Tieliikenteen energiankulutus vuonna 2007 oli
169 PJ (peta joulea=10^15 J). Henkilöautojen osuus oli 100 PJ eli n 60 %.
jos auton hyötysuhde on 13 % niin itse ajamiseen 100% hyötysuhteella käytettiin energiaa 169 *0.13= 21,97 PJ.
jos oletetaan että sähköauton hyötysuhde olisi 100 % (ja unohdetaan ns muut häviöt) niin suomen siirryttyä 100 % sähköautokantaan tarvitaan liikennettä varten n 22*10^15(3600*1000000) MWh=6111 GWh=6,1 TWh
Tieliikenteen energiakulutus vastaa 1,5 Loviisan yhden yksikön tuotantoa. Henkilöautojen osuus vastaa 0.9*Loviisan yhden yksikön vuosituotantoa.
Tuulivoimaa pitäisi rakentaa siis n 2000-2500 MW verran vastaavan kulutuksen tyydyttämiseen.
liikenteen kuluttama
14
491
Vastaukset
- Keuhkojamme
Jonkin suuren, vielä tällä hetkellä määrittelemättömän rahasumman edestä. Nouseeko keski-ikä vuodella - kahdella? kuka tietää!
- monimutkaisempi
Mikäli EU:n 2015 direktiivi menee läpi, vuodesta 2015 lähtien suunnitellut uudisrakennukset tulee olla passiivienergia-, nollaenergia- tai vähintään matalaenergiarakennuksia. Tätä vastustavat jäävät vanhoihin taloihin ja pientäkään remonttia ei välttämättä voi tehdä ilman uutta energiahyväksyntää.
Sähköautot tulevat yleistymään todennäköisimmin vähitellen 2020 jälkeen ja ensimmäiset tulevat Suomeen lähivuosina. Näin ollen energian kulutusrakenne ehtii muuttua vielä merkittävästi kuten myös tekniikka.
Vielä tilannetta muuttaa tulevat liikennekäyttäytymiset ja se, kuinka paljon sähköautoja lopulta käytetään vuodessa. Mikäli nyt kulutus on 30 000 km vuodessa keskimäärin ja tulevaisuudessa se on vain 10 000 km vuodessa tai 50 000 km muuttaa tämä merkittävästi energiarakennetta.
Täydellinen siirtyminen sähköautokantaan tapahtuu noin 2020-2050 aikavälillä noin 20 vuoden viiveellä niiden yleistymisestä (monet käyttävät vanhoja autoja kunhan ne ovat vakuuskelpoisia). Tänä aikana voidaan olettaa että rakennuksilta voi hyvin vapautua koko 40 % energiakannasta mikäli plusenergiarakennusten rakentaminen ja kehittäminen kiihtyy vuodesta 2015 lähtien. Tämä tarkoittaa 30-35 TWh vapautumista rakennuksien kulutukselta, jos nollataso saavutetaan ennen totaalista siirtoa sähköautoihin. Näin ollen on mahdollista lakkauttaa Suomen fossiilisia polttoaineita ja ydinmateriaalia käyttävät voimalaitokset kokonaan ja siirtyä hajautettuun monituotantoon: konsentroitu aurinkovoima (60 % tehokkuus!), tuulivoima, geotermaalinen voima, vesivoima, merivoima, jätteenpoltto ja -kierrätys, ...
On myös epätodennäköistä että siirto on täydellinen sähköautoihin, koska monet urheiluautot suosivat E100-polttoainetta, jota on mahdollista valmistaa jätteistä. Tulevaisuudessa suureen valoon nouseekin juuri jätteiden minimointi sekä sen hyödyntäminen, mitä kuitenkin tulee.
Monet tekniset ratkaisut ovat jo olemassa ja odottavat vain suurempaa käyttöönottoa. Vetäytyminen perinteisiin energiatuotantoon ja keskittyminen esim. ydinvoimaan johtuu siitä että väkeä ei ole riittävästi valaistu ratkaisuilla joilla saavutetaan suuremmat säästöt kuin lisäämällä ydinvoimalan joka kestää rakentaa melkein 10 vuotta ja sinä aikana ostetaan ulkomailta jopa 10-20 % sähköstä. Suurin ratkaisu on juuri siirtyminen passiivi-, nolla- ja plusenergiarakennuksiin sekä liikenteen tehostaminen uusilla ratkaisuilla kuten sähkölinja-autoilla yms.- wileni
on taas jutut tällä palstalla :-D
- taas vihreää
märkää unta. tekniikka on olemassa, ongelma on mihin hintaan. Ainoa tapa vähentää energian kulutusta on ajettujen kilometrien vähentäminen. Muutoin tuo laskelma liikenteen käyttämän energian määrästä pysyy muuttumattomana.
tuulivoimalla ta aurinkopaneeleihin perustuvalla liikenteen tarvitsevan energian tuotannolla likenteen kuluttama määrä, ainakin suomessa tulee vähenemään. Kun ei tuule niin ei tuule eikä tule sähköä sähköautoille. Onko sekään nyt ihan hyvä.
Vihreän valheellisen fantasian yksi suurista ongelma on että nykypäivävän tegnologiaa yritetään pakoittamaan johonkin sellaiseen mikä ehkä jossain tieteiselokuvissa toteutuu vuonna 2100 vai miloinka se nyt olikaan. Toinen ongelma taas on kapeakatseinen, joustamaton ja kompromissitön idealismi. Muistuttaa hieman teini-ikäisen ajatusmaailmaa. - Saatanan espanjalaiset
taas vihreää kirjoitti:
märkää unta. tekniikka on olemassa, ongelma on mihin hintaan. Ainoa tapa vähentää energian kulutusta on ajettujen kilometrien vähentäminen. Muutoin tuo laskelma liikenteen käyttämän energian määrästä pysyy muuttumattomana.
tuulivoimalla ta aurinkopaneeleihin perustuvalla liikenteen tarvitsevan energian tuotannolla likenteen kuluttama määrä, ainakin suomessa tulee vähenemään. Kun ei tuule niin ei tuule eikä tule sähköä sähköautoille. Onko sekään nyt ihan hyvä.
Vihreän valheellisen fantasian yksi suurista ongelma on että nykypäivävän tegnologiaa yritetään pakoittamaan johonkin sellaiseen mikä ehkä jossain tieteiselokuvissa toteutuu vuonna 2100 vai miloinka se nyt olikaan. Toinen ongelma taas on kapeakatseinen, joustamaton ja kompromissitön idealismi. Muistuttaa hieman teini-ikäisen ajatusmaailmaa.On hullua porukkaa. Ottavat jo kymmenen prosenttia sähköstään ihan vaan ilmasta. Niillä on sellainen keskitetty järjestelmäkin, jolla ne valvoo laitteiden vikoja ja osan pystyvät korjaamaankinn ihan tietokonetta "räpläämällä".
Meillä taas on ihan hullua porukkaa, kun rakensivat lähes 30 vuotta sitten kolme suurta hiilivoimalaa Inkooseen tyhjän pantiksi, koska ei luotettu ydinvoimaan. Siellä niitä on miehitetty ja huollettu se aika. Laite joka ei ole käytössä menee lopulta epäkuntoon. Mikähän on tuonkin virheinvestoinnin arvo ja tarkoitus? - räpläämällä
Saatanan espanjalaiset kirjoitti:
On hullua porukkaa. Ottavat jo kymmenen prosenttia sähköstään ihan vaan ilmasta. Niillä on sellainen keskitetty järjestelmäkin, jolla ne valvoo laitteiden vikoja ja osan pystyvät korjaamaankinn ihan tietokonetta "räpläämällä".
Meillä taas on ihan hullua porukkaa, kun rakensivat lähes 30 vuotta sitten kolme suurta hiilivoimalaa Inkooseen tyhjän pantiksi, koska ei luotettu ydinvoimaan. Siellä niitä on miehitetty ja huollettu se aika. Laite joka ei ole käytössä menee lopulta epäkuntoon. Mikähän on tuonkin virheinvestoinnin arvo ja tarkoitus?Tuulimyllyn vaihteisto ei taida korjautua pelkästtään tietokonetta räpläämällä.
- Melkoisesti tekniikkaa
räpläämällä kirjoitti:
Tuulimyllyn vaihteisto ei taida korjautua pelkästtään tietokonetta räpläämällä.
Siellä takana ja antureita: siipikulmat, generaattorien magnetointi, lämpötilat, laakerit, värinät, tehot, virrat, jännitteet.
Voi järjen köyhyyttä, ei sinne pikkuvikojen takia kannata lähettää miehiä kiipeämään ja tarkistamaan kaikkea. Kun on kyse tuhansista myllyistä, on huollossa/ylläpidossakin oltava jotain järkeä. Kauko-ohjatusti voidaan ajaa diagnostiikkaa, lepuuttaa mylly ja ajaa päälle ym. Voidaan panna huoltomiehet asialle, kun se muuten sopii ohjelmaan. - viherkaihi
tuntuu vaiivaavan.
Ihan kauniita ajatuksia mutta kaukana käytännön mahdollisuuksista.
" Vetäytyminen perinteisiin energiatuotantoon ja keskittyminen esim. ydinvoimaan johtuu siitä että väkeä ei ole riittävästi valaistu ratkaisuilla joilla saavutetaan suuremmat säästöt kuin lisäämällä ydinvoimalan joka kestää rakentaa melkein 10 vuotta ja sinä aikana ostetaan ulkomailta jopa 10-20 % sähköstä."
Edellä oleva on vihreää valhetta parhaimmillaan.
On totta että ratkaisut on olemassa, tosin vain pienessä mittakaavassa. Niiden toteuttaminen kansallisella tasolla on mahdotonta ei ainoastaan teknisesti vaan myös taloudellisesti.
Kerro minulle, miten suomen sähkönhuolto ratkaistaan ilman ydinvoimaa, pysymällä edes vuoden 2008 kulutuksen tasolla, ja pitämällä CO2 päästöt samalla tasolla nostamatta sähkön hintaa.
Jos vielä kun kerrot, miten päästään päästöttömään liikenteeseen elintasoa kustannuksia nostamatta ja liikenneyhteyksiä huonontamatta?
Vielä pieni toive. Koita pysytellä, jos suinkin mahdollista, faktassa vältä viimeiseen asti fantasiointia. Perusta laskelmat olemassa olevaan dataan, minkä löydät varmasti netistä.
Muista, että se töpselistä tuleva sähkö pitää tuottaa ja sillä on hinta, tukiaiset myös pitää maksaa. - Oma puolue
viherkaihi kirjoitti:
tuntuu vaiivaavan.
Ihan kauniita ajatuksia mutta kaukana käytännön mahdollisuuksista.
" Vetäytyminen perinteisiin energiatuotantoon ja keskittyminen esim. ydinvoimaan johtuu siitä että väkeä ei ole riittävästi valaistu ratkaisuilla joilla saavutetaan suuremmat säästöt kuin lisäämällä ydinvoimalan joka kestää rakentaa melkein 10 vuotta ja sinä aikana ostetaan ulkomailta jopa 10-20 % sähköstä."
Edellä oleva on vihreää valhetta parhaimmillaan.
On totta että ratkaisut on olemassa, tosin vain pienessä mittakaavassa. Niiden toteuttaminen kansallisella tasolla on mahdotonta ei ainoastaan teknisesti vaan myös taloudellisesti.
Kerro minulle, miten suomen sähkönhuolto ratkaistaan ilman ydinvoimaa, pysymällä edes vuoden 2008 kulutuksen tasolla, ja pitämällä CO2 päästöt samalla tasolla nostamatta sähkön hintaa.
Jos vielä kun kerrot, miten päästään päästöttömään liikenteeseen elintasoa kustannuksia nostamatta ja liikenneyhteyksiä huonontamatta?
Vielä pieni toive. Koita pysytellä, jos suinkin mahdollista, faktassa vältä viimeiseen asti fantasiointia. Perusta laskelmat olemassa olevaan dataan, minkä löydät varmasti netistä.
Muista, että se töpselistä tuleva sähkö pitää tuottaa ja sillä on hinta, tukiaiset myös pitää maksaa.Jolle keräät kannattajia, jotta EU:n päättämistä tavoitteista lipsutaan. Meinasitko tosiaan, että rakennetaan vaan kolme ydinvoimalaa ja jätetään uusiutuvan osuus toteuttamatta?
Taitaa itselläsikin olla tuo uraaniriippuvuus jo fantasiatasolla. - sinulta sitten
Oma puolue kirjoitti:
Jolle keräät kannattajia, jotta EU:n päättämistä tavoitteista lipsutaan. Meinasitko tosiaan, että rakennetaan vaan kolme ydinvoimalaa ja jätetään uusiutuvan osuus toteuttamatta?
Taitaa itselläsikin olla tuo uraaniriippuvuus jo fantasiatasolla.ne vähätkin argumentit loppua.
- Juuri oli
sinulta sitten kirjoitti:
ne vähätkin argumentit loppua.
Telkkarissa 10 uutisissa, miten Suomessa jo tuhannet tekevät tuulivoimaloiden komponenntteja, generaattoreita, sähköisiä ohjauksia, siipiä, torneja, vaihteistoja jne. Intiaan, Kiinaan Amerikkaan jne. Kasvua alalle on luvattu seuraavat 20 vuotta. Ainoa haitta on se, ettei Suomeen rakenneta kunnon tuulipuistoja testausta ja esittelykäyttöä varten. Aikamoinen kustannustekijä on se, jos tuotekehitystä varten on matkustettava ulkomaille.
Myöskin aikamoinen imagohaitta, jos täytyy kehua laitetta asiakkaalle: "ikävä kyllä meillä ei käytetä näitä, mutta teille nämä sopii oikein hyvin!" - monimutkaisempi
viherkaihi kirjoitti:
tuntuu vaiivaavan.
Ihan kauniita ajatuksia mutta kaukana käytännön mahdollisuuksista.
" Vetäytyminen perinteisiin energiatuotantoon ja keskittyminen esim. ydinvoimaan johtuu siitä että väkeä ei ole riittävästi valaistu ratkaisuilla joilla saavutetaan suuremmat säästöt kuin lisäämällä ydinvoimalan joka kestää rakentaa melkein 10 vuotta ja sinä aikana ostetaan ulkomailta jopa 10-20 % sähköstä."
Edellä oleva on vihreää valhetta parhaimmillaan.
On totta että ratkaisut on olemassa, tosin vain pienessä mittakaavassa. Niiden toteuttaminen kansallisella tasolla on mahdotonta ei ainoastaan teknisesti vaan myös taloudellisesti.
Kerro minulle, miten suomen sähkönhuolto ratkaistaan ilman ydinvoimaa, pysymällä edes vuoden 2008 kulutuksen tasolla, ja pitämällä CO2 päästöt samalla tasolla nostamatta sähkön hintaa.
Jos vielä kun kerrot, miten päästään päästöttömään liikenteeseen elintasoa kustannuksia nostamatta ja liikenneyhteyksiä huonontamatta?
Vielä pieni toive. Koita pysytellä, jos suinkin mahdollista, faktassa vältä viimeiseen asti fantasiointia. Perusta laskelmat olemassa olevaan dataan, minkä löydät varmasti netistä.
Muista, että se töpselistä tuleva sähkö pitää tuottaa ja sillä on hinta, tukiaiset myös pitää maksaa.Totuus on että sähkön tuonti on vaihdellut 5 - 20 % välillä ajan mittaan ja ei tuo nykyinenkään ydinvoimala miltään pikaprojektilta ole vaikuttanut. Jatkuvasti valmistusajat venyvät ja hyvä olisi ettei jäisi ikuisuusprojektiksi jos porukka alkaa luovuttamaan. Myös voimaloiden ajasajot vievät aikaa, jolloin iso osa voimalan iästä kuluu muuhun kuin itse energian tuotantoon.
Suurin osa energiasta kuluu teollisuuteen sekä rakennusten tarpeisiin. Myös liikenne vie suhteellisen paljon energiaa. Teollisuuden vaatima energia voi kasvaa hyvinkin ellei taantuma tee liikaa tuhoa jolloin Suomi siirtyisi lähinnä palveluyhteiskuntaan.
Rakennusten suhteen on helppo saada säästöjä aikaan ja kovat kustannukset ovat lähinnä öljylobbareiden yms. höyrypuheita. Tehokas eristys ja ilmanvaihto saa aikaan merkittäviä säästöjä. Itse kustannukset alkavat pudota hyvinkin nopeasti, kun passiivirakennusten määrä alkaa kasvaa. Sama plusenergiarakennusten suhteen, jolloin myös johdannaislaitteiden hinnat tulevat edullisemmaksi.
Liikenteen osuus on vähäisempi, mutta silti merkittävä. Tämä on myös ongelmallisempi tapaus kuin asuin- ja liikerakennukset. Sähköautot ovat merkittävä uudistus, mutta niiden kasvu valtakäyttöön vie julkistamisesta muutaman vuosikymmenen ellei maailmalla tapahdu jotain mikä aiheuttaa niille nopean suosion. Olisi helpompaa siirtyä noin 20 % biopolttoaineella toimiviin (E100 ja B100) autoihin ja loput olisivat sähkökäyttöisiä.
Lisäksi on paljon tekniikoita, mitä ei Suomessa ole vielä edes kokeiltu, mutta jotka ovat edullisia ja toimivia. Suomessa olisi hyvin suotuisaa tehdä passiivitornitaloja, joiden julkisivuissa kerättäisiin lisäksi aurinkoenergiaa (yhdistetty lämpö ja sähköpaneeli on jo saavuttanut 60 % tehokkuuden ja on silti varsin edullinen valmistaa) ja mahdollisesti alapuolella olisi muutama lämpökaivo. Tällöin samaa rakennusta parempaa voimalaitosta ja asuinrakennusta ei olisi olemassa.
On osa tekniikoita, joiden kustannukset ovat melko kalliita pitkällä aikavälillä kuten turve ja vesivoima mutta myös niitä jotka voivat tulla nopeastikin halvemmaksi. Aurinkoenergiaan ja tuulienergiaan liittyvä tekniikka on hyvin verrattavissa tietotekniikkaan joka suuremman hyödyntämisen jälkeen tulee jatkuvasti edullisemmaksi. Tosin osa on myös lähes huoltovapaita. Tuulivoimaloihin tehdään tarkastus ja ehkä maalaus 5 vuoden välein ja elinkaari on ainakin 20 vuotta, aurinkopaneelit puhdistuvat sateen myötä ja elinkaari on noin 50 vuotta riippuen materiaalista. - wileni
monimutkaisempi kirjoitti:
Totuus on että sähkön tuonti on vaihdellut 5 - 20 % välillä ajan mittaan ja ei tuo nykyinenkään ydinvoimala miltään pikaprojektilta ole vaikuttanut. Jatkuvasti valmistusajat venyvät ja hyvä olisi ettei jäisi ikuisuusprojektiksi jos porukka alkaa luovuttamaan. Myös voimaloiden ajasajot vievät aikaa, jolloin iso osa voimalan iästä kuluu muuhun kuin itse energian tuotantoon.
Suurin osa energiasta kuluu teollisuuteen sekä rakennusten tarpeisiin. Myös liikenne vie suhteellisen paljon energiaa. Teollisuuden vaatima energia voi kasvaa hyvinkin ellei taantuma tee liikaa tuhoa jolloin Suomi siirtyisi lähinnä palveluyhteiskuntaan.
Rakennusten suhteen on helppo saada säästöjä aikaan ja kovat kustannukset ovat lähinnä öljylobbareiden yms. höyrypuheita. Tehokas eristys ja ilmanvaihto saa aikaan merkittäviä säästöjä. Itse kustannukset alkavat pudota hyvinkin nopeasti, kun passiivirakennusten määrä alkaa kasvaa. Sama plusenergiarakennusten suhteen, jolloin myös johdannaislaitteiden hinnat tulevat edullisemmaksi.
Liikenteen osuus on vähäisempi, mutta silti merkittävä. Tämä on myös ongelmallisempi tapaus kuin asuin- ja liikerakennukset. Sähköautot ovat merkittävä uudistus, mutta niiden kasvu valtakäyttöön vie julkistamisesta muutaman vuosikymmenen ellei maailmalla tapahdu jotain mikä aiheuttaa niille nopean suosion. Olisi helpompaa siirtyä noin 20 % biopolttoaineella toimiviin (E100 ja B100) autoihin ja loput olisivat sähkökäyttöisiä.
Lisäksi on paljon tekniikoita, mitä ei Suomessa ole vielä edes kokeiltu, mutta jotka ovat edullisia ja toimivia. Suomessa olisi hyvin suotuisaa tehdä passiivitornitaloja, joiden julkisivuissa kerättäisiin lisäksi aurinkoenergiaa (yhdistetty lämpö ja sähköpaneeli on jo saavuttanut 60 % tehokkuuden ja on silti varsin edullinen valmistaa) ja mahdollisesti alapuolella olisi muutama lämpökaivo. Tällöin samaa rakennusta parempaa voimalaitosta ja asuinrakennusta ei olisi olemassa.
On osa tekniikoita, joiden kustannukset ovat melko kalliita pitkällä aikavälillä kuten turve ja vesivoima mutta myös niitä jotka voivat tulla nopeastikin halvemmaksi. Aurinkoenergiaan ja tuulienergiaan liittyvä tekniikka on hyvin verrattavissa tietotekniikkaan joka suuremman hyödyntämisen jälkeen tulee jatkuvasti edullisemmaksi. Tosin osa on myös lähes huoltovapaita. Tuulivoimaloihin tehdään tarkastus ja ehkä maalaus 5 vuoden välein ja elinkaari on ainakin 20 vuotta, aurinkopaneelit puhdistuvat sateen myötä ja elinkaari on noin 50 vuotta riippuen materiaalista.Hyvät ihmiset: Ottakaa asioista selvää, ettei synny tuollaisia väärinkäsityksiä!
- Luupää tässä
wileni kirjoitti:
Hyvät ihmiset: Ottakaa asioista selvää, ettei synny tuollaisia väärinkäsityksiä!
Tosimies ei usko muuhun kuin uraaniin ja suoraan sähkölämmitykseen. Suomea työllistää vain rauta ja paperi joita kannattaa tuottaa vaikka varastoon. Kaikki muu on humpuukia. Talojen liika eristäminen on joutavaa. Se lisää vain homeongelmia ja rakennuskustannuksia. Kaikille pitää saada edullinen asunto pienillä kustannuksilla. Samoin valoa tarvitaan riittävästi. Hehkulamput on paras valaistusmuoto, sillä niissä on samassa sekä valaisin että lämmitin. Ydinvoimaloille tarvitaan hyvää ja kannattavaa pohjakuormaa, jottei teollisuuden tarvitse maksaa omasta sähköstään liikaa. Omakotitalot ovat kansantalouden kannalta sopiva ryhmä hoitamaan tuota tehtävää. Omakotitalojen säkötehoa kannattaa jopa lisätä, jotta uusille valmistuville voimaloille saadaan riittävästi kuormaa. Loppu myydään Ruotsiin ja Balttiaan. Ei niistä reppanoista ole voimaloiden rakentajiksi. Suomalaiset osaa hoitaa talvisodan hengessä tuollaiset asiat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv8314312Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan1713083- 524657
- 244367
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni224296Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv364100Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h573989No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol433828- 613569
- 423225