ja huomenna on rehkittävä hullun lailla.
Meikäläinen se lepää koko viikonlopun, on varaa.
Myös sunnuntaina on hyvää aikaa levätä.
No stress!
Jumala on kutsunut vapauteen.
Sapatti loppumassa.
4
77
Vastaukset
- minutkin
on kutsuttu,Jumalan armosta.Siksi olenkin valinnut seurakunnakseni adventtisrkn
siellä saa ihminen olla se mikä on ei tarvitse itse parannella itseään.Eikä "luulla"olevansa parempi muita,koska se on yksi pahimmista harhaopeista,jos luulee olevansa muitten yläpuolella.Kuitenkin samaa savea kaikki,kuollutta maata, ilman Jumalan eläväksi tekevää henkeä.Terveisin armahdettu ja vapautettu, ohikulkija. - Iloitseva uskova
Oikein ymmärretty Kristus-usko ei vie iloa elämästä. Kristuksen ies on sopiva ja kevyt. Hän ei minulta liikoja vaadi. Saan viettää sapattia lepo- ja jumalanpalveluspäivänä kaikessa rauhassa ja kiitollisella mielellä. Minua ei loukkaa Jumalan lain vähätelijöiden kuorolaiset. On ihana atietää, että ensin tullaan Jumalan llapseksi ja sen jälkeen Pyhän hengen antaman halun ja voiman avulla uskova saa aelää Jumalan lapsen elämää. Jumalan lapsi ilolla suostuu elämässään Herramme Jeesuksen Kristuksen tahtoon.
- lepopäivää pitää
muulloinkin kuin sapattina.
Esim. eläkeläiset.
Kuka on kieltänyt? - kävijöistä,
lepopäivää pitää kirjoitti:
muulloinkin kuin sapattina.
Esim. eläkeläiset.
Kuka on kieltänyt?suorastaan suurin osa,ei hyväksy muita päiviä kuin sunnuntain!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475405Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612176Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181790Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1421742- 171525
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol301447Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5132881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171097Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771068Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se210926