PROLETAARISEN VALLANKUMOUKSEN SOTILAALLINEN OHJELMA

KOMMUNISTIT TÄMÄN VOITTE KOPIOIDA JA LUKEA RAUHASSA. TÄLLÄ MINÄ OTIN ENSI ASKELEITANI KUN ALOI OPISELEMAAN KOMMUNISMIN OPPIA. LENININ JA STALININ KIRJAT ON LÄHES PAKKO OPISKELLA (KESKEISIMMÄT ASIAT) JOS AIKOO TULLA OIKEAKSI LUOKKA SOTURIKSI!

LENIN – Proletaarisen vallankumouksen sotilaallinen ohjelma

VLADIMIR LENIN
PROLETAARISEN
VALLANKUMOUKSEN
SOTILAALLINEN OHJELMA

I
Hollannissa, Skandinaviassa ja Sveitsissä vallankumouksellisten sosialidemokraattien
keskuudessa, jotka taistelevat sitä sosialishovinistien valhetta vastaan, että nykyisessä
imperialistisessa sodassa ”puolustetaan isänmaata”, kuuluu ääniä, jotka vaativat vaihtamaan
sosialidemokraattien minimiohjelman vanhan pykälän: ”miliisi” eli ”kansan aseistaminen”
uuteen: ”aseistariisuutuminen”. ”Jugend-Internationale”1 on alkanut väittelyn tästä
kysymyksestä ja julkaissut 3. numerossaan toimituksen artikkelin puolustaen
aseistariisuutumista. R. Grimmin viimeisissä teeseissä me valitettavasti havaitsemme samaten
annettavan myöten ”aseistariisuutumis”-aatteelle. Aikakauslehdissä ”Neues Leben”2 ja
”Vorbote”3 on alettu väittely. Tarkastelkaamme lähemmin aseistariisuutumista puolustavien
kantaa.
Perusargumenttina on se, että aseistariisuutumisvaatimus ilmentää kaikkein selvimmin,
päättäväisimmin ja johdonmukaisimmin taistelua kaikkea militarismia ja kaikkea sotaa
vastaan.
Mutta tähän perusargumenttiin sisältyykin aseistariisuutumisen kannattajien
perushairahdus. Sosialistit, jos he pysyvät sosialisteina, eivät voi olla kaikenlaista sotaa
vastaan.
Ensinnäkin, sosialistit eivät ole' koskaan olleet eivätkä koskaan voi olla
vallankumouksellisten sotien vastustajia. Imperialististen ”suur”-valtojen porvaristo on tullut
1 ”Nuorisointernationale”.
2 ”Neues Leben” oli Sveitsin sosialidemokraattisen puolueen äänenkannattaja, joka ilmestyi Bernissä tammikuusta 1915
joulukuuhun 1917.
3 ”Edelläkävijä”.
LENIN – Proletaarisen vallankumouksen sotilaallinen ohjelma
2
läpeensä taantumukselliseksi, ja sodan, jota tämä porvaristo nykyään käy, me katsomme
taantumukselliseksi, orjanomistajain sodaksi, rikolliseksi sodaksi. Mutta mitä on sanottava
tätä porvaristoa vastaan käytävästä sodasta? Esimerkiksi sellaisesta sodasta, jota tämän
porvariston sortamat ja siitä riippuvaiset kansat tai siirtomaakansat käyvät vapautuksensa
puolesta? ”Internationale” ryhmän teesien 5. kohdassa sanotaan: ”Tämän hillittömän
imperialismin kaudella ei voi olla enää mitään kansallisia sotia” — tämä on ilmeisesti väärin.
20. vuosisadan, tämän ”hillittömän imperialismin” aikakauden historia on täynnä
siirtomaasotia. Mutta ne, mitä me eurooppalaiset, maailman kansojen valtaosan
imperialistiset sortajat, nimitämme meille ominaisella halpamaisella eurooppalaisella
kiihkoisänmaallisuudella ”siirtomaasodiksi”, ovat usein näiden sorrettujen kansojen kansallisia
sotia: tai kansallisia kapinoita. Imperialismin tärkeimpiä ominaisuuksia onkin juuri se, että se
jouduttaa kapitalismin kehitystä takapajuisimmissa maissa ja siten laajentaa ja kärjistää
taistelua kansallista sortoa vastaan, Tämä on tosiasia. Ja siitä kiertämättömästi johtuu, että
imperialismin täytyy useissa tapauksissa synnyttää kansallisia sotia. Junius4, joka kirjasessaan
5puolustaa edellä mainittuja ”teesejä”, sanoo, että imperialismin aikakaudella jokainen
kansallinen sota jotakin imperialistista suurvaltaa vastaan johtaa toisen, ensin mainitun
kanssa kilpailevan, samoin imperialistisen suurvallan sekaantumiseen asioihin, ja näin
jokainen kansallinen sota muuttuu imperialistiseksi sodaksi. Mutta tämäkin perustelu on
väärä. Niin voi tapahtua, mutta ei se aina käy siten. Monet siirtomaasodat vuosina 1900-1914
eivät tapahtuneet tätä tietä. Ja olisi suorastaan naurettavaa, jos sanoisimme, että
esimerkiksi nykyisen sodan jälkeen, jos se päättyy sotivien maiden äärimmäiseen
nääntymiseen, ”ei voi” olla ”mitään” kansallisia, edistyksellisiä, vallankumouksellisia sotia,
joita esimerkiksi Kiina kävisi liitossa Intian, Persian, Siamin jne. kanssa suurvaltoja vastaan.
Se, että kielletään tyyten kansallisten sotien mahdollisuus imperialismin vallitessa, on
teoreettisesti väärin, historiallisesti ilmeisen virheellistä ja käytännöllisesti samaa kuin
eurooppalainen shovinismi: meidän, jotka kuulumme kansakuntiin, mitkä sortavat satoja
miljoonia ihmisiä Euroopassa, Afrikassa, Aasiassa jne., on sanottava sorretuille kansoille, että
heidän sotansa ”meidän” kansakuntiamme vastaan ”on mahdoton”!
Toiseksi, kansalaissodat ovat samaten sotia. Ken tunnustaa luokkien taistelun, hän ei
voi olla tunnustamatta kansalaissotia, jotka ovat jokaisessa luokkayhteiskunnassa
luokkataistelun luonnollista ja tietyissä tilanteissa kiertämätöntä jatkumista, kehitystä ja
kärjistymistä. Kaikki suuret vallankumoukset todistavat tämän. Kansalaissotien kieltäminen
tai niiden unohtaminen olisi äärimmäiseen opportunismiin lankeamista ja sosialistisesta
vallankumouksesta luopumista.
Kolmanneksi, yhdessä maassa voittanut sosialismi ei suinkaan heti sulje pois yleensä
kaikkien sotien mahdollisuutta. Se päinvastoin edellyttää niitä. Kapitalismin kehitys tapahtuu
sangen epätasaisesti eri maissa. Eikä muuten voi ollakaan tavarantuotannon vallitessa. Tästä
seuraa eittämätön johtopäätös: sosialismi ei voi voittaa samanaikaisesti kaikissa maissa. Se
voittaa ensi aluksi yhdessä maassa tai muutamissa maissa, mutta muut maat jäävät joksikin
aikaa porvarillisiksi tahi esiporvarillisiksi. Tämän täytyy aiheuttaa paitsi hankauksia myös sen,
että muiden maiden porvaristo suoranaisesti pyrkii murskaamaan sosialistisen valtion
voitokkaan proletariaatin. Näissä tapauksissa olisi sota meidän puoleltamme laillinen ja
oikeutettu. Se olisi sotaa sosialismin puolesta, muiden kansojen vapauttamiseksi
porvaristosta. Engels oli aivan oikeassa, kun hän kirjeessään Kautskylle syyskuun 12 pnä 18826
suoraan tunnusti mahdollisiksi jo voittaneen sosialismin ”puolustussodat”. Hän tarkoitti
nimenomaan voittaneen proletariaatin puolustautumista muiden maiden porvaristoa vastaan.
4 ”Junius” oli Rosa Luxemburgin (1871-1919) nimimerkki. Julkaisija.
5 Rosa Luxemburgin ”Sosialidemokratian kriisi”. Julkaisija.
6 Ks. Marx – Engels 1976. Kirjeitä. Moskova: Edistys, s. 358. Julkaisija.
LENIN – Proletaarisen vallankumouksen sotilaallinen ohjelma
3
Vasta sen jälkeen, kun me kukistamme, voitamme lopullisesti ja pakkoluovutamme
porvariston koko maailmassa emmekä vain yhdessä maassa, käyvät sodat mahdottomiksi. Ja
tieteelliseltä kannalta katsoen on aivan väärin ja aivan epävallankumouksellista, jos me
sivuutamme tai hämäämme juuri tärkeimmän: porvariston vastarinnan lannistamisen, tämän
vaikeimman, mikä vaatii eniten taistelua sosialismiin siirryttäessä. ”Sosiaaliset” papit ja
opportunistit ovat aina valmiit haaveilemaan tulevasta rauhallisesta sosialismista, mutta he
eroavatkin vallankumouksellisista sosialidemokraateista juuri siinä, että he eivät halua
mietiskellä ja ajatella ankaria luokkataisteluja ja luokkasotia tämän ihanan tulevaisuuden
toteuttamiseksi.
Me emme saa antaa johdattaa itseämme sanoilla harhaan. Esimerkiksi monet vihaavat
käsitettä ”isänmaan puolustus”, siksi että avoimet opportunistit ja kautskylaiset peittelevät
ja hämäävät sillä porvariston valhetta tässä ryöstösodassa. Tämä on tosiasia. Mutta siitä ei
seuraa, että meidän pitäisi lakata miettimästä poliittisten tunnusten merkitystä. ”Isänmaan
puolustuksen” hyväksyminen tässä sodassa on samaa kuin sodan katsominen ”oikeutetuksi”,
proletariaatin etuja vastaavaksi, — eikä mitään muuta, ei kerrassaan mitään muuta, sillä
maahanhyökkäys on mahdollinen kaikissa sodissa. Olisi suorastaan tyhmää kieltää ”isänmaan
puolustus” sorrettujen kansojen taholta niiden sodassa imperialistisia suurvaltoja vastaan tai
voittaneen proletariaatin taholta sen taistelussa porvarillisen valtion jotain Galliffeta vastaan.
Teoreettisesti olisi aivan virheellistä unohtaa, että jokainen sota on vain politiikan
jatkamista toisin keinoin; nykyinen imperialistinen sota on suurvaltojen kahden ryhmän
imperialistisen politiikan jatkamista, ja tämän politiikan ovat aiheuttaneet ja sitä pitävät yllä
imperialismin aikakauden kaikki suhteet yhdessä otettuina. Mutta tämän saman aikakauden
täytyy ehdottomasti aiheuttaa ja pitää yllä myös kansallista sortoa vastaan suunnatun
taistelun ja proletariaatin porvaristonvastaisen taistelun politiikkaa, ja siksi, ensinnäkin,
vallankumoukselliset kansalliset kapinat ja sodat, toiseksi, proletariaatin sodat ja kapinat
porvaristoa vastaan, kolmanneksi, vallankumouksellisten sotien kummankin lajin yhdistelmät
jne. ovat mahdollisia ja kiertämättömiä.
II
Tähän liittyy vielä seuraava yleinen näkökohta.
Sorrettu luokka, joka ei pyri oppimaan aseiden käyttöä eikä omaamaan aseita, sellainen
sorrettu luokka ansaitsisi vain sen, että sitä kohdeltaisiin kuin orjia. Emmehän me voi,
porvarillisiksi pasifisteiksi tai opportunisteiksi muuttumatta, unohtaa, että elämme luokka
yhteiskunnassa ja ettei siitä ole eikä voi olla muuta ulospääsyä kuin luokkataistelu. Jokaisessa
luokkayhteiskunnassa, — riippumatta siitä, perustuuko se orjuuteen, maaorjuuteen vai kuten
nykyään palkkatyöhön, sortava luokka on aseistettu. Ei vain nykyinen vakinainen sotaväki,
vaan myös nykyinen miliisi jopa demokraattisimmissakin porvarillisissa tasavalloissa, kuten
esimerkiksi Sveitsissä, — on porvariston aseistautumista proletariaattia vastaan. Tämä on niin
alkeellinen totuus, että tuskinpa lienee tarpeellista pysähtyä käsittelemään sitä
erikoisemmin. Riittää, kun mainitaan sotaväen käyttämisestä kaikissa kapitalistisissa maissa
lakkolaisia vastaan.
Porvariston aseistautuminen proletariaattia vastaan on nykyisen kapitalistisen
yhteiskunnan huomattavimpia, olennaisimpia ja tärkeimpiä tosiasioita. Ja tästä tosiasiasta
huolimatta vallankumouksellisia sosialidemokraatteja kehotetaan esittämään
”aseistariisuutumis”-”vaatimus”! Se on samaa kuin täydellinen luokkataistelukannasta
luopuminen, yleensä vallankumousajatuksen hylkääminen. Tunnuksenamme olkoon:
LENIN – Proletaarisen vallankumouksen sotilaallinen ohjelma
4
proletariaatin aseistaminen porvariston voittamiseksi, pakkoluovuttamiseksi ja
aseistariisumiseksi. Se on vallankumouksellisen luokan ainoa mahdollinen taktiikka, taktiikka,
joka juontuu kapitalistisen militarismin koko objektiivisesta kehityksestä ja jonka tuo kehitys
sanelee. Vasta sen jälkeen, kun proletariaatti on aseistariisunut porvariston, se voi
maailmanhistoriallista tehtäväänsä kavaltamatta heittää romutettavaksi ylipäänsä kaikki
aseet, ja proletariaatti epäilemättä tekee sen, mutta vasta sitten eikä missään tapauksessa
aikaisemmin.
Kun nykyinen sota herättää taantumuksellisten kristillisten sosialistien, vetistelevien
pikkuporvarien keskuudessa vain kauhua ja pelkoa, vain inhoa kaikkea aseenkäyttöä,
verenvuodatusta, kuolemaa yms. kohtaan, niin meidän on sanottava: kapitalistinen
yhteiskunta on ollut ja tulee aina olemaan loputonta kauhua. Ja kun nykyinen, kaikista
sodista taantumuksellisin sota valmistelee nyt tuolle yhteiskunnalle kauheaa loppua, niin
meillä ei ole mitään syytä joutua epätoivoon. Mutta nimenomaan epätoivon ilmausta eikä
mitään muuta on objektiiviselta merkitykseltään aseistariisuutumisen ”vaatiminen” —
oikeammin sanoen: aseistariisuutumisesta haaveileminen — tällaisena aikana, jolloin itse
porvaristo kaikkien nähden omin voiminsa valmistelee ainoaa laillista ja vallankumouksellista
sotaa, nimittäin kansalaissotaa imperialistista porvaristoa vastaan.
Sille, joka sanoo tämän olevan elämästä irrallista teoriaa, muistutamme kahdesta
maailmanhistoriallisesta tosiasiasta: toisaalta trustien merkityksestä ja naisten tehdastyön
osuudesta ja toisaalta vuoden 1871 Kommuunista ja vuoden 1905 joulukuun kapinasta
Venäjällä.
Porvariston asia on kehittää trusteja, ajaa lapsia ja naisia tehtaisiin, piinata heitä
siellä, turmella ja tuomita äärimmäiseen kurjuuteen. Me emme ”vaadi” emmekä ”kannata”
tällaista kehitystä, me taistelemme sitä vastaan. Mutta miten taistelemme? Tiedämme, että
trustit ja naisten tehdastyö ovat edistyksellistä. Me emme halua kulkea taaksepäin,
käsityöhön, esimonopolistiseen kapitalismiin, naisten kotityöhön. Eteenpäin trustien yms.
kautta ja niitä pitemmälle sosialismiin!
Tämä päätelmä pitää vastaavin muutoksin paikkansa myös kansan nykyisen
militarisoinnin suhteen. Tänään imperialistinen porvaristo militarisoi koko kansan, myös
nuorison. Huomenna se kaiketi ryhtyy militarisoimaan naisia. Tämän johdosta meidän on
sanottava: sitä parempi! Pikemmin eteenpäin! Mitä pikemmin, sitä lähempänä on aseellinen
kapina kapitalismia vastaan. Voisivatko sosialidemokraatit antaa nuorison ym. militarisoimisen
pelästyttää itseään, jos he eivät unohda Kommuunin antamaa esimerkkiä? Se ei ole ”elämästä
irrallista teoriaa” eikä haave, vaan tosiasia. Ja olisi tosiaankin jo kerrassaan huono juttu, jos
sosialidemokraatit alkaisivat kaikista taloudellisista ja poliittisista tosiasioista huolimatta
epäillä sitä, että imperialismin kauden ja imperialististen sotien täytyy kiertämättömästi
johtaa tällaisten tosiasioiden toistumiseen.
Eräs Kommuunin porvarillisista havainnoitsijoista kirjoitti toukokuussa 1871 eräässä
englantilaisessa lehdessä: ”Jos Ranskan kansakunta muodostuisi yksinomaan naisista, niin
kuinka hirvittävä kansakunta se olisikaan!”. Naiset ja lapset 13-vuotiaista alkaen taistelivat
Kommuunin aikana rinnan miesten kanssa. Toisin ei voi olla myöskään tulevaisuudessa
taisteltaessa porvariston kukistamiseksi. Proletaarinaiset eivät tule katsomaan passiivisina
sivusta, kun hyvin-aseistautunut porvaristo alkaa ampua huonosti-aseistautuneita tai
aseettomia työläisiä. He tarttuvat aseisiin, kuten vuonna 1871, ja nykyisistä pelotelluista
kansakunnista — oikeamminkin nykyisestä työväenliikkeestä, jota opportunistit ovat
hajottaneet enemmän kuin hallitukset, — kehkeytyy varmasti, ennemmin tai myöhemmin,
mutta kehkeytyy aivan varmasti vallankumouksellisen proletariaatin kansainvälinen ”hirveiden
kansakuntien” liitto.
LENIN – Proletaarisen vallankumouksen sotilaallinen ohjelma
5
Nykyään koko yhteiskunnallinen elämä on militarismin läpitunkemaa. Imperialismi on
suurvaltojen ankaraa taistelua maailman jakamisesta ja uudelleen jakamisesta, — siksi se
tulee kiertämättömästi johtamaan jatkuvaan militarisointiin kaikissa maissa, myöskin
puolueettomissa ja pienissä maissa. Entä mitä proletaarinaiset tulevat tekemään tämän
vastustamiseksi?? Yksinomaanko kiroamaan kaikenlaista sotaa ja kaikkea sotilaallista,
yksinomaanko vain vaatimaan aseistariisuutumista? Sorretun luokan naiset, luokan, joka on
todella vallankumouksellinen, eivät milloinkaan suostu sellaiseen häpeälliseen osaan. He
sanovat pojilleen: ”Vartut kohta isoksi. Sinulle annetaan kivääri. Ota se ja opi hyvin
sotataitoa. Tämä taito on proletaareille välttämätön — ei sitä varten, että ampuisit veljiäsi,
muiden maiden työläisiä, niin kuin tehdään nykyisessä sodassa ja niin kuin sosialismin petturit
kehottavat sinua tekemään, vaan sitä varten, että taistelisit oman maasi porvaristoa vastaan,
tekisit lopun riistosta, kurjuudesta ja sodista, ei hurskaiden toivomusten avulla, vaan
voittamalla porvariston ja riisumalla sen aseista”.
Jos nykyisen sodan yhteydessä kieltäydytään harjoittamasta tällaista propagandaa ja
nimenomaan tällaista propagandaa, niin silloin on parasta olla yleensä puhumatta suuria
sanoja kansainvälisestä vallankumouksellisesta sosialidemokratiasta, sosialistisesta
vallankumouksesta, sodasta sotaa vastaan.
III
Aseistariisuutumisen kannattajat vastustavat ”kansan aseistamista” koskevaa
ohjelmapykälää muun muassa siksi, että tämä viimeksi mainittu vaatimus johtaa muka
helpommin siihen, että tehdään myönnytyksiä opportunismille. Tarkastelimme edellä
tärkeintä: aseistariisuutumisen ja toisaalta luokkataistelun ja yhteiskunnallisen
vallankumouksen keskinäistä suhdetta. Tarkastelkaamme nyt aseistariisuutumisvaatimuksen ja
opportunismin välistä suhdetta koskevaa kysymystä. Eräänä tärkeimpänä syynä siihen, ettei
tuota vaatimusta voida hyväksyä, on juuri se, että tuo vaatimus ja sen synnyttämät
harhaluulot ehdottomasti heikentävät ja lamauttavat taisteluamme opportunismia vastaan.
Tämä taistelu on epäilemättä Internationalen tärkein päiväjärjestyksessä oleva
kysymys. Imperialisminvastainen taistelu, jota ei ole sidottu erottamattomasti
opportunisminvastaiseen taisteluun, on pelkkää sanahelinää tai petosta. Eräs Zimmerwaldin
ja Kienthalin7 peruspuutteista, eräs näiden III Internationalen itujen mahdollisen
epäonnistumisen perussyistä on juuri se, että kysymystä taistelusta opportunismia vastaan ei
edes asetettu avoimesti, puhumattakaan tuon kysymyksen sen suuntaisesta ratkaisemisesta,
että välien katkaiseminen opportunistien kanssa on välttämätöntä. Opportunismi on päässyt
voitolle väliaikaisesti Euroopan työväenliikkeessä. Kaikissa suurimmissa maissa on
muodostunut kaksi tärkeintä opportunismin muunnosta: ensiksikin herrojen Plehanovien,
Scheidemannien, Legienien, Albert Thomas'in ja Sembat'in, Vanderveldien, Hydmanien,
Hendersonen ym. avoimen kyynillisten ja sen vuoksi vähemmän vaarallinen sosialiimperialismi.
Toiseksi, verhottu, kautskylainen opportunismi: Kautsky—Haase ja
”Sosialidemokraattinen työväenryhmä”8 Saksassa; Longuet, Pressemanne, Mayeras ym.
Ranskassa; Ramsay MacDonald ym. ”Riippumattoman työväen puolueen”9 johtajat
Englannissa; Martov, Tshheidze ym. Venäjällä; Treves ym. niin sanotut vasemmistoreformistit
Italiassa.
7 Lenin tarkoittaa internationalistien kansainvälisiä sosialistisia konferensseja, jotka pidettiin Zimmerwaldissa ja
Kienthalissa (Sveitsi).
8 ”Sosialidemokraattinen työväenryhmä” — ”Arbeitgemeinschaft” (Työyhteisö) — saksalaisten keskustalaisten järjestö,
jonka perustivat maaliskuussa 1916 valtiopäivien edustajat, jotka olivat eronneet valtiopäivien sosialidemokraattisesta
ryhmästä.
9 Riippumaton työväenpuolue (ILP — Independent Labour Party) perustettiin vuonna 1893.
LENIN – Proletaarisen vallankumouksen sotilaallinen ohjelma
6
Avoin opportunismi on avoimesti ja suoraan vallankumousta ja alkamassa olevia
vallankumouksellisia liikehtimisiä ja purkauksia vastaan; se on suoranaisesti liittoutunut
hallitusten kanssa, niin erilaisia kuin tuon liiton muodot ovatkin, alkaen osallistumisesta
ministeristöön ja aina sotateollisuuskomiteoihin osallistumiseen saakka (Venäjällä)10.
Naamioituneet opportunistit, kautskylaiset, ovat työväenliikkeelle paljon vahingollisempia ja
vaarallisempia, sillä he salaavat hyviltä kuulostavien myös ”marxilaisten” sanojen ja
pasifististen tunnusten avulla sen, että he puolustavat liittoutumista ensin mainittujen
kanssa. Näitä vallalla olevan opportunismin kumpaakin muotoa vastaan on käytävä taistelua
proletariaatin politiikan kaikilla aloilla: parlamentarismin, ammattiyhdistysten, lakkojen,
sotilasopiskelun jne. alalla. Tärkein erikoisuus, joka on ominainen näille opportunismin
kummallekin muodolle, on se, että konkreettisesta nykyisen sodan ja vallankumouksen
yhteyttä koskevasta kysymyksestä ja vallankumouksen muista konkreettisista kysymyksistä
ollaan vaiti, että niitä hämätään tai tulkitaan varovasti, poliisikiellot huomioonottaen. Ja näin
menetellään siitä huolimatta, että sodan edellä osoitettiin lukemattomia kertoja sekä.
epävirallisesti että Baselin manifestissa11 virallisesti nimenomaan tämän edessäolleen sodan
ja proletaarisen vallankumouksen yhteys. Mutta aseistariisuutumisvaatimuksen
peruspuutteena on kuitenkin juuri se, että siinä kierretään kaikki vallankumouksen
konkreettiset kysymykset. Vai ovatko aseistariisuutumisen kannattajat jonkin aivan
uudenlaisen aseettoman vallankumouksen kannalla?
Edelleen. Me emme millään muotoa vastusta taistelua reformien puolesta. Me emme
halua jättää huomioon ottamatta sitä murehdittavaa mahdollisuutta, että ihmiskunta joutuu
pahimmassa tapauksessa vielä toiseen imperialistiseen sotaan, jos tästä sodasta ei kehkeydy
vallankumousta joukkojen kuohunnan ja tyytymättömyyden lukuisista purkauksista huolimatta
ja meidän ponnistuksistamme huolimatta. Me kannatamme sellaista uudistusohjelmaa, jonka
myös tulee suuntautua opportunisteja vastaan. Opportunistit olisivat vain mielissään siitä, jos
antaisimme . heidän yksin taistella reformien puolesta ja itse kaikkoaisimme murehdittavaa
todellisuutta pakoon jonkin ”aseistariisuutumisen” pilvientakaisiin korkeuksiin.
”Aseistariisuutuminen” on nimenomaan pahan todellisuuden pakoilemista eikä suinkaan
taistelua sitä vastaan.
Sentapaisessa ohjelmassa sanoisimme suunnilleen näin: ”Isänmaan puolustamisen
tunnus ja sen tunnustaminen, että v. 1914-1916 imperialistisessa sodassa puolustetaan
isänmaata, on vain työväenliikkeen turmelemista porvariston valheella”. Tällainen
konkreettinen vastaus konkreettisiin kysymyksiin olisi teoreettisesti oikeampi, proletariaatille
paljon hyödyllisempi ja opportunisteille sietämättömämpi kuin aseistariisuutumisen vaatimus
ja kieltäytyminen ”kaikenlaisesta” isänmaan puolustuksesta. Ja me voisimme lisätä: ”Kaikkien
imperialististen suurvaltain: Englannin, Ranskan, Saksan, Itävallan, Venäjän, Italian, Japanin
ja Yhdysvaltain porvaristosta on tullut niin taantumuksellinen ja se pyrkii niin peräti kiihkeästi
maailmanherruuteen, että jokainen näiden maiden porvariston käymä sota voi olla vain
taantumuksellista sotaa. Proletariaatin ei ole ainoastaan vastustettava jokaista tällaista
sotaa, vaan sen on myös toivottava ”oman” hallituksensa tappiota tällaisissa sodissa ja
käytettävä sitä vallankumouksellista kapinaa varten, jos kapina sodan estämiseksi ei onnistu”.
Miliisiä koskevassa kysymyksessä meidän tulisi sanoa: me emme ole porvarillisen, vaan
ainoastaan proletaarisen miliisin kannalla. Sen tähden ”ei ropoakaan eikä ainoatakaan
miestä” vakinaista sotaväkeä eikä myöskään porvarillista miliisiä varten, ei edes sellaisissa
maissa kuin Yhdysvallat, Sveitsi, Norja jne. Ja sitäkin suuremmalla syyllä, kun vapaimmissakin
tasavaltalaisissa maissa (esim. Sveitsissä) havaitsemme yhä enemmän preussilaistettavan
10 Sotateollisuuskomiteoita perustettiin venäjällä imperialistisen suurporvariston toimesta vuonna 1915.
11 Baselin manifesti oli sotaa koskeva manifesti, jonka II Internationalen Baselissa 24.-25.11.1912 pidetty ylimääräinen
kongressi hyväksyi yksimielisesti.
LENIN – Proletaarisen vallankumouksen sotilaallinen ohjelma
7
miliisilaitosta, erikoisesti vuosina 1907 ja 1911, ja lahjottavan sitä sotaväen mobilisoimiseksi
lakkolaisia vastaan. Me voimme vaatia: upseerien valitsemista kansan toimesta, kaiken
sotilaslainkäytön kumoamista, ulkomaalaisten työläisten ja kotimaisten työläisten oikeuksien
yhtäläistämistä (tämä on erikoisen tärkeä kohta niiden imperialististen valtioiden suhteen,
jotka Sveitsin tapaan riistävät yhä suuremmassa määrässä ja yhä häikäilemättömämmin
ulkomaalaisia työläisiä ollen myöntämättä heille oikeuksia), edelleen: oikeutta jokaiselle
kyseisen maan sanokaamme sadan hengen ryhmälle muodostaa koko sotataitoon perehtymistä
varten vapaita yhdistyksiä, joissa ohjaajat valitaan vapaasti, heidän työnsä maksetaan valtion
varoista jne. Vain tällaisissa oloissa proletariaatti voi opiskella sotataitoa todella itseään
varten eikä omia orjanomistajiaan varten, ja proletariaatin edut vaativat ehdottomasti
tällaista opiskelua. Venäjän vallankumous näytti, että vallankumouksellisen liikkeen jokainen
menestys, — vaikka se olisi vain osittainenkin esimerkiksi tietyn kaupungin, tietyn tehdaskylän
valtaaminen, tietyn armeijanosan puolelleen voittaminen, — pakottaa voittaneen
proletariaatin toteuttamaan ehdottomasti juuri tällaista ohjelmaa.
Vihdoin on itsestään selvää, että opportunismia vastaan ei voida taistella pelkästään
ohjelmien avulla, vaan ainoastaan pitämällä jatkuvasti huolta siitä, että ne todella
toteutetaan käytännössä. Vararikkoutuneen II Internationalen pahin, kohtalokkain virhe oli se,
että sanat eivät vastanneet tekoja, että harjaannutettiin olemaan kaksinaamaisia ja
käyttämään vilpillisesti vallankumouksellisia fraaseja (ks. Kautskyn ja kumpp. nykyistä
suhtautumista Baselin manifestiin). Yhteiskunnallisena aatteena — so. sellaisena aatteena,
jonka synnyttää tietty yhteiskunnallinen tilanne ja joka voi vaikuttaa tiettyyn
yhteiskunnalliseen ympäristöön eikä jää jonkun yksilön mielijohteeksi, — aseistariisuutuminen
on nähtävästi saanut alkunsa erikoisista, poikkeuksellisesti ilmenevistä ”rauhallisista”
elinoloista erinäisissä pikkuvaltioissa, jotka ovat olleet melko pitkän ajan syrjässä sotien
veriseltä maailmantieltä ja toivovat voivansa jäädä edelleenkin syrjään. Tästä tulee
vakuuttuneeksi, kun miettii tarkemmin esimerkiksi norjalaisten aseistariisuutumisen
kannattajien todisteluja: maammehan on pieni, sotaväkeä meillä on vähän, me emme mahda
mitään suurvalloille” (ja siksi me olemme myös voimattomia vastustamaan väkivaltaista
mukaanvetämistä tämän tai tuon suurvaltojen ryhmän imperialistiseen liittoon) - - ”me
haluamme edelleenkin elää rauhassa syrjäisessä kolkassamme ja jatkaa syrjäseudun
politiikkaa, vaatia aseistariisuutumista, pakollisia sovinto-oikeuksia, vakituista
puolueettomuutta jne.” (”vakituista” — nähtävästi sellaista kuin belgialainen?).
Pikkuvaltioiden pikkuinen pyrkimys pysyä syrjässä, pikkuporvarillinen halu olla
mahdollisimman etäällä maailmanhistorian suurtaisteluista, käyttää hyväkseen suhteellisen
yksinoikeudellista asemaansa pysyäkseen piintyneen passiivisena juuri tällainen on se
objektiivinen yhteiskunnallinen tilanne, joka voi turvata aseistariisuutumisaatteelle tietyn
menestyksen ja leviämisen eräissä pikkuvaltioissa. Tuo pyrkimys on tietenkin
taantumuksellinen ja perustuu kauttaaltaan harhaluuloihin, sillä imperialismi vetää
pikkuvaltiot joko tavalla tai toisella maailmantalouden ja maailmanpolitiikan pyörteeseen.
Esimerkiksi Sveitsi, sen imperialistiset olot määräävät sille objektiivisesti kaksi
työväenliikkeen linjaa: opportunistit pyrkivät liitossa porvariston kanssa tekemään Sveitsistä
tasavaltalais-demokraattisen monopoli liiton, joka saa tuloja imperialistiseen porvaristoon
kuuluvilta matkailijoilta, ja käyttämään tätä ”rauhallista” monopoliasemaa mahdollisimman
edullisesti ja niin rauhassa kuin mahdollista.
Sveitsin todelliset sosialidemokraatit pyrkivät käyttämään hyväksi Sveitsin suhteellista
vapautta ja ”kansainvälistä” asemaa auttaakseen Euroopan työväenpuolueiden
vallankumouksellisten ainesten kiinteän liiton voittoon viemistä. Sveitsissä ei luojan kiitos
puhuta ”oman omituista” kieltä, vaan kolmea maailmankieltä ja juuri sellaisia, joita
puhutaan siihen rajautuvissa sotivissa maissa.
LENIN – Proletaarisen vallankumouksen sotilaallinen ohjelma
8
Jos Sveitsin puolueen 20.000 jäsentä kantaisivat viikoittain 2 centimea ”erikoista
sotaveroa”, niin saisimme vuodessa 20.000 frangia — enemmän kuin tarpeeksi sitä varten,
että voitaisiin yleisesikuntien kielloista huolimatta ajoittaisesti julkaista kolmella kielellä ja
levittää sotivien maiden työläisten ja sotamiesten keskuuteen kaiken sen, mikä sisältää
totuuden alkavasta työläisten .kiihtymyksestä, heidän veljeilystään ampumahaudoissa, heidän
toiveistaan käyttää aseita vallankumouksellisesti heidän ”oman” maansa imperialistista
porvaristoa vastaan jne.
Tämä ei ole uutta. Juuri niin tekevät parhaat lehdet, sellaiset kuin ”La Sentinelle”,
”Volksrecht”, ”Berner Tagwacht”12, mutta valitettavasti riittämättömästi. Vain tällaisen
toiminnan kautta Aaraun puoluepäivien13 mainiosta päätöksestä voi tulla jotain suurempaa
kuin vain mainio päätös.
Kysymys, joka meitä tällä haavaa kiinnostaa, on seuraava: vastaako aseistariisuutumisvaatimus
Sveitsin sosialidemokraattien keskuudessa ilmenevää vallankumouksellista suuntaa?
Ilmeisesti ei. Objektiivisesti ”aseistariisuutuminen” on pikkuvaltioiden mitä kansallisin,
spesifiikkisen kansallinen ohjelma eikä suinkaan kansainvälisen vallankumouksellisen
sosialidemokratian kansainvälinen ohjelma.
N. Lenin
Kirjoitettu syyskuussa 1916. Julkaistu ensi kerran syys- ja lokakuussa 1917 ”Jugend-lnternationale”
lehden 9. ja 10. numerossa.
Lenin, Vladimir 2005. Proletaarisen vallankumouksen sotilaallinen ohjelma. Sosialismi.net.
12 ”La Sentinelle” (”Vartija”) Neuchàtelin kantonin (ranskalainen Sveitsi) sveitsiläisen sosialidemokraattisen järjestön
äänenkannattaja. ”Volksrecht” (”Kansan oikeus”, Sveitsin sosialidemokraattisen puolueen ja Zürichin kantonin
sosialidemokraattisen järjestön äänenkannattaja. ”Berner Tagwacht” (”Bernin vartio”), Sveitsin sosialidemokraattisen
puolueen äänenkannattaja.
13 Sveitsin sosialidemokraattisen puolueen Aaraun edustajakokous pidettiin 20.21.11.1915. Kokouksessa hyväksyttiin
vasemmistososialidemokraattisen tekemä korjausehdotus päätöslauselmaan Zimmerwaldin yhdistykseen liittymisestä.
korjauksessa ehdotettiin, että vallankumouksellisen sodanvastaisen joukkotaistelun kehittäminen katsotaan
välttämättömäksi, ja sanottiin, että vain proletariaatin voitokas vallankumous voi lopettaa imperialistisen sodan.