Kävin tällä viikolla sairaalassa pukemassa isäni viimeiselle matkalleen. Kokemus ei ollut niinkään järkyttävä, pikemminkin epätodellinen. En voi uskoa, että isä ei ole enää tässä maailmassa...välillä ajattelen hänen soittavan minulle pian, tai odotan herääväni pahasta unesta. Ja aina, kun olen yksin esim. kotona, tuntuu että isän "henki" on läsnä, ja se on toisaalta karmivaa. unissa isä pyytää minulta apua ollessaan henkihieväreissään. tämä ahdistaa minua, ja olen ajatellut turvautua ammattiapuun selviytyäkseni suruprosessista. Isäni oli, ja on edelleen minulle hyvin rakas.
Onko muilla vastaavia kokemuksia läheisen menetyksestä? Tai oletteko saaneet ammattiapua, ja oliko siitä hyötyä?
En voi uskoa
9
1590
Vastaukset
- mariahmariah
Osanottoni suruusi. Ymmärrän tunteesi ja ikävän Isääsi kohtaan. Minun Äitini kuoli jo miltei vuosi sitten ja vasta nyt olen alkanut tajuamaan että suru on alkanut hellittämään. Luin jostain artikkelin "irrottakaa ja antakaa Hänen mennä" joka toi ajatuksiini sen että niinhän se pitäisi ollakin. Mutta vieläkin päivittäin muistan Rakkaan Äitini ja monasti olen tuntevinani että Hän on läsnä. Kerran yksin olessani mökillä jokin askare ei mennyt niinku piti, niin sanoin ihan ääneen että" Mamma auta nyt tää juttu"! Ja usko vain, asia onnistui! Toivon Sinulle jaksamista ja voimia. Ps. Olet muuten voimakas, kun puit Isäsi, minäkin yritin pukea Äitini, mutta en liikutukseltani pystynyt. Heippa!
- asiat järjestyvät
Minulla ei ole vastaavia kokemuksia, mutta olen lukenut, että on täysin tavallista, että läheisen rakkaan ihmisen menetettyään tulee sellaisia oloja, kuin tämä olisi läsnä. Jopa hetkellisiä ääni- ja näköhavaintoja (ikään kuin joku vilahtaisi silmäkulmassa)pidetään ihan normaaleina. En muista mikä selitys sille oli, mutta jokin aivokemiallinen juttu se oli, että jotkut tietyt kohdat aivoista herkistyvät. Sinun ei tarvitse olla huolissasi mielenterveydestäsi siinä mielessä, mutta jos haluat, voit toki käydä juttelemassa ammatti-ihmisen kanssa.
Toivon voimia sinulle. Oli hienoa että pystyit tekemään tuon viimeisen palveluksen isällesi etkä kavahtanut kuolevan koskettamista. Se on kaunis muisto sinulle myöhemmin.- meliini
Oma isäni kuoli lääkkeiden tahattomaan yliannostukseen minun ollessani vasta puoli vuotias. Vaikka en muistakaan mitään isästäni, ja oletan että olet vanhempi kuin minä, voin hyvin kuvitella surusi.
(myös minä olen kokenut tilanteita, jolloin olen kuullut isäni äänen, ja nähnyt hänen kävelevän suoraan ohitseni, nopeasti. Joskus näin hänet bussipysäkillä, punainen paita yllään ja farkut jalassaan, seisomassa. Kun räpäytin silmiäni, hän ei enää ollutkaan siinä.)
Voimia jaksamiseen.
- läheisen poismeno herättää
Osanottoni suruusi. On kovaa menettää rakas läheinen ja aluksi sitä elää kuvaamasi kaltaisessa epätodellisessa tilassa. Järki sanoo asian olevan totta, mutta tunnetasolla sitä on vaikea mieltää. Sitä kai kutsutaan aivan surun shokkivaiheeksi tuota alkuvaihetta. Jospa sinulla on läheisiä joiden kanssa voitte yhdessä puhua ja tukea toisianne. Joskus oma perhekkin voi olla tavallaan liian lähellä, kun kaikilla on sama suru sydämessä ja jonkun pitää yrittää olla liiankin vahva. Silloin on hyvä varmaan saada ulkopuolelta keskusteluapua. Yritä nyt jaksaa hetki kerrallaan, älä vaadi itseltäsi liikoja. Voimia sinulle
- lepoon
Painajaisiin voi kokeilla sellaista konstia, että kuvittelee asiat hyviksi. Samanlaisena toistuvan kurjan unen jälkeen kannattaa ajatella asia hyväksi. Isäsi oli tuskissaan, mutta sinä autoit häntä. Annoit hänelle lääkettä, juttelit, pyyhit otsaa ja isäsi olo helpottui ja hän nukahti rauhalliseen uneen. Asiaa voi myös ajatella ennen nukahtamista, että miten isäsi lepää rauhassa sängyssä, eikä hänellä ole mitään hätää. Unesi voi vähitellen loppua.
Monesti painajaiset käyvät läpi jotakin selvittämätöntä asiaa. Se voi olla pelkkää suruakin, mutta saattaa myös olla jokin erityinen asia, joka on jäänyt vaivaamaan sinua. Unen jälkeen voi hetken miettiä sitä tunnetta ja niitä ajatuksia mitkä uneen liittyivät ja kuulostella pystyisitkö keksimään mikä sinua vaivaa. Jos vaivaavan asian keksii, uni saattaa loppua siihen paikkaan eikä se toistu enää. - samaa
Niin minunkin isän kuoli viime vuonna 1.4. Työpaikalla ajattelivat, että minulla on sairas huumoritaju, kun ilmoitin, että pitää lähteä isän kuoleman takia. Isäni on varmasti todella huumoritajuinen kun sattui kuolemaan huumoripäivänä. Olen yhä vielä shokissa vaikka on kulunut melkein vuosi. Kolme ensimmäistä kuukautta oli aivan mahdotonta, kun isä oli koko ajan ajatuksissani. Oli vaikea keskittyä työhön. Kävin monta kerta kirkossa, ja pikku hiljaa olen alkanut palautua takaisin. Näin unet isästä, ja hän vieläkin käy unissa katsomaan minua. Me emme paljon puhu, vaan tunnen hänen läsnäoloa. Isäni oli oikea enkeli tässä maailmassa. Toivon että hän on elossa jossakin.
- sehemis
Hei. Isäni kuoli viime viikon keskiviikkona illalla myöhään. Oloani ei yhtään lohduta, että Isä oli jo varsin iäkäs, kaiken lisäksi pelkään, että toistuu sama paha olo kuin Äidin kuollessa reilu kolme vuotta sitten. Molemmat saattelin ja valmistin omine vaatteineen ja henkilökohtaisine tavaroineen arkkuun. Sisarukseni eivät ota asiaa kuten minä, minua pelätään näennäisen "vahvuuteni" tähden. Olen 50 v ja hoitoalalla itsekin, mutta ei se auta, kun kuolema vie omia ihmisiä. Veljenikin kuoli viisi vuotta sitten,äkkikuolema. Vanhemmat olivat jo iällä, mutta Isä oli vanhempana tärkeämpi, olin Isän tyttö. Pelkään, että en osaa antaa surun tulla, tukahdutan sen kieltämällä ja touhuamalla. Jotenkin tulee myös mieleen, koska on minun vuoro? Ammattiapu ja muu keskustelu ei auta, tiedän sen ennestään. Ehkä olen tavallista herkempi "särkymään sisäisesti", itse epäilen tämän johtuvan siitä, kun paras tyttöystäväni teki itsemurhan 20 vuotiaana. Pelkään, kuinka minun käy. Olisin kiitollinen, jos saisin keskusteluapua vaikka tätä kautta.
- 091ja
Hei! Kaikki tunnetilat on mahdollisia läheisen kuoleman jälkeen. Ne kannattaa käydä läpi, purkaa jollekin ihmiselle. Kuten sanoit pelkääväsi, että tukahdutat surun kieltämällä ja touhuamalla. Kannattaisi mennä nyt heti ja puhua. Sinun myös kannattaa itekä, aina kun vain tuntuu siltä että itkettää, se helpottaa varmasti. Sinulla on ollut paljon koettavaa elämäsi aikana, koska sinulla on niin monta läheistä jo kuollut. Varmasti jokaisen läheisen kuolema koskettaa..ja voi tuntua ettei selviä. Minusta tuntuu, että sinä selviät! Olet niin vahvan oloinen. Ei monikaan pysty valmistelemaan ja saattelemaan kuollutta läheistä arkkuun saakka..Sinä olet vahva, mutta vaikka olisit sisältä mieleltäsi herkkä, älä peitä suruasi! Voimia sinulle. Sinä kyllä pärjäät, kun kerrot asiasta muillekin! Pärjäile!
- tajusin hakea
vaimoni kuoli kaksi kuukautta sitten ja jäin 15-vuotiaan poikani kanssa yksin. luulin pärjääväni omien ajatusteni kanssa, mutta onneksi pian tajusin hakea ammattiapua. käyn nyt kerran viikossa tapaamassa häntä ja se on minulle tärkeeä. voin puhua myös asioista joista en vois puhua kenellekään läheiselle ihmiselleni. hae ihmeessä apua itsesi, läheistesi ja tulevaisuutesi takia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1268897
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1455374Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p333825Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1313585Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352634Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191906Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3581562Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?981557Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?711410Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311376