"Jumalan armo oli otettava vastaan tämän
kirkon opetuksen mukaan. Adventismiin
näyttää liittyvän tietty lain ja evankeliumin
sekoittaminen; puhtaan laista riippumattoman
evankeliumin julistamisen
pelätään aiheuttavan kuulijoissa kurittomuutta.
Julistuksessa keskeistä oli kuuliaisuuden
korostaminen: Jos ihminen vain
tahtoo, hän kykenee täyttämään Jumalan
lain. Jumalan armon avulla piti muodostaa
taivaskelpoinen luonne. Samalla
rinnalla opetettiin kuitenkin myös armon
lahjaluonnetta. Pelastusta ei käytännössä
kuitenkaan rakennettu yksin Kristuksen
täytetyn työn varaan, vaan myös oma kilvoittelu
tuli tosiasiallisesti osaksi pelastumisen
perustetta.
Sain valmistuttuaan työpaikan
eräästä adventtikirkon ylläpitämässä
laitoksesta. — Meidän keittiössä
työtätekevien osalta lakia tulkittiin siten,
että teimme sapattina samaa työtä kuin
muinakin päivinä, mutta lahjoituksena
laitokselle. Koin myös jatkuvaa riittämättömyyttä
ja kelvottomuutta; en kyennyt
olemaan niin pyhä ja puhdas, kuin mitä
koin minulta edellytettävän".
Adventismi stressaa pastoreita?
10
228
Vastaukset
- sinä olit töissä?
No sitten ymmärrän kaiken.
- enkelin sanoma vaiennut
Miksi esim. jehovantodistajat menestyvät, mutta adventistit eivät, vaikka oppirakennelmissa on huomattavia yhtäläisyyksiä. Kumpaakin yhdistää mm. vahva organisaatio. Adventismin keskeiset, perustavaa laatua olevat vuosiluvut ovat kaukana menneisyydessä, kuten 1844. Jehovantodistajien keskeiset vuosiluvut - ottamatta nyt kantaa niiden sisältöön - ovat huomattavasti lähempänä 1874, 1878, 1914, 1918, 1925, 1975. Maailmanlopun laskelmissa toimitaan yleensä muutaman vuoden tähtäimellä, korkeintaan 10, 20 vuoden.
Se, että adventistinen julistus etenee hyvin Suomen rajojen itä- ja eteläpuolella, siis entisissä kommunistimaissa, mutta ei Suomen rajojen sisällä eikä länsipuolella, herättää monenlaisia kysymyksiä. Onko adventismi todella tarkoitettu toisenlaista yhteiskuntaa ja maailmaa varten? Vai laahaako tuotekehittely kymmeniä vuosia ajastaan jäljessä? Viimeaikaisten evankelioimiskampanjojen tulokset maassamme ovat ainakin olleet varsin laihoja.
Usein kysytään, miten saada uusia jäseniä. Tärkeää olisi myös kysyä mitä heille voidaan heille antaa. Näyttää kuitenkin siltä, että seurakunta ensisijaisesti huolehtii omista tarpeistaan ja vasta toissijaisesti jäsentensä tarpeista. Ihmisten elämänkysymykset ovat nykyään toisenlaisia kuin joskus toista sataa vuotta sitten.
Suomessa tällaista roomalaiskatolisten uhkaa ei tunneta eikä katolisuuden mörkö toimi täällä riittävänä pelotteena. Onhan adventistejakin ollut täällä enemmän kuin roomalaiskatolisia aivan viime vuosiin asti.
Adventistien orjallinen käsitys [sapatista] ja sunnuntain viettäjien pedon merkillä leimaaminen on ellenismiä puhtaimmillaan.
"Sisäiselle järjestykselle pannaan suurta painoa --. Niinpä onkin saatu aikaan erinomainen koneisto, jonka avulla tämä maailman laajuinen liike toimii kaikkialla samalla tavalla yhteisen johdon alla. -- Kun kaikkialla sapattikouluissa selitetään Raamattua samalla tavalla pysyy lahkon uskonnollinen suunta yhtenäisenä. Niinpä ei s.p. adventismi ole meidän maassammekaan sanottavasti kansallistunut, päinvastoin kuin monet muut liikkeet."
On aikoja, paikkoja ja olosuhteita, joissa adventismi on edennyt menestyksellisesti. Euroopassa on kuitenkin tultu tilanteeseen, jossa jäsenmäärä ei enää kasva, pikemminkin vähenee ja jäsenistö ikääntyy. Syitä etsittäessä saatetaan viitata pahaan aikaan, paholaisen juoniin, seulontaan ym. Mutta löytyykö mahdollisesti itse sanomasta, organisaatiosta tai toimintaympäristöstä sille etenemisen esteitä?
Hei
Lue sitten vaikka Lutheria !
Luther opetti että lakia ja evankeliumia saarnataan aina rinta rinnan, kumpikaan ei sulje pois toistaan.
Merkillistä evankeliumia olisi jossa saa synnissä elää vapaasti hurskaana ?!
Lakihan opettaa mikä on syntiä, ei tee vanhurskaaksi.
Matt 5:18, Ilm 14:12
Siunausta
jari laurila
Siunausta
jari laurila- kuinka jakselet
Lue Suurta Taistelua ja adventismi on stressanut sinut jari ihan höperöksi joka kuljet kujilla sepalus auki kuin kollit maaliskuussa ja kierrät kaukaa adventtikirkot.
Et edes kuse sinne suuntaan sapattisin. kuinka jakselet kirjoitti:
Lue Suurta Taistelua ja adventismi on stressanut sinut jari ihan höperöksi joka kuljet kujilla sepalus auki kuin kollit maaliskuussa ja kierrät kaukaa adventtikirkot.
Et edes kuse sinne suuntaan sapattisin.En minä syntejäni salaa, olen siksi pysytellyt poissa kaikesta kirkollisesta entisistä vastuistani.
Parannusta tehdään omia aikoja, ja lepopäivää voi viettää kotona.
Heikkoa on ollut toki, mutta kohennusta ilmassa, ja syntiin lankeamisista ei kukaan tiedä etukäteen.
Heikosti sepalus auki ollut, panettaa pirusti, mutta odotan omaa akkaa vielä, enkä halua uutta poikuuttani uhrata ihan joka ämmälle.
Jakselen omia aikojani, olen eläkkeellä, eikä ole velvollisuuksia ainuttakaan enää.
Harrastuksiin jaksella,ei muuta.
Virkistäisi kun saisi pitää sepalusta enemmän auki.
Siunausta
jari laurila
Siunausta
jari laurila- koska..
kuinka jakselet kirjoitti:
Lue Suurta Taistelua ja adventismi on stressanut sinut jari ihan höperöksi joka kuljet kujilla sepalus auki kuin kollit maaliskuussa ja kierrät kaukaa adventtikirkot.
Et edes kuse sinne suuntaan sapattisin.Älä sinä toista moiti, kun meille miehille tulee ikää, alkaa sepalus jäädä auki, mutta se ei ole vaarallista, mutta kun ikää tulee vielä lisää, se tahtoo jo jäädä kiinni, niin siitä tulee ongelmaa.
Kun sinä vanhenet, tulet sen huomaamaan, kunnes dementia vie loput niin, ettei enää huomaakaan.
Jari on suoraselkäinen mies täällä ja nostan hänelle hattua.
eräs veli uskotieltä. - koska..
jarlau kirjoitti:
En minä syntejäni salaa, olen siksi pysytellyt poissa kaikesta kirkollisesta entisistä vastuistani.
Parannusta tehdään omia aikoja, ja lepopäivää voi viettää kotona.
Heikkoa on ollut toki, mutta kohennusta ilmassa, ja syntiin lankeamisista ei kukaan tiedä etukäteen.
Heikosti sepalus auki ollut, panettaa pirusti, mutta odotan omaa akkaa vielä, enkä halua uutta poikuuttani uhrata ihan joka ämmälle.
Jakselen omia aikojani, olen eläkkeellä, eikä ole velvollisuuksia ainuttakaan enää.
Harrastuksiin jaksella,ei muuta.
Virkistäisi kun saisi pitää sepalusta enemmän auki.
Siunausta
jari laurila
Siunausta
jari laurilaTäytyy todeta, ettei toinen asioitaan kaunistele, sanoo kuin se on. Mutta eipä tuo syntikään ole, eihän se nälänkään tunne ole syntiä, luonnollisia tarpeita kumpikin.
Eli näkisin näin, että Jari annat samalla mitalla, mitä kaveri mittaa takaisin.
Mutta jos mentäisiin itse sanan aiheisiin meistä ihmisen inhimillisestä tarpeista hengellisiin tarpeisiin.
Muistetaan että Jari saisi kunnon elämänkumppanin Herrassa, oikein tänä iltana rukouskammioissa, ettei tulisi sellaista, että kokisi olevan tippuvan räystään alla kastumassa.
Täällä pakkaa varmaan se tunne tulemaan, kun lukee joitankin vastauksia.
veli Herrassa. - Jarillle
koska.. kirjoitti:
Täytyy todeta, ettei toinen asioitaan kaunistele, sanoo kuin se on. Mutta eipä tuo syntikään ole, eihän se nälänkään tunne ole syntiä, luonnollisia tarpeita kumpikin.

veli Herrassa.Jehovan todistajien joukossa on paremman näköiset naiset kuin adventikirkossa.
- eräs veli Herrassa.
Jarillle kirjoitti:
Jehovan todistajien joukossa on paremman näköiset naiset kuin adventikirkossa.
Miksi sinun pitää tästä aiheesta kirjoittaa?
Miten se sivuaa evankeliumia?
Onko Jeesus sinulle rakas?
Kysynpähän vain. koska.. kirjoitti:
Täytyy todeta, ettei toinen asioitaan kaunistele, sanoo kuin se on. Mutta eipä tuo syntikään ole, eihän se nälänkään tunne ole syntiä, luonnollisia tarpeita kumpikin.
Eli näkisin näin, että Jari annat samalla mitalla, mitä kaveri mittaa takaisin.
Mutta jos mentäisiin itse sanan aiheisiin meistä ihmisen inhimillisestä tarpeista hengellisiin tarpeisiin.
Muistetaan että Jari saisi kunnon elämänkumppanin Herrassa, oikein tänä iltana rukouskammioissa, ettei tulisi sellaista, että kokisi olevan tippuvan räystään alla kastumassa.
Täällä pakkaa varmaan se tunne tulemaan, kun lukee joitankin vastauksia.
veli Herrassa.Kiitos paljon.
Rukoile Sinä asiassa, olisi siisti asia kun hyvin menee.
Profiilisivullani, klikkaa lippu on lisätietoa.
Siunauksia
jari
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "884209Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770