ER-WO OY

tosiostajat

Olipa törkeää palvelua oululaisessa autoliikkeessä. Auto kehuttiin suomen parhaaksi ja muutenkin virheettömäksi. Pitkästä matkasta kun olimme, niin halusimme tietää " todellisuuden" autosta. Kyseessä oli kuitenkin yli 20 000 euron auto, jota ei osteta niinkuin sikaa säkissä.

Paikan päällä auto ei kuitenkaan käynnistynyt emmekä näinm päässeet koe ajolle. Auton todelliset kilometrit eivät olleet lainkaan sitä mitä odotimme, myyjä oli valehdellut siitäkin. Automyyjä "pahoitteli" asiaa ja työnteli autoa sisätiloihin. Pyysimme myyjää soittamaan kun auto on lähtökunnossa.
Iltapäivällä auto olikin käynnissä, mutta auto oli poistettu liikenteestä, eikä koeajolle tarkoitettuja vaihtokilpiä ollut juuri nyt saatavilla. Odotimme puolituntia ja myyjä unohti meidät tyystin. Emme päässeet myyjän puheille kertaakaan odotellessamme vaihtokilpiä.

Emme ostaneet autoa, kun emme edes pääseet koeajolle, puhumattakaan muista seikoista ja siitä ettemme edes päässeet hieromaan kauppoja.

Törkeää asiakaspalvelua, vai voiko sitä edes asiakaspalveluksi sanoa. Paljon vielä oppimista siellä firmassa asiakaspalvelusta. Muualla saimme kyllä ruhtinaallisen hienoa palvelua ja myyjä otti osto aikeemme tosissaan.

Turha reissu erwolle.

-Tosiostajat-

14

5896

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yqwerty

      Tässä liikkeessä myös takuu loppuu kun rahat on vaihtaneet omistajaa. En suosittele kenellekkään.

    • Nii se vaa o

      Olit väärästä lahkosta.

      • Anonyymi

        Kattila päässä oleville tupla maksu mmmmmm


    • pöhymies

      Minulla on pelkästään yksi kokemus ER-WO:sta. Toista ei tule. Oli sen verran huono palvelu.

      • mattiporho

        Sama juttu. ihmettelen että on yhä pystyssä semmosia romuja pihat täynnä.


      • Anonyymi
        mattiporho kirjoitti:

        Sama juttu. ihmettelen että on yhä pystyssä semmosia romuja pihat täynnä.

        kokeile autobike, heh heh....


    • eisitämyytyteille

      Autonmyyjä huomasi ettei kyseinen auto ollut alkuunkaan teille sopiva, ja siksi teki kaikkensa estääkseen kaupan.
      Ihmetyttää vain kun ette itse sitä huomanneet?

    • Anonyymi

      Huippu palvelu , parasta palvelu mitä mistään muusta autoliikkestä olen saanut tv Markku

    • Anonyymi

      Aloituksestahan on jo aikaa, mutta kumma, miten ostajien näkemykset voivat mennä ristiin!

    • Anonyymi

      Jäykkää on palvelu, jäänyt ajasta paljon.

      • Anonyymi

        Mainostivat A4 Quattroa hyväkuntoisena. Paljastui etuvedoksi ja pakoputki pitäisi korjata. Täysiä huijausta koko liike.


    • Anonyymi

      Haluat ruhtinaalista palvelua 😄
      Et saa, koska olet asennevammainen.
      Myyjä tiesi että tulit vain potkimaan renkaita.
      Minä minä.. Tiedät loput itse, jos et ole🤪

    • Anonyymi

      Olen se aloittaja..
      En halua sitä parasta palvelua, mutta haluan että automyyjä kunnioittaa minua. Olen tärkeä henkilö! Ja minulla on rahaa! Siksi haluan pienen kumarruksen kun astun autoliikkeen ovesta sisään.

    • Anonyymi

      Näkyy yksi myyjä olevan, vissiin se omistaja-ukko ja eukko mukana. Poika vissiin vastaa huoltopuljusta. Karmea firma vissiin kun katsoi google-arvostelutkin. Miten tuo voi olla pystyssä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      149
      11191
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      148
      5413
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      42
      4256
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      132
      3622
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      35
      2684
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1916
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      104
      1613
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      360
      1586
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      82
      1459
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1396
    Aihe