TÖKERÖJÄ SUOMI -KUVAUKSIA

Ikea-kommentti on tarkoituksellinen. Aksuhan tuossa oikaisee, että Ikea on ruotsalainen firma. Kieli sen sijaan minusta kuulostaa epäilyttävästi venäjältä (ei ole, tai sitten ei ole 6,5 vuoden lukukokemuksesta jäänyt mitään päähän).

Kyseinen leffa nyt on muutenkin vähän... Erikoinen... Ei niin, että olisi it-alalla tai tietäisin ohjelmistokehityksestä mitään, mutta... Hmmm... Tasan salausalgoritmien avainten bittimäärät taisivat osua oikeaan, loppu on aivan hirveää tuubaa.

Ja koko juoni... Ei helvetti, että surkea leffa.

Mutta onhan siinä kivat erikoistehosteet. Ehkä se tulee joskus hommattua blu-raylla ja katsottua uudestaan kaljakopan kanssa. :)

Enpä kyllä keksi hölmömpää viittausta Suomeen. Suomi kuvattiin varsinaisena it-rikollisuuden tyyssijana, jossa edes laki ei kiellä tietoliikenteeseen kohdistuvia rikoksia. Se kieli oli jotain kummaa siansaksaa, joka kuulosti venäjän, saksan, hollannin ja ruotsin sekoitukselta. Muutenkin leffan tarina oli aika kyseenalainen: Tarkoitus pyhittää keinot terrorisminvastaisessa sodassa. Hurraa USA! Hurraa Bush! Joulosta puuttui vain Jack Bauer.

Yksi Suomeen liittyvä asiavirhe tulee kyllä mieleen.

Die Hard-elokuvassa tv-toimittajat puhuivat Helsinki-syndroomasta, jolla tarkoitettiin tilannetta, jossa panttivangit kokevat yhteenkuuluvuutta kaappaajiensa kanssa ja kokevat poliisin pelastusyritykset uhaksi. Yksi toimittaja totesi Helsingin sijaitsevan Ruotsissa ja toinen korjasi, että ei vaan Suomessa...

Niin kuin kaikki tietävät, tuo syndrooma "löydettiin" 1970-luvulla pankkiryöstöä seuraanneen panttivankivälikohtauksen myötä Tukholmassa. Ja se tunnetaan todellisuudessa Tukholma-syndroomana.

Muistan tuota Helsinki-syndroomaa käytetyn jossakin muussakin elokukvassa tai sarjassa, en vain muista, että missä.

Tuollaiset muutaman minuutin kestävät jutut menevät kaikilta muilta paitsi suomalaisilta ohi korvien. Mutta: olin Yhdysvalloissa katsomassa Aki Kaurismäki -leffaa yliopisto-opiskelijoiden leffateatterissa. Oli todella noloa olla suomalainen. Kukaan katsojista ei tavoittanut suomalaisten elokuvakriitikoiden ylistämää "taiteellisuutta". Katsojat ottivat leffan todenmukaisena kertomuksena Suomesta ja suomalaisista. Ohjaajan olisi ollut hyvä nähdä elokuvansa vastaanotto: useille kohtauksille naurettiin ääneen. Itse suomalaisena en aluksi nähnyt synkkyydessä / puhumattomuudessa / kurjuudessa mitään hauskaa. Mutta vähitellen tajusin, mille korkeasti koulutetut, huippuylopistojen opiskelijat nauroivat. Ns. taiteellisuus ei purrut lainkaan, vaan kääntyi vastareaktioksi. Jälkeenpäin ystäväni kyselivät minulta, onko suomalaisena oleminen tosiaan noin synkkää. Kyllä me teemme tökeryytemme ihan itse ja vielä valtion tulella!

Olisivat nyt edes tarkistaneet Fennoskandian maiden valtiomuodot. Hollywood perkele!