Valtaosa EU-Suomesta on taantuvaa ja kuihtuvaa aluetta

Suomen liittäminen EU:hun on ollut maallemme aluepoliittisesti tuhoisa. Tilastokeskuksen tuoreiden lukujen valossa maassamme on enää kolme todellista kasvukeskusta Helsingin, Tampereen ja Oulun seudut. Niiden lisäksi myös Jyväskylän ja Turun seudulla asukasmäärä ja työpaikat ovat lisääntyneet, mutta tuotannon kasvu on ollut varsin vähäistä. Myös Seinäjoen seudulla sekä Pohjanlahden rannikolla Vaasan ja Kokkolan välillä taloudellinen kehitys on ollut kohtuullisen vankalla pohjalla.

Muu EU-Suomi on taloudellisesti taantuvaa aluetta. Kaikkein heikoin tilanne on itärajalla, Etelä-Karjalassa, Kainuussa ja Torniojokilaaksossa.

Nykyistä kehityssuuntaa, joka johtaa maamme laajojen osien köyhtymiseen ja autioitumiseen, ei kyetä muuttamaan, niin kauan kuin EU määrää maassamme harjoitettavan aluepolitiikan ja suurpääoman ehdoilla toteutettavan talouspolitiikan suunnan.

Suurimmalle osalle kansalaisista nykytilanteen vakavuus ja sen syyt lienevät vaikeasti ymmärrettävissä, koska nykyisiä vallanpitäjiä myötäilevissä tiedotusvälineissä kansalaisille ei vieläkään kerrota totuutta EU-jäsenyydestä eikä siitä, mitä siihen liittyvä omasta itsenäisestä päätösvallasta ja päätöksenteko-oikeudesta luopuminen Suomen kaltaiselle pienelle pohjoismaalle todella merkitsee. Kansalaisten työn tulokset koituvat pääasiallisesti harvojen rikkaiden hyväksi, joista suurin osa on kaiken lisäksi muita kuin suomalaisia.

Myös maamme muutamalla edellä mainitulla kasvukeskusalueella on paitsi vaurastuvia myös köyhtyviä ja slummiutuvia alueita. Esimerkiksi Helsingissä vaurailla asuma-alueilla nimellistulojen kasvu on ollut suhteellisesti lähes kymmenkertainen köyhtyvillä alueilla asuvien vastaavaan nimellistulojen kasvuun verrattuna. Eräillä näistä alueista reaalitulot ovat jopa alentuneet entisestään.
http://www.vapaansuomenliitto.fi/
4146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kehitys on kyllä ollut huonoa, mutta on turhan yksisilmäistä väittää syypääksi EU:ta. Globalisaatio ja markkinatalous jyllää. On aivan sama onko Suomi EU:ssa tai ei - talouden realiteetit pakottavat toimimaan (valitettavasti). Kaikkeen ei raha riitä oltiinpa EU:ssa tai ei. Vaikka Suomi ei olisikaan EU:ssa, ei olisi mitään järkeä työntää rahaa YYA-Suomen malliin esim. maatalouteen. Toki rahan käytön painopistealueet ovat nykyään väärässä paikassa - mutta se ei ole EU:n vika. Ajatteleppa miten erilaista talouspolitiikkaa toteuttavat esim. Ranska, Englanti tai Saksa. Vika on Suomen hallituksessa ja politiikan konseksuksessa. Vaihtoehtoa ei käytännässä ole - on aivan sama hoitaako taloutta Kokoomus, Keskusta, Demarit tai Vasemmistoliitto. Kaikki ovat omaksuneet lähes samanlaisen globalisaatiomyönteisen markkinatalouden - joka ei suinkaan ole edes EU:ssa yksimielinen ja ainut tapa toimia.
Syy ei siis ole EU:n - vaan meidän kotimaisten polittikkojen, jotka tulkitsevat väärin taloudellista tilannetta ja sitä miten toimien asiat parhaiten hoidettaisiin. Ja se para tapa ei suinkaan ole YYA-Suomen mallinen talouspolitiikka (jolloin mm. maaseudun tyhjeneminen alkoi ja ihmiset muuttivat Ruotsiin työn perässä).
EU:ta voi kyllä arvostella - mutta pitää myös tajuta, ettei sitä voi syyttää Suomen hallituksen ja politiikkojen lyhytnäköisyydestä.

Äänestä
  • ESIM VASEMMISTOLIITTO.SDP JA KESKUSTAN KAUPUNKISIIPI AJAVAT KYLLÄ NUORTEN ASIAA.EN VAIN LUOTA MATTI VANHASEN JOHTAMAAN HALLITUKSEEN,MINUSTA OLISI ITSE HIENOA OLLA LÄHES 40 VUOTTA MUKANA POLITIIKASSA.KOKOOMUKSESTA JA KESKUSTAN MINISTEREISTÄ EN TIEDÄ.EU ON TAAS OMA ASIANSA.JOS KESKITYTTÄISIIN NUORIIN SE OLISI HYVÄ ASIA

    Äänestä

  • TULEVAISUUS ON MEIDÄN kirjoitti:

    ESIM VASEMMISTOLIITTO.SDP JA KESKUSTAN KAUPUNKISIIPI AJAVAT KYLLÄ NUORTEN ASIAA.EN VAIN LUOTA MATTI VANHASEN JOHTAMAAN HALLITUKSEEN,MINUSTA OLISI ITSE HIENOA OLLA LÄHES 40 VUOTTA MUKANA POLITIIKASSA.KOKOOMUKSESTA JA KESKUSTAN MINISTEREISTÄ EN TIEDÄ.EU ON TAAS OMA ASIANSA.JOS KESKITYTTÄISIIN NUORIIN SE OLISI HYVÄ ASIA

    NÄET ASIAN EHKÄ KUULUISALLA KEHÄ III POHJOISPUOLELLA NÄKÖKANNALLA.TOTUUS ON ETTÄ LIIKA GLOBALISAATIOINTOILU ON PILANNUT SUOMEN MAHDOLLISUUDET EUROOPPALAISENA VALTIONA.KUN TAAS RUOTSISSA.SAKSASSA,SVEITSISSÄ GLOBALISAATIOVASTAISUUTTA EI TAAS ESIINNY

    Äänestä

  • EN YMMÄRRÄ kirjoitti:

    kaikissa näissä luettelemissasi maissa globalisaationvastaisuutta, enemmän kuin Suomessa. Oudon väriset lasit sulla kun et tuollaista ole huomannut, siksi varmaan kirjotatkin/huudat isoilla kirjaimilla, et todellakaan taida ymmärtää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Petri Heikkinen kirjoitti:

Suomen liittäminen EU:hun on ollut maallemme aluepoliittisesti tuhoisa. Tilastokeskuksen tuoreiden lukujen valossa maassamme on enää kolme todellista kasvukeskusta Helsingin, Tampereen ja Oulun seudut. Niiden lisäksi myös Jyväskylän ja Turun seudulla asukasmäärä ja työpaikat ovat lisääntyneet, mutta tuotannon kasvu on ollut varsin vähäistä. Myös Seinäjoen seudulla sekä Pohjanlahden rannikolla Vaasan ja Kokkolan välillä taloudellinen kehitys on ollut kohtuullisen vankalla pohjalla.

Muu EU-Suomi on taloudellisesti taantuvaa aluetta. Kaikkein heikoin tilanne on itärajalla, Etelä-Karjalassa, Kainuussa ja Torniojokilaaksossa.

Nykyistä kehityssuuntaa, joka johtaa maamme laajojen osien köyhtymiseen ja autioitumiseen, ei kyetä muuttamaan, niin kauan kuin EU määrää maassamme harjoitettavan aluepolitiikan ja suurpääoman ehdoilla toteutettavan talouspolitiikan suunnan.

Suurimmalle osalle kansalaisista nykytilanteen vakavuus ja sen syyt lienevät vaikeasti ymmärrettävissä, koska nykyisiä vallanpitäjiä myötäilevissä tiedotusvälineissä kansalaisille ei vieläkään kerrota totuutta EU-jäsenyydestä eikä siitä, mitä siihen liittyvä omasta itsenäisestä päätösvallasta ja päätöksenteko-oikeudesta luopuminen Suomen kaltaiselle pienelle pohjoismaalle todella merkitsee. Kansalaisten työn tulokset koituvat pääasiallisesti harvojen rikkaiden hyväksi, joista suurin osa on kaiken lisäksi muita kuin suomalaisia.

Myös maamme muutamalla edellä mainitulla kasvukeskusalueella on paitsi vaurastuvia myös köyhtyviä ja slummiutuvia alueita. Esimerkiksi Helsingissä vaurailla asuma-alueilla nimellistulojen kasvu on ollut suhteellisesti lähes kymmenkertainen köyhtyvillä alueilla asuvien vastaavaan nimellistulojen kasvuun verrattuna. Eräillä näistä alueista reaalitulot ovat jopa alentuneet entisestään.
http://www.vapaansuomenliitto.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu