Tiedotusvälineille 5.2.2009
Timo Soini liittyi EU:ta kannattavaan liikkeeseen
Perussuomalaiset esiintyvät julkisuudessa EU-jäsenyyttä vastustavana puolueena.
Puheenjohtaja Soinin Libertas-valinta kertoo, että todellisuudessa perussuomalaiset
eivät vaadi Suomen irtautumista EU:sta. Tämä on äänestäjien hyvä tietää ennen eurovaaleja.
Irlantilaisen liikemiehen Declan Ganleyn perustama Libertas ilmoittaa olevansa
"pan-eurooppalainen poliittinen liike, joka on omistautunut uuden, demokraattisen,
vastuullisen ja avoimen Euroopan Unionin luomiseen."
Suomessa on noin 1-2 miljoonaa äänioikeutettua, jotka haluavat Suomen irti EU:sta
ja haluavat pitää Suomen sotilasliittojen ulkopuolella. Soinin valinta osoittaa, että
tuolla äänestäjäkunnalla ei ole yhtään luotettavaa puoluetta nykyisessä eduskunnassa.
Äänestäjien onneksi myös Itsenäisyyspuolue osallistuu eurovaaleihin ja vaatii
Suomelle itsenäisyyttä ja puolueettomuutta.
Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
Timo Soini EU-liikkeeseen
8
1403
Vastaukset
- puolue
Ei EU:sta irti päästä, aika ei ole vielä oikea. Siksi pitäisikin keskittyä, miten siellä voidaan ajaa asioita Suomen eduksi. Vastustamalla jotain voidaan antaa etua esim. jenkkilälle.
Eilisen nettiHS:n mukaan Libertaksin perustajalla Ganleylla on liikesuhteita Pentagoniin, siksi se ei ole yleensäkään luotettava. Ja miljonäärit eivät yleensä ole ainakaan työläiskansan eduksi.
Eilinen HS kirjoitti:
"Kansainvälisissä tiedotusvälineissä on käsitelty hänen liiketoimiaan Yhdysvaltain puolustushallinnon kanssa. Eräiden tietojen mukaan Ganleyn yritys on solminut satojen miljoonien dollareiden puolustustarvikesopimukset Pentagonin kanssa."
Tässä linkki koko uutiseen:
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Timo Soinin tukema EU-puolue vaikeuksissa/1135243286214 - persujen palstalla
valikoitu "liberty"
Kirjoittanut: AriKähärä 6.2.2009 klo 19.54
Soini valitsee vapaasti vapauden valita toimintafooruminsa missä mellastaa, puolueestaan viis. Raha haisee ihanalle myös Soinin nenään, ja ehkä juuri siihen. Mitä Persut moisesta epämääräisestä liittoumasta hyötyisi, ei mitään! Sitävastoin "henkilökohtaisena poliitikkona", Soini ehkä kuitenkin.
Onneksi sentään tuo veljeskansan kansanedustaja Igor Grazin osasi vetää itsensä sopasta pois, ennekuin se kiehuu yli reunojen. pelinpolitiikkaa ylettyy Soinilla jo rajattomasti suomen rajojen ulkopuolelle, vaikka ei ns. tuota rajattomuutta tunnustakkaan.
Irlanti maa missä Soinin katollisuus heräsi antaa Soinille nyt toisen lahjan, kaltaisensa petkuhuiputtajan. Käsikädessä he käyvät libertytaloon autioon, ja se heitä niin ravistaa..... - itsenäisyyspuolue
kerros vähän minkälainen puolue olette kun en ole kuullut ,ennen olen kannattanut soinia.onko teillä järkevimpiä ajatuksia euusta ,itse en kannata euta,ja 95 prosenttia pakolaisissa ei ole vikaa mutta hallituksen pakolaispolitiikassa on, ja jos sanot poikkipuolisen lauseen pakolaispolitiikasta niin olet rasisti.olen sitä mieltä että rosvot on palautettava takas kotimaihin.maassa maan tavalla.
- löytyy
http://www.ipu.fi/
Tämän kun luet, niin Itsenäisyyspuolueen
tavoitteet tulevat selviksi.
http://www.ipu.fi/default.asp?page=89 - väärällä tiellä
Jos puolue ajaa Suomen eroamista EU:sta eikä halua Suomen saavan turvallisuutensa takeeksi mahtavaa Naton sotilasvoimaa, ajaa itse asiassa vastuutonta Suomen tuhoamiseen johtavaa politiikkaa. Unohtakaa tällaiset puolueet .
- oikealla tiellä
väärällä tiellä kirjoitti:
Jos puolue ajaa Suomen eroamista EU:sta eikä halua Suomen saavan turvallisuutensa takeeksi mahtavaa Naton sotilasvoimaa, ajaa itse asiassa vastuutonta Suomen tuhoamiseen johtavaa politiikkaa. Unohtakaa tällaiset puolueet .
Itsenäisyys ja puolueettomuus takaavat parhaiten Suomen turvallisuuden.
- eu ja nato ovat turhia.
väärällä tiellä kirjoitti:
Jos puolue ajaa Suomen eroamista EU:sta eikä halua Suomen saavan turvallisuutensa takeeksi mahtavaa Naton sotilasvoimaa, ajaa itse asiassa vastuutonta Suomen tuhoamiseen johtavaa politiikkaa. Unohtakaa tällaiset puolueet .
minusta nato ja eu ovat turhia maksamme enemmän euulle kuin saamme sieltä,ja natoa suomi ei tarvitse suomella ei ole mitään pelättävää nykypäivänä pelosta puhuminen on vain propakantaa.
- dsfdsgf
väärällä tiellä kirjoitti:
Jos puolue ajaa Suomen eroamista EU:sta eikä halua Suomen saavan turvallisuutensa takeeksi mahtavaa Naton sotilasvoimaa, ajaa itse asiassa vastuutonta Suomen tuhoamiseen johtavaa politiikkaa. Unohtakaa tällaiset puolueet .
Jos Venäjä hyökkäisi Suomeen, mikä on ainoa looginen mutta kuitenkin erittäin epätodennäköinen uhka Suomelle, niin uskon että NATO ja EU miettisi pitkään että onko maailmanrauhalle suotuisaa puolustaa Pikku Suomea; siitähän voisi syntyä ydinsota pahimmassa tapauksessa.
En itse luottaisi NATOon tai EU:hun tositilanteessa.
Suomen on parasta pysyä puoluettomana ja pitää hyvät välit kaikkien naapureittensa kanssa.
Me suomalaiset voisimme kuitenkin ihan itse parantaa Suomen kykyä puolustaa itseään, ja tehdä Suomeen hyökkäämisestä epäsuotuisaa, ilman itsenäisyyden menettämistä. Tämä onnistuisi uudistamalla puolustusvoimia, muuttamalla aselakeja ja asevelvollisuuslakia, hieman Sveitsin ja Amerikan tyyliin.
Yksi idea olisi vapaaehtoinen asevelvollisuus mutta pakollinen 2-3 kuukauden ampuma-ase/itsepuolustus/ensiapu/erämaa koulutus ilman sitoutumista armeijaan. Koska jos Suomi on puolustamisen arvoinen niin kyllä kansalaiset sitten liittyvät armeijaan.
Tämä tekisi myös puolustusvoimien budjetin tehokkaammaksi koska olisi vähemmän varusmiehiä mutta enemmän motivoituneita ja omistautuneita varusmiehiä, ja suomalaiset hankkisivat itse aseensa niin puolustusvoimien ei tarvitsisi ostaa yhtä paljon ampuma-aseita, vaan voisivat keskittyä teknologisesti kehittyneimpiin aseisiin ja varustukseen kuten panssarivaunut, hävittäjät, tutkat, ohjukset ym.
Tässä tilanteessa Suomella olisi kaksi "puolustuslinjaa"; kehittyneet puolustusvoimat ja kansa joka osaa puolustaa itseään. Jos joku maa hyökkäisi Suomeen niin ensin niitten olisi pakko päästä puolustusvoimien läpi, minkä jälkeen saisivat kohtaa aseistautuneen kansan joka kävisi päättymätöntä sissisotaa vihollista vastaan, esim. Neuvostoliiton Afganistanin epäonnistunut kampanja.
Mutta tämä tuskin tulee tapahtumaan.
Tosin, on aika heikkoa jos Suomi ei pysty puolustamaan itseään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2719827- 766820
- 286486
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni996235Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv436099Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h1045987- 635405
- 465136
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on604460- 504070