Olkaa Venäjälle kiitollisia, että Suomi ei aikanaan päässyt parturoimaan ja hoitamaan Karjalan metsiä lajiköyhiksi metsäviljelmiksi. Juuri niinhän on tapahtunut Suomen puolella. Nämä Suomen raiskiot ja puupellot eivät muistuta ollenkaan oikeaa metsää.
Toivottavasti Venäjä pitää jatkossa Suomen metsäfirmat pois Karjalasta ja hoitaa asiansa kuin ennenkin. Se olisi voitto luonnolle ja myös ihmiselle!
Karjalan luonto pelastui
8
333
Vastaukset
- Verotuspäätöksillään
Venäjä on saavuttanut kaiketi monella tavalla käsittämättömän tavoitteensa. Kaikki länsimainen tekniikka ja osaaminen on poistunut ja jättänyt tyypillisen sikäläisen avohakkuuosaamisen ja korruption jäljelle.
Ps. Meinasi ihan unohtua tuossa kiireiden keskellä nuo työttömiksi jääneet ja luontaistalouteen siirtyneet paikalliset asukkaat. Toivotaan, että sieni, marja ja kaalisadot kuitenkin pitävät heidät edes hengissä.
”Toivottavasti Venäjä pitää jatkossa Suomen metsäfirmat pois Karjalasta ja hoitaa asiansa kuin ennenkin. Se olisi voitto luonnolle ja myös ihmiselle!”- hakkuumenetelmiä
Suomalaisiin hakkuumenetelmiin kuuluu avohakkuu, venäläiseen se ei kuulu. Suomalaisiin menetelmiin kuuluu metsän monokulttuuri, eli järjestelmällinen metsän istuttaminen. Siihen ei kuulu luontainen uudistaminen. Suomessa on luovuttu harvennushakkuista jo vuosikymmenet sitten.
Valitettavasti Karjalan Tasavaltaan on päästetty aiemmin suomalaisia metsäyhtiöitä hakkuisiin. Hakkuut eivät työllistä lainkaan venäläisiä paikallisia asukkaita. Työt työllistävät vain muutaman autonkuljettajan. Puut kuljetetaan Suomeen, ne eivät auta lainkaan venäläisiä paperi- ja selluloosatehtaita Kannaksella, Läskelässä, Pitkärannassa, Kontupohjassa tai Segezassa.
Toivottavasti suomalaiset pysyvät edelleen poissa Venäjän metsistä. Niin edistetään Karjalan Tasavallan taloutta ja luonnonsuojelua.
- luonnonsuojelussa
niin räkäkännistä Emakkosikaa talutettiin Töölössä tuossa yhdeksän aikoihin kotiin nukkumaan. Jopa se yllätti, että monineuvoista "faaria" kuljetti /raahasi nainen. Niin tai näin niin hyvä ettei jäänyt luontoa pilaamaan.
- EmakkoPoika
Vaikka olisinkin nyt krapulassa, niin sain naista ja läheisyyttä. Miten oli itselläsi?
EmakkoPoika kirjoitti:
Vaikka olisinkin nyt krapulassa, niin sain naista ja läheisyyttä. Miten oli itselläsi?
Onpa EmakkoPojalla kovat kuvitelmat viehätysvoimastaan. Kun piirin hennoin naispoliisi talutti häntä kotiovelle, niin EmakkoPoika tuuli silloin pääsevänsä asiaan. Eipä hänellä järki paljon päätä pakota.
Näin krapulapäivänä Emakkopojan kannattaisi lukea läpi pari juttua palstalta, niin olo saattaisi vähän kohentua ilman krapulakaljaakin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000800&posting=22000000041554618
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000800&posting=22000000041542888- EmakkoPoika
EvakkoPoika kirjoitti:
Onpa EmakkoPojalla kovat kuvitelmat viehätysvoimastaan. Kun piirin hennoin naispoliisi talutti häntä kotiovelle, niin EmakkoPoika tuuli silloin pääsevänsä asiaan. Eipä hänellä järki paljon päätä pakota.
Näin krapulapäivänä Emakkopojan kannattaisi lukea läpi pari juttua palstalta, niin olo saattaisi vähän kohentua ilman krapulakaljaakin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000800&posting=22000000041554618
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000800&posting=22000000041542888hi hiii hi
Kirjoittanut: EmakkoPoika 8.2.2009 klo 14.49
Sen lisäksi, että sinä olet itse kertonut olevasi perverssi pikkupoikien persereikien kaivaja, päälle kusekelija ja erityisen kehittymätön ajatusmaailmallisesti, niin olet vielä kuulemma äitisinussija! On siinä yhdelle karjalaissikiölle jo taakkaa!
Lähteekö tämä vielä tänään pyyhekummiisi? EmakkoPoika kirjoitti:
hi hiii hi
Kirjoittanut: EmakkoPoika 8.2.2009 klo 14.49
Sen lisäksi, että sinä olet itse kertonut olevasi perverssi pikkupoikien persereikien kaivaja, päälle kusekelija ja erityisen kehittymätön ajatusmaailmallisesti, niin olet vielä kuulemma äitisinussija! On siinä yhdelle karjalaissikiölle jo taakkaa!
Lähteekö tämä vielä tänään pyyhekummiisi?EmakkoPoika kirjoittaa taas ihan vanhan kaavan mukaan. Ensiksi hän kirjoittaa törkeän viestin, joka on palstan kirjoitussääntöjen vastainen, ja sitten hän pyytää ylläpitoa poistamaan sen. Tämän jälkeen hän ilmoittaa, että minä olen poistanut viestejä. Huvinsa kullakin!
EmakkoPoika toimii aina seuraavan kaavan mukaisesti:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=4500000000000800&posting=22000000041542888
- luonnonsuojelua
Olisikohan Venäjä niin ystävällinen että ottaisi loputkin tästä Paskamaasta luonnonsuojeluunsa?
Se olisi voitto luonnolle ja myös ihmiselle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455220Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1291683Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "511600Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151589- 141285
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41210No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol22111081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171057Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771018Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60867