Keskusta lähti Kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen ja vaikka Keskusta on toistaiseksi suurempi niin se antaa Kokoomuksen määrätä asioista. Vanhanen on mitäänsaamaton nyhverö eikä kannatuksen nousuun auta enään että hankkii uudet silmälasit. Onkohan Vanhasella käynyt kertaakaan mielessä kuinka kalliiksi sen yhden oikeuteen haastaminen ja Kokoomuksen kanssa samaan hallitukseen meno puolueelle tulee?
Keskusta saa syyttää itseään kannatuksen
romahtamisesta.
380
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tämä Hesarin tämän päiväinen 19.5% galluppi kepulaisille on vieläkin mittaus yläkanttiin, koska kepumafialaisia ei yksinkertaisesti voi olla Suomessa noin paljon. Niin kuin muistamme kepulaiset pääsivät vallankahvaan pelkästään Anneli Jäätteenmäen ja kepumafioinnin avulla ja nämä lonkerot ulottuivat aina presidentin kansliaamme asti. Presidentin kansliastamme kepumafia pukkasi salaisia tietoja fakseina näille kepulaisille Anneli Jäätteenmäen vahvistamana pyytämättä ja yllätyksen. Nyt vai voi vain kauhulla arvioida sitä, mitä tämä salattujen ovien politiikka on saanutkaan aikaiseksi ja minkälaisia kytköksiä nämä kepulaiset ovat päässeet rakentelemaan ja aivan rauhassa kaikkien kansalaistemme ulottumattomissa, salattujen ovien takana salatulla politiikalla, kun kepulaiset ovat pitäneet valtamme ylimmästä kahvasta kiinni kuutisen vuotta.
Nimikirjaimet:
JK ja MV
- eivätkä tarkoita tässä yhteydessä
julmaa kullia saatikka märkää vittua.
Noista kahdesta perslävestä kun kepu pääsisi eroon, kannatus paranisi heti monta prosenttiyksikköä. Mutta kun ei niin ei
Terveisiä Joensuusta
p.v.