Venäjä - suunta huolestuttaa!

nettirabbi

Venäjä on enenevässä määrin lähetyskenttä, jonne pitäisi panostaa lähetystyön voimavaroja. Venäjä oli pitkään suljettu maa tehdä lähetystyötä, jonne päästiin vain elävän Jumalan avulla. Nyt ovien avauduttua lähetystyötä tekevät kaikki mahdolliset järjestöt ja uskon levittäjät.

Esimerkiksi islamilaisuus kukoistaa ja valtaa alaa kommunismin jälkeensä jätäneiden ihmisten tyhjiössä. Jo kuuden vuoden kuluttua 2015 Venäjän armeijan alokkaista enemmistö on muslimeja. Kymmenen vuoden kuluttua viidesosa maan kansalaisista on muslimeja. Väestökasvun jatkuessa saman suuntaisesti Venäjän väestöstä suurin osa on muslimeja 30 vuoden kuluttua. Iran, Turkki ja Saudi-Arabia rahoittavat moskeijoiden rakentamista. Vuonna 1991 niitä oli vain 300 ja nyt niitä on jo 8000. Pelkästään islamin opetukseen panostavia kouluja on 60, joissa on 50 000 opiskelijaa (STT Helsinki 6.2).

Islam pyritään usein esittämään rauhanomaisena uskontona, mutta Koraanin tekstit ja sen käytännön sovellukset puhuvat toista kieltä. Islamin uskonnon piirissä ei koskaan ole virallisesti tuomittu esimerkiksi natsien toimia. Venäjä tulee olemaan enenevässä määrin muslimimaa ja sen luonnonvaroja ja aseistusta voidaan hyödyntää islamin päämäärissä. Kaiken kääntyessä maailman historian loppusuoralle Arabikansat ovat keskeisessä asemassa taistelussa Israelia ja Jerusalemia vastaan.

18

2090

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aritta

      haluavat olla musliimeja eikä kristittyjä niin minkäs kristityt sille voivat. Meillä on vapaa valinta. Eikä islamin usko ole enempää väärin kuin kristinuskokaan.

      • plh

        Et tiedä mistä puhut jos väität että islam on hyvä. Jos Islam pääsee valtaan niin jos ole kuulut talibaneista jotka pieksävät naisparan kuoliaaksi, kun hän mei töihin kaupaan, koska mies oli kuollut taisteluissa ja piti saada lapslle ruokaa: Tekeekö muotojumalinenkaan näin vaikka Suomessa. Jos Islam saa vallan et kävele ulkona muuta kuin huntupäässäsi ja Shiamuslimilla pitä olla jopa silmien edessäki ristiko, ettei kukaan vaan näe naisen silmiä! Tätäkö kutsut samanarvoiseksi uskonnoksi kristinuskon kanssa.


      • Aritta
        plh kirjoitti:

        Et tiedä mistä puhut jos väität että islam on hyvä. Jos Islam pääsee valtaan niin jos ole kuulut talibaneista jotka pieksävät naisparan kuoliaaksi, kun hän mei töihin kaupaan, koska mies oli kuollut taisteluissa ja piti saada lapslle ruokaa: Tekeekö muotojumalinenkaan näin vaikka Suomessa. Jos Islam saa vallan et kävele ulkona muuta kuin huntupäässäsi ja Shiamuslimilla pitä olla jopa silmien edessäki ristiko, ettei kukaan vaan näe naisen silmiä! Tätäkö kutsut samanarvoiseksi uskonnoksi kristinuskon kanssa.

        eivät ole aitoja muslimeja.


      • pelkoines

        perseeseen!


      • meneppas sanomaan
        Aritta kirjoitti:

        eivät ole aitoja muslimeja.

        afganistaniin ja nayta mista kana kusee!


    • huomannut

      Tuossa profetiassa ilmoittivat "kauhistuttavan pimeyden ottavan Venäjän valtaansa etelästä pohjoiseen!

      • tas23

        profeetat ja laki oli johannekseen asti,siis juutalaisten laki uhreineen.profetiat oli sen ajan juutalaisille.loppu tuli jeesuksen aikaan,sanoihan hän tämä sukupolvi näkee;jeesuksen aikainen sukupolvi todisti pohjoisesta tulleen tuhon.ei jäänyt kiveä kiven päälle kun roomalaiset tuhosivat jerusalemin.se oli loppu,mitä "viisaat" näihin päiviin yrittävät sovittaa.roomalaisethan koostuivat eri kansanheihoista.venäläisistä ei mainita mitään.se olisi suotavaa heille että kivittäisivät toinen toistaan hyvä moraalin kasvatuskeino.


    • venäjä ja venäjä

      Olen itse suomalaisittain fifty-sixty venäläinen ja ravailen kolmen valtakunnan (kaupungin) väliä hyvin lyhyin väliajoin - enkä missään vaiheessa, en missään yhteiskuntaluokassa ole nähnyt tai tuntenut millään lailla minkäänlaista kiinnostusta "etelän uhalle".
      Etelän uhka on valta- ja energiapolitiikkaa (siis politiikkaa jota Venäjä harrastaa, ja jota sinä et ehdi etkä voi harrastaa kun aikasi vie self-propagandassa törmäily ja sen ideologian extreme esittely ei-venäläisille).

      Ketään ei kiinnosta niin Pietarissa kuin Moskovassakaan mikään kirja, koska kaikki on jo luettu.

    • Kristuksen kuningaskuntaa r...

      On syytä epäillä, että näissä ennusteissa ei kaikki ole kohdallaan, vaan ne ovat myös Venäjän vastaista propagandaa.

      Olen lukenut Venäjältä myös raportteja, jotka kertovat paljon hillitymmästä islamin kasvusta kuin tämä.

      Sen sijaan se, mikä Venäjällä on valhejuutalaisten johtaman ateistisen, antikristillisen Neuvostoliiton kaaduttua todellisuudessa räjähdysmäisesti kasvanut, on ortodoksikristillisyys.

      Alla on Venäjän ortodoksikirkon antamia virallisia tietoja ortodoksisuuden kasvusta niin Venäjällä kuin lähimaissa.

      Lukekaa ja hämmästelkää.

      Pelkästään Venäjällä on avattu yli 450 mies- ja naisluostaria, seurakuntien määrä moninkertaistunut, samoin pappien ja piispojen viimeisen 20 vuoden aikana. Ja Moskovassa toimivien ortodoksikirkkojen määrä on kasvanut 22-kertaiseksi.

      Ei siis ihme, että yhä pahemmassa kaaoksessa elävät protestanttiset kirkot ja seurakunnat ovat huolissaan.
      Uudeksi patriarkaksi, Kirill, kun saatiin vielä mies, joka on haastattelussa kertonut olevansa juuri se henkilö, joka on estänyt ja jarruttanut protestanttien toimintaa Venäjällä.

      Ortodoksisuudessa on tosin vielä aika paljon puhdistettavaa kuten tuo epäjumalanpalvelusta muistuttava ikonien palvominen ja muutakin, mutta tiettyjä asioita on paremmin kohdallaan kuin protestanttisuudessa.

      Venäjällä on lähdetty jossain määrin myös palauttamaan vanhaa kristillistä yhteiskuntajärjestystä, jossa suurin osa ihmisistä elää pitkälti omavaraisissa ja paljolti itseään hallinnoivissa maalaisyhteisöissä isoine perheineen. Paljon on vielä tehtävää, mutta suunta on sentään valittu oikein, tosin vastustajista ei ole puutetta.

      Venäjällä yhä suurempi joukko ja yhä palavammin kaipaa takaisin kristillistä tsaaria ja tsaarikuntaa.
      Ja tämä se vasta valhejuutalaisten ja valhekristittyjen johtamaa vapaamuurarilänttä hermostuttaakin ja he yrittävät estää sen kaikin keinoin. Heillä on myös vapaamuurariapurinsa Venäjällä, jotka yrittävät vääntää Venäjää takaisin ateistisen, antikristillisen kommunismin suuntaan.

      Näin tulevina päivinä myös Venäjä repeää kahtia, Jumalan ja Kristuksen Venäjään sekä perkeleen Venäjään.

      Kristuksen Venäjä saa pian myös hallitsijansa.

      Jumalan valitsema tsaari on jo tulossa ja hän tulee Kristuksen nimessä.


      http://www.interfax-religion.com/?act=news&div=5632

      27 January 2009, 18:23

      Russian Church monasteries increased thirty-six fold, parishes and clergy – more than fourfold under Alexy II

      Moscow, January 27, Interfax – The number of the Moscow Patriarchate monasteries has increased thirty-six fold and a half - from 22 to 804.

      Patriarchal Locum Tenens Metropolitan Kirill has cited this data in his report at the Local Council in the Cathedral of Christ the Savior on Tuesday.

      Russia has opened 234 monasteries and 244 nunneries, the CIS-countries and Baltic States – 142 monasteries and 153 nunneries, other foreign countries – three monasteries and three nunneries. Besides, the Russian Church Outside of Russia supervises over 16 monasteries and nine nunneries. There are 203 monastery representations and 65 hermitages.

      The number of parishes increased fourfold for 20 years (from 6 893 to 29 263 parishes), the number of dioceses - twofold (from 76 to 157), clergy - more than fourfold (from 7 397 to 30 670) and the number of bishops increased almost thrice (from 74 to 203).

      The number of acting churches in Moscow has increased twenty-two fold - from 40 to 872. The city had only one monastery acting before 1990, now there eight monasteries, 16 monastery representations, three seminaries, two Orthodox higher education establishments.

    • sunnyriver

      Puhut totta, meillä (ja pitkälti meidän vastuullamme) on suuri lähetyskenttä heti rajan takana, tästäkin noin 50 km päästä. Ja venäläisten juhlien lomien aikaan omissa nurkissa,
      kaupat ovat turistien vaihtopäivinä tyhjiä kuin Venäjällä aikanaan!

      Oli Suomessakin aika, jolloin ihmiset olivat innostuneita idäntyöstä. Raamattuja salakuljetettiin, idässä käyneet olivat sankareita. Vaan sädekehä haalistuu, kun tarpeeksi monet käyvät. Eli harva jaksaa uskollisesti kenttänsä hoitaa tässäkin rutiinivaiheessa.

      Joku joskus sanoi:
      Suomalaisilla on Venäjän-työssä kaksi mahdollisuutta:
      1. mennä
      2. itkeä ja mennä.

      Tuon ensimmäisen vaihtoehdon aika on tänäänkin.
      Herra meitä auttakoon tajuamaan vastuumme!

    • Venäjällä

      Venäjällä on ollut kristillinen, ortodoksinen kirkko ja yli tuhat vuotta jota ei kommunismi kyennyt nujertamaan, vaikka kaikin keinoin niin yrittikin. Lähetystyöntekijät, jättäkää Venäjä rauhaan. Menkää saarnaamaan pakanoille, ei kristityille!

      • on monenlaisia

        Venäjä on iso maa, onhan siellä miljoonittain niitäkin, jotka eivät ole ortodoksikirkon tai minkään muunkaan kristillisen kirkon yhteydessä. On muslimeja, juutalaisia, kansanuskontojen harjoittajia, ateisteja, sekulaareja ja muita kristillisen uskon ulkopuolella olevia. Kyllä siellä mielestäni edelleen tarvitaan niitä, jotka eri tavoin pyrkivät kertomaan evankeliumia kaikille, jotka eivät ole sitä kuulleet. Mutta voimavarat olisi syytä keskittää niiden tavoittamiseen, jotka eivät vielä ole kristillisen kirkon yhteydessä.


      • Mitä te vouhotatte?

        Olen samaa mieltä. menkää saarnaamaan pakanoille, ei kristityille! Käyttäkää energianne oikeisiin kohtiin!


    • sulkeutua

      Venäjän ovet lähetystyölle ovat alakneet jo sulkeutua...sieltähän yritetään kristinusko poistaa kokonaan!!!
      Että kiirusta pitää!!

    • ei tarvita

      lähetystyöntekijöitä. Suurin osa kansasta kuuluu kristilliseen ortodoksiseen kirkkoon. lahkoja ei siis sinne tarvita.

    • Atte Ateisti

      Sitten paluu faktoihin: -Venäjällä yli 70% on ortodoksikirkon jäseniä (minkä ei pitäisi rabbia lohduttaa, sillä Venäjän ortodoksikirkko on useasti rohkaissut juutalaisvainoja). -arviot muslimien määrästä vaihtelevat 4-6% välillä -kirkon jäsenyydestä huolimatta aktiivista uskonnonharjoitusta ei hirveästi esiinny. Valtio on perinteiden mukaisesti hyödyntämässä vahvan kirkon ja vahvan valtion liittoajatusta http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000282&posting=22000000043864685 Suurempi pakanamaa on lähempänä: Virossa ev.lut. kirkkoon kuuluu noin 15%, ortodoksikirkkoon 14% väestöstä. Jälkimmäiset ovat yleensä etnisen venäläisvähemmistön edustajia, joten kirkkoonkuulumisprosentti on heillä korkeampi.

      • Minä vaan

        Venäjän ortodoksikirkoissa on kyllä paljon puhdistettavaa. ne opettaa että Jeesus ei olisi ainoa tie taivaaseen vaan sinne pääsee jos antaa kirkolle paljon rahaa. Kuten aneet aikoinaan.


      • sinulla ei ole harmainta aa...
        Minä vaan kirjoitti:

        Venäjän ortodoksikirkoissa on kyllä paljon puhdistettavaa. ne opettaa että Jeesus ei olisi ainoa tie taivaaseen vaan sinne pääsee jos antaa kirkolle paljon rahaa. Kuten aneet aikoinaan.

        Turha tulla väittämään tälläistä. Huomaa, että sinulla ei ole harmainta aavistusta oikeasta ortodoksisuudesta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      109
      3769
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      317
      1970
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1757
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      104
      1667
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      436
      1610
    6. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1570
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      431
      1473
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1240
    9. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      46
      1148
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      393
      1107
    Aihe