Peto ja ajan merkit

ylifariseus_1

Adventistit eivät tunne pedon merkin vaikutusta virka suhteissaan, vaan alistuvat Uuteen Maailman järjestykseen ja antikristuksen pyhäpäivään.

He sanovat, EI VIELÄ, EI VIELÄ, EI VIELÄ ole pedon merkkiä sunnuntaita, vaikka virkasuhteissa heidän on pidettävä sunnuntai lepopäivänään, tai erota virasta.

Helluntailaiset eivät ole nousseet tuuliin ja pilviin, vaan kumartelevat OTTO-AUTOMAATIN edessä mikrosiruineen, jota pitävät pedon merkkinään, vaikka heidän olisi jo pitänyt nousta tuuliin ja pilviin.
Uusi Maailmanjärjestys tuo mukanaan monenlaiset antikristuksen kumartamisvälineet ja lait, joita kukaan ei voi välttää.

Peto saa kaikki suuret ja pienet kumartamaan itseään, sitä jonka miekanhaava paranee parhaillaan.
On myöhäistä nousta tuuliin ja pilviin, sillä olemme keskellä ajan tapahtumia, jotka kärjistyvät koko ajan.
Ei voi myöskään sanoa: EI VIELÄ, EI VIELÄ, sillä pedon asettamat toiminnot lisääntyvät päivä, päivältä kunnes armon ovet laitetaan kiinni. Silloin on MYÖHÄISTÄ VAROITELLA, tai nousta pilviin, sillä aika on lipunut ohi kumartelemisen varoittamisesta jolloin se olisi pitänyt aloittaa.

He tulevat menemään, mereltä, merelle ja mantereelta, mantereelle etsien Jumalan sanaa, mutta eivät löydä, sillä se pakenee heiltä.

4

140

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alex-kasi

      ainakin siinä mielessä että olet huomannut että se mikä ei ole Jumalasta on saatanasta. Aika hyvä lähtökohta mielestäni kun tarkastellaan eri systeemejä maailmassa - todella hyvä - ei mitään harmaata ei kenenkään maata, vaan selvä raja Jumalan oikeudenmukaisuuden ja rakkauden ja pahuuden välillä. Se systeemi joka tuhoaa Jumalan luomaa maailmaa, on Jumalaa vastaan.

      Hm..? Mitä jää käteen? Kun kaikki pahuus ja vajavaisuus on niputettu..

      Raamattu .. ja Jumalan Sana - vai jääkö muutakin?

    • sisältyy...

      Uuteen maailmanjärjestykseen?
      Liittyykö se mielestäsi jotenkin uuteen USA:presidenttiin?Onhan siellä kovasti puhuttu
      uuden ajan alkamisesta ja siitähän puhui myös
      varapressa kun kävi euroopassa.

      • Kysymyksesi on ajankohtainen, vaikka papit välttävätkin vastauksia.

        ylifariseus ymmärtää, että Obaman takana on Globaalinen, uskonnollinen, ja taloudellinen maksu ja talous järjestelmä yhden herran hallinnassa.

        Uuutta Maailman Järjestystä johtaa Rooman katolinen kirkko, joka ekumenian kautta sitoo itseensä kaikki maailman uskonnot.

        Pyrkimys on poistaa raha maksuvälineenä ja yhtenäistää Globaalinen laki järjestelmä.

        Obama on yksi salaisen organisaation luomisessa ja häntä avustavat vapaamuurarit ja Jesuiitat, jotka ovat toivoneet hänestä USA:n ja maailman talouden pelastajaksi.
        Mustana Presidenttinä hänellä on mahdollisuus yhdistää Muslimien ja kristittyjen yhteiset tavoitteet rauhan aikaan saamiseksi myöskin Lähi-Idässä.

        Koska näillä palstoilla käsitellään enemmän juupas, eipäs kysymyksiä ei ehkä ole syytä syvempään analysointiin asiassa.


      • asioita
        ylifariseus_1 kirjoitti:

        Kysymyksesi on ajankohtainen, vaikka papit välttävätkin vastauksia.

        ylifariseus ymmärtää, että Obaman takana on Globaalinen, uskonnollinen, ja taloudellinen maksu ja talous järjestelmä yhden herran hallinnassa.

        Uuutta Maailman Järjestystä johtaa Rooman katolinen kirkko, joka ekumenian kautta sitoo itseensä kaikki maailman uskonnot.

        Pyrkimys on poistaa raha maksuvälineenä ja yhtenäistää Globaalinen laki järjestelmä.

        Obama on yksi salaisen organisaation luomisessa ja häntä avustavat vapaamuurarit ja Jesuiitat, jotka ovat toivoneet hänestä USA:n ja maailman talouden pelastajaksi.
        Mustana Presidenttinä hänellä on mahdollisuus yhdistää Muslimien ja kristittyjen yhteiset tavoitteet rauhan aikaan saamiseksi myöskin Lähi-Idässä.

        Koska näillä palstoilla käsitellään enemmän juupas, eipäs kysymyksiä ei ehkä ole syytä syvempään analysointiin asiassa.

        Ei tarvitse kovinkaan syvällistä analyysiä tehdä,
        jos seuraa maailmantilannetta,poliittista ja
        taloudellistaja ym. Amerikka on suurissa vaikeuksissa ja on pakko nopeasti tehdä asioita,
        ja tähän väliin sopii hyvin Rooman auttava käsi,
        jossa Yhdysvallat tekee, tai on jo tehnyt aloitteen,
        tämäkö on alkua...?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4018
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2881
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2302
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1311
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      899
    6. 131
      875
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      844
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      746
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      740
    Aihe