tuttu kuuli läheiseni kuolemasta niin totesi siihen, että kuolemahan on luonnollista. Oli miten luonnollista tahansa niin kyllä mulla mielestäni on oikeus surra rakasta ihmistä. Pistää vihaksi tuommoiset kommentit, vaikka ko. henkilö tuskin tarkoitti sillä mitään pahaa.
Suututti
kun eräs
131337
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Voimia sinulle. Totta kai suret rakastasi. Joudumme luopumaan asioista ja suremme, mutta surressamme läheistä tämän kuollessa se on rankinta suremista. Niin lopullista se on. Minua inhottaa se, että joku joka on kokenut vaikka avioeron väittää, että se on yhtä pahaa tai pahempaa kuin kuolema. Se on rankkaa, en kiellä sitä, mutta ei avioerosta voi puhua samassa lauseessa kuoleman kanssa. Kuolema on niin lopullinen ja surressa kuoleman tullessa vastaan siinä on ulottuvuus, mitä ei muissa asioissa ole. Minua siis inhottaa marttyyrit, jotka luulevat olevansa maailamn kärsineimpiä vaikkeivat ole kohdanneet niitä elämän pahimpia asioita. "Aah, mun avioliitto on rikki ja oon maailman kärsinein." Jos toinen tulee kertomaan, että hänellä on kuollut läheinen en aliarvio. Mutta kehtaakin tulla sanomaan, että avioliiton rikkominen on sama asia ku nemnettää rakkaan ihmisen kuolemalla... marttyyrin makua. Siis voin tavallaan ymmärtää tunteesi. Tunnen vähän samoin...
Ihan takuulla se lauseen sanoja muuttaa mielensä kun sillä kuolee lapsi kohtuun tai oma aikuiseksi kasvanut lapsi äkillisesti...ilman sairautta tai korkeaa ikää onhan tietenkin vanhalla väsyyneellä sairaalla ihmisellä kuolema ihan luonnollista mutta se onkin aika luonnoton tuo sikiön, lapsen tai nuoren ihmisen kuolema.ELI tulispa joku mulle tuon sanomaan vaikka kuin ei tarkoittasi...ei sen jälkeen ole ikinä mitään SANOMAISTA tai asiaa.-minulle kuolema ei oo luonnollista!
yksinkertaille marttyyreille ja itsesäälissä rypeville: kuolema ON yhtä luonnollista kuin syntyminen ja elämä siinä välissä. Se milloin ja missä vaiheessa kukakin kuolee ON luonnollista. Tosin ne jotka haluavat kontroloida kaikkea ja kaikkia eivät sitä hyväksy.
on hyvin riippuvasita siitä miten, missä olosuhteissa, mikä ikä. luonnollisuus on kaukana raa'asta kuolemasta, joka tapahtuu nuorelle. järki käteen hei. kuolemaa voi sanoa luonnolliseksi jos se taphatuu vanhalle ihmiselle, joka poistaa tuskan. on ihan eri asia menettää vanha kuin nuori ihminen. ja se vasta kaukana on luonnollisesta, että äiti hautaa lapsensa. niin tapahtuu, mutta se on luontoa vastaan. tiedoksi vaan sinullekkin
Hyvä kun täällä on vielä järkensä säilyttäneitä ihmisiä! -sellaset monesti lallattaa joillei oo omaa kokemusta ...ja ne kun on sitten niin luonnollisia asioita että ...huomaa ettei niillä ole omaa lasta menehtynyt.-jo muuttuis ääni kellossa...vai mitähän sanois ystävät,sukulaiset ja työkaverit jos joku toteaisi ihan pokkana lapsensa kuolema luonnollisena!
sanoa kuin erään zen mestarin sanoin lapsensa haudalla; tiesin jo hänen synnytyään kuolevan kerran. Jos jää vähänkin miettimään tätä tajuaa pointin. Se miten kuolee ei ole relevanttia vaan että kaikki elävä on osa luontoa jonka on kerran kuoltava.Kukatkin kuolevat,toiset kuihtuvat toiset revitään irti tai tallataan,ihan sama miten kaikki on osa luontoa ja osana suurta kiertokulkua. Kuka mitenkin. Suru kuuluu myös elämään,mutta kaikella on aikansa, jollakin sitä on enemmän ja joillakin vähemmän. Ymmärrän surun joka voi olla musertava esm. onman lapsen menetettäessä, mutta koskaan kuolema ei ole luonnoton, silloin eläisimme neliulottuvaisuudessa, joka on ihmiselle luonnoton, mikään tapahtuma ei tällä planeetalla ole luonnotonta.
No mutta me keskustelemme omin mielipitein eikä valmiiden mielipideiden!-joo sulla siis ei ole varmaan edes lapsia ja läheisesi ovat jotain vanhoja jotka kuolevat luonnollisesti.Miten voi inttää mielipiteestä kuolemasta kuka sitä nyt sitten luonnollisena pitää...esin sinulla olisi veli ja se hirttäis itsensä ja toteat aha hän kuoli luonnollisesti ..kö? tekisitkö niin? tai synnytät ja lapsesi kuolee istukan revetessä..no ilmaiset senkin asian luonnollisena?...kö?-siis meikä ei elele missään ulottuvuuksissa ja virtuaalimaailmassa vaan siis monet lähimmäisen ihmisen kuolemat kokeneena ihmisenä ihan pari jo lähes 100-vuotta kun ikää on se on ainut jonka pidän luonnollisena en mitään muuta .
kuolema kuuluu elämän kulkuun halusimme tai emme. Aivan sama millä tavoin ja missä, oman käden kautta tai onnettomuudessa, kuolema on kaiken loppu ja kuuluu elämän kiertokulkuun. Ydin on siinä ettemme hyväksy sitä ja se sattuu. Miten se tulee kellekin voi kauhistella ja suhtautua oman historiansa mukaisesti, mutta luonnollista se on aina vain. Absurdi käsite on luonnoton kuolema. Aivan kuin luonnoton elämä?
Kaikkien meidän kohdalle tulee omaisten ja rakkaitten poismenoja ja lopulta oma. Tottakai jokainen suree tavallaan, ei ole yhtä hyväksyttyä tapaa.Surun syvyyttä kun ei voi mitata ja verrata.
Kaikki mikä tapahtuu tällä planeetalla ei voi olla luonnotonta on fakta.
allekirjoitat myös sen, että mikään tapahtuma ei ole maan päällä luonnoton. jokaisen elämä on vain erilainen erilaisine vastoinkäymisineen.
siinä. En ainakaan sure järjellä rakastamaani ihmistä, tietysti sen takia olen mielestäsi marttyyri ja huono ihminen jne.jne. tuon tekstisi perusteella. On sanomattakin selvää, että kuolema kuuluu elämään. Kyse on enemmänkin siitä, miten läheisen menettäneeseen suhtautuu ja miten herkästi sitä toisten letkautuksiin surussaan suhtautuu. Läheiseni kuolemasta on reilu kuukausi ja totta hitossa olen käynyt sellaisia vaiheita läpi, jolloin en millään olisi halunnut hyväksyä tapahtunutta. Tärkein tuki ei ole missään nimessä ollut tämä ihminen joka on todennut kuoleman olevan luonnollista vaan ihminen, joka on kuunnellut suruani sellaisenaan. Niin siinä pääsee aidoimmin eteenpäinkin.
näinkään.Juuri eräässä tositapahtuma sairaalasarjassa yksi hoitaja puhui siitä,että nykyään kuolemaa ei osata pitää luonnollisena.Se on yhtä luonnollinen kuin syntymä,peruuttamaton.Tänne synnytään ja täältä lähdetään.Eri asia on se,onko se jossain tapauksissa ihan epäreilun tuntuinen.Suunnitelma kai on se,että eletään vauvasta vanhuuteen.Itsekin elän sen surun kanssa,että menetän nuoren läheisen ihmisen.Se on hyvin,hyvin epäreilua,mutta kuolema tulee joskus meidän mielestämme ihan väärään aikaan,mutta usein me emme taas sitä voi määrätä ja lääketiede on voimaton.
Eivät varmaan sinänsä tarkoita pahaa mutta kyllä se loukkaa silti. Kun minä kerroin ns. ystävälleni, että miesystäväni on sairaalassa halvautuneena ja ahdistuneena ja heikossa kunnossa, niin tämä ns. ystävä sanoi, että no eihän se niin kauheaa ole, sittenhän ei mistään tarvitse enää välittää mitään.
Jos ajatellaan Suomen lähihistoriaa ja mennään ajassa taakseppäin n.50 vuotta niin oliko juuri perheitä josta ei olisi kuollut lapsi?
Lapsen kuolema oli väistämätön asia ihan niinkuin nykyään kehitysmaissa.
Se että jotkin henkilöt näkevät kuolemaa ja ymmärtävät sitä paremmin kuin toiset aiheuttaa näitä "väärinkäsityksiä".
Jos asiaa aletaan kääntelemään niin eikö ole luonnotonta että nykyään keinotekoisesti pidetään hmiset (eritoten lapset) hengissä mahdollisimman pitkään.
Tiedän että vanhemmat jotka laskevat yhden tai kahden lapsen varaan niin heille on järkytys kohdata lapsen kuolema, mutta jos ajattelee järkevästi ja katsoo tilastoja niin aika suuri mahdollisuus on menettää lapsi jossakin vaiheessa.
Onko se sitten lapsuusiässä, työikäisenä tai juuri eläkkeelle päästyään.
Totta kai menetettyä lasta pitää surra ja muistaa.
Tiedän minäkin edesmenneen setäni vaikka hän kuolikin 15 vuoden iässä paljon ennen syntymääni.
Muisto hänestä elää edelleen vaikka hänen vanhemmat ovat jo aikaa sitten kuolleet.
Mutta se että vaatii että mailman pitäisi pysähtyä ympärillä on väärä ajattelutapa.
Elämä jatkuu, sen on jatkuttava.