Kennedyn murha ja roistovaltio

Patologi

Katselin eilen suurella mielenkiinnolla dokumenttia Kennedyn murhatutkimuksia ruotineen Warrenin komission toiminnasta.

Dokumentissa paneuduttiin hieman aiempaa pinnallista esitystä syvällisemmin itse murhan selvittelyn vaiheisiin. Patologina ja useita ampumahaavoihinsa kuolleita tutkineena koin ohjelmaa katsellessani valtavan hämmästyksen:

Kennedyn ruumis itsessään oli avaintodiste numero yksi pohdittaessa luotien määrää ja tulosuuntaa. Mutta Kennedyn osumahaavat samoin kuin autossa olleen haavoittuneen kuvernöörin ampumahaavat pimitettiin jokseenkin täysin. Vainaja myös haudattiin hyvin nopeassa aikataulussa. Dokumentin mukaan näet kävi niin, että a) ammuttujen luotien lukumäärästä ei päästy "yksimielisyyteen". b) ammuttujen luotien tulosuunnasta ei päästy yksimielisyyteen.

Vainajan ampumahaavojen ja haavoittuneen tutkimukset olisivat nämä seikat 100%:sti selvittäneet!!! Näin ainakin tänä päivänä. Suomessa.

En ole urani aikana kertaakaan törmännyt dokumentin kaltaisiin tilanteisiin, joissa on epäselvyyttä luoteihin kuolleen uhrin a) luotien määrästä, b) niiden osumakohdista ja tulosuunnista. Ruotimatta tässä yhtään sen syvällisemmin näitä ikäviä detaljeja, voin vain todeta pari asiaa:

USAssa, missä ulkopuolisten toimesta vuosittain saa surmansa 20 000 ihmistä ja näistä puolet tuliaseiden käytön seurauksena, varmasti tiedetään luotien lukumäärät, kulkusuunnat ja seuraukset.

Kennedyn tapauksessa oli kaiken kukkuraksi käytössä kuvanauhaa uhrien saadessa osumat. Käytössä oli siis ajallinen arvio (nauhanopeus) ja uhrien reaktiot osumiin, ensin Kennedy, sitten kuvernööri ja lopuksi osuma Kenedyä päähän. Viimeisimmän osuman seurauksena Kennedy voimakkaasti retkahti vaimonsa syliin. (vrt "jenkkileffat", joissa uhri oikein metrikaupalla lentää, nimenomaan "luodin" menosuuntaan, liioitellusti siis. 'Isot pojat' kyllä tietävät, miten siinä käy).

Alokasmainen patologinen tutkimus (tai tarkoituksellinen sellainen) ruumiinavauksineen ja arvailuineen luotien määrästä osumista ja kulkusuunnista (myöhemmin selvisi, että yksi luoti kuulemma tippui kehosta sitä käännellessä) ei viittaa mihinkään muuhun kuin todellisten tietojen pimitykseen. Kaikki muu tutkinta(ruuminavauksen lisäksi) oli mitä ilmeisimmin hollywood-teatteria sumutusmielessä.

Koko tapahtumaketjuhan ei sitten jäänytkään tähän, vaan porukkaa kuoli tapahtuman tiimoilta myöhemmin vielä lisää, mm. nuorempina Kennedyinä jne. Todellinen ROISTOVALTIO oli siis hyvää vauhtia syntymässä. Eikä meno ole tänä päivänäkään sitten noitten aikojen laantunut.

77

1973

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • moonman

      että tiedämme jo aika paljon asiasta, paljon enemmän kuin mitä ihmiset silloin tiesivät, murhaa koskevia dokumentteja on vapautettu jonkin verran mutta paljon on vielä piilossa.

      Sen tiedon nojalla mitä tänään on käytössä on maallikollekin täysin selvää että kyseessä oli salaliitto mutta kuten filmissä todettiin, olennaista ei ole kuka laukaukset ampui vaan mikä taho niistä hyötyi ja mitkä tahot osallistuivat koko juonen kehittelyyn ja sen salaamiseen.

      Tapaus kokonaisuudessaan kertoo että USA on todella banaanivaltion tasolla monessa mielessä, sitä hallitsevat megakorporaatiot täysin korruptoituneen poliittisen eliitin ja poliisitoimen avulla.

      Menan tapaus on yhtä paljastava, siellä kaksi nuorukaista osui paikalle kun paikkakunnan syyttäjäviranomainen oli poliisin kanssa ottamassa vastaan kokaiinilastia ja pojat murhattiin.

      Asiaa ryhdyttiin kaivelemaan vasta kauan jälkeenpäin ja todistajat murhattiin sitä mukaa kun heidät kutsuttiin oikeuteen.

      Juttuun oli sekaantunut lainvalvojien koko hierarkia sekä osavaltion, että liittovaltion tasolla ja poliittinen eliitti aina silloiseen Arkansaan kuvernööriin, Clintoniin asti.

      Asia ei koskaan selvinnyt, kaikki juttuun sekaantuneet virkamiehet saivat ylennyksiä ja palkankorotuksia ja Clintonista tuli, kuten kaikki tiedämme, presidentti.

      Se että 911-tapauksiin liittyy lukemattomia vastaamatta jääneitä kiusallisia kysymyksiä, ristiriitaisuuksia ja epäselvyyksiä, mitään kattavaa puolueetonta tutkimusta ei ole tehty ja että Warrenin komission "tutkimusta" muistuttavien peittelyoperaatioiden yhteydessä hallitus pyrkii salaamaan tietoa niin paljon kuin mahdollista kertoo selvästi että tämäkään tapaus ei ole sellainen kuin miksi se on esitetty.

      • Kriittinenkatselija

        Kennedyn auton kuljettaja SS-Agentti Greer näyttää ampuvan tuon åääosuman.

      • JackinHaamu

        Olen tutkinut JFK;n murhaan liittyvää todistusaineistoa tuhansia tunteja ja voin liiottelematta sanoa että näkemykseni on muuttunut radikaalisti sitä mukaa kuin tietoni murhaan liittyvistä todisteista, muistioista, valaehtoisista lausunnoista mutta ennenkaikkea todistajien videomateriaalista ja havainnoista ovat lisääntyneet. Olin hyvin skeptinen lähs kaikkea sitä uutta tutkimustulosta vastaan jota esitettiin ns "virallisen" totuuden vastaisesti.

        Muistan kun luin ensi kertaa siitä että Kennedyn ruumis olisi vaihdettu Parklandin sairaalasta lähdön jälkeen J. D Tippitin ruumiiseen ja Betesdan sairaalan kuolin syyn tutkijana toimineen patologin tutkineen Tippitin vammoja Kennedyn sijaan. Muistan pöyristyneeni tällaisista paskapuheista.
        Tämän päivän todisteiden valossa se on jopa todennäköistä. Näistä kirjoitan joskus erikseen.

        Vuosien varrella minulle on muodostunut pikkuhiljaa näkemys mitä Dealey Plazalla todella tapahtui ja uskon vahvasti että se on lähimpänä sitä totuutta minkä todisteiden ja haastattelujen perusteella voi tehdä. En usko että kymmenet ja sadat ihmiset Dealey Plazalla käyttäytyivät jotenkin epänormaalisti ja että he kuulivat omiaan kun kertoivat ensimmäisen laukauksen tai ilotulitteen rätinän kuuluneen grassy knollin suunnalta.

        Minuntämän hetkinen työhypoteesi on seuraava:
        Kyseessä oli salaliitto johon kuului ääriaineksia CIA:sta, FBI:stä, Secret Servicestä, ehkä Mafiasta. Ulkovaltojen sekaantumisesta ei ole viitteitä. Kyseessä oli kotikutoinen löyhä komplotti jossa saattoi olla kansainvälisiä palkkatappajia.

        Tappajia oli sijoittuneena ehkä kaksin kappalein grassy knollin puuaidan taakse, Daltex rakennuksen ylimpiin kerroksiin tai katolle. Oswaldin pään menoksi oli suunniteltu pesäke Koulukirjavaraston kuudenteen kerrokseen josta jokunen silminnäkijä (itsekkin salaliittolainen) väitti laukauksen kajahtaneen sillä seurauksella että poliisit rynnistivät rakennukseen ja Daltex-rakennus jäi täysin huomiotta.
        Jos olette katselleet noita kaitafilmejä joita dealey Plazalta on niin huomaatte että niin poliisit kuin Secret Servisen agentit mutta eennen muuta suuri yleisö ryntää koulukirjavaraston edestä ja jopa toiselta puolelta Houston Streetiä ja Main Streetiä yhteen suuntaan. Kaikki he suuntaavat grasy knollin suuntaan, kaikki he kertovat CIA:n ja Secret Servicen agenteille että he kuulivat ensimmäisen laukauksen tulleen grassu knollin puuaidan takaa.

        Salamurhaajille sattui ajoitus virhe, ehkä vain sekunnin kymmenyksien virhe mutta se aiheutti sen että Daltex-rakennuksesta (lue Koulukirjavarastosta) ammutut laukaukset hukkuivat grassy knollista ammuttuihin, suunniteltu yhteinen ristituli osittain epäonnistui ainakin ajoituksen suhteen.

        Ensimmäinen laukaus tulee siis grassy knollin suunnasta ja osuu Kennedyä kurkkuun mutta koska luoti on elohopea täytteinen se tekee pienen reiän mutta välittömästi ihon alle päästyään leviää joka suuntaan eikä ulostulo aukkoa muodostu. lähes yhtäaikaisesti Kennedyn selkään osuu Mannlicher Garcanolla ammuttu luoti joka lävistää Kennedyn vartalon lähes pituussuunnassa ja joka myöhemmin kilahtaa Parklandin sairaalassa Lattialle jostakin presidentin housuista. Noin sekuntia myöhemmin toinen Mannlicher luoti osuu Conallyn selkään lävistäen kyljen, murtaen ranteen ja pysähtyy lopulta reiteen. Näillä takaa ampuneilla Mannlichereilla ei ollut tarkoitus tappaa, niiden tarkoitus oli asettaa syyllinen eli Oswald syylliseksi. Toki niillä oli hyvä saada osumia.
        Myös toinen ja kolmas laukaus (mahdollisesti useampi) tulee grassy knollin suunnasta, on todennäköistä että molemmat ovat samoja elohopea-täytteisiä kuin ensimmäinenkin. Molemmat osuvat ja aiheuttavat sen massiivisen vaurion jota Parklandin kirurgit. lääkärit ja ensiavussa työskennelleet joutuivat ihailemaan.

        Kaikille teille jotka olette katselleet näitä Dealey Plazalta otettuja filmejä, niissä on niitä pikku vihjeitä. Tutkikaa mihin suuntaan ihmiset lähtevät
        https://www.youtube.com/watch?v=5uDuhgBR4R8
        https://www.youtube.com/watch?v=KqSEDtDk8gA&index=3&list=PLrVdcVTvQsMsJ9OFzxhF_VEOPe8Nbh7Zt
        https://www.youtube.com/watch?v=XuPE2F3pfyo&index=4&list=PLrVdcVTvQsMsJ9OFzxhF_VEOPe8Nbh7Zt
        https://www.youtube.com/watch?v=b9ZDVD-vq-w&list=PLrVdcVTvQsMsJ9OFzxhF_VEOPe8Nbh7Zt&index=7
        https://www.youtube.com/watch?v=WcgHizy_oWk&index=11&list=PLrVdcVTvQsMsJ9OFzxhF_VEOPe8Nbh7Zt

      • JohnFKennedy
        JackinHaamu kirjoitti:

        Mielenkiintoinen päätelmä, muutama asia pistää silmään.

        Elohopea-luodit. Ensimmäinen niistä siis ei jätä ulostulojälkeä, mutta seuraavat näin tekee.

        Eikö elohopea-täytteisen luodin idea ole juuri olla jättämättä ulostuloreikää?

        Tämän perusteella en olettaisi että ne edestä tulleet kudit olisi sellaisia olleet.

        Tuosta ihmisten lähtösuunnasta. Mihin suuntaan sinä juoksisit ammuntaa kuullessasi; ammunta kohti vai siitä poispäin?

        Ja tuossa lienee eroa viranomaisen ja kansalaisen välillä.

        Päätelmäsi on silti erinomainen pääpiirteittäin. Itse uskon edelleen myös siihen että ulkomaalaisilla, Neukuilla, oli sormet pelissä. Oliko idea sieltä lähtöisin vai käytetiinkö Neukkuja hyväksi LHO:n avulla (LHO:n itsensä tietämättä) on sitten eri asia.

      • JackinHaamu

        En tietenkään voi varmuudella tietää miten elohopea-luoti käyttäytyy osuessaan kaulan alueelle tai mitä vaikutuksia se saa aikaan osuessaan pääkalloon. Tuntuisi kuitenkin luonnolliselta että osuessaan luuhun isku-enegia hajottaa pääkallon ja saa aikaan luodin leviämisen välittömästi ja edelleen yhdessä mukaansa tempaaman luumassan kanssa iskuenergia kehittää paineen joka puhaltaa räjähdyksen omaisesti rikkoutuneet pääkallon rakenteet.
        Kaulan alueelle osuneen luodin aiheuttama shokkiaalto pääsee leviämään ympäröiviin kudoksiin jossa ei ole kiinteää kuorimaista rakennetta kuten pääkallossa,eli shokki-aallon aiheuttama mahdollinen paine vaimentuu pehmeisiin kudoksiin ja henki-/ ruokatorven muodostamaan onteloon.

        Tuoreessa lääketieteellisessä Med City News verkkojulkaisussa on juttu niistä kirurgeista ja tohtoreista jotka yrittivät pelastaa John F. Kennedyn hengen Parklandin sairalassa 22.11. 1963.
        He (7 tohtoria) kokoontuivat keskustelemaan mitä Parklandin sairaalan traumaroom 1:ssä todella tapahtui.
        https://medcitynews.com/2015/07/parkland-doctors-jfk-assassination/?rf=1

        Traumaroom 1:ssä työskennelleistä silloisista kirurgeista ja tohtoreista 7 osallistui keskusteluun jonka promoottorina oli tuottajat Bill Garnet ja Jacque Lueth.
        https://www.indiegogo.com/projects/the-parkland-doctors-john-f-kennedy#/

        Tilaisuudella oli tarkoitus hakea näkyvyyttä heidän Indiegogo-kamppanjalleen joka etsi rahoitusta heidän tuottamalleen dokumentille "The Parklands Doctors".
        http://variety.com/2015/film/news/jfk-assassination-documentary-parkland-doctors-seeks-crowdfunding-1201546231/

        Tohtoreista mukana olivat Dr. Donald Seldin, Dr. Robert McClelland, Dr. Ronald Jones, Dr. Kenneth Salyer, Dr. Joe D. Goldstrich, Dr. Peter Loeb and Dr. Lawrence Klein.
        "Plastic and Reconstructive Surgery"- julkaisun päätoimittaja Rod Rohrich haastattelee Robert McLellandia 3-osaisessa haastattelussa jotka ovat nähtävissä Youtubessa:
        https://www.youtube.com/watch?v=6Q1lYifmUXA

        Moni varmaan ihmettelee miksi nk. valtamedia ei revi otsikoita näistä lukemattomien tohtorien, kirurgien, tuomarien, entisten armeijan upseerien ja tiedustelun korkeiden viranomaisten ja agenttien kriittisistä lausunnoista koskien Kennedyn murhatutkimuksen huolimattomuutta, todisteiden valikointia, väärentämistä ja tehtailua.

        Otsikoita ei revitä sillä mikään ei ole muuttunut amerikkalaisessa politiikassa. Yhä edelleen on riski että Yhdysvaltain presidentti murhataan, Sama aseteollinen ja energiateollinen (öljy) klikki on edelleen olemassa ja sen ääntä on kulloisenkin presidentin kuunneltava. Barack Obamankin oli pakko kuunnella. Hänellä ei ollut "munaa" toteuttaa lupauksiaan joukkojen kotiuttamisesta Afghanista, Irakista jne. Päin vastoin, Obama kuunteli klikkiä huolellisesti hyökkäämällä Syyriaan ja Libyaan.

        Obama oli/on tunnettu siitä että hän puheensa lopulla antaa kansalaisille mahdollisuuden kysellä asioista. Californiassa vieraillesaan häneltä kyseltiin juuri Afghanistanista, Irakista ja lopulta kysyttiin miksi hän ei lakkauttanut Guantanamon vankileiriä Kuubassa vaikka lupasi vaalikamppanjassaan lopettaa sodat ja vankileirit.

        Obama vastaa kyllääntyneesti: "Ettekö muista miten kävi JFK:lle?".

      • yuiyuiyui0
        JohnFKennedy kirjoitti:

        Mielenkiintoinen päätelmä, muutama asia pistää silmään.

        Elohopea-luodit. Ensimmäinen niistä siis ei jätä ulostulojälkeä, mutta seuraavat näin tekee.

        Eikö elohopea-täytteisen luodin idea ole juuri olla jättämättä ulostuloreikää?

        Tämän perusteella en olettaisi että ne edestä tulleet kudit olisi sellaisia olleet.

        Tuosta ihmisten lähtösuunnasta. Mihin suuntaan sinä juoksisit ammuntaa kuullessasi; ammunta kohti vai siitä poispäin?

        Ja tuossa lienee eroa viranomaisen ja kansalaisen välillä.

        Päätelmäsi on silti erinomainen pääpiirteittäin. Itse uskon edelleen myös siihen että ulkomaalaisilla, Neukuilla, oli sormet pelissä. Oliko idea sieltä lähtöisin vai käytetiinkö Neukkuja hyväksi LHO:n avulla (LHO:n itsensä tietämättä) on sitten eri asia.

        Neuvostoliiton sekaantumisesta salamurhaan oli epäilyksiä. Sitä pidettiin mahdollisena aivan samoin kuin Kuuban ja kuubalaisten pakolaisten osuutta. Tilanteen rauhoittuessa nämä pelot väistyivät. Pelkoa liennytti sekin että yleisesti levisi tieto Nikita Krusthovin lausunnosta kun hänelle kerrottiin uutinen Kennedyn salamurhasta. Hänen tiedettiin sanoneen; "Tämä on huono uutinen, tämä on meille todella huono uutinen"

        Eli vaikka Neuvostoliitto oli ajautunut ohjuskriisiin ja huonoihin väleihin USA:n kanssa niin Kennedy nähtiin Neuvostoliiton johdossa parhaana mahdollisena presidenttinä. Kennedy oli saanut sympatioita myös neukkujohdossa.

        Nykyään yksikään tutkija ei ole löytänyt pienintäkään viitettä Neuvostoliiton sekaantumisesta eikä se ole enää edes oletuksena yhdellekään vakavemmalle tutkimukselle. Se luu on kaluttu loppuun.

      • JackinHaamu
        JohnFKennedy kirjoitti:

        Mielenkiintoinen päätelmä, muutama asia pistää silmään.

        Elohopea-luodit. Ensimmäinen niistä siis ei jätä ulostulojälkeä, mutta seuraavat näin tekee.

        Eikö elohopea-täytteisen luodin idea ole juuri olla jättämättä ulostuloreikää?

        Tämän perusteella en olettaisi että ne edestä tulleet kudit olisi sellaisia olleet.

        Tuosta ihmisten lähtösuunnasta. Mihin suuntaan sinä juoksisit ammuntaa kuullessasi; ammunta kohti vai siitä poispäin?

        Ja tuossa lienee eroa viranomaisen ja kansalaisen välillä.

        Päätelmäsi on silti erinomainen pääpiirteittäin. Itse uskon edelleen myös siihen että ulkomaalaisilla, Neukuilla, oli sormet pelissä. Oliko idea sieltä lähtöisin vai käytetiinkö Neukkuja hyväksi LHO:n avulla (LHO:n itsensä tietämättä) on sitten eri asia.

        "Elohopea-luodit. Ensimmäinen niistä siis ei jätä ulostulojälkeä, mutta seuraavat näin tekee."

        "Eikö elohopea-täytteisen luodin idea ole juuri olla jättämättä ulostuloreikää?

        Tämän perusteella en olettaisi että ne edestä tulleet kudit olisi sellaisia olleet."

        Pääkallo muodostuu segmenteistä jotka ajan oloon kiinnittyvät toisiinsa. Pääkallon rakenteessa on näitä saumakohtia siinä on heikompia tai ohuempia kohtia ja kun tähän pallomaiseen kuorirakenteeseen kohdistuu arviolta 2700 kiloJoulen pistemäinen energia se rikoo kuorirakenteen aivan samaan tapaan kuin vaikkapa kananmunan kuoren. Kun osuma saa kallon rakenteen säröille verinen aivomassa työntää shokkiaaltona sekä rikkoyuneen kuoren että aivot pihalle. Mitään varsinaista luodin ulotulo-aukkoa ei muodostu.

        "Tuosta ihmisten lähtösuunnasta. Mihin suuntaan sinä juoksisit ammuntaa kuullessasi; ammunta kohti vai siitä poispäin?"

        Täytyy muistuttaa että grassy knollille ryntäsi useita aseistettuja poliiseja, SS-agentteja ja että siellä oli jo valmiiksi muutamia siviilejä. Vastaus on että kyllä minä olen sen verran utelias että menisin väkijoukon mukana jatsomaan kuka siellä paukutteli ihailemani presidentin hengettömäksi. Näinhän ihmiset ykeensä reagoivat. Vai..?

        " Itse uskon edelleen myös siihen että ulkomaalaisilla, Neukuilla, oli sormet pelissä. Oliko idea sieltä lähtöisin vai käytetiinkö Neukkuja hyväksi LHO:n avulla (LHO:n itsensä tietämättä) on sitten eri asia."

        Itse asiassa hyvin monet todisteet viittaavat Oswaldin olleen enemmän tai vähemmän sidoksissa CIA:han. Hän palveli merijalkaväessä huippusalaisessa Atsuken tukikohdassa Japanissa tutka-operaattorina.
        Atsuken tukikohta oli CIA:n ja laivaston tiedustelun yhteisprojekti ja oli ehkä tarkimmin salassa pidetty laitos koska siellä käsiteltiin U-2 ja muiden vakoilukoneiden keräämää valokuva-/tutkakuva-materiaalia. Oswaldilla oli pääsy näihin huippusalaisiin tietoihin koska juuri hän oli niitä tuottamassa.
        Oswald oli vuorenvarmasti sekä Naval-Intelligenssin että CIA:n turvaluokittelema ja hyväksi havaitsema. Mitään muuta mahdollisuutta ei ole. Atsuken laitokseen eivät päässet kuin hyvin harvat ja valitut. Lähes yhtä harvat saivat katsella Oswaldin keräämää tiedustelutietoa.

        On ehkä merkille pantavaa että Oswaldin ollessa pidätettynä Dallasin County Jailissa Kennedyn murhasta epäiltynä hän pyytää saada ottaa puhelun Raleighiin North Carolinaan. Hän haluaa soittaa miehelle nimeltään Joh Hurt. Vankilan puheluita välittävä virkailija löytää kaksi john Hurt nimistä ja antaa Oswaldille molemmat numerot, 919-834-7430 ja 919-833-1253. Oswald soittaa molempiin ensimmäinen ei ole enää toiminnassa ja toinen puhelin hälyttää mutta siihen ei vastata.

        Arvaa ketä Oswald yrittää tavoittaa?
        John D Hurtia,
        Hurt toimi toisen maailmansodan riehuessa US Armyn vastavakoilun upseerina. Hurt pysyi virassaan sodan jälkeenkin ja sai Raleighissa jopa oman toimiston jonka vastaavana hän toimi Kennedyn murhan aikaan.

        Tuosta elohopea luodista, kommentoin juuri siksi että ensimmäinen osui kaulaan, ja sen osalta mainitsit että "ulostulojälkeä ei tullut".

        Kaula on pehmeämpää ainetta kuin pää jossa ensin piti mennä luista läpi. Elohopea levähtäisi jälkimmäisessä enemmän; ja äkkiä ajatellen menettäisi iskuvoimansa hyvin nopeasti.

        Ampumatta meloonia elohopealuodilla hankala sanoa mitä kävisi; mutta mutun perusteella päätelmä olisi että päälaukaus ei elohopeainen olisi ollut.

        Hyvinkin voin olla tuossa väärässä.

        Ammunnan suunta väkijoukossa. Kun näitä teroja on ammuskellut Euroopassa niin väki on aina juossut paikalta pois. Sama Amerikoissa, poislukien aseistuneet kansalaiset jotka on lähteneet kohti ampujaa oma ase kädessä.

        Tässäkin pitäisin todennäköisempänä että satunnainen otanta väestöä juoksee poispäin. Tosin Dallas oli tilana sellainen että siinä laukaukset varmaankin kaikuivat. Eli Grassy Knoll laukaukset kaikuivat takaisin puiston vastapäisistä taloista. Joka saattaisi olla omiaan ajamaan väkeä Knollia kohti. Ja jos osa laukauksista ammuttiin vielä taloista, ne kuuluvat paremmin kuin puistosta tulleet.

        Huomion arvoista on kuten sanoit poliisit menivät aitaa kohti.

        Ja LHO:sta, juuri siksi käytin termiä "käytettiin neukkuja hyväksi". Kenties LHO oli CIA:n ohjaamana sen verran kosketuksissa Neukkuihin (esim se ilmeinen tapaaminen Kostikovin kanssa Mexico Cityssä) että saadaan punainen varjo tapon ylle. Ehkä tuossa oli yritelmää saada jotain konfliktia aikaan, mutta Neukut ei pelanneet mukana tajuttuaan että joutuivat höynäytetyiksi.

        Tuolta osalta tuskin koskaan totuus selviää.

      • James-Jesus
        JohnFKennedy kirjoitti:

        Mielenkiintoinen päätelmä, muutama asia pistää silmään.

        Elohopea-luodit. Ensimmäinen niistä siis ei jätä ulostulojälkeä, mutta seuraavat näin tekee.

        Eikö elohopea-täytteisen luodin idea ole juuri olla jättämättä ulostuloreikää?

        Tämän perusteella en olettaisi että ne edestä tulleet kudit olisi sellaisia olleet.

        Tuosta ihmisten lähtösuunnasta. Mihin suuntaan sinä juoksisit ammuntaa kuullessasi; ammunta kohti vai siitä poispäin?

        Ja tuossa lienee eroa viranomaisen ja kansalaisen välillä.

        Päätelmäsi on silti erinomainen pääpiirteittäin. Itse uskon edelleen myös siihen että ulkomaalaisilla, Neukuilla, oli sormet pelissä. Oliko idea sieltä lähtöisin vai käytetiinkö Neukkuja hyväksi LHO:n avulla (LHO:n itsensä tietämättä) on sitten eri asia.

        Neukut, buahhahhha! Kaikki todisteet vihjaavat kylläkin kotikutoiseen juttuun. Huvittavaa laittaa kaikki nykyään Neukkujen/Venäjän syyksi, vaikka todisteet osoittavat aivan muuta.
        LHO ei edes käynyt Mexico Cityssä. Olet tainnut lukea CIA-Gravesin höpinöitä Spartacus-sivustolla ja uskonut hänen ääliömäiset juttunsa ja hämärtämisjuonensa?

      • PietarinTrolliPaljastui
        James-Jesus kirjoitti:

        Katos perkele, Pietarin Trolli ilmaantui tännekin ketjuun.

        Ilmeisesti tuossa Neuvosto-kytköksessä on enemmänkin koska ihan Pietarista asti tullaan kaatamaan mietteitä. Olin jo uskomassa muuta mutta meni taas ajatelmat uusiksi.

        Neukut lieni enemmän silti vain syntipukin osassa; ja se varmaan hävettää Putiniakin vanhana KGB miehenä.

      • JackinHaamu
        JohnFKennedy kirjoitti:

        Tuosta elohopea luodista, kommentoin juuri siksi että ensimmäinen osui kaulaan, ja sen osalta mainitsit että "ulostulojälkeä ei tullut".

        Kaula on pehmeämpää ainetta kuin pää jossa ensin piti mennä luista läpi. Elohopea levähtäisi jälkimmäisessä enemmän; ja äkkiä ajatellen menettäisi iskuvoimansa hyvin nopeasti.

        Ampumatta meloonia elohopealuodilla hankala sanoa mitä kävisi; mutta mutun perusteella päätelmä olisi että päälaukaus ei elohopeainen olisi ollut.

        Hyvinkin voin olla tuossa väärässä.

        Ammunnan suunta väkijoukossa. Kun näitä teroja on ammuskellut Euroopassa niin väki on aina juossut paikalta pois. Sama Amerikoissa, poislukien aseistuneet kansalaiset jotka on lähteneet kohti ampujaa oma ase kädessä.

        Tässäkin pitäisin todennäköisempänä että satunnainen otanta väestöä juoksee poispäin. Tosin Dallas oli tilana sellainen että siinä laukaukset varmaankin kaikuivat. Eli Grassy Knoll laukaukset kaikuivat takaisin puiston vastapäisistä taloista. Joka saattaisi olla omiaan ajamaan väkeä Knollia kohti. Ja jos osa laukauksista ammuttiin vielä taloista, ne kuuluvat paremmin kuin puistosta tulleet.

        Huomion arvoista on kuten sanoit poliisit menivät aitaa kohti.

        Ja LHO:sta, juuri siksi käytin termiä "käytettiin neukkuja hyväksi". Kenties LHO oli CIA:n ohjaamana sen verran kosketuksissa Neukkuihin (esim se ilmeinen tapaaminen Kostikovin kanssa Mexico Cityssä) että saadaan punainen varjo tapon ylle. Ehkä tuossa oli yritelmää saada jotain konfliktia aikaan, mutta Neukut ei pelanneet mukana tajuttuaan että joutuivat höynäytetyiksi.

        Tuolta osalta tuskin koskaan totuus selviää.

        Kuten jo aikaisemmin mainitsin niin perustan oman olettamukseni Dealey Plazan tapahtumiin täysin niihin todisteisiin mitä tutkijat ovat tähän mennessä pystyneet pitävästi todistamaan.
        Hypoteesini tapahtumista ei ole kiveen hakattu ja olen valmis muuttamaan käsitystäni mikäli ilmenee esim. todisteita joiden mukaan sala-ampujia oli ympäri Dealey Plazaa.

        Siitä tosiasiasta pidän vankkumatta kiinni etä normaali kuulolla varustettu ihminen pystyy tunnistamaan mistä laukaus kajahtaa ja pystyy erottamaan kaikissa mahdollisissa tilanteissa pienellä viiveellä tulevan kaiun. Laukauksen ääni tulee aina suorinta/nopeinta tietä korviin, Tuli kaiku mistä hyvänsä niin se tulee riittävän selkeästi viiveellä.

        Ihminen pystyy erottamaan stereo-kuulollaan jopa miljoonasosa sekunnin viiveen ääniallon tavoittaessa korvat eli aivojen prosessointi toimii äärimmäisen tarkasti. Näin on tietysti kaikilla muillakin eläimillä. Miljoonien vuosien evoluutio ei ole ollut hyödytöntä.

        Haluan vielä muistuttaa että vain aniharva Dealey Plazalla ja katujen varsilla seisoskelleista silminnäkijöistä puhuu mitään kaiuista. Kaiku-sekoilusta voi syyttää lähinnä FBI:n, CIA:n ja Warrenin komission tutkijoita jotka ilmiiselvästi manipuloivat, joissakin tapauksissa jopa uhkailivat todistajia ja kehottivat todistajia muuttamaan todistustaan uskottelemalla heidän sekoittaneen kaiun ja koulukirjavaraston suunnalta tulleet laukaukset.

      • turhapuru
        Kriittinenkatselija kirjoitti:

        Kennedyn auton kuljettaja SS-Agentti Greer näyttää ampuvan tuon åääosuman.

        Ookke...tuollaista uskomusta toisteltiin 55 vuotta sitten. Enää siihen ei usko kukaan muu.

      • James-Jesus
        PietarinTrolliPaljastui kirjoitti:

        Katos perkele, Pietarin Trolli ilmaantui tännekin ketjuun.

        Ilmeisesti tuossa Neuvosto-kytköksessä on enemmänkin koska ihan Pietarista asti tullaan kaatamaan mietteitä. Olin jo uskomassa muuta mutta meni taas ajatelmat uusiksi.

        Neukut lieni enemmän silti vain syntipukin osassa; ja se varmaan hävettää Putiniakin vanhana KGB miehenä.

        Sinä taidat itse olla Tyrväältä ja pienimunainen?

      • entäs.sitten
        James-Jesus kirjoitti:

        Sinä taidat itse olla Tyrväältä ja pienimunainen?

        Mielummin vaikka Kyrväältä kuin Pietarista ja Trolli.

      • James-Jesus
        entäs.sitten kirjoitti:

        Mielummin vaikka Kyrväältä kuin Pietarista ja Trolli.

        Ai olet Kyrväältä? Itse Kyrpäkö?

      • JackinHaamu
        JohnFKennedy kirjoitti:

        Mielenkiintoinen päätelmä, muutama asia pistää silmään.

        Elohopea-luodit. Ensimmäinen niistä siis ei jätä ulostulojälkeä, mutta seuraavat näin tekee.

        Eikö elohopea-täytteisen luodin idea ole juuri olla jättämättä ulostuloreikää?

        Tämän perusteella en olettaisi että ne edestä tulleet kudit olisi sellaisia olleet.

        Tuosta ihmisten lähtösuunnasta. Mihin suuntaan sinä juoksisit ammuntaa kuullessasi; ammunta kohti vai siitä poispäin?

        Ja tuossa lienee eroa viranomaisen ja kansalaisen välillä.

        Päätelmäsi on silti erinomainen pääpiirteittäin. Itse uskon edelleen myös siihen että ulkomaalaisilla, Neukuilla, oli sormet pelissä. Oliko idea sieltä lähtöisin vai käytetiinkö Neukkuja hyväksi LHO:n avulla (LHO:n itsensä tietämättä) on sitten eri asia.

        Räjähtävän luodin idea on räjähtää ja levitä osuman iskuenergiasta siten että se vaurioittaa kudoksia ja elimiä mahdollisimman tehokkaasti ja laaja-alaisesti.

        Monet presidentin vammoja tutkineet asiantuntijat ovat sitä mieltä että sekä kaulaosuma että selän puolen osumat olivat luodin sisäänmenoaukkoja. Mm. monet Warrenin komission kuolinsyyn asiantuntijoina olleet pitivät selkäpuolen ja kaulan osumia luodin sisäänmeno aukkoina.
        Emme tiedä miten monia vammoja presidentistä löytyi. varmuudella tiedetään että Kennedyllä oli kaula- ja selkä osuman lisäksi kolmas osuma eli n. 15cm:n pituinen luodin sisäänmeno selän vasemmalla puolella päättyen lantilo-linjan kohdalle. Tämä vamma löytyy myös virallisesta kuolinsyyraportista.
        Tämän vamman olemassaolosta vaietaan vaikka sen tiedetään olevan totta. Miksi?
        Vaietaanko myös muista mahdollisista osumista? Totta puhuen se on mahdollista.

        Emme edelleenkään tiedä presidentin pääosumista sen enempää kuin että Betesdan sairaalan ottamat kuvat ovat jyrkässä ristiriidassa niiden kymmenien kirurgien ja lääketieteen ammattilaisten havaintojen kanssa, jotka olivat Parklandin sairaalan ensiapuhuoneessa ja voivat havainnoida presidentin tuhoutunutta takaraivoa n. tunnin ajan.

        John Connally kertoo että hän ei usko sekuntiakaan Warrenin komission raporttiin. Hän kertoo vaimolleen vielä kuolinvuoteellaan että hän pysyy kannassaan että ensimmäinen luoti ei osunut häneen.

        New Mexikossa hän kertoo ystävälleen ja naapurilleen pikku illanvieton aikana että hän ei ole kertonut edes vaimolleen tätä salaisuutta jonka hän nyt kertoo ystävälleen paikallispoliitikko Dough Thomsonille. Connally sanoi että ensimmäinen luoti ei osunut häneen, toinen luoti osui reiteen, kolmas ei osunut ja neljäs osui hänen kylkeensä. Connally ei uskonut Lee Harvey Oswaldin ampuneen presidenttiä päähän.

        En näe mitään syytä miksi Connally olisi valehdellut. Connally oli ensimmänen joka varoitteli Kennedyä matkustamasta Dallasiin. Connally oli Kennedyn hallituksessa Laivasto-ministerinä siihen saakka kunnes hänet valittiin 1963 keväällä Texasin kuvernööriksi.

      • se.greer

        Greer selvästi surmaa presidentin

      • aivan.selvä
        se.greer kirjoitti:

        Greer selvästi surmaa presidentin

        Komppaan tätä.

        Greer ampuu Kennedyä kuskin paikalta, talon katolta ja sateenvarjolla ruohikolta.

        Asia on selvitetty.

      • MeUskomme
        turhapuru kirjoitti:

        Ookke...tuollaista uskomusta toisteltiin 55 vuotta sitten. Enää siihen ei usko kukaan muu.

        Me Uskomme Warrenin comissioon ja Joulupukkiin myös

    • Mielipidepankki

      Kuten ohjelmasta kävi varsin hyvin selville Warrenin komissioita ei asetettu selvittämään murhaa ja siihen osallisia. Komission päätehtävänä oli pyrkiä hillitsemään spekulaatioita salaliiton mahdollisuudesta. Jos salaliittoteoria olisi saanut vahvistusta, sillä olisi voinut olla arvaamattomia seurauksia sekä sisäisesti että ulkoisesti. Oletaan nyt vaikka, että NL:lla ja Kuuballa olisi ollut sormensa pelissä. Presidentti Johnson varmaankin halusi välttyä sellaiselta painajaismaiselta näyltä, mihin tällainen spekulointi voisi arvaamattomuudessaan johtaa. Jos Johnsonilla oli Warrenin komission avulla tarkoitus hillitä tällaisia seurannaisvakutuksia, Johnsonin toimintaa voitaaneen pitää poliittisesti järkevänä ja jopa maailmanrauhaa edistävänä. Tosin senaattori Russell ei näyttänyt mieltävn komission tehtävää tällaiseksi halutessaan esittää eriävän mielipiteen. Jos murhan takana oli mafia (Marcello, Hoffa ym.), asian ilmitulo oli taas varmaankin johtanut mittaviin vaatimuksiin järjestäytyneen rikollisuuden kitkemiseksi. Tässä vaihtoehdossa olisi vaan voitu polkea myös joidenkin ns. kunniallisten kansalaisten varpaille. Mafia kun ei ole pelkästään muista erillään oleva sisäsiittoinen organisaatio.

      Mutta kaikkia spekulaatioita ei luonnollisesti voitu hillitä komission avulla. Jo pelkästään Jack Rubyn suorittama Oswaldin murha herättää tietysti väkisin kysymyksiä.

      Ohjelman jossain vaiheessa esitettiin kysymys siitä, miten on mahdollista, että selkään osunut luoti tulee kurkusta ulos, jos laukaus on tapahtunut takaa yläviistosta eli kirjavaraston 6. kerroksesta. En ole patologi mutta jossain määrin tutustunut opiskeluaikoinani ruumiinavauksiin nimenomaan oikeuslääketieteen kannalta. Minua hiukan ihmettyttää se, että eikö ole mahdollista ja ollut jo tuolloin mahdollista selvittää luodin kulkusuunta ihmisruumiissa niiden vaurioiden perusteella, jotka luoti tekee läpäistessään ihon ulkoapäin verrattuna siihen, kun luoti läpäisee ihon tullessaan sisältäpäin eli kehon osan läpi. Luotihan iskeytyy paljon suuremmalla nopeudella siihen kohtaan, josta se menee sisään ja hiljentää menoaan kitkan vaikutuksesta usein jopa niin paljon, että pysähtyy ruumiin sisälle. Nyt yhden luodin teoriassa luoti olisi lävistänyt ensin Kennedyn ja vielä sitten Connollyn useammastakin kohtaa. Tietysti käytetty ase ja luodin kaliberi voivat olla sellaisia, että tällainen voima saadaan aikaan. Tämä olisi varmaankin ollut helppo rekonstruoida jälkeenpäin.

      Ilmeisesti ohjelmassa esitetyt äänitutkimukset kestävät hyvin tieteellisen arvostelun. Zapruderin filmin ja mahdollisesti muiden dokumenttien perusteella tehdyt äänitutkimukset vahvistivat, että laukauksia tuli myös toisesta suunnasta eli nurmikkokumpareen takaa. Ilmeisesti poliittiseen uskottavuuteen ja viranomaisten rehellisyyteen liittyvät seikat edelleen ja ehkä ikuisesti estävät kertomasta totuutta. Jack Ruby ilmiselvästi kertoi, että jonkinlainen muu totuus kuin se julkisesti kerrottu on olemassa ja tietää ainakin osan siitä, mutta ei halua kertoa. Tällaiset Rubyn lausumat viestittävät siitä, että kyse ei ollut vain vihastuneen kansalaisen kostosta, vaan jostain muusta.

      • Patologi

        varmaankin tyynnyttelemään ja (mahdollisesti) peittelemään.

        Oleellista on se, että käsittääkseni uhrien vammoista kyllä silloisillakin systeemeillä kyettiin selvittämään mm. se, tuliko luodit eri suunnista eli oliko ampujia vähintään kaksi! Ei tällä alalla 'mikroprosesoreita' tarvita tänääkään - välttämättä - näköhavaintojen tekemiseksi. "Viralliseksi" totuudeksi kuitenkin jäi yksi ampuja, samoin kuin pallottelu luotien määristä ja osumasuunnista.

        Kun Robert Kennedy ammuttiin sitten jonkin aikaa veljensä perään, niin kyllä monille varmaan selvisi, mitä tarkoittaa "amerikkalainen unelma".

      • pkr

        kaikki edellä mainitut toteamukset jotka olen henkilökohtaisesti tiennyt jo yli 30.vuotta keskusteltuani silloin tällöin amerikkalaisten ns. kadunmiesten kanssa. Vaan, jos esitit tässä "demokratian irvikuvassa" omat mielipiteesi ääneen, niin hellurei työpaikka ja varmasti ei toista tullut kommunistiksi leimautumisen vuoksi. Kuten jo useaan otteeseen olen todennut, tämä kansakuntien lihamylly tulee kaatumaan omaan mahdottomuuteensa piakkoinkin valheidensa kera. Täyttää tunnusmerkistöltään jo täydellisen totalitäärisen terroristivaltion tunnusmerkit ja lienee kohta vienee voiton jopa Stalinin luomasta järjestelmästä. Gruusialaisella pankkirosvolla ja hevosvarkaalla sentään oli jotain suunnitelmia, mutta tämä juutalaisklikin johdattelema nyk. USA:n pressa on kauhukseni aivan kuin jostain toiselta planeetalta. Miten voi olla, että vastaavia aivokääpiöitä siunaantuu marioneteiksi johtaviin asemiin maailmassa. Otettaisiin Mensan testi seuraavaksi, sillä se puhuisi melko paljon ko. henkilön/vaaliavustaja-roistojen käyttäytymisestä. Kuitenkin kys pressa nauttii mielipidemittausten mukaan edelleen 52%:n suosiota, joten tehtäköön vast. testi näille hihhuleille myös, joilta ei maantiedossakaan vaadita muuta kuin luetella USA:n osavaltiot ja tietämys missä maassa Eiffel-torni sijaitsee.

      • Teatteria

        oli seuraava ristiriita. Totesit:

        ""Luotihan iskeytyy paljon suuremmalla nopeudella siihen kohtaan, josta se menee sisään ja hiljentää menoaan kitkan vaikutuksesta usein jopa niin paljon, että pysähtyy ruumiin sisälle. Nyt yhden luodin teoriassa luoti olisi lävistänyt ensin Kennedyn ja vielä sitten Connollyn useammastakin kohtaa.""

        Ruumiinavausta käsittelevässä kohdassa esitettiin oikein kuva luodista (lähes virheetö, pientä naarmua), joka ei kuulemma ollut uponnut kovin syvälle Kennedyyn, ja sitten tippui pöydälle kaveria käännellessä.

        Oli se sellaista teatteria, että tässä alkaa ihan oikeesti naurattaa, heh heh, heheh, heheheheheeee... sori vaan eddie, ei millään pahalla, toi teatteri vaan naurattaa...

        roistovaltio mikä roisto....

      • moonman
        Patologi kirjoitti:

        Mitäs jos USA olisi ajautunut JFK:n murhan perusteelliseen selvittämiseen?

        Epätodennäköisin mahdollisuus kaiketi olisi ollut Castron *vastainen* oikeistolaisryhmä jota koulutettiin USA:ssa.

        Mafiakaan ei oikeastaan istu kuvaan muuten kuin yhteistyössä aseteollisuuden, Wall Streetin ja niitä edustavan CIA:n kanssa, CIA:lla ja mafiallahan on yhteisiä perinteitä jo OSS:n ajoilta.

        Olisiko skandaali estänyt Vietnamin sodan ja säästänyt miljoonia ihmishenkiä, vienyt aseteollisuudelta ison bisneksen, 7 miljoonaa tonnia pommeja (2 kertaa niin plajon kuin toisessa maailmansodassa pudotettiin yhteensä Eurooppaan ja Japaniin), helikopteri, lentokoneet ... pitkä penni.

        Robert Kennedyn kuolinsyyksi todettiin muuten korvan taakse lähietäisyydeltä ammuttu laukaus jota Sirhan ei olisi pystynyt ampumaan koska seisoi ampuessaan yli metrin päässä Kennedyn *edessä*.

      • Globe
        pkr kirjoitti:

        "joilta ei maantiedossakaan vaadita muuta kuin luetella USA:n osavaltiot"

        Pystytkö itse tähän? Siis luettelemaan ulkomuistista heti ja ilman lunttaamista USA:n kaikki 50 osavaltiota?

        Kuinkahan moni suomalainen pystyy ulkomuistista luettelemaan kaikki Eurooppaan kuuluvat valtiot, kun 90% ei pysty luettelemaan oikein edes Suomen läänejä, joita ei ole kuin kuusi.

      • Vili
        moonman kirjoitti:

        Palestiinalainen arabi Sirhan Sirhan ampui Robert Kennedyn,siitähän ei ole minkäänlaista epäilystä.Mutta ihmetyttää miksi hänen sellinsä seiniä koristaa kuvia STALINISTA.

      • älkää aina yleistäkö
        Globe kirjoitti:

        "joilta ei maantiedossakaan vaadita muuta kuin luetella USA:n osavaltiot"

        Pystytkö itse tähän? Siis luettelemaan ulkomuistista heti ja ilman lunttaamista USA:n kaikki 50 osavaltiota?

        Kuinkahan moni suomalainen pystyy ulkomuistista luettelemaan kaikki Eurooppaan kuuluvat valtiot, kun 90% ei pysty luettelemaan oikein edes Suomen läänejä, joita ei ole kuin kuusi.

        usa on iso maa jossa on pärjääjänsä ja luuserinsa.
        ..maantietoakin sieltä löytyy...
        muuten järjestelmän hyvyyteen kantaa ottamatta:

        http://www.cia.gov/cia/publications/factbook/

      • pohtija
        Vili kirjoitti:

        Palestiinalainen arabi Sirhan Sirhan ampui Robert Kennedyn,siitähän ei ole minkäänlaista epäilystä.Mutta ihmetyttää miksi hänen sellinsä seiniä koristaa kuvia STALINISTA.

        Kummallista,Arafat oli jo silloin yksi arabien idoleista.

        p.s onko tutkittu arafatin osuutta kennedyn murhaan.

      • moonman
        Vili kirjoitti:

        Palestiinalainen arabi Sirhan Sirhan ampui Robert Kennedyn,siitähän ei ole minkäänlaista epäilystä.Mutta ihmetyttää miksi hänen sellinsä seiniä koristaa kuvia STALINISTA.

        ampui n. metrin päästä edestäpäin 8 laukausta, siitä on monta todistajanlausuntoa mutta kuka ampui sen ruumiinavaksesa kuolemansyyksi vahvistetun laukauksen takaapäin 1,5 tuuman päästä Kennedyn oikean korvan taakse?

        Sirhan on muuten Jerusalemissa -44 syntynyt jordanialais-amerikkalainen kristitty.

        Oletko käynyt kylässä vai mistä tiedät että hänen seinällään on Stalinin kuva?

        Sirhanin aseessa oli 6 hylsyä ja kaikenkaikkiaan tapahtumassa ammuttiin yli 10 laukausta.

      • Vili
        moonman kirjoitti:

        ampui n. metrin päästä edestäpäin 8 laukausta, siitä on monta todistajanlausuntoa mutta kuka ampui sen ruumiinavaksesa kuolemansyyksi vahvistetun laukauksen takaapäin 1,5 tuuman päästä Kennedyn oikean korvan taakse?

        Sirhan on muuten Jerusalemissa -44 syntynyt jordanialais-amerikkalainen kristitty.

        Oletko käynyt kylässä vai mistä tiedät että hänen seinällään on Stalinin kuva?

        Olisit nyt vaan pysynyt 8 luodissa,sillä se on se oikea luku.Ja etkä puhunut mitään kimmokkeista
        vaikka uskon,että olet niistä tietoinen.Kimmokkeita osui nimittäin moneen sivulla olevaan.

        Sirhanin vanhemmat olivat palestiinalaisia,asuivat jerusalemissa,siellä syntyi myöskin sirhan.Vanhemmat olivat kristittyjä,mutta sirhan alkoi tutkiin koraania amerikassa.Hänen kaverit kouluaikaan olivat venäläisiä emigrantteja.

        Hän ei ollut erityisemmin kiinnostunut amerikkalaisesta politiikasta.Häntä kiinnosti kuitenkin lähi-idän politiikka ja Baath puolue oli hänelle läheinen.Viimeisinä vuosina ennen Bobin murhaa hänen vihansa juutalaisia kohtaan kasvoi.Hän sanoi myöskin avoimesti vihaavansa
        Robert Kennedyä koska hän auttaa juutalaisia.

        8 panoksen rullalla varustettu .22 cal Iver-Johnson Cadet, murhan tutkimuksissa FBI ja LAPD totesi ammutun yli 10 laukausta mutta tutkimuksen todisteet tuhottiin.

        Myös murhan tapahtuma-ajankohtana otettuja valokuvia poltettiin yli 2400 kappaletta salaa paljon ennen Sirhanin oikeudenkäyntiä.

        Kennedyn päästä ruumiinavauksessa poistettu luoti vaihdettiin ennen oikeudenkäyntiä sellaiseen jokja oli ammuttu Sirhanin aseella, tämän vahvisti ruumiinavauksen suorittanut patologi.

        Myös Robert Kennedyn teloitukseen liittyy huomattava määrä tahallisia vääristelyjä ja todisteiden väärentämistä ja tuhoamista, jos asiaan perehtyy hiukankin lööppejä syvemmältä, käy ilmeiseksi että hänenkin murhansa taustalla oli enemmän kuin yksi henkilö ja että viranomaiset olivat osa salaliittoa.

        Mitä tekemistä Sirhanin taustoilla on murhaan liittyvien todisteiden väärentämisen ja tuhoamisen kanssa?

        Etkö sinä moonmanni ole jo menttaalisesti väsynyt noihin salaliittoteorioihisi.Tuntuu jotenkin turhauttavalta lukea noita sinun teorioitasi,luoti joka irroitetaan ruumiista katoaa...sirhan ampuu 8 luotia,mutta sekään ei riitä,mukaan "salajuoneen"vedetään muutama luoti lisää,jotka sitten oikeudenkäyntiin mennessä katoaa salaperäisellä tavalla...hehe...sorry moonman en voinut olla hekomatta.

        Etkö ole oppinut mitään esim. Palmen murhasta.
        Siitäkin murhasta on vaikka minkälaisia salaliittoteorioita ja monet tienaa rahaakin teorioillaan.

        Menen nukkumaan!

        ettei kannata oikopäätä uskoa mihinkään ilman todisteita ja noihin Kennedeyn murhaan liittyviin erikoisuuksiin löytyy todistusaineistoa vaikka muille jakaa.

        Poliisi ja FBI totesvat tutkimuksissaan että laukauksia ammuttiin yli 10 mutta todisteet tästä hävitettiin, patologi vannoi oikeudessa että luoti joka esitettiin oikeudessa ei ollut sama kuin se jonka hän poisti Kennedyn ruumiista.

        Hekota pois, eipä sinusta juuri muuhun tunnu olevan.

      • James-Jesus

        Jack Rubyn vihjeen perusteella Lyndon Johnson oli tietoinen/osallinen murhaan.

      • JackinHaamu
        Teatteria kirjoitti:

        oli seuraava ristiriita. Totesit:

        ""Luotihan iskeytyy paljon suuremmalla nopeudella siihen kohtaan, josta se menee sisään ja hiljentää menoaan kitkan vaikutuksesta usein jopa niin paljon, että pysähtyy ruumiin sisälle. Nyt yhden luodin teoriassa luoti olisi lävistänyt ensin Kennedyn ja vielä sitten Connollyn useammastakin kohtaa.""

        Ruumiinavausta käsittelevässä kohdassa esitettiin oikein kuva luodista (lähes virheetö, pientä naarmua), joka ei kuulemma ollut uponnut kovin syvälle Kennedyyn, ja sitten tippui pöydälle kaveria käännellessä.

        Oli se sellaista teatteria, että tässä alkaa ihan oikeesti naurattaa, heh heh, heheh, heheheheheeee... sori vaan eddie, ei millään pahalla, toi teatteri vaan naurattaa...

        roistovaltio mikä roisto....

        Tarkistakaa logiikkaanne.
        Takaapäin ammutut luodit olivat kokovaippaluoteja. Miksi ei käytetty räjähtäviä?

        1 ) Räjähtävä luoti rikkoutuu niin pahasti että sen caliiberia ei olisi ehkä pitävästi osoittamaan.
        2 ) Käytettiin kokovaippaluotia koska luoti/luodit piti pysyä ehjinä ja niiden pääasiallinen tarkoitus oli osoittaa Oswaldin olevan sala-ampuja.
        3) Takaapäin ammuttujen 6,5 mm:n luotien osumilla ei ollut väliä. riitti kun ne osuivat mihin tahansa kohtaan vartaloa joka jarruttaa luotia sen verran että se ei kimpoa autosta ulos. Myöskään kohteella ei ollut merkitystä joten Connallykin kelpasi kohteeksi.
        4 ) Edestäpäin ammutuista räjähtävistä luodeista ei jäänyt minkäänlaista sirua josta olisi voitu päätellä yhtään mitään. Ei näköjään edes tulosuuntaa ainakaan virallisesti.

        Edellä mainituista syistä ei takaa ampuneet käyttäneet räjähtäviä luoteja joiden osuma on monin verroin tehokkaampi kuin kokovaippaisen luodin. Ettekö ole lukeneet sotilaista jotka ovat saaneet kokovaippa-luodista päähänsä osuman. Luoti on tehnyt pienen sievän reiän ja tullut melkein yhtä pienestä reiästä ulos. Jotkut ovat jopa säilyneet hengissä.

        On aivan eri asia jos ammutaan Garcanolla jonka luodin lähtönopeus on 700m/sek kuin jos ammutaan esim 223 Remington patruunalla jossa lähtö nopeus on 1200 -1300m/sek.
        223:lla on voitu saavuttaa jopa 1500 - 1600m/sek nopeuksia kun on käytetty hiukan "tymäkämpää" ruutia.
        Osuman aiheuttama vaurio 223:lla ammuttaessa on huikeasti suurempi vaikka ei käytettäisi räjähtävää luotia. Ja jos käytetään räjähtävää niin vauriot ovat kertaluokkaa suuremmat.

      • JackinHaamu

        "Ilmeisesti ohjelmassa esitetyt äänitutkimukset kestävät hyvin tieteellisen arvostelun. Zapruderin filmin ja mahdollisesti muiden dokumenttien perusteella tehdyt äänitutkimukset vahvistivat, että laukauksia tuli myös toisesta suunnasta eli nurmikkokumpareen takaa"

        Äänitutkimuksella ei ole ollut enää aikoihin mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
        Ääniraidan olemassaolo tuli suuren yleisön tietoisuuteen -80 luvulla kongressin edustajainhuoneen asettaman komitean (House Select Committee of Assasination, HSCA) ryhtyessä tutkimaan toista kertaa Kennedyn murhatutkintaa.

        Ääniraidan kerrottin todistavan pitävästi että laukauksia oli kolme. Jotkut kriittiset tahot väittivät siitä kuultavan jopa 4 tai vieläkin useampia laukauksia. Tiedettiin jopa kenen moottoripyörä-poliisin mikrofonin tangentti oli jäänyt pohjaan. Kyseessä oli mp-poliisi H. B. McLain. McLainille järjestettiin matka Washingtoniin HSCA:n kuultavaksi. Häneltä kyseltiin oliko hänen mikrofoninsa jäänyt auki ja oliko se ylipäätään mahdollista ja että kuinka yleistä se oli. McLain myösi sen olleen mahdollista ja yleistä ja pyysi komiteaa esittämään tuon äänitteen.
        Komitea ei suostunut kertoen ettei sen kuuleminen ole tarpeen.

        Dallasin poliisilaitoksella oli kuitenkin kopio ja McLainilla kävi tuuri kun hänen pomonsa suostui esittämään sen hänelle. McLainille paljastui välittömästi ettei se ollut hänen pyöränsä ääni sillä hän oli laukausten aikana täysin pysähtyneenä Houston Streetillä Valkoisen Talon lehdistöä kuljettavan bussin vierellä. McLain kertoi että hän olisi tunnistanut oman Harley Davidson pyöränsä tyhjänkäynnin lonksahtelevan äänen. Äänitys kertoi moottorin käyvän kovilla kierroksilla, seasta kuului myös rekka-auton moottorin aiheuttamaa ääntä ja yllätys yllätys viheltelyä.

        McLain tunsi tutun viheltelijän, se oli hänen pitkäaikainen työparinsa moottoripyörä-poliisi Jason Lee joka siinä vihelteli iänikuista sävelmää. Jason Lee oli kolmipyörällään 2.5 mailin päässä Trade Martin läheisyydessä joten laukausten ääniä ne oletetut piikit äänitteen graafisessa esityksessä eivät olleet.
        He selvittivät asian yhteistuumin ja Jason Lee kertoi piikkien tulleen kun pyörä ylitti viemäri-kaivojen kannet.

        McLainin haastattelu löytyy täältä: Yllä oleva tarina alkaa kohdasta 36:30
        https://www.youtube.com/watch?v=1bceWj7ix0E

        Kukaan ei estä katsomasta haastaalua kokonaisuudessaan mutta kannatta katsoa ainakin kohdasta 19:00 eteenpäin sillä siinä McLain selostaa miten Secret Servicen agentit kuulustelivat kaikkia murhan aikaan palveluksessa olleita moottoripyörä-poliiseja.
        Hän kertoo että kun he kertoivat omat havaintonsa saattueen pysähtymisestä, laukausten suunnasta jne SS-agentit sanoivat heti että "Ei ei ei, ei se niin ole. te olette väärässä"
        McLain sanoi että he lopulta kyllästyivät SS-agenttien jankkaamiseen ja sanoneensa että "Mitä helvettiä te meitä kuulustelette kun ette usko sitä mitä me olemme kuulleet ja nähneet, Painukaa helvettiin täältä"

        Itse asiassa asia on niin että sen enempää Zapruder-filmiä kuin ääninauhaakaan ei ole uskominen ainkaan siinä mielessä että sillä olisi todistusarvoa. Aivan samaa voi sanoa ruumiinavauksesta, kuolinsyyn tutkinnasta. Mikään ei pidä kutiaan niissäkään.

        Kamalaa todisteiden vääristelyä, pimittämistä, valkopesua ja valehtelua. Onni onnettomuudessa että nykyiset tutkijat ovat ammattitaitoisia, tietävät ettei esitettyihin todisteisiin ole välttämättä luottamista. Kennedyn murha tulee selviämään ehkä jo lähitulevaisuudessa.

      • James-Jesus
        moonman kirjoitti:

        ettei kannata oikopäätä uskoa mihinkään ilman todisteita ja noihin Kennedeyn murhaan liittyviin erikoisuuksiin löytyy todistusaineistoa vaikka muille jakaa.

        Poliisi ja FBI totesvat tutkimuksissaan että laukauksia ammuttiin yli 10 mutta todisteet tästä hävitettiin, patologi vannoi oikeudessa että luoti joka esitettiin oikeudessa ei ollut sama kuin se jonka hän poisti Kennedyn ruumiista.

        Hekota pois, eipä sinusta juuri muuhun tunnu olevan.

        Thane Cesar ampui Robert Kennedyn. Cesar oli kyseisessä tilaisuudessa Kennedyn henkivartijana.

      • JackinHaamu
        JackinHaamu kirjoitti:

        "Ilmeisesti ohjelmassa esitetyt äänitutkimukset kestävät hyvin tieteellisen arvostelun. Zapruderin filmin ja mahdollisesti muiden dokumenttien perusteella tehdyt äänitutkimukset vahvistivat, että laukauksia tuli myös toisesta suunnasta eli nurmikkokumpareen takaa"

        Äänitutkimuksella ei ole ollut enää aikoihin mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
        Ääniraidan olemassaolo tuli suuren yleisön tietoisuuteen -80 luvulla kongressin edustajainhuoneen asettaman komitean (House Select Committee of Assasination, HSCA) ryhtyessä tutkimaan toista kertaa Kennedyn murhatutkintaa.

        Ääniraidan kerrottin todistavan pitävästi että laukauksia oli kolme. Jotkut kriittiset tahot väittivät siitä kuultavan jopa 4 tai vieläkin useampia laukauksia. Tiedettiin jopa kenen moottoripyörä-poliisin mikrofonin tangentti oli jäänyt pohjaan. Kyseessä oli mp-poliisi H. B. McLain. McLainille järjestettiin matka Washingtoniin HSCA:n kuultavaksi. Häneltä kyseltiin oliko hänen mikrofoninsa jäänyt auki ja oliko se ylipäätään mahdollista ja että kuinka yleistä se oli. McLain myösi sen olleen mahdollista ja yleistä ja pyysi komiteaa esittämään tuon äänitteen.
        Komitea ei suostunut kertoen ettei sen kuuleminen ole tarpeen.

        Dallasin poliisilaitoksella oli kuitenkin kopio ja McLainilla kävi tuuri kun hänen pomonsa suostui esittämään sen hänelle. McLainille paljastui välittömästi ettei se ollut hänen pyöränsä ääni sillä hän oli laukausten aikana täysin pysähtyneenä Houston Streetillä Valkoisen Talon lehdistöä kuljettavan bussin vierellä. McLain kertoi että hän olisi tunnistanut oman Harley Davidson pyöränsä tyhjänkäynnin lonksahtelevan äänen. Äänitys kertoi moottorin käyvän kovilla kierroksilla, seasta kuului myös rekka-auton moottorin aiheuttamaa ääntä ja yllätys yllätys viheltelyä.

        McLain tunsi tutun viheltelijän, se oli hänen pitkäaikainen työparinsa moottoripyörä-poliisi Jason Lee joka siinä vihelteli iänikuista sävelmää. Jason Lee oli kolmipyörällään 2.5 mailin päässä Trade Martin läheisyydessä joten laukausten ääniä ne oletetut piikit äänitteen graafisessa esityksessä eivät olleet.
        He selvittivät asian yhteistuumin ja Jason Lee kertoi piikkien tulleen kun pyörä ylitti viemäri-kaivojen kannet.

        McLainin haastattelu löytyy täältä: Yllä oleva tarina alkaa kohdasta 36:30
        https://www.youtube.com/watch?v=1bceWj7ix0E

        Kukaan ei estä katsomasta haastaalua kokonaisuudessaan mutta kannatta katsoa ainakin kohdasta 19:00 eteenpäin sillä siinä McLain selostaa miten Secret Servicen agentit kuulustelivat kaikkia murhan aikaan palveluksessa olleita moottoripyörä-poliiseja.
        Hän kertoo että kun he kertoivat omat havaintonsa saattueen pysähtymisestä, laukausten suunnasta jne SS-agentit sanoivat heti että "Ei ei ei, ei se niin ole. te olette väärässä"
        McLain sanoi että he lopulta kyllästyivät SS-agenttien jankkaamiseen ja sanoneensa että "Mitä helvettiä te meitä kuulustelette kun ette usko sitä mitä me olemme kuulleet ja nähneet, Painukaa helvettiin täältä"

        Itse asiassa asia on niin että sen enempää Zapruder-filmiä kuin ääninauhaakaan ei ole uskominen ainkaan siinä mielessä että sillä olisi todistusarvoa. Aivan samaa voi sanoa ruumiinavauksesta, kuolinsyyn tutkinnasta. Mikään ei pidä kutiaan niissäkään.

        Kamalaa todisteiden vääristelyä, pimittämistä, valkopesua ja valehtelua. Onni onnettomuudessa että nykyiset tutkijat ovat ammattitaitoisia, tietävät ettei esitettyihin todisteisiin ole välttämättä luottamista. Kennedyn murha tulee selviämään ehkä jo lähitulevaisuudessa.

        J D Tippitin murhaan syylliseksi todettiin Lee Harvey Oswald. Warrenin komissio ei nähnyt mitään ongelmaa aikataulussa sen enempää Oswaldin kuin paikalle kutsutun ambulanssin kulkemissa matkoissa eikä niiden täysin mahdottomiin ajoituksiin.

        Earlene Roberts oli vuokrannut pienen huoneen Oswaldille. Hän sanoo Oswaldin tulleen huoneeseensa tasan kello 13:00. Hän kertoo olleensa siitä täysin varma koska hän piti Oswaldin tuloaikaa epätavallisena ja katsoneensa kelloon. Hän kertoo Oswaldilla olleen kiire, hän vaihtaa paidan, etsii jotain ja kertoo Robertsille erään kaverinsa kertoneen että Kennedy on äskettäin ammuttu ja pyytää saada avata television josta tulee murhaa koskevaa uutisointia. Kaikkeen tähän Roberts arvelee kuluneen 3 -4 minuuttia. Oswald poistuu asunnosta. Hetken kuluttua Roberts vilkaisee sattumalta ulos ja näkee Oswaldin seisoskelevan bussipysäkillä.
        Robertsin kello on tuolloin arviolta 4 - 5 minuuttia yli 13
        .
        Oswaldin ei pitäisi jäädä seisoskelemaan, matkaa murhapaikalle on tarkalleen 1450 metriä.. Itseasiassa Oswaldilla alkaa olla kiire sillä murhan silminnäkijä taksikuskiWilliam Scoggins kutsuu ambulanssin 5 minuutin kuluttua eli13:10 hakemaan J D Tippitin ruumis Methodist Medical Center-sairaalaan.

        CIA:n ja FBI:n testikävelijät ;) ovat testikävelleet tuon matkan ripeästi ja siihen kului n 11 - 12 minuuttia.
        Useiden silminnäkijöiden mukaan Oswald käveli ripeästi, ei siis juossut ( olisiko tuo piru juossut salaa)

        Lun Scoggins soittaa ambulanssin murha paikalle klo 13:10 Oswald on hädin tuskin puolessa välissä matkaa. Hänellä on kuitenkin toivoa ehtiä murhaamaan maassa makaava luotien rei'ittämä Tippit siilä ambulanssilta kuluu lmatkaan yhintä tietä pillit päällä ilman häiritsevää muuta liikennettä 4 minuuttia.
        Pahimmin kiire koskettaa kuitenkin ambulanssi-henkilöstöä, heidän pitäisi suoriutua lyhintäkin kulkureittiä käyttäen yhteensä 8 minuuttia kestävä edestakainen matka minuutissa. Kiire tulee myös hoitohenkilöille elvutyksen, ER:n asennuksen ynnä muiden hoitotoimenpiteiden kanssa sillä lääkärin toteaa Tippitin kuolleeksi kello 13:15.

        Kaikki tämä mahdottomuus menee lWarrenin komissiolle täydestä.
        FBI:n agentit ja Dallasin poliisi vakuuttaa että kellot käyvät Oswaldin ja Jack rubyn kotinurkilla Oak Cliffissä kovasti päin persettä. Pahiten heitä haittaa kun ensiapuhuoneen seinällä roikkuva iso kello on väärässä ja lääkäri kirjoittaa sen mukaisesti virheellisen kuolinajan. FBI haluaisi siirtää kelloa 11 minuuttia ja Dallasin poliisi 15 minuuttia eteenpäin,

      • Harvey.Lee

        Ja elokuvateatterissakin pitäisi jo olla! Huhhuh, kun hikoaa.

      • JackinHaamu
        Harvey.Lee kirjoitti:

        Ja elokuvateatterissakin pitäisi jo olla! Huhhuh, kun hikoaa.

        Juu, Ongelma on myös siinä että Oswaldin piti ehtiä klo 13:30 eluvateatteriin sillä silloin Dallasin poliisi tulee pidättämään hänet. Tippitin murhapaikalta on n. 15 minuutin juoksumatka teatteriin. Jos Oswald oli hyvä ampuja niin vielä parempi hän oli juoksijana. Reilusti keskimatkojen ME-mies.

      • luoti.näkyy

        Todennäköisesti Greer on syyllinen, ainakin tuohon pääosumaan

    • vhlghjigjjfhh

      KKKKKKKKKKHAZARJEWSrunUSA

    • maksettu-komissio

      Warrenin komission tarkoitushan oli nimenomaan peitellä totuutta, ei selvittää sitä.

      • khazar.king

        Juuri näin, khazaarijutikat hallitsee koko Usaa, ja sen avulla koko maailmankaikkeutta. Kannatti aikoinaan Bulan käännyttää koko kansansa juutalaisuuteen.

    • sfbsfhdfdfdb

      Selvästi Kennedy saa luodin otsaan

    • Patologi... hm? Tuskinpa korkeasti koulutettu ja ammatillisesti vastuunalainen ihminen käyttää kolmea huutomerkkiä peräkkäin ja karjaisee kesken kaiken "ROISTOVALTIO..." Muutenkin avauksessa on ilmaisuja ja päättelytapoja (varmuutta ilman ruumiin ja edes asiakirjojen omakohtaista tutkimista), jotka ovat omiaan kokonaan toiselle oppitasolle. Ainakaan avaus ei vaikuta kovin arvovaltaiselta.

      • PatologiSekin

        Jospa aloittaja viittasi siihen että on patologinen valehtelija?

      • coycoyvooy

        Vuosituhansien aikana on käynyt hyvin selväksi, että suurimmat valheet olemme saaneet kuulla korkeasti koulutetuilta, ammatillisesti vastuullisilta, täydellisesti articuloivilta ihmisiltä.

    • dfhdhdfhdfhdhdh

      Kaikki silminnäkijät, SS-Agentti Clint Hill, hoitohenkilöstö ja lääkärit todistavat Kennedyllä olleen ammottava luodin ulostuloreikä takaraivossa. Tämä verinen aukko oli jo Zabruderin filmiin retusoitu mustaksi, jotta virallinen valhe yhdestä takaa ampuvasta salamurhaajasta olisi uskottavampi.

      Mr. SPECTER. What did you observe as to President Kennedy's condition on arrival at the hospital?
      Mr. HILL. The right rear portion of his head was missing. It was lying in the rear seat of the car. His brain was exposed. There was blood and bits of brain all over the entire rear portion of the car. Mrs. Kennedy was completely covered with blood. There was so much blood you could not tell if there had been any other wound or not, except for the one large gaping wound in the right rear portion of the head.

    • gfhhdhdhdfhdfhdhd

      http://aijaa.com/KlxbTC Tekstitetty autosaattue

      https://giphy.com/gifs/headshot-jfk-greer-l49JTlF3mZ2W31M5y Pääosuma

      https://giphy.com/gifs/headshot-kennedy-greer-l49JSYhi8UWj4T7dm

      http://aijaa.com/5Qfm4x Kennedy pääosuma gif
      Keskittäkää katseenne auton keskellä istuvaan Teksasin kuvernööripariin, jotka ovat SS-agentti Greerin tulilinjalla, molemmat vilkaisevat hätäisesti kuskin suuntaan, ja suojautuvat sitten matalaksi, heidän kehonsa kieli ei jätä sijaa arvailuille, molemmat reagoivat EDESTÄ tulevaan uhkaan, eli kuskin ampumaan laukaukseen.

      http://aijaa.com/qqRSuU piirros ylhäältä

      http://aijaa.com/I6wgjv Greer ampumalinja

      • hiljenty.käämme

        Conallyt luulivat varmaan jälkeenpäin itsekin olleensa tappolistalla, kuolemanpelko hiljensi pariskunnan koko heidän loppuelämäkseen, liian suuret ja laajat voimat oli vastassa

    • ewryeryeryeye

      Life Magasin osti kaikki oikeudet Z-filmiin 150 kilotaalalla, filmistä otettiin kuitenkin kehityksen yhteydessä heti 2 kopiota (poliiseille?), alkuperäinen filmi on leikelty, retusoitu ja muutenkin todella huonossa kunnossa, kopioita ei löydy mistään. Alkuperäinen filmi on edelleen Life Magasin lehden arkiston kassakaapissa.

      Kaikki on sitä mieltä, että filmiä on leikelty ja ratkaisevia ruutuja on tökerösti retusoitu/väritetty, JFK:n takaraivon ammottava verinen aukko on väritetty mustaksi, verinen läiskä on maalattu kasvojen kohdalle ja SS-agentti Greerin kädestä on poistettu ase.

      Melkoisen laaja salaliitto on ollut kyseessä, kun kuski Greer on ampunut viimeisen laukauksen JFK:n otsaan.

      http://aijaa.com/5Qfm4x Kennedy pääosuma gif

      Kennedyn takaraivosta repeytyy luunpala irti ja jää roikkumaan vasemman korvan yläpuolelle nahan varassa, pala selvästi aukeaa takaa eteenpäin, huomioitavaa on, että kallonpalan kohdalla pitäisi näkyä nyt veristä aivomassaa, mutta kuvissa kohta on maalattu mustaksi, jopa Kennedyn hiuksia tummemmaksi.
      Toinen n. 10 cm luunpala takaraivosta irtoaa kokonaan ja tippuu auton takaluukulle, Jackie yrittää tavoittaa sitä.
      Billy Harper löytää sen myöhemmin tiensivusta.

      http://www.jfkmurdersolved.com/images/harper2.gif

      Kaikki Kennedyn nähneet lääkärit ja hoitajat todistivat, että Kennedyltä puuttui osa takaraivoa, siitä kohtaa oli jotain tullut ulos.

      Ulos tuli räjähtävä luoti, jonka kuski SS-agenttiGreer ampui Kennedyn otsaan.

    • tgjjdjfdgjfdgjfdgj

      Välittömästi murhan jälkeen JFK:n lehdistösihteeri osoittaa otsastaan kohtaa, josta luoti meni sisään Kennedyn aivoihin.
      "Tohtori Burkley kertoi minulle, luoti meni sisään oikeasta ohimosta"

    • sfgsgsgsdgsgs

      Ja Kennedyn oikea ohimo osoitti suoraan kohti kuski Greerin vasenta kättä.

      • TäysinMahdotonTehtävä

        Täsmälleen samassa suunnassa oli lauta-aita ja grassy knoll.

        Kuskin huomio meni siihen että hän, kuten lukuisat todistajat ovat kertoneet, jarrutti autoa voimakkaasti saaden sen ajautumaan (heilahtamaan, muistaen amerikkalaisten autojen jousituksen tuohon aikaan, olivat melkoisia keinuhevosia) ajolinjaltaan.

        Hänellä ei olisi ollut mitään mahdollisuutta samaan aikaan ottaa vasemmalla kädellä asetta, tähdätä ja ampua liikkuvaan maaliin onnistuen kerrasta.

        Pääosuma tuli auton vielä liikkuessa.

      • Greerampuu

        Greer oli aseiden kanssa tekemisissä koko ikänsä, Salaisen Palvelun agentit opetetaan ampumaan molemmilla käsillä ja kaikissa tilanteissa, se on heidän työnsä.

        Agentilla ei ole mitään vaikeuksia ampua tarkasti kahden metrin päähän, vaikka mistä asennosta.

        Greer vielä kääntyy reilusti taaksepäin ja osoittaa vasemmalla kädellään kohti Kennedyä.

        8-millin filmin ruutuja on selvästi käsitelty ja väärennetty, Greerin kädestä on poistettu ase, ja Kennedyn pään kohtaa on väritetty.

    • MTVRocks

      CIA murhasi Marilyn Monroen ... mafia kosti, siis venäjän ja italian. Oswald oli pakotettu ampumaan, joko / perhe.
      Juutalaiselle ravintoloitsijalle oli uskoteltu sairastavansa syöpää, putkassa huumattu ja vedetty narunjatkoksi. Sankari.

    • Miksinäinpäin

      Selvästi autonkuljettaja Greer ampuu taaksepäin.

    • ghkfde

      Johnsson halusi presidentiksi presidentin paikalle, Texas tycoons kill Kennedy

    • Texastycoons

      Texasin juutalaiset murhasivat Kennedyn, tilalle tuli Texasin juutalaisten omapoika Lyndon Johnson.

      http://www.dailymail.co.uk/news/article-2023418/Jackie-O-tapes-reveal-JFKs-affairs-believed-death.html

      Jackie Onassis believed that Lyndon B Johnson and a cabal of Texas tycoons were involved in the assassination of her husband John F Kennedy, ‘explosive’ recordings are set to reveal.

      Jackie Onassis uskoi, että Lyndon B Johnson ja ryhmä Texasin vaikutusvaltaisia henkilöitä oli hänen miehensä salamurhan takana.

      http://www.jfkmontreal.com/johnson's_hidden_loyalties.htm

      According to Jewish law, if a person’s mother is Jewish, then that person is automatically Jewish, regardless of the father’s ethnicity or religion.

      The facts indicate that both of Lyndon Johnson’s great-grandparents, on the maternal side, were Jewish.

      These were the grandparents of Lyndon’s mother, Rebecca Baines.11 Their names were John S. Huffman and Mary Elizabeth Perrin.12 John Huffman’s mother was Suzanne Ament, a common Jewish name. Perrin is also a common Jewish name.

      http://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Texas

      Operation Texas was an undercover operation to relocate European Jews to Texas, USA, away from Nazi persecution.
      In 1938, Lyndon Baines Johnson (LBJ), then a Congressman and later the 36th President of the United States of America, worked covertly to establish a refuge in Texas for European Jews fleeing Nazi Germany. Johnson helped hundreds of European Jews enter Texas through Cuba, Mexico and South America

      • James-Jesus

        Johnson vieläpä laittoi Warrenin Komissioon Allen Dullesin, jonka JFK oli erottanut CIA:n päällikön virasta ja joka luultavasti oli yhtenä henkilönä murhan takana.

      • totuus.tässä

        Johnson on syyllinen

    • dgjdjhdgfjdjdj
      • HEIL-HYNKKEL

        Ai, eiko Roosevelt?

    • Katsowikipediaa

      Murhasalaliitto kaksikko Kellerman ja Greer sabotoivat Kennedyn ruumiinavausta, tuhosivat filmejä ja kertoilivat omia näkemyksiään luotien tulokulmista.

    • toinen.teoria

      Greer ampui Kennedyn, koska luuli Kennedyn ampuneen Conallya

    • ei.voi.mitään

      Greer ampui Kennedyä vahingossa! Greer huomasi, että salamurhaaja oli ampunut Kennedyä ja Conallya, joten Greer tempaisi esiin aseensa, ja ampui heittolaukauksen taaksepäin kohti salamurhaajaa, mutta osuikin vahingossa Kenedyä otsaan.

      Vahinko, mikä vahinko.

    • kolmas.teoria

      Greer ampui Kennedyä vahingossa!

      Greer huomasi, että salamurhaaja oli ampunut Kennedyä ja Conallya, joten Greer tempaisi esiin aseensa ja tähtäili lonkalta taaksepäin, Greer ei nähnyt salamurhaajaa ja hänen aseensa laukesi vahingossa ennenaikaisesti.

      Vahinko, mikä vahinko.

    • Luciferian

      "Koko tapahtumaketjuhan ei sitten jäänytkään tähän, vaan porukkaa kuoli tapahtuman tiimoilta myöhemmin vielä lisää, mm. nuorempina Kennedyinä jne. "

      Mutta se ei tarkoita, että tapaukset liittyisivät toisiinsa millään lailla.

      • jatku.mo

        Mutta todennäköisesti kuitenkin liittyvät.

    • hähähähähäähääää

      Kennedy ampui itseään päähän ja se sitten lavastettiin murhaksi.
      Tämä on täysin vaiettu salaliitto.

      • hurri.magalo

        Ei ampunut, vaan kuristi itsensä kuoliaaksi, näkeehän sen kuvastakin, kuristi niin kovaa, että pää räjähti.

    • Luciferian

      "Mutta todennäköisesti kuitenkin liittyvät."

      Siitä emme voi olla varmoja, koska ei ole ketään elossa todistamassa asian puolesta. Asia voi olla niin, mutta on aivan yhtä todennäköistä, ettei asia ole niin.

      • Hejac

        George Hermafrodit Wanker Bush on yhä elossa ja hyvässä kunnossa päätellen siitä, että jaksaa yhä puristaa perseestä kaikkia lähelle tulevia nuoria naisia, ehkä miehiäkin (tarkemmin: nuoria poikiakin). Olisi lystiä nähdä tuo vanha runkkari roikkumassa nänneistään!

      • PanuTheFat
        Hejac kirjoitti:

        George Hermafrodit Wanker Bush on yhä elossa ja hyvässä kunnossa päätellen siitä, että jaksaa yhä puristaa perseestä kaikkia lähelle tulevia nuoria naisia, ehkä miehiäkin (tarkemmin: nuoria poikiakin). Olisi lystiä nähdä tuo vanha runkkari roikkumassa nänneistään!

        Olisi kyllä vuoden kohokohta. Sen kunniaksi voisin vetää huutaen käteen!

    • Lyndon B. Johnson esikuntineen,
      ja Yhdysvaltojen Vietnamin sotaan liittymistä
      ajava sotilas-teollisuuden kompleksi,
      tekivät Dullesin veljesten kanssa murhan,
      josta ei voi jäädä kiinni.

      Kiinnijäämättömyys varmistettiin feikki-tutkimuskomitealla,
      ja popularisoimalla J.F. Kennedyn murhatutkinta.

      Totuus on taruja, sillä Yhdysvalloissa valta ja raha
      ovat ainoastaan muutaman suvun hallussa.
      He päättävät mihin velkarahalla elävät Amerikkalaiset saavat uskoa.
      NSA, FBI ja CIA toimivat vallan vahtikoirina.

      Tänään näytettiin Abraham Zapruderin "kotifilmi" ampumisesta.

      Abraham Zapruder katkaisi kuvaamisen ruudulla 132.
      Ja kun kuvaus jatkuu, ruudussa 133 näkyy jo kun presidentin auto tulee liikennemerkin takaa murhan tapahtumakohdalle.

      Filmillä ei näy edes kuuluisaa sateenvarjomiestä.

      Puuttuvilla kuvilla olisi suuri merkitys salamurhan tutkinnan kannalta.
      Filmin julkistaminen oli monimutkainen tapahtuma,
      mutta sen kehittämiseenkin liittyy ihan oma tarinansa...
      ...Mutta kaikken kiinnostavin tarina on satu maagisesta luodista.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moikka rakas

      Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa
      Ikävä
      64
      16008
    2. Mitä tapahtunut

      Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?
      Kankaanpää
      32
      4094
    3. HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?

      https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa
      Maailman menoa
      296
      2535
    4. Gallup: kaivattusi syntymävuosi

      Minä vuonna kaipaamasi henkilö on syntynyt?
      Ikävä
      133
      1835
    5. Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan

      Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.
      Maailman menoa
      131
      1513
    6. Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?

      Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon
      Maailman menoa
      384
      1454
    7. Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä

      Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E
      Ikävä
      10
      1243
    8. Missäpäin,,,

      Lapuaa tapettu ihminen viime yönä ? Hurjaa touhua nykymeno täällä...
      Lapua
      13
      1243
    9. Onko PS kaaoksessa?

      Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P
      Perussuomalaiset
      76
      962
    10. Mitähän ne katseet merkitsee

      Kun et saa sanaa suustasi.
      Ikävä
      115
      935
    Aihe