Olen sikäli onnekas olento, että olen selviytynyt 18-vuotiaaksi ilman yhden yhtä hampaitten paikkausta. Nyt kuitenkin tuntuis olevan ainakin yksi reikä hampaassa, ja haluaisin kuulla kokemuksianne ihan peruspaikkaamisesta esim. sattuuko, kannattaako puuduttaa, kauanko kestää, yms.
Perusporaus
Saila
10850
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
jos on pieni reikä, niin ei satu. Jos et halua puuduttamatta kokeilla, niin pyydä puudutus varmuuden vuoksi.
Minä olen kamalan hammashoitopelkoinen, ja kun hammaslääkäri kysyi (menossa oli ehkä n. viidestoista hoitokerta, eli pahin pelko oli jo laantunut) paikataanko ilman puudutusta. Suostuin, ja nyt olen hyvilläni, että tuli sekin kokeiltua. Ei se oikeastaan miltään tuntunut, ja jälkeenpäin oli mukavaa, kun ei ollut koko naama puuduksissa. Ja muutenkin sen pelon takia oli lähinnä voitonriemuinen olo :D
Hammaslääkäri tosin lupasi minulle, että puudutus laitettaisiin heti kun pyydän.
Minulla alkaa hampaat vihloa jo melkein poran näkeminenkin, hammaskiven poistokin on sitämättömän tuskallista. Puudutus ei tunnu tehoavan millään, ja kaikki isommat operaatiot on tehtävä nukutuksessa.
15-vuotias tyttäreni tutustui hammaslääkärin poraan ensi kertaa elmässään (äitinsä vaikutuksesta jo valmiiksi peloissaan) eikä tuntenut yhtään mitään. Ei, vaikka hammaslääkäri välillä varoitteli "nyt vähän tuntuu". Tyttö sanoi että pelkästään tärinää tuntui, ei minkäänlaista kipua. Eikä mitään puudutusta käytetty. Minun tapauksessani tuollainen varoitus merkitsisi suorastaan shokeeraavaa vihlontaa.
Joten muiden kokemukset eivät sinua paljoakaan valaise, kyllä se on kokeiltava ihan itse.
Toisilla on herkempi suu. Ja se pelko ei ainakaan vähennä sitä kipua, mutta hampaiden pinnassahan ei ole mitään tuntoa. Tietysti joku tuntee sen tärinänkin kipuna, minä olin visiin niin kauhusta kankeana, ja odotin jotain kelvetillisiä tuskia, että pikku tärinä ei tunnut missään. Mutta mielestäni on syytä pyytää aina puudutus, jos on vähänkin epävarma, eipähän tule sitten enempää huonoja kokemuksia. Ja mulla on onneksi puudutuksetkin tehonneet ihan hyvin. Ja niitä on myös lisäilty kesken toimenpiteiden, jos on alkanut vähääkään sattua.
ovat arempia kuin taaempana olevat. Ei se poraaminen oikeastaan "satu", vaan vihloo, mutta sekin riippuu niin paljon ihmisestä.
Mulla nimittäin paikattiin ilma puudutusta kulmahampaasta pieni reikä, eikä edes vihlonut :D
Multa on paikattu sekä etu- että takahampaita, mutta puudutettu vain kerran. Sattuminen riippuu ainakin mun tapauksessa lähinnä tilanteesta. Pieni paikkaus sattuu joskus enemmän kuin iso, puudutuskin voi sattua - näin ainakin mulla.
Paikkauksen kesto riippuu ihan reiän koosta, yleensä koko prosessiin (poraus, paikkaus, paikan kovetus...) menee parikyt minuuttia.
Puudutusta kannattaa pyytää, jos kipu kovasti pelottaa, mutta voin kyllä suositella kokeilemaan ilmankin - vaikka sitten niin, että sopii hammaslääkärin kanssa, että puudutetaan sitten jos siltä tuntuu. Puudutuksen jälkeen on naama puol päivää puutuneena...ikävää. Ja kuten jo aiemmin on todettu, jos "selviää" ilman, tulee hyvä ja tyytyväinen olo.
Omasta kokemuksesta voin kertoa, että hoitotilanteessa kannattaa pyrkiä olemaan mahdollisimman rento: hengitä normaalisti, ajattele jotain muuta, kuuntele vaikka korvalappustereoita. Älä jännitä äläkä "pure hampaita yhteen". Rento olo parantaa kivunsietokykyä! Voit myös pyytää hammaslääkäriä kertomaan väliaikatietoja ja arvioita siitä, miltä toimenpiteet tulevat tuntumaan... Silloin tiedät mitä odottaa, etkä hämmästy/säikähdä...
Mitä on erikoisporaus ?
Luuletko ihan tosissasi että joku 12 vuotta sitten viestin kirjoittanut vastaisi. No eipä haittaa kun et edes lue enää tätä viestiketjua.
Olisiko laserporaus
mistä laseria saa