Otan vaikka väkisten

IDENEB

Kauhun paikkaan en tahdo, siihen mistä rakas Daniel
varoittaa (Dan. 12:2 Monet maan tomussa nukkuvista heräävät, toiset ikuiseen elämään, toiset häpeään ja ikuiseen kauhuun.)

Laki ja Jumalan valtakunta
Kuuk. 16:16 "Lain ja profeettojen aika kesti Johannekseen asti. Siitä lähtien on julistettu hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta, ja jokaista vaaditaan tulemaan sinne.*
[Jakeen loppu voidaan kääntää myös: "ja jokainen tunkeutuu väkisin sinne."] [Matt. 11:12,13 | Luuk. 9:2,60]

Löytyy myös käännös:
Innokkaimmat ottavat sen väkivalloin.

Minä olen innokas armon perään, on syytäkin olla,
vai mitä. Joku toinen voi pärjätä omillaan, mutta
luulenpa ettei sentään.

Room. 3:19
Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä;

Oletko lain alainen? Silloin tuki suusi
lainnoudattamisestasi!!

Lukekaapa Esterin kirja. Ester uhmasi henkeään ja
puhui siunaukset Israelille, joka jo oli ihan
laillisesti -- ikuisen Persian lain nojalla --
päätetty hävittää ihan loppuun. Ester oli voitokas.

Ideneb

7

371

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Benedi-IDENEB= siunattu

      suusi"

      Jos olet noudattanut lakia, niin ettet ole varastanut, antanut väärää todistusta, etkä himoinnut toisen puolisoa, niin ole hiljaa asiasta, kyllä ne toiset pian huomaavat että sinä olet lain noudattaja!

      Älkää vain kutsuko te, jolla on vähemmäkin viehättävä vaimo, idenebiä, yö kylään,...lainrikkojiin kun ei ole luottamista!!

      " Se joka on vähässä väärä ( nimimerkin anastamisessa) , se on paljossakin väärä!!

      Ei ole kiva hoidella ja tuuditella uneen toisen lasta, vaikka tämä nainen väittäisikin olevansa...susihan pukee yleensä lampaan taljan , ei kait se muutoin lammaspaistia nauti!!

    • Alkukieli puhuu että "valtakunta taivaiden kokee väkivaltaa ja jotkut pyrkivät ryöstämään sen?"

      Paljon kokivat väkivaltaa kaikki profeetat, ja kristityt vainon aikoina.
      He loukkasivat ihmisiä kertomalla totuuksia.
      Vilpilliset ja itselleen epärehelliset loukkaantuivat.

      Eli siis vainoa ollut on.

      Taivasten valtakuntaa on yritetty väkivalloin toki, ristiretkillä ja monenlaisilla vainopakkokeinoilla väkisin.

      Kristillisyys on kuitenkin pelkkää rakkautta.
      Kaikki mikä poikkeaa, on jotakin muuta.

      Lain alaisille toki laki puhuu; - Syyttää lain rikkomuksista. Ei se puhu lain kanssa sovussa oleville.
      Armon alla on sielu, kun on lain kanssa sovussa, ja lain alla kun laki syyttää.

      Jokainen on syntiä tehnyt, synnit kadutaan, ja laki ei enää syytä toistaiseksi, ja aina erehdyksiä tulee.
      Laki toimii kasvattajana opettaen mikä on syntiä yhdessä Pyhän Hengen kanssa.
      Laki on mieluinen sydämen asia kristitylle, sillä se on Jumalan valtakunnan perustuslaki.

      Lain toinen puoli opettaa miten rakastaa Jumalaa, ja toinen puoli, miten rakastaa lähimmäisiään.
      Laki on "vapauden ja täydellisyyden laki", jonka mukaan jokainen tuomitaan. Jaak 1:25, 2:12, lue ja totea, Matt 5:18, Ilm 14:12, 12:17.

      Kaikki näennäinen lain kieltäminen Raamatussa tarkoittaa juuri niitä kusipäitä aikanaan jotka luulivat pelastuvansa ja vanhurskautuvansa lain kautta Kristuksen jälkeen ja/tai halusivat elää pyhäkköpalveluksen mukaan.
      Tuo kaikki oli päättynyt ristillä.

      Kristus oli lain täyttymys kreikan "telos."
      Tarkoittaa että Hän teki lain suureksi noudattamalla sitä itse, ja opettamalla lakia oikein, eikä fariseusten käskyjen mukaan ja kuoli ristillä siksi että ihmiset olivat rikkoneet lakia, tarvittiin uhri, Jumalan oli tultava lihassa, koska maailma oli rappiolla.
      Ei muu auttanut, kaikki konstit oli VT:n aikana jo kokeiltu.
      Jeesus julistikin: Matt 5:17-20, 7:21.

      Ole ystävällinen ja tarkista asia joka aamu samalla kun hierot rääpät silmistäsi herättyäsi, raota verhoja ja katso onko taivas ja maa paikoillaan?

      Minä tuskin enää vastaan samalle nimimerkille enää samaan asiaan.

      Siunausta
      jari laurila

    • alex-kasi

      Jumala muuttaisi lakinsa joksikin muuksi vain siksi että Hän itse joutui sen täyttämään Pojassaan syntisten edestä.

      Ei ole niinkään, että käskyt poistettaisiin vain että jokainen niitä noudattaa.

      Kaikki sellaiset puheet ovat vain ymmärtämättömän selitystä. Jumala osoittaa rakkautensa ja oikeudenmukaisuutensa käskyissään ja laissaan. Jeesus piti käskyt ja täytti Jumalan lain meidän puolestamme - mutta ei hän poistanut käskyjä tai Jumalan lakia.

    • IDENEB

      Luukkaan evankeliumi:
      11:8 minä sanon teille: vaikka hän ei nousekaan antamaan hänelle sentähden, että hän on hänen ystävänsä, nousee hän kuitenkin sentähden, että toinen ei hellitä, ja antaa hänelle niin paljon, kuin hän tarvitsee.

      Luukkaan evankeliumi:
      16:16 Laki ja profeetat olivat Johannekseen asti; siitä lähtien julistetaan Jumalan valtakuntaa, ja jokainen tunkeutuu sinne väkisin.

      Valtaisa lupaus aviopareille:

      Matteuksen evankeliumi:
      18:19 Vielä minä sanon teille: jos kaksi teistä maan päällä keskenään sopii mistä asiasta tahansa, että he sitä anovat, niin he saavat sen minun Isältäni, joka on taivaissa.

      Kaikille kaikkia, edellyttäen luottamista Jumalan
      uskollisuuteen ja hänen aikataulunsa hyväksymistä:

      Markuksen evankeliumi:
      11:24 Sentähden minä sanon teille: kaikki, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva.

      Matteuksen evankeliumi
      17:20 Niin hän sanoi heille: "Teidän epäuskonne tähden; sillä totisesti minä sanon teille: jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle vuorelle: 'Siirry täältä tuonne', ja se siirtyisi, eikä mikään olisi teille mahdotonta."

      Sinnikkään rukoilemisen puolesta
      Ideneb

      • OTA JA OTA

        Etsikää ENSIN Jumalan valtakuntaa ...

        Sinä et jaksa etsiä, olet vain OTTAMASSA.. nais parka.. et ymmärrä että ei ole kysymys mistään lottovoitosta - vaan Jumalan Sanasta.


      • Se anomus, se hakemus!!
        OTA JA OTA kirjoitti:

        Etsikää ENSIN Jumalan valtakuntaa ...

        Sinä et jaksa etsiä, olet vain OTTAMASSA.. nais parka.. et ymmärrä että ei ole kysymys mistään lottovoitosta - vaan Jumalan Sanasta.

        Laki ja Jumalan valtakunta

        Luukas 16:16

        "Lain ja profeettojen aika kesti Johannekseen asti. Siitä lähtien on julistettu hyvää sanomaa Jumalan valtakunnasta, ja jokaista vaaditaan tulemaan sinne.*
        [Jakeen loppu voidaan kääntää myös: "ja jokainen tunkeutuu väkisin sinne."] [Matt. 11:12,13 | Luuk. 9:2,60]


      • Etsi, ano, sitten kolkuta ....
        OTA JA OTA kirjoitti:

        Etsikää ENSIN Jumalan valtakuntaa ...

        Sinä et jaksa etsiä, olet vain OTTAMASSA.. nais parka.. et ymmärrä että ei ole kysymys mistään lottovoitosta - vaan Jumalan Sanasta.

        Joku j okirjoitti, että pittääpi väsymättä vaatia,
        kunnes tullaan antamaan ja tässä on kaava siitä.

        Matt. 7:7
        Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
        Matt. 7:8
        Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.

        Ei pidä väsyä, benedi!

        Luuk. 18:1
        Ja hän puhui heille vertauksen siitä,
        että heidän tuli aina rukoilla eikä väsyä.


        Luuk. 11:9
        Niinpä minäkin sanon teille: anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
        Luuk. 11:10
        Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.

        Lukenut ja kokenut


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4158
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3127
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe