Kuinka moni sairaslomalla

...ei työnteko terveeksi tee. Suru on surtava ja työntekoon voi tulla lopullinen stoppi jos siellä yrittää väkisin kitkutella ja työntää menetyksen syrjään. Kyllä surutyö vatii kunnon pysähtymistä. Ei ne työkaverit tai työt pelota vaan se mentys satuu, niin ettei pää pysy kasassa.

kun se olisikin noin helppoa kirjoitti:

...ei työnteko terveeksi tee. Suru on surtava ja työntekoon voi tulla lopullinen stoppi jos siellä yrittää väkisin kitkutella ja työntää menetyksen syrjään. Kyllä surutyö vatii kunnon pysähtymistä. Ei ne työkaverit tai työt pelota vaan se mentys satuu, niin ettei pää pysy kasassa.

Lue lisää

minä menetä raha kun sinä vaan istu kotona. Tilaukset kasautua ja sinu työkaverit joutu teke 2 ihmisen työ. Sinu isä kuoli, sinu äiti kuoli, sini poika, tyttö kuoli, siu mummo kuoli, sinu pappa kuoli. Mitä sinä luula mitä minu kotimaa tapahtuu? Minu isä kuoli, minun veli kuoli, minun sisko kuoli. Mutta sinä länsimainen ihminen ett välitä heistä, miten minu kansa on joutunut kärsimään.

kun se olisikin noin helppoa kirjoitti:

...ei työnteko terveeksi tee. Suru on surtava ja työntekoon voi tulla lopullinen stoppi jos siellä yrittää väkisin kitkutella ja työntää menetyksen syrjään. Kyllä surutyö vatii kunnon pysähtymistä. Ei ne työkaverit tai työt pelota vaan se mentys satuu, niin ettei pää pysy kasassa.

Lue lisää

Kyllä se työnteko helpottaa, helposti sitä jää kotiin esim. nukkumaan ja elämän normaalit rutiinit (syöminen, peseytyminen yms.) katoaa. En tarkoita sitä että seuraavana päivänä tekopirteenä töihin, vaan esim. 3-5 päivän jälkeen aloittaisi työnteon kevennetysti.

Varsinkin lapsille rutiinien jatkuminen järkyttävän tapahtuman jälkeen on todella tärkeää, miksei siis meille aikuisillekin.

Tämä on vain oma mielipitteni, mutta suru ei suremalla helpotu, ehkäpä päinvastoin. Suru helpottaa elämällä. Pään kasassa pysymistä ei kannata pelätä, tuskinpa muillakaan aina pää on kasassa. Surevalla on oikeus suruun, missä ja milloin vain.

kun se olisikin noin helppoa kirjoitti:

...ei työnteko terveeksi tee. Suru on surtava ja työntekoon voi tulla lopullinen stoppi jos siellä yrittää väkisin kitkutella ja työntää menetyksen syrjään. Kyllä surutyö vatii kunnon pysähtymistä. Ei ne työkaverit tai työt pelota vaan se mentys satuu, niin ettei pää pysy kasassa.

Lue lisää

Minäkin palasin työhön pian mieheni kuoleman jälkeen.Tunsin että on parempi olla siellä ihmisten parissa ja mukana elämässä.Mutta se olisikin ihanaa ja helppoa jos kaikki menisikin niin hyvin.Surua ja kaipuuta ei saa itsestään pois työtä tekemällä vaan antamalla itselleen aikaa surra.Välillä töissä on kuin jokun jyrän alla.Tekee vaan työtä,työtä.Siitä tulee sellainen kierre ettei helpolla pääse ulos.Minulla alkoi mennä korkeella ja lujaa,aloin tehdä kuorta itseni ympärille ettei sattuisi niin paljon kuin sattuu.No eihän siitä hyvää seurannut,onneksi ymmärsin itse lähteä etsimään apua sen jälkeen kun alkoi tuntua että seuraan tätä elämääni kuin ulkopuolelta.Mikään ei koskenut vaikka sisällä puristi kaipuu ja suru niin kovaa ettei henkeä saanut.Avun saannissa olen vasta alkutaipaleella enkä tiedä mitä tapahtuu.Työ tekee hyvää mutta siitä ei saa tulla itsetarkoitus."Puhun itselleni,sinulle,kaiken tämän kaaoksen keskellä huomaan sittenkin minä elän."

Seikku kirjoitti:

Minäkin palasin työhön pian mieheni kuoleman jälkeen.Tunsin että on parempi olla siellä ihmisten parissa ja mukana elämässä.Mutta se olisikin ihanaa ja helppoa jos kaikki menisikin niin hyvin.Surua ja kaipuuta ei saa itsestään pois työtä tekemällä vaan antamalla itselleen aikaa surra.Välillä töissä on kuin jokun jyrän alla.Tekee vaan työtä,työtä.Siitä tulee sellainen kierre ettei helpolla pääse ulos.Minulla alkoi mennä korkeella ja lujaa,aloin tehdä kuorta itseni ympärille ettei sattuisi niin paljon kuin sattuu.No eihän siitä hyvää seurannut,onneksi ymmärsin itse lähteä etsimään apua sen jälkeen kun alkoi tuntua että seuraan tätä elämääni kuin ulkopuolelta.Mikään ei koskenut vaikka sisällä puristi kaipuu ja suru niin kovaa ettei henkeä saanut.Avun saannissa olen vasta alkutaipaleella enkä tiedä mitä tapahtuu.Työ tekee hyvää mutta siitä ei saa tulla itsetarkoitus."Puhun itselleni,sinulle,kaiken tämän kaaoksen keskellä huomaan sittenkin minä elän."

Lue lisää

Se, ettei pysähdy suremaan, voi siirtää ja pitkittää joka tapauksessa jossain kohtaa tulevaa suruprosessia. Suru on surtava. Toinen tekee sen heti menetyksensä jälkeen, toinen ei pysty, vaan hukuttautuu ensin työhön ja kykenee kohtaamaan surun myöhemmin. Tai sitten on vain noudattunut muiden neuvoa mennä heti töihin, kun 'työnteko on niin terapeuttista'.

Totta vie on paljon eroa sillä millainen suru on kyseessä. Ei joka surua jäädä kotiin suremaan viikkotolkuiksi. Mutta esimerkiksi lapsen kuolema voi olla niin elämältä pohjan pois vetävä, ettei vanhempi ole ollenkaan työkykyinen. Joku ehkä toimii robottimaisesti, joku ei, mutta jossain vaiheessa romahdus tulee kuitenkin. Ellei meinaa jaksaa ja selvitä edes kotioloissa itsensä tai perheensä huolehtimisesta on turha kuvitella että pärjää työelämässä.

Eroja on siinäkin tekeekö työtä omissa oloissaan tai pienessä yhteisössä tai voiko määrätä työnsä tahdin, onko asiakaspalvelussa jne. Lapsen menettäneenä, ei oikein voi lähteä töihin sairaalaan potilaiden äärelle, lasten vuodeosastolle, tai lastentarhaan oman menehtyneen lapsensa ikäisiä hoitamaan... Hoivatyössä ja asiakaspalvelussa yms. pitäisi pystyä normaaliin käyttäytymiseen. Ei voi lähteä työelämään jos purskahtelee itkemään yhtenään, tai on tehoton ja hajamielinen ja ailahtelevainen ja itkuinen.

Minusta ihmisten ohjeet mennä töihin tai jäädä kotiin ovat aivan turhia, kun se on aina tapauskohtaista. Ihmiset on erilaisia ja taustat ja työpaikat myös. Ihmisen on hyvä kuunnella itseään ja omia tarpeitaan. On valtavia suruja joiden kanssa on hyvin hyvin vaikea jatkaa eteenpäin, ja jaksaa elää minuuttiakaan kerrallaan. Ja sitten on niitä suruja joiden kanssa valtaosa ihmisistä joutuu tekemisiin, kun elämän kiertokulku määrää, että jokainen kuolee joskus ja yleensä me vanhempamme ja isovanhempamme joudumme ensin hyvästelemään. Se on täysin luonnollista ja siksi surukin toisenlaista.