU minussa, sinussa ja KAIKISSA, jotka ovat saaneet Pyhän Jumalan Hengen.

      • ettet ymmärrä

        Jeesuksen Jumaluutta, niin mitä varten availet tänne ketjuja? Jos ainoa vastauksesi on, ettet tee tiliä ihmisille, niin ei sitä varten tarvitse tulla tänne inttämään

        >>> Js kuten sanoin, minä teen tilin Isälle, en sinulle, en jehoville enkä Petri Paavolalle.

      • hirvas
        ettet ymmärrä kirjoitti:

        jankkaaja. Minä olen perustellut Jeesuksen omilla sanoilla, ja Hän on totuuteni.
        Jos et usko Häntä, niin mene pois perkele kiusaamasta minua.

    • * Hän sanoo totuuden, mutta Hän on tuo yksi Jumala, Hän istui silloinkin Jumalan oikealla puolella, kun oli ruumiissa, jonka Jumala Hänelle valmisti. Mutta Jumalan ominaisuudessa Hän oli kolmiyhteisessä Jumalassa, joka on tuo YKSI Jumala. On aina ollut ja on ja tulee aina olemaan!

      • usko esim. tätä Jeesuksen opetusta, että "sinä, joka YKSIN OLET totinen JUMALA":

        Joh. 17:3
        "Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen".

        Ettekä usko tätä apostoli Paavalin todistusta:

        1. Korinttolaiskirje 8
        5 "Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja,
        6 niin on meillä kuitenkin ainoastaan YKSI JUMALA, ISÄ, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa".

        Ettekä pysty ymmärrettävästi vastaamaan, että jos Jeesus olisi Jumala, niin ketä ja mitä Jumalaa hänen pitää vielä ylösnousemuksensa jälkeenkin joka aika rukoilla, [Room.8:34 | Hepr.7:25]?

      • ekivaari kirjoitti:

        usko esim. tätä Jeesuksen opetusta, että "sinä, joka YKSIN OLET totinen JUMALA":

        Joh. 17:3
        "Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen".

        Ettekä usko tätä apostoli Paavalin todistusta:

        1. Korinttolaiskirje 8
        5 "Sillä vaikka olisikin niin sanottuja jumalia, olipa heitä sitten taivaassa tai maassa, ja niitä on paljon semmoisia jumalia ja herroja,
        6 niin on meillä kuitenkin ainoastaan YKSI JUMALA, ISÄ, josta kaikki on ja johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus, jonka kautta kaikki on, niin myös me hänen kauttansa".

        Ettekä pysty ymmärrettävästi vastaamaan, että jos Jeesus olisi Jumala, niin ketä ja mitä Jumalaa hänen pitää vielä ylösnousemuksensa jälkeenkin joka aika rukoilla, [Room.8:34 | Hepr.7:25]?

        * "usko esim. tätä Jeesuksen opetusta, että "sinä, joka YKSIN OLET totinen JUMALA":>"

        * Jeesus tässä ei ole Jumala ominaisuudessaan, vaan Ihmisen Poikana, aivan kuin me muutkin ihmiset, erotuksella vaan, että Hän oli absolyyttisen synnitön, ja täynnä Pyhää Henkeä, meihin muihin verrattuna.

        * Mutta Jumalan kolmantena persoonan Hän on Isässä aina, ei ole koskaan jättänyt Isää, eikä Isä Poikaa, ja kolmantena persoonana Pyhä Henki, niinkuin ei Hänkään ole koskaan poistunut kolmiyhteydestään Isä ja Pojan kanssa.
        * Isä valmisti Pojalleen ruumiin, jossa Hän itse oli läsnä.
        * "Jumala oli Kristuksessa, ja sovitti maailman ITSENSÄ kanssa."
        * KOlmiyhteinen Jumala tarvitsi IHMISEN ruumiin, ja kolmiyhteinen Jumala valmisti sellaisen Pojalleen, joka alentui ottamaan ihmisen roolin siinä ruumiissa joka Hänelle valmistettiin.
        * Koska lankeemus tapahtui ihmisen kautta, sitä ei voi sovittaa kukaan muu kuin ihminen, ja ehdottomasti absolyyttisen synnittömänä.
        * Mitään muuta mahdollisuutta ei ollut Jumalallakaan, kuin valmistaa itselleen ihmisen ruumis, ja uhrata se synnin sovittamiseksi.

        * Ja on tällä toinenkin, merkitys, että Poika sai ruumiin.
        * Kun Jeesus nousi kuolleista, Hän nousi muuttuneessa ruumiissa, uhrattu lihallinen ruumis muutettiin ylösnousemus ruumiiksi, kuolemattomaksi, ja siksin, että Poika on kaikessa ensimmäinen, Hän nousi kuolleista ensimmäisenä, jonka ruumis sai uuden muodon ja aineen.
        * Jeesuksesta alkoi uusi ihmisrotu, joka on lopultakin täydellinen ja kuolematon, parempi kuin ensimmäinen Aadam.
        * Tässä on se Jumalan suunnitelma ihmisen saattamaiseksi täydellisyyteen ja kuolemattomuuteen.
        * Jeesus on siinä uudessa ihmis-suvussa ensimmäinen, ja se jatkuu seurakunnan kautta, jokainen uudestisyntynyt, Kristuksessa kuollut, tai elossa olevat, kaikki uudestisyntyneet saavat samanlaisen ruumiin kuin Jeesuskin sai ylösnousemukessaan, ja se on valtava määrä ihmisiä, kun kauttaaikain kaikki pelastuneet, kuolleet ja elossa olevat uudestisyntyneet temmataan yläilmoihin Jeesusta vastaan, siinä toteutuu Jumalan suunnitelma täydellisestä ja kuolemattomasta ihmisestä!

        * Tähän tarkoitukseen Poika sai ruumiin, että oli mahdollista ensin sovittaa synti Jumalan lain edessä, toiseksi ylösnousemuksellaan olla ensimmäinen joka saa ylsönousemus ruumiin, kuolemattoman ianakaikkisen, häviämättömän taivaallisesta aineesta valmistetun ruumiin, jolla on sellaisia kykyjä, joita ei meillä ole milloinkaan ollut.
        * Jeesus oli näkyvässä hahmossa kuolemansa jälkeen, hävisi vaan yhtäkkiä, Hänen ruumistaan voi kosketella, niikuin Tuomas sai tehdä, ja lueppa mitä Jeesus sanoo omasta ylösnousemus rumiistaan? Ei ollut mikään henki eikä aavemainen henkimaailman haamu!
        * Lopeta jo tuo älytön vänkääminen , ettei Jeesus ole Jumala, ei Hän olekkaan IHMISENÄ, mutta kun Hänellä on myös toinen persoonallisuus, eli Jumala, et tietenkään voi sitä älylläsi ymmärtää, en minäkään, mutta minä USKON, ja se luetaan minulle vanhurskaudeksi, sinulle ei, koska et USKO, vaan epäilet ja selität selittämästä päästyäsi, etkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen Jeesuksesta Krituksesta.
        *
        * Noin se on, koska et tunne Poikaa, et tunne myöskään Isää!

      • hirvas
        Mohikaani_27 kirjoitti:

        Jumala, eikä koskaan tule Jumalaksi. Hän on ollut aina Jumalan esikoinen, Jumalan Poika, jossa asuu jumaluus kuten niissäkin ihmisissä, joille on Jumala antanut Pyhän Hengen.

        Sinä olet eksytetty ja opetat taas niitä paavien opetuksia, jotka eivät ole Jeesuksesta.
        Mutta minkäs sille voi, jos uskot ennemmin ihmistä kuin Jeesusta.

    • Hän on yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, totisesti.

      • >"yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, totisesti."

      • yleensä
        ekivaari kirjoitti:

        >"yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, totisesti."

        on isä. Mutta vaikuttaako tästä kanssasi keskutella, kun olet hyljännyt sanoman Jeesuksen sikiämisestä ja syntymisestä tänne. Olet sanonut jopa roomalaisen sotilaan olleen mahdollinen Jeesuksen isä ja se on suurta Jumalan pilkkaa.

        Olet hyljännyt kaikki keskeiset ilmoitukset Jeesuksesta. Pyhästä Hengestä sikiämisen, syntymisen neitsyen kautta, riisuutumisen jumaluudesta tullen esikoiseksi ihmisten joukossa, taivaasta tulemisen ja sinne palaamisen, eli riisuuntumisen ja jälleen pukeutumisen omaan muotoonsa.

        Olet hyljännyt sen tärkeän tosiasian, että Ihmisen Poikana ollessaan Jeesus oli kaikessa alisteinen Isälle, kunnes palasi Isäänsä, eli lähttäjäänsä tullen täydellisen yhdeksi jopa niin, että astui sisimpäänsä rukoilemaan puolestamme. Sanalla on niin valtava voima, että sitä ei moni käsitä. Uskottu Sana ajaa poissa masennukset ja pahat olot, sillä puhuttu sana tulee todeksi ihmisen elämässä ja jos ihminen kieltää suullaan Jeesuksen jumaluuden, niin se sana on todellisuutta tämän ihmisen elämässä ja näin tämä ihminen ei pääse syntymään uudeksi Jumalan Sanasta ja Pyhästä Hengestä.

        Ihmisen sana tulee ihmisen sisimmästä ja kannattaa tarkasti miettiä mitä päästään suustaan ulos, sillä se on tunnustusta. Ihminen joko tunnustaa totuutta ja hyvää, tai kieltää totuuden ja hyvän.
        Jumala on totuus ja hyvä.

        Jeesus on yhden Jumalan yksi ominaisuus, eli Jumalan Sana, jonka kautta kaikki luotiin, mutta sinä et ole saanut viisauden ja ilmestyksen Henkeä Hänen tuntemisekseen.

      • hirvas

        levittää väärää tietoa. Jeesus itse todisti olevansa Jumalan Poika, joten sinä eksytät ihmisiä taas.

      • hirvas
        yleensä kirjoitti:

        todella SANA, Jumalan voima jota Jeesus käytti. Ja kaiken voiman, SANAN ja vallan Pojalle antoi Isä Jumala.
        Asia on SANAN opetuksen mukaan noin. Lue Raamattu että opit tuntemaan totuuden.

      • Pyhästä Hengestä

        ja Hänen äitinään täällä kunnian saanut ylistää Häntä Vapahtajakseen ja Jumalakseen, mutta Hirvas vain kieltää Jeesuksen olevan Jumala ja näin kieltää pelastuksen, jonka Jumala kansalleen antaa.

        Sinulle on nyt kerrottu tarkasti kaikki se, mikä on totuus ja kaikki sinun virhekäsityksesi on oikaistu, mutta sinä et sitä kykene näkemään, et käsittämään, etkä ymmärtämään ja näin sinä jäät jakamaan hapatustasi siksi ajaksi, kunnes se mahdollisuus sinulta poissa otetaan.

        Jeesus on JUMALAN AINOA POIKA ja kaikki muut ovat tämän AINOAN POJAN kautta pelastettuja ihmisiä. Ilman Jumalan ainoan Pojan valtavaa rakkautta ihmisiä kohtaan, ei pelastusta olisi tullut.

      • hirvas
        Pyhästä Hengestä kirjoitti:

        paavia, minä Jeesusta, mutta usko pois vaan.

      • ekivaari kirjoitti:

        >"yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, totisesti."

        saada tämä"Ef. 1:17
        "anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan>"

        * Sinä et tunne Jeesusta, kuin ainoastaan sen mitä sinä "näet"! Koska et tunne Jeesusta, et voi myöskään tuntea Hänen jumaluuttaan, persoonaa, joka on aina Isässä, on aina ollut ja tulee aina lemaan, ei Poika lähetenyt Isästä minnekkään, kun Hän sai ruumiin, Hän oli myös siinä ruumissa, jonka kolmiyhteinen Jumala Hänelle valmisti, mutta ei katsonut saaliikeen olla Jumalan kaltaie, vaan oli ihmisenä, yhtenä meistä, kokien samat elämisen tuskat ja onnet kuin mekin. Hän vaan oli ja on synnitön absolyyttisesti synnitön.
        * MUtta ihminen kuitenkin, ja siksi Hän rukoilee Jumala yhtäti, Hän on ihmisenä edelleen siinä ruumiissaan, joka kuoleman jälkeen muutettiin iankaikkisuus ja kuolemattomaksi ruumiiksi, mutta on siinä edeleen ja yhä vaan ihminen, mekin tulemme kerran Hänen kaltaisekseen.

      • ja jumalan poika jumala
        hirvas kirjoitti:

        levittää väärää tietoa. Jeesus itse todisti olevansa Jumalan Poika, joten sinä eksytät ihmisiä taas.

        Jeesus oli "sekasikiö", puoliksi kumpaakin. Puolikas jumalakin on jumala vaikkei isänsä veroinen olisikaan, mutta puolikas ihminen ei ole ihminen.
        Jeesus on jumala.

    • entinen lesta

      Kristus eli Jumalan Poika on identtinen "Isän" kanssa. "Joka näkee minut, näkee Isän". Minä olen Isässä ja Isä on minussa. "Isä" on vertauskuva eikä mikään ihmisenkaltainen olento tuolla pilven päällä. "olkaa taydelliset niin kuin Taivaallinen Isä on täydellinen", siis olkaa yhtä kaiken kanssa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      70
      3831
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      88
      3199
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      103
      2473
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      15
      1679
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      71
      1445
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      97
      1333
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      50
      1286
    8. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      55
      1083
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      56
      1050
    10. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1031
    Aihe