Lopetetaan veronmaksu kokonaan!

Verovarojen kohdentaminen poliittisen ja virkamieseliitin kohtuuttomiin etuisuuksiin ja palkkioihin peruspalveluiden kustannuksella on nyt mennyt liian pitkälle.

Me jokainen olemme valmiit maksamaan toimivista palveluista, mutta tällainen itsekäs omaan pussiin pelailu, jota hallituksemme näyttää harjoittavan ei tarvitse ainakaan minun veroeurojani.

Olen aloittanut vuoden alusta järjestelmällisen veronkierron. Kuittaan tuloni vastedes päivärahoina ja kulukorvauksina.

Verottaja nuolkoon näppejään! Tervetuloa mukaan veronkiertotalkoisiin!
2104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tuo "eliitti", joka vuosikymmenet on poliittisína broilereina nostanut suurta palkkaa vailla vastuuta ja kuvitellen itseänsä tärkeiksi. Edelleen Halonen saa nimitellä näitä lisää ja ainaisviroissansa istuu demujen "eliitti".

Näitä olemme elättäneet ja lisää elätettäviä poliittinen puoli järjestelee mamupolitiikallaan.

Suomi voisi tosiaan karsia tätä virkamieskuntaansa, joka on kallis ja tehoton systeemi asioiden hoitamiseen.

Vielä kalliimmaksi sen tekee pienen maamme kaksikielisyys, joka lisää kaikkialla kustannuksia. Heidän erikoispalvelunsa voisi rinnastaa samaan joukkoon muiden kielitaidottomien kanssa.

Äänestä
  • Nyt kannattaa lyödä löylyä pesään, kun julkinen talous on muutoinkin menossa sekaisin!

    Selkä seinää vasten tilanteessa julkinen talous on pakko laittaa kuntoon!

    Firmoilla on myös tehokkkaita menetelmiä verotuksen kiertämiseksi! Firmat myös mukaan!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yrittäjä Helsinki! kirjoitti:

Verovarojen kohdentaminen poliittisen ja virkamieseliitin kohtuuttomiin etuisuuksiin ja palkkioihin peruspalveluiden kustannuksella on nyt mennyt liian pitkälle.

Me jokainen olemme valmiit maksamaan toimivista palveluista, mutta tällainen itsekäs omaan pussiin pelailu, jota hallituksemme näyttää harjoittavan ei tarvitse ainakaan minun veroeurojani.

Olen aloittanut vuoden alusta järjestelmällisen veronkierron. Kuittaan tuloni vastedes päivärahoina ja kulukorvauksina.

Verottaja nuolkoon näppejään! Tervetuloa mukaan veronkiertotalkoisiin!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu