http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Henna Virkkunen Kokoomus ajaa Kataista pääministeriksi/1135243341288
Kokoomus ajaa Kataista pääministeriksi
Perusteita on
6149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
möläytellyt itsensä jos sellaiseen paitsioon, että ei sitä kyllä helpolla pääministeriksi huolita. Saisi lähteä tuon takia koko hallituksesta ikuisiksi ajoiksi.
Britania parlamentissa äkkilähtö olisi ollut itsestään selvyys, jos ministeri alkaisi siellä solvaamaan.
Täällä se kait on kokoomukselle pyhä periaate vain irvistellä muille. Ja kynnyskysymys ylöspäin.
Saattepa nähdä, ettei tuo onnistu, vaan kokoomus voi alkaa viettää "laskiaisviikkoja", kunhan vaalit taas.
politiikkaa ja ajoi maan melkein konkkaan ja vaikka Kokoomus ei ole edes suurin puolue tällä hetkellä niin jo se että Kokoomus on hallituksessa riittää viemään maan lamaan.
"Silloin päästään tekemään entistä paremmin arvojemme mukaista politiikkaa"
Liikanen ja sitten entinen TUL:n hiihtojaoston puheenjohtaja Louekoski valtiovarainministerinä eli samassa asemassa kuin Katainen nyt.
Liikanen lähti maanpakoon Brysseliin kesken ministerikauden.
Vanhanenhan on jo ilmoittautunut suomen edustajaksi hänen kolmanelle kaudelleen;-)) Nyt se saa taas sanaa suustaan ja kädet käy kuin pulunruokkijalla;-))
sentään pikku kypäräkataisesta.. Vanhanen silittää varovaisesti (ei kovakouraisesti) pikkukataisen päätä.
Pääministeriksi pitää saada yhteistyökykyinen henkilö. Katainen kahtiajakaa kansaa, joten hänen johdollaan vastakkainasettelu korostuisi. Sellaisessa ilmapiirissä energia menisi keskinäiseen vääntöön ja olisi pois kansalaisten hyvinvoinnista. Siis ei missään nimessä Katainen.