Hyökkäyksen kirkon toimintaa

vastaan lisääntyneet!

Samaan aikaan, kun ateismi on radikalisoitumassa täyteen fundamentalistiseen kiihkoonsa. Niin me olemme voineet lukea lehdistöstä, että yhteisvastuukeräystä ja kirkon lastensivustoja vastaan on hyökätty ruokottomilla viesteillä.

Mitä yhteyttä näillä on voi jokainen miettiä keskenään?

Onneksi kuitenkin valtiolliset juhla jumalanpalvelukset ovat saaneet säilyä meidän kaikkien ilonamme, vaikka muutamat vähemmistöjen edustajat ajavatkin sitä linjaa, että enemmistön pitäisi toimia heidän omituisten ajatustensa mukaisesti. Kovimpina kristillisten perinteiden vastujina ovat profiloituneet juuri islamin ja ateismin uskoiset.

Mielestäni jokaisella on henkilökohtaisesti oikeus vaatia itselleen ateistinen tyhjyys. Mutta ei ole kovin järkevää olettaa, että terveellä tavalla kriittistä ihmisten enemmistöä kiinnostaisi uskoa tai noudattaa samoja tapoja kuin esim. he jotka vaativat enemmistön omaksumaan ateistisen uushihhulismin tavat?

Miksi ateismi on niin voimakkaasti maamme terveiden perinteiden, terveiden elämäntapojen ja isillemme rakkaan uskon vastainen?

13

319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kössönöm

      Sinähän se siinä kiihkoilet.

    • mielikuvitusotus

      ei jaksaisi kokoajan lukea pelokkaiden muinaisjäänteiden vikinää, joille todellisuus alkaa selkiämään ja jumalat ovatkin olemattomia.

      ymmärrän että se on melkoinen järkytys kun jumalaa ei olekaan ja on uhrannut koko elämänsä kyseiselle mielikuvitushahmolle, mutta säästä meidät kuitenkin vaikerrukseltasi. kiitos.

    • Kössönöm

      mitä tervettä siinä on, että lapsille tuputetaan jotain juttua hemmosta joka päästää taivaaseen, jos olet kiltti, mutta joudut helvettiin, jos et tottele vanhempiasi?

    • ***.*.*.***

      Samaan aikaan, kun ateismi on radikalisoitumassa täyteen fundamentalistiseen kiihkoonsa.

      -mistä oikein höpiset?
      Niin me olemme voineet lukea lehdistöstä, että yhteisvastuukeräystä ja kirkon lastensivustoja vastaan on hyökätty ruokottomilla viesteillä.
      -mistä lehdistä?

      Mitä yhteyttä näillä on voi jokainen miettiä keskenään?
      -kerro meille kun muka tiedät!

      Onneksi kuitenkin valtiolliset juhla jumalanpalvelukset ovat saaneet säilyä meidän kaikkien ilonamme, vaikka muutamat vähemmistöjen edustajat ajavatkin sitä linjaa, että enemmistön pitäisi toimia heidän omituisten ajatustensa mukaisesti. Kovimpina kristillisten perinteiden vastujina ovat profiloituneet juuri islamin ja ateismin uskoiset.
      -vihaatko vähemmistöjen edustajia?

      Mielestäni jokaisella on henkilökohtaisesti oikeus vaatia itselleen ateistinen tyhjyys. Mutta ei ole kovin järkevää olettaa, että terveellä tavalla kriittistä ihmisten enemmistöä kiinnostaisi uskoa tai noudattaa samoja tapoja kuin esim. he jotka vaativat enemmistön omaksumaan ateistisen uushihhulismin tavat?
      -olet höperö! lisäksi imbesilli höperö! :)

      Miksi ateismi on niin voimakkaasti maamme terveiden perinteiden, terveiden elämäntapojen ja isillemme rakkaan uskon vastainen?
      -Kristillisyys ei ole Suomen perinteinen uskonto vaan se on kalevalan ukko ja Sampo!
      kaikki mitä puhut on puppua! äitisi pitäisi pestä suusi saipualla!

    • e.k.v

      Jumaluskoa ja alkoholismia yhdistää sellainen piirre, että kaikki on aina muiden syytä, ei omaa.

    • osaa..
    • Miten ateismista voidaan päästä fundamenttalismiin? Itseasiassa voisitko kertoa miten ateismista pääsee yhtään minkäänlaiseen toimintaan?

    • iskias

      Mitä muuta uskovalta voi odottaa, puukkoa selkään?

      Ja ristiretki jatkuu, varmaan itse kirjoittaneet.

    • van Haakka

      jokaisella on oikeus vaatia itselleen uskonnollinen tyhjyys, mutta ei ei ole järkevää olettaa, että kriittisesti ajattelevien ihmisten pitäisi uskoa satuihin.

      Eräässä pikku kunnassakin kristillisten edustaja haluaa, että kunnan valtuutetut ja työntekijät pitäisi patistaa yhteisiin kirkossa käynteihin. Ja tietysti osa valtuutetuista kannattaa. Aika härskiä uskonnon ujuttamista kunnalliselämään.

      Mielestäni jokainen saa uskoa minkälaisiin henkiolentoihin tahansa, mutta älköön tuputtako uskoaan ympäriinsä.

    • Thronos

      ...muutamaa asiaa?

      "Miksi ateismi on niin voimakkaasti maamme terveiden perinteiden, terveiden elämäntapojen ja isillemme rakkaan uskon vastainen?"

      Miten ateismi on voimakkaasti maamme terveiden perinteiden vastainen ja mitä ne terveet perinteet ovat?

      Miten ateismi on terveiden elämäntapojen vastainen ja mitä ne tarkoittamasi terveet elämäntavat ovat? Voitko liittää mukaan tutkimustietoa ateistien elämäntavoista ja niiden "epäterveydestä", sitähän sinulla ilmmeisesti on?

      Ateismi on jo määritelmänä "isillemme rakkaan uskon vastainen" - jos tarkoitat ev.lut.uskoa - juuri siksi että ateistit eivät usko jumalaan/jumaliin. Jos ei usko niin ei usko. Silloinhan sitä on ateisti.

      Se vastaisuus tulee varmaan useimmilla ateisteilla vain kristinuskon valtionkirkon asemasta Suomessa. Luullakseni useimmat ateistit antavat kaikkien muuten uskoa ihan rauhassa siihen mihin sitten uskovatkin - oli se sitten Jumala, Allah tai peipposten ylikami.

    • Atte Ateisti

      "Kovimpina kristillisten perinteiden vastujina ovat profiloituneet juuri islamin ja ateismin uskoiset."

      -Ei pidä paikkaansa. Kotimaa-lehden artikkelissa kerrottiin myös muslimeihin ja juutalaisiin seurakuntiin otetun yhteyttä kysyen haluaisivatko he osallistua valtiopäiväavajaistoimintaan.

      Islamistilla on kaikkein vähiten syytä vastustaa yhteiskunnan uskonnollistamista, josta valtiopäivien juhlajumalanpalvelukset ovat yksi merkki. Vahvistaahan se käsitystä, että uskonnolla pitää olla valtion johdossa rooli, ja islamilla yhtä perustellusti kuin kristinuskollakin. Ajatus,että kaikki yhteiskunnan jäsenet ovat olemassa vain uskontokunnan edustajina, sopii shariaa kannattavalle islamistille oikein hyvin. Jokaisen uskontokunnan autonominen asema ja oma sisäinen lainsäädäntö- ja tuomiovaltansa, on silkkaa sharia-yhteiskunnan mukaista ajattelua.

    • Atte Ateisti

      "Onneksi kuitenkin valtiolliset juhla jumalanpalvelukset ovat saaneet säilyä meidän kaikkien ilonamme..."

      Jos uskonto olisi ihan oikeasti jokaisen yksityisasia, voisi jokainen hihhulikristitty kansanedustaja käydä kirkossa omalla ajallaan rukoilemassa työlleen siunausta. Tai tehdä saman synagogassa, moskeijassa tai kiven ja kannon ääressä metsässä.

      Valtiopäivien Juhlajumalan Palvelus on valtiollis-kirkollista pelleilyä, näytös, jolla ei ole oikean uskonnonharjoittamisen kanssa sen enempää tekemistä kuin armeijan palveluohjesäännön joukkorukoiluttamisessa:

      "LAKKI! PÄÄSTÄ! RUKOILKAAMME!"

    • huomauttaa:

      "...ja isillemme rakkaan uskon vastainen?"

      Meidän isiemme uskonto oli kylläkin Ukkoon, Odiniin, Thoriin ja niin edelleen uskovien uskonto. Kristinusko tuotiin muualta, ja ihmisiin kohdistettiin pakkotoimenpiteitä ja pakkokastetta. Sinäkin uskoisit noihin muinaismytologian jumaluuksiin jos ne vielä eläisivät, eikä sinua olisi pakkokastettu - ja manipuloitu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4802
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3493
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2420
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1538
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      36
      1473
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      39
      1349
    7. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1212
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1202
    9. 165
      1079
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1078
    Aihe