onkin meidän sisässä (salassa) ja että jumala ei olekkaan mikään ulkopuolinen ns. luojajumala, persoona tai henkiolento.
Muinaiset egyptiläiset palvoivat aurinkoa jumalanaan.
Taisin olla jossain entisessä elämässäni Egyptiläinen.
olen kuullut että jumala
4
181
Vastaukset
- oiuyuio
Kristinuskossa ei ole jälleensyntymää.
Jumala on myös sisällämme.
Ja ulkopuolella.
Hän on kaikkialla.
Pimeimmässäkin ja syvimmässä syövereissä.
Epäjumalat ovat usein tehty maasta.
Ne ovat maailmasta.
Siinä niiden olematon voima onkin. tundralla poropaimenena ja siksi nuoruuteni kesät oli ihan pakko päästä jäämeren rannalle.
Jumala tuo mystinen henki on juuri sellainen millaiseksi kukin sen kuvittelee. Uskon että koska hän on Jumala hän pystyy juuri siksi muuttamaan muotoaan.
Suomalaisheimoilla on ollut jumalia ihan oluenpanosta koti kuuseen.- nvvnvnvn
mistä tiedät olleesi poropaimen?
- sunnyriver
Jumala, taivaan Jumala isolla J:llä
on sekä tämän kaiken Luoja että ylläpitäjä,
kaikkialla läsnä yhtäaikaa, tietää siis
kaikki ajatuksemme ja aikeemme.
Mutta toisaalta hän on uskovissa, uudestisyntyneissä
ja Pyhän Hengen kasteen saaneissa sisällisesti,
Puhän Henkensä kautta. Hän neuvoo, opastaa, auttaa,
lohduttaa.
Meillä on vain tämä elämä ja täällä maan päällä
ratkaisemme, missä haluamme iäisyytemme viettää.
Uusintoja ei ole.
Muutamia Raamatunpaikkoja Uskonkirjat.netin mukaan:
1. Joh. 3:24
Joka pitää hänen käskynsä, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Ja sen, että hän pysyy meissä, me tiedämme Hengestä, jonka hän on meille antanut. [Joh. 14:23, 15:10; Room. 8:9]
1. Joh. 4:15
Joka tunnustaa Jeesuksen Jumalan Pojaksi, hänessä Jumala pysyy, ja hän pysyy Jumalassa.
1. Joh. 4:16
Me olemme oppineet tuntemaan Jumalan rakkauden kaikkia meitä kohtaan ja uskomme siihen. Jumala on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. [1. Kor. 13:13]
Room. 6:23
Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. [1. Moos. 2:17; Jaak. 1:15 | Room. 5:18; 1. Kor. 15:22]
Room. 8:1
Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa.*
Room. 6:23
Synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. [1. Moos. 2:17; Jaak. 1:15 | Room. 5:18; 1. Kor. 15:22]
Room. 8:1
Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa.* [Eräissä käsikirjoituksissa on lisäys: "ja jotka eivät vaella lihan vaan Hengen mukaan."] [2. Kor. 5:17]
Room. 8:39
ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.
1. Kor. 1:30
Jumalan vaikutusta on se, mitä te Kristuksessa Jeesuksessa olette. Hänet Jumala on antanut meille viisaudeksi, vanhurskaudeksi, pyhitykseksi ja lunastukseksi. [Room. 4:25; 2. Kor. 5:21; Ef. 1:7; Kol. 2:3]
2. Kor. 5:17
Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus. Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!
Siinäpä se, tavoite tälle elämälle:
Me Jumalassa ja Jumala meissä,
iankaikkisesti!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1345452Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella313902No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452490Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv392067Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv281862- 241853
- 411670
- 521641
- 301584
- 401576