Loron Wade: Elämän käyttöohje
Yhdeksäs käsky: Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
Kuningas Salomo sanoo että ”petollista puhetta Herra ei siedä” (Sananl.12:22)
Paavali puhui asiasta yhtä painokkaasti. Hän laittaa valehtelijat samaan listaan ”isän- ja äidinmurhaajien, tappajien, siveettömien ja ihmisten sieppaajien” kanssa. (1 Tim.1:9,10) Hän pitää heitä lain ja järjestyksen rikkojina. Ilmestyskirja liittyy joukkoon ja varoittaa meitä vakavasti siitä, että millään epäpuhtaalla eikä iljettävän valheen palvelijalla ei ole osaa taivaan valtakunnassa. (Ilm.21:27)
Jeesuksen mukaan paholainen ”on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä”. (Joh.8:44) Valehteleminen ja petollisuus ovat Jumalan vastakohtia. Kun antaudumme niille, työnnämme Jumalan pois näköpiiristämme, ja jos pitäydymme tässä tavassa, työnnämme Jumalan pois myös sydämestämme.
Jeesus varoitti, että on tulossa aika, jolloin miljoonat ihmiset joutuisivat ennen näkemättömän voimakkaan ja viekkaan petoksen kohteiksi. Hyvin vakuuttavat uskonnolliset johtajat ”tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan”. (Matt. 24:24 kts. myös 2 Joh. 7). Me kutsumme tätä liikettä Antikristukseksi, koska Jeesuksen tehtävä alusta lähtien oli kertoa totuus Jumalasta (Joh.18:37). Paavali puhuu myös tästä voimakkaasta lopunajan eksytyksestä. Kiinnitä huomiota erityisesti jakeisiin, joissa Paavali kertoo meille syyn, miksi niin monet tulevat petetyiksi. Antikristus, ”laittomuus ihmishahmossa” (2 Tess.2:3), tulee ”suurella voimalla, tehden petollisia tunnustekoja ja ihmeitä. Hänen vääryytensä pettää ne, jotka joutuvat kadotukseen, koska he eivät ole rakastaneet totuutta, joka olisi pelastanut heidät”. (Jakeet 9 ja 10) Miksi siis miljoonat ihmiset joutuvat viimeisen suuren eksytyksen valtaan? Koska he eivät rakasta totuutta.
Yhdeksäs käsky opettaa meille, että ”älä valehtele” tarkoittaa sitä, että meidän tulee rakastaa totuutta. ”Ohjaa minut totuuteesi ja opeta minua”. (Ps.25:5) Jeesus on totuus (Joh.14:6). Hänen koko elämänsä ilmensi totuutta Jumalasta (Joh.18:36,37). Jos me siis rakastamme totuutta, tutkimme Jeesuksen sanojen ja tekojen merkitystä. Jos rakastamme totuutta, pidämme sitä arvossa.
Jeesus kertoi kertomuksen peltoa kyntävästä miehestä, jonka aura osui yhtäkkiä johonkin kovaan. Se oli vanha arkku, joka oli täynnä aarteita. Mies meni välittömästi myymään kaiken omistamansa ja osti pellon. Jeesus sanoi, että mies teki niin ”iloissaan”. (Matt.13:44) Miksi hän oli iloinen? Koska hän oli tunnistanut löytämänsä aarteen arvon. Mies tiesi, että aarre oli paljon arvokkaampi kuin kaikki, mitä hän omisti.
Jeesuksen kertomuksen pelto edustaa Raamattua, Jumalan sanaa. Jos todella rakastamme totuutta, tunnemme kertomuksen miehen kokemaa iloa, kun tutkimme Raamattua ja löydämme se opetuksen kauneuden (1 Kor.13:6). Se on meille arvokkaampaa kuin kulta tai hopea (Job 28:15; Sananl.16:16), jopa arvokkaampaa kuin itse elämä. Jos rakastamme totuutta, se muuttaa elämämme. Raamattu tekee selväksi, että jokin asia ei ole tullut meille totuudeksi, ellei se muuta elämäämme ja käytöstämme (Gal.5:7; Room.2:8) Jos rakastamme totuutta, haluamme kertoa siitä muille. Kun olemme nähneet totuuden kauneuden ja kokeneet sen voiman (1 Piet.1:22), olemme siitä innoissamme ja meistä on luonnollista kertoa siitä muille. Jeesus sanoi, että tämä oli hänen tehtävänsä – hän tuli todistamaan totuuden puolesta (Joh.18:37). Lähtiessään hän antoi seuraajilleen tehtäväksi olla todistajia hänen sijaansa, ottaa vastuulleen sama tehtävä (Apt.1:8). Ennustukseen lopun ajasta sisältyy valtava rohkaisu meille kaikille. Siinä sanotaan, ettei suuri eksytys harhauta kaikkia. Johannes kirjoittaa Ilmestyskirjassa, että hän näki näyssä ryhmän lopun ajan ihmisiä, jotka ”seuraavat Karitsaa, minne hän meneekin”. (Ilm.14:4) He seuraavat Jeesusta, joka on totuus, ja seuraaminen tarkoittaa varauksetonta kuuliaisuutta. Ennuksessa sanotaan myös, että ”valhetta ei heidän suustaan ole kuultu” (jae 5). Valheen sijaan heidän suussaan on siis ollut totuus. He ovat arvostaneet totuutta tarpeeksi etsiäkseen sitä ja he ovat löytäneet sen. Löydettyään totuuden, he haluavat kertoa siitä muille, koska ennustuksessa on kyse siitä, mitä on heidän suussaan. Se, mitä nämä ihmiset ovat kohdanneet, on muuttanut heidän elämänsä, ja nyt he eivät halua pitää löytämäänsä itsekkäästi itsellään. Tämän seurauksena heistä tulee pelottomia Jumalan todistajia ja totuuden julistajia suuren eksytyksen keskellä. Varhaiset kristityt ymmärsivät yhdeksännen käskyn merkityksen, samoin kuin tekevät ne, jotka seuraavat Karitsaa lopun aikana. Varhaisille kristityille se, etteivät he todistaneet valheellisesti, merkitsi pelotonta todistamista totuuden puolesta. Näin heidät todettiin arvollisiksi Jeesuksen seuraajiksi – hänen joka sanoo: ”Minä olen tie, totuus ja elämä”. (Joh.14:6)
Enemmän kuin elämä
Stork
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760