En jaksa enää

sipsutella

Mieheni suree oman isänsä poismenoa. Appi kuoli kolme vuotta sitten ja mieheni vielä suree häntä päivittäin. Appi oli sairas ja vanha ja minun mielestäni oli hyvä, että pääsi pois kitumasta. Olen nyt kolme vuotta "kärsinyt" tästä suremisesta. Toki itsekkin surin ja kaipasin appeani..
mieheni vie joka sunnuntai (appi kuoli sunnuntaipäivänä) kynttilän haudalle ja hautausmaalle on matkaa yli 30 km. Ja apen vaatteet hän toi kotiin ja pitää niitä päällään. Ihan vanhanaikaisia jatsareita ja flanellipaitoja yms.
Ja kun appela myytiin (toinen veli halusi myydä) mieheni olisi mielellään ostanut sen mutta ei ollut rahaa (onneksi, jonkin mausoleumin hän olisi siitä kuitenkin tehnyt) Ja nyt joka hautasmaareissu koukataan appelan ohi ja minä ajan ja hän suree myös menetettyä kotiaan ja kun se myytiin vieraille ihmisille (sekin oli tavallaan onni, hänhän olisi siellä alvariinsa katselemassa vanhoja paikkoja)niin siellä ei voi käydä. Ajetaan hyvin hitaasti ohi ja mies tuijottaa sitä taloa tippa silmässä...
Alkaa jo kyllästyttää tällainen sureminen ja mieheni totisuus, ei naura juuri koskaan...

31

1651

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lääkäriin.

      Miksi syyllistät miestäsi asiasta?

      Hänhän on ihan selvästi suorastaan psyykkisesti siinä pisteessä että tarvitsee ehdottomasti apua ja nopeasti.

      Ja olet kolme vuotta katsellut tuota tekemättä mitään ja valitat kun ei naura. Miten itsekäs oikein oletkaan? Samalla esität varmaan marttyyria.

      Tuohan vastaa selviä posttraumaattisen stressin oireita miehesi kohdalla. Hänen on alettava saada uusia asioita elämäänsä ja päästävä muistojen yli tai tuo rampauttaa hänet lopullisesti.

      Vie vaikka väkisin lääkäriin tai uhkaa lähteä niin ehkä sinun menetys uhalla hän hakee apua.

      Ei tuo ole mitään normaalia suremista jos on jatkuvaa ja rutinoitunutta.

      • sipsutella

        Hän on käynyt lääkärissä unettomuuden takia ja saikin sieltä nukahtamislääkkeitä. Olisin halunnut mennä mukaan, mutta ei hän minua sinne huolinut.
        En esitä mitään martyyria vaan kärsin tästä tilanteesta. Miten niin olen mielsetäsi itsekäs. olen yrittänyt piristää häntä viedä hänen ajatuksensa pois isästään, kaikkeni olen yrittänyt...En minä voi sanoa hänelle "että nyt lopetat suremisen" kai hänellä on oikeus surra, mutta kun siitä kärsii muutkin...

      • tarkoitus tietysti
        sipsutella kirjoitti:

        loukata mutta yritän herättää sinua ulkopuolisena että tuo ei ole mitään suremista.

        Sinun täytyy saada hänet lääkärille ja sitten psykiatriseen puhumaan tuosta.

        Kärsit tilanteesta ja sitten valitat eli olet marttyyri kun sinun pitäisi ymmärtää että miehesi ei ole nyt siltä osin ihan tolkuissaan ja sinun täytyy nyt ottaa vastuuta hänestä.

        Et sinä voikaan sanoa hänelle että on lopetettava sureminen vaan oikeasti puhuttava asiat halki ja todettava että hänen on haettava apua. Se ei ole tervettä mitä hän tekee (kuten itsekin sanoit että olisi tehnyt mausoleumin talosta jos sen olisi saanut) vaan täysin jotain muuta.

        Se missä olet itsekäs on se ettei tässä ole kysymys ettet sinä jaksaisi mitä miehesi tekee. Vaan että miehesi tuhoaa itsensä tuolla tavoin eikä hänestä sitten ole iloa kenellekään. Hänen surun käsittelystään on tullut kierre joka tulee katkaista koska eihän sure enää isäänsä vaan on luonut tuosta suoranaisen hautamyytin. Ajattelepa että hänellä on varmaan näiden kolmen vuoden ajalta pelkkiä muistoja siitä kotipaikasta ja haudasta.

        Sinä olet se joka on tässä sen verran todennäköisesti tolkuissaan että on toimittava. Se ei millään pikku piristämisillä yms. selviä, hän todennäköisesti kärsii masennuksestakin.

        Sitä saa surra mutta sitä on myös pystyttävä pääsemään irti mutta jokainen päivä jonka hän käyttää tuohon estää hänen eteenpäin menoaan ja muokkaa hänen ajatteluaan. Myöhemmin se on vielä vaikeampaa vai mitä aiot tehdä jos tuo ei lopu? Alat valittamaan hänelle ja itkeskelet sitä?

        Hän tarvitsee apua. Toimi.

      • ehdotat...

        VÄKISIN LÄÄKÄRIIN?- NO SITÄHÄN VOI NYKYAIKANA KOKEILLA.!(EN MEE VANNOMAAN ETTÄ ONNISTUU) MUTTA UHKAAMALLA LÄHTEÄ SIIS" JÄTTÄÄ HÄNET "SILLÄ TAVOINKO SURIJOITA HOIDETAAN? HERRAJUMALA NOITA EHDOTUKSIA...et taida tietaa paskaakaan psykiatriasta..on sulla NIIN hyvät neuvot.

        on myös otettava huomioon että me kaikki surraan tavallaan ja AIKAMME. on tuo nyt tietysti LIIAN rankkaa suremista mutta kyllä kait siihen saa AMMATTIAPUA asiantuntevaakin...

      • .-...---
        tarkoitus tietysti kirjoitti:

        Olet aivan oikeassa. Ja ketjun aloittaja KEHTAAKIN surkutella itseään, vaikkei hänestä ole kysymyskään?

      • sipsutella
        ehdotat... kirjoitti:

        VÄKISIN LÄÄKÄRIIN?- NO SITÄHÄN VOI NYKYAIKANA KOKEILLA.!(EN MEE VANNOMAAN ETTÄ ONNISTUU) MUTTA UHKAAMALLA LÄHTEÄ SIIS" JÄTTÄÄ HÄNET "SILLÄ TAVOINKO SURIJOITA HOIDETAAN? HERRAJUMALA NOITA EHDOTUKSIA...et taida tietaa paskaakaan psykiatriasta..on sulla NIIN hyvät neuvot.

        on myös otettava huomioon että me kaikki surraan tavallaan ja AIKAMME. on tuo nyt tietysti LIIAN rankkaa suremista mutta kyllä kait siihen saa AMMATTIAPUA asiantuntevaakin...

        Täältähän tulikin oikeita neuvoja ja kun KEHTAANKIN vielä surkutella itseäni... haistakaa....

      • vain sitten
        sipsutella kirjoitti:

        Täältähän tulikin oikeita neuvoja ja kun KEHTAANKIN vielä surkutella itseäni... haistakaa....

        itseäsi äläkä auta miestäsi joka on se joka tarvitsee oikeasti sitä apua. Onpahan sulla sitten ainakin sitä valittamisen aihetta ja tynkää sitten.

        Naisethan osaavat olla niitä marttyyreita ja laittavat sen muiden syyksi kun heillä on paha olla.

        Eikö sinun kannattaisi paremmin surkutella nimenomaan miestäsi sillä tavoin että hänen tilanteensa paranisi eikä niin että syyllistät häntä ja hänen suruaan omasta vaikeasta olostasi.

      • vieminen
        ehdotat... kirjoitti:

        VÄKISIN LÄÄKÄRIIN?- NO SITÄHÄN VOI NYKYAIKANA KOKEILLA.!(EN MEE VANNOMAAN ETTÄ ONNISTUU) MUTTA UHKAAMALLA LÄHTEÄ SIIS" JÄTTÄÄ HÄNET "SILLÄ TAVOINKO SURIJOITA HOIDETAAN? HERRAJUMALA NOITA EHDOTUKSIA...et taida tietaa paskaakaan psykiatriasta..on sulla NIIN hyvät neuvot.

        on myös otettava huomioon että me kaikki surraan tavallaan ja AIKAMME. on tuo nyt tietysti LIIAN rankkaa suremista mutta kyllä kait siihen saa AMMATTIAPUA asiantuntevaakin...

        ja pakkohoito ovat kaksi eri asiaa.

        Kukaan ei sure ketään kolmea vuotta ja laadi sellaisia rutiineja mitä tuossa on kuvattu ellei jotakin ole vialla.

        Nimenomaan pitää hakea asiantuntevaa ammattiapua eikä valittaa tänne nettipalstalle kuinka vaikeaa itsellä on kun mies suree.

        Tiedänpä varmasti psykiatriasta enemmän kuin sinä.

        Tuollainen henkilö kuten vaikkapa alkoholismista kärsivä täytyy konfrontoida ja vaikkapa uhkaamalla jättää hänet yksin kertoa mikä tilanne on ja mitä hänen tulee kohdata samalla kun tarjoaa tukea jos hän valitsee.

        Mistään kiukunomaisesta purkauksesta lähteä jos ei mene hoitoon en todellakaan puhunut vaan jostakin joka saa miehen ymmärtämään mikä tilanne on ja miten vakava se on jo.

      • AIKA
        vieminen kirjoitti:

        -Kyllä tasan tarkkaan ihminen VOI SURRA VAIKKA LOPPUELÄMÄNSÄ!!!!ja " vai rutiinia " HÄN HALUU MUISTAA JA SE TAAS PURKAA AHDISTUSTA KUKA HELVETTI TÄÄLLON SANOMAAN MIKÄ ON OIKEAA SUREMISTA !
        Eihän surutyö mikään suoritus ole ja elämä jatkuu taas iloisena ja onnellisena? etpä taida tietää mitään psykiatriasta! ammattiapua -sehän on lässytystä siellä tuntemattomalle ihmiselle aina olisi parempi puhua ihan sille LÄHEISELLE OMALLE elin kaverilleen...mutta jos ei toinen halua asiaa käsitellä tuskimpa kukaan jaksaa siitä sit jankuttamaankaan ja asiat jää käsittelemätä!joo alkoholistihan jättää juomisen kun sen UHKAA jättää vähämpä tiedät siitäkin kyll se monesti se pullo jää ja uhkailija saa sit mennä! ja alkoholisti jää kyll mielemmin pullonsa seuraksi...UHKAILU EI KETÄÄN PARANNA ja aamen! jos maailma olisi niin terve kun te" parantajat" olisi niin uhkailuhan riittäis parantamaan kaikki sairaat!-pyh!

      • juntti puli
        AIKA kirjoitti:

        nyt itseesi ja mieti.

        Sureminen on eriasia kuin kuolemanmyytin ylläpito.

        Suremiseen kuuluu LUONNOLLISENA OSANA IRTIPÄÄSTÄMINEN johon selvästi mies ei kykene.

        Alkoholisti ei jätä juomista kun uhkaa lähteä mutta se on tapa sanoa että "Sinun on haettava apua koska elämästäsi eikä meidän elämästä tulee enää muuten mitään".

        Mutta mene nyt sinä CAPS LOCKISI kanssa jonnekin muualle.

        Ahdistuksen purkaminen ei ole sitä että tehdään haudalla käynnistä joka viikonloppuista huvia yms.

        Kukaan ei sanonut etteikö surua olisi myöhemmin ja että se jatkuu iloisena ja onnellisena mutta järki käteen että noista muodostuu muistoja tuolta ajalta ja ihminen jää oravanpyörään jossa on vain läheisen kuolema.

        Pitäisi keskittyä ELÄVIIN ei jo KUOLLEISIIN.

        Eräs henkilö sanoi kerran että hän heräsi itse kuin kuolleista kun hänen isänsä kuoleman jälkeen hänen äitinsä kuoli. Hän ei tajunnut miten ei ollut keskittynyt äitiinsä sinä aikana kun oli surrut isäänsä. Onneksi hän oli kuitenkin tehnyt asioita hyvin myös äidilleen kun tämä vielä eli ettei harmittanut.

        Alkoholistin pitää pystyä kohtaamaan ongelmansa tai sitten hän on pelkkä paska alkoholisti joita Suomessa riittää. He valitsevat mieluummin pullon kuin toisen ihmisen seuran. Ikuisia valittajia.

        Pyh vain omille olemattomille ohjeillesi.

      • hävetkää!!!
        vain sitten kirjoitti:

        itseäsi äläkä auta miestäsi joka on se joka tarvitsee oikeasti sitä apua. Onpahan sulla sitten ainakin sitä valittamisen aihetta ja tynkää sitten.

        Naisethan osaavat olla niitä marttyyreita ja laittavat sen muiden syyksi kun heillä on paha olla.

        Eikö sinun kannattaisi paremmin surkutella nimenomaan miestäsi sillä tavoin että hänen tilanteensa paranisi eikä niin että syyllistät häntä ja hänen suruaan omasta vaikeasta olostasi.

        On erittäin raskasta kun on vuosia yrittänyt pitää toista pinnalla ja olla mieliksi, että toisella olisi helpompaa. Kaikki empatiani on aloittajan puolella, tarvitset tukea elämääsi ja ota yhteyttä esim. mielenterveystoimistoon päästäksesi keskustelemaan asiastasi. Et voi tukea miestäsi, koska olet itsekin väsynyt - hae itsellesi apua ja jos saisit hyviä neuvoja samalla ammatti-ihmiseltä auttaksesi puolisoasikin, mutta omien voimavarojesi mukaan. Sun täytyy kuitenkin pitää itsestäsi huolta! Tsemppiä teille!

      • VoisAatellaMuitaki
        hävetkää!!! kirjoitti:

        itsekkäät pääsee vauhtiin. voi voi :// asiat tärkeysjärjestykseen. kärsivintä ajatellaan ensin eli potilaat ja läheiset on sitten tois sijalla. sivuseikka ne läheiset on sen kärsivän rinnalla. potilas on siinä tilanteessa tärkein, joka tarvitsee tukea eniten. ne läheiset vaan tukee sitä kärsivää. niin ja keräävät voimavarojaan toisaalta

      • ,,,,,,,,,,,.,.,,,,
        VoisAatellaMuitaki kirjoitti:

        itsekkäät pääsee vauhtiin. voi voi :// asiat tärkeysjärjestykseen. kärsivintä ajatellaan ensin eli potilaat ja läheiset on sitten tois sijalla. sivuseikka ne läheiset on sen kärsivän rinnalla. potilas on siinä tilanteessa tärkein, joka tarvitsee tukea eniten. ne läheiset vaan tukee sitä kärsivää. niin ja keräävät voimavarojaan toisaalta

        Juuri taisit itse myöntää, että ko."sureva henkilö" on potilas! Normaalisti läheisen ihmisen kuolemaa sureva ihminen ei ole potilas. Tässä tilanteessa taas aloittajan miesystävän sureminen ei ole enää mielestäni normaalia ja hän tarvitsisi ammattiapua. Joten myötätunnot aloittajaa kohtaan ja toivon, että asiat vielä järjestyvät. Varmasti rankkaa on ollut ja varmasti tulee vielä olemaan, kun apua saa, mutta se on sen arvoista. Nämä muut k-pää kirjoittajat eivät ilmeisesti ole koskeen olleet vastaavanlaisessa tilanteessa, varmaan ovat itse niitä nyyhkyttäjiä, säälin kerjääjiä, jotka halutessaan pääsisivät yli menetyksistään/ongelmistaan.

      • "kusipää"-kirjoit...
        ,,,,,,,,,,,.,.,,,, kirjoitti:

        joka yritti taivuttaa viemään surevan miehen hoitoon.

        Aloittaja ehkä ymmärtää tilanteen. Kukaanhan ei kiellä ettei hänen pitäisi mennä juttelemaan myös asiasta jonnenkin mutta pääsijalla ei tulisi olla joku parisuhdeterapia jossa mietitään miltä aloittajasta tuntuu miehensä suru vaan mies täytyy hoitaa ensin ja sen jälkeen katsella löytyykö muita läheisiä.

        Ainut joka voi toimia tilanteessa on aloittaja.

        Nyyhkyttäjä tuskin olen mutta tunnistan "tää mun ongelma on kun toisella on vaikeita ongelmia" tapaukset aika hyvin samalla kun tätä tärkein henkilö josta ne ongelmat johtuvat ei viedä hoitoon.

        Kukaanhan ei ole sanonut ettei aloittaja ansaitse myötätuntoa mutta siihen myötätuntoon ei pidä jäädä piehtaroimaan vaan tehdä miehen tilanteelle jotain, sen jälkeen voi tehdä omalle tilanteelle myös luonnollisesti enemmän.

        Siinä ei toivomiset auta että asiat järjestyvät, sama tulee jatkumaan ennen kuin mies saa apua.

        Mieleeni tulee tapaus jossa aikuinen henkilö oli uhkaillut läheisiään itsemurhalla ja läheisista sitten eräs meni hakemaan apua ITSELLEEN kun hän ei jaksa enää kuulemma. Jännä juttu ettei sitä itsemurhaa suunnittelevaa läpimasentunutta henkilöä pyritty viemään hoitoon vaan apua haettiin itselle.

        Läheisten ihmisten ei pidä jäädä siihen ympyrään itse mukaan jos näkevät että mikä se tilanne on eli suru ei ole vaikkapa normaalia (haittaa siis elämään tolkuttomasti ja asiat keskittyy lähes vain siihen) vaan huomata että eniten tarvitsee apua se sureva henkilö.

      • ........----.
        "kusipää"-kirjoit... kirjoitti:

        Olet aivan oikeassa. Ensinnäkin tässä tilenteessa miesystävä on uhri, ei ketjun aloittaja. Eli voimia hänelle. Hän tarvtisee apua..

      • nooh-hh
        juntti puli kirjoitti:

        nyt itseesi ja mieti.

        Sureminen on eriasia kuin kuolemanmyytin ylläpito.

        Suremiseen kuuluu LUONNOLLISENA OSANA IRTIPÄÄSTÄMINEN johon selvästi mies ei kykene.

        Alkoholisti ei jätä juomista kun uhkaa lähteä mutta se on tapa sanoa että "Sinun on haettava apua koska elämästäsi eikä meidän elämästä tulee enää muuten mitään".

        Mutta mene nyt sinä CAPS LOCKISI kanssa jonnekin muualle.

        Ahdistuksen purkaminen ei ole sitä että tehdään haudalla käynnistä joka viikonloppuista huvia yms.

        Kukaan ei sanonut etteikö surua olisi myöhemmin ja että se jatkuu iloisena ja onnellisena mutta järki käteen että noista muodostuu muistoja tuolta ajalta ja ihminen jää oravanpyörään jossa on vain läheisen kuolema.

        Pitäisi keskittyä ELÄVIIN ei jo KUOLLEISIIN.

        Eräs henkilö sanoi kerran että hän heräsi itse kuin kuolleista kun hänen isänsä kuoleman jälkeen hänen äitinsä kuoli. Hän ei tajunnut miten ei ollut keskittynyt äitiinsä sinä aikana kun oli surrut isäänsä. Onneksi hän oli kuitenkin tehnyt asioita hyvin myös äidilleen kun tämä vielä eli ettei harmittanut.

        Alkoholistin pitää pystyä kohtaamaan ongelmansa tai sitten hän on pelkkä paska alkoholisti joita Suomessa riittää. He valitsevat mieluummin pullon kuin toisen ihmisen seuran. Ikuisia valittajia.

        Pyh vain omille olemattomille ohjeillesi.

        Olen just millä palstalla HALUAN tuskin sulta lupaa tarvitsen! Sinustahan se oiva psyki tulisi..ohjeesi olisi pakolla parantaminen ja ha ha haa!(VARMAAN ON KOKEMUKSII NIIN PALJON ETTÄ)

      • ketä edes
        nooh-hh kirjoitti:

        Olen just millä palstalla HALUAN tuskin sulta lupaa tarvitsen! Sinustahan se oiva psyki tulisi..ohjeesi olisi pakolla parantaminen ja ha ha haa!(VARMAAN ON KOKEMUKSII NIIN PALJON ETTÄ)

        kiinnostaa minne kirjoitat JA MITÄ.

        Olet täysin naurettava idiootti mutta sehän ei minun elämääni pilaa.

      • johon kalikka kalahtaa
        ketä edes kirjoitti:

        kiinnostaa minne kirjoitat JA MITÄ.

        Olet täysin naurettava idiootti mutta sehän ei minun elämääni pilaa.

        olen vuosia kirjoitellut tervemielisten ihmisten kanssa TÄLLÄ PALSTALLA ja on todella mukavia ja asianmukaisia juttuja ollu.. NYT ON TASO LASKENU teidän psyatriaa leikkivien todella tyhmien mielipideiden omaavien ÄÄLIÖIDEN kera -jättäkää toki kaikki ongelma läheisenne ja UHKAILKAA ja uhkaile vaan oot takuulla vielä YKSIN ja sen olet ansainnut
        pyh pyh ja vielä kerran jonninjoutava...

      • vittua sinä
        johon kalikka kalahtaa kirjoitti:

        olen vuosia kirjoitellut tervemielisten ihmisten kanssa TÄLLÄ PALSTALLA ja on todella mukavia ja asianmukaisia juttuja ollu.. NYT ON TASO LASKENU teidän psyatriaa leikkivien todella tyhmien mielipideiden omaavien ÄÄLIÖIDEN kera -jättäkää toki kaikki ongelma läheisenne ja UHKAILKAA ja uhkaile vaan oot takuulla vielä YKSIN ja sen olet ansainnut
        pyh pyh ja vielä kerran jonninjoutava...

        oikein vielä rumputat siinä?

        Kukaan ole puhunut mistään läheisten jättämisestä vaan siitä että vaatii toisen menemään hoitoon.

        Kuvitteletko että mahdollisesti keski-ikäinen mies lähtee hoitoon pelkällä pehmeällä puheella?

        Itse olet pelkkä vittunaama joten menehän alkoholisti perseeseen.

      • ole leikkinyt
        vittua sinä kirjoitti:

        mitään psykiatria vaan sanonut suoraan että paremman hoidon saa varmasti ammattiauttajalta kuin valittamalla omia ongelmiaan täällä kun läheinen tarvitsee oikeasti mielenterveysapua.

        Saatte pitää "palstanne" jatkossa keskenänne.

        Ethän osaa kirjoittaa edes viestiä. Pelkkiä tunteissa kieriskeleviä marttyyreita koko porukka.

      • suusi puhuu
        vittua sinä kirjoitti:

        oikein vielä rumputat siinä?

        Kukaan ole puhunut mistään läheisten jättämisestä vaan siitä että vaatii toisen menemään hoitoon.

        Kuvitteletko että mahdollisesti keski-ikäinen mies lähtee hoitoon pelkällä pehmeällä puheella?

        Itse olet pelkkä vittunaama joten menehän alkoholisti perseeseen.

        minä kyllä osaan asiallisille asioista kirjoittaa mutta SINÄ OLET IHAN HUUHAA
        -AIKUINEN LÄHTEE SAATANA HOITOON OMASTA-ALOITTEESTAAN EIKÄ "MUULLA "TAI TIETENKI JOS MENET UHKAILEMAAN SITÄ!!HIH
        OLEN KAUNIS NAINEN SUOSITTU JA MUKAVA SELLAINEN ENKÄ MIKÄÄN JUOPPO OLE mutta sehän ei sulle kuulu psyki!

      • minkälainen
        suusi puhuu kirjoitti:

        minä kyllä osaan asiallisille asioista kirjoittaa mutta SINÄ OLET IHAN HUUHAA
        -AIKUINEN LÄHTEE SAATANA HOITOON OMASTA-ALOITTEESTAAN EIKÄ "MUULLA "TAI TIETENKI JOS MENET UHKAILEMAAN SITÄ!!HIH
        OLEN KAUNIS NAINEN SUOSITTU JA MUKAVA SELLAINEN ENKÄ MIKÄÄN JUOPPO OLE mutta sehän ei sulle kuulu psyki!

        rimpula olet.

        Sinulla ei ole mitään sanottavaa niin KAIKKI PITÄÄ KIRJOITTAA ISOLLA ETTÄ NÄYTTÄISI ETTÄ OLISI.

        Ethän osaa edes käyttää peiliä niin miten voisit osata kirjoittaa asiasta.

        Sinullekin suosittelen ihan vapaaehtoista hoitoa, sinun läheisesi eivät vain ole osanneet vaatia sitä sinulta.

        Parane pian.

      • et sovi tänne
        minkälainen kirjoitti:

        rimpula olet.

        Sinulla ei ole mitään sanottavaa niin KAIKKI PITÄÄ KIRJOITTAA ISOLLA ETTÄ NÄYTTÄISI ETTÄ OLISI.

        Ethän osaa edes käyttää peiliä niin miten voisit osata kirjoittaa asiasta.

        Sinullekin suosittelen ihan vapaaehtoista hoitoa, sinun läheisesi eivät vain ole osanneet vaatia sitä sinulta.

        Parane pian.

        Minä totean vaan että mene vaan ihan jonnekkin muualle ITSE MIELIPITEINESI JA OHJEINESI osaan kirjoittaa, lukea ym.
        Enhän minä hoidontarpeessa ole minulla on fiksut läheiset ja rakastan heitä ja he minua -meillä ei uhkailla! ja sun tasosen taulapään kanssa en enää kirjoittele täällön kuiteski ihan ok sakkiakin ja tää ei ole edes UHKAUS vaan toteamus että kaikenlaisia sitä nykyään palstoilla on.AAMEN JA LOPULLISESTI HYVÄSTI ..pst" sullahan tuo pään sisällä olevat asiat on sekaisin??? vois tosiaan olla aihetta mennä kysymään niiltä gollekoiltas apua ja PIAN (tervemenoa)!!!!

      • joku fiksu
        AIKA kirjoitti:

        -Kyllä tasan tarkkaan ihminen VOI SURRA VAIKKA LOPPUELÄMÄNSÄ!!!!ja " vai rutiinia " HÄN HALUU MUISTAA JA SE TAAS PURKAA AHDISTUSTA KUKA HELVETTI TÄÄLLON SANOMAAN MIKÄ ON OIKEAA SUREMISTA !
        Eihän surutyö mikään suoritus ole ja elämä jatkuu taas iloisena ja onnellisena? etpä taida tietää mitään psykiatriasta! ammattiapua -sehän on lässytystä siellä tuntemattomalle ihmiselle aina olisi parempi puhua ihan sille LÄHEISELLE OMALLE elin kaverilleen...mutta jos ei toinen halua asiaa käsitellä tuskimpa kukaan jaksaa siitä sit jankuttamaankaan ja asiat jää käsittelemätä!joo alkoholistihan jättää juomisen kun sen UHKAA jättää vähämpä tiedät siitäkin kyll se monesti se pullo jää ja uhkailija saa sit mennä! ja alkoholisti jää kyll mielemmin pullonsa seuraksi...UHKAILU EI KETÄÄN PARANNA ja aamen! jos maailma olisi niin terve kun te" parantajat" olisi niin uhkailuhan riittäis parantamaan kaikki sairaat!-pyh!

        Kerrankin täyttä asiaa!!!

    • MeitäonmoneenJunaan

      Oikea rakkaus on valmis tekemään mitä vain toisen vuoksi, vaikka kärsisi siitä itse. Vaikka kuolemaan jos se on siitä kiinni... Miten kehtaat ajatella itseäsi tässä asiassa?

      • olkaa vaiti jos

        ..ei ole mitään järkevää sanottavaa.

        Kukaan ei jaksa jatkuvasti tukea toista ihmsitä, ellei itse saa siihen tukea.

        Jos ei itse pidä itsestään huolta ei jaksa pitää toisistakaan. Niin se vaan on että pitää ensi ensi rakastaa itseään, että voi rakastaa AIDOSTI muitakin.

        Alottajalle tsemppiä. Pidä itsestäsi huolta ja käy keskustelemassa ammattiauttajan kanssa. Muuten palat loppuun.

      • tsemppiä siihen
        olkaa vaiti jos kirjoitti:

        ..ei ole mitään järkevää sanottavaa.

        Kukaan ei jaksa jatkuvasti tukea toista ihmsitä, ellei itse saa siihen tukea.

        Jos ei itse pidä itsestään huolta ei jaksa pitää toisistakaan. Niin se vaan on että pitää ensi ensi rakastaa itseään, että voi rakastaa AIDOSTI muitakin.

        Alottajalle tsemppiä. Pidä itsestäsi huolta ja käy keskustelemassa ammattiauttajan kanssa. Muuten palat loppuun.

        että vie miehensä hoitoon sitten omatkin ongelmat ratkeavat.

        Jos menee vain itse tukea hakemaan niin sama vain jatkuu eikä se siitä muutu miksikään.

    • Voimia

      Ensi sijassa miehesi, sitten sinä. Miehesi elämähän se on. Miehesi hoitoon! Tuo ei ole enää terveellistä suremista... En sano että pakkohoitoa vaan koita houkutella häntä... voimia sinulle tukemiseen.

    • -nimetön-

      Vie miehesi lääkäriin. Mene itse lääkäriin ja kerro miehestäsi,sano ettet saa häntä "hoitoon".
      Ymmärrän kyllä sinua,varmasti olet jo ihan "nollassa". Haluat olla miehesi tukena ja se on hienoa,mutta liika on liikaa. Yritä todella saada miehesi lääkäriin tai mene itse tai soita ja kerro tilanne,sano ettet saa häntä lääkäriin. Miehesi tarvitsee apua! Tarkoitukseni ei ole luokata sinua (tai miestäsi). Olen pahoillani jos loukkasin. Voimia sinulle ja halaus.

      • tosta vaan

        Ihmistähän ei vedä pakosta, kun vasta psykoosissa.-Jos tää mies ei ole psykoosissa jota kuitenkin todella luulen .. kukaan ei voi viedä tai patistella väkisin moisesta asiasta.
        Täällä ei nykyaikana saa" hoitoa?" jos sitä osastolla olemista hoidoksi voi sanoa,syöttävät vaan kaikenmaailman lääkkeitä..niin edes sen tarvitsevat..tää on aika lähellä totuutta nykyajasta se että joku suree..muistaa..on aika varmasti masentunut ei oo oikeestaan perusta väkisin viemällä minnekkään..siihen voi auttaa masennuslääkitys ja sekin ajan kanssa...

    • olet kylmä

      - minä, minä ja minä. Miehesi suree isäänsä, kotiansa, lapsuuttansa. varmaan appesi surunsa ansainnut (hyvä isä miehellesi).Eihän tuossa mitään ihmeellistä ole.Sinä et käsitä etkä ymmärrä et jaksa niinkö?- aika kylmä ihminen, missä ymmärrys,? empatia? rakkaus ?-kanssaeläminen toisen surussa auttaisi varmasti, enemmän nyt vielä tässä vaiheessa ,varmasti tulee aika jolloin vielä miehesi hymyilee aika vain ei ole vielä..eihän kolme vuotta paljon ole n.36kk mikä aika tuo muka on ???????? monikin on surrut paljon pitempään.. mieti vähän ennenkun valitat toisen surua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5070
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1594
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1249
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1189
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1123
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1017
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      895
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      779
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      753
    Aihe