Valitettavan harva kirjoitus kritisoin suomen lakoholipolitiikkaa, nyt kun on tämä eräs surullinen tapus ollut esillä mediassa.
Lisää rajoituksia kyllä ehdotetaan mutta oikeaan asiaan ei juuri kukaan ole puuttunut.
Alkoholia pitäisi saada kokeilla aikuisten l. vanhempien valvomana kotona, ettei tule tälläisiä ylilyöntejä että menee metsään ja vetää N litraa ties mitä ja jäätyy kuoliaaksi.
Tabun leiman alkoholille luo nimenomaan se, ettei sitä saisi kokeilla edes kotona, saati sitten alaikäisenä missään. Asuessani Hollannissa ei siellä nuoret heiluneet kännissä ympäriinsä ja ikäraja alkoholiin (oli silloin) on 16.
Esitän tässä kysymyksen - miksi hollantilaisen nuoren fysiikka kestää alkoholia mutta suomalaisen ei? Tästähän se ikäraja johtuu, vai mitä?
Koska nuoriso ymmärtää itsekin, että tuolaiset ikärajat ovat kiusantekoa, niistä ei välitetä, ja kun samankaltaisiin typeriin rajoituksiin törmää useammin niin kunnioitus koko lakisysteemiä kohtaa rapistuu.
Tähän ei kukkahattutädit osaa sanoa muuta kuin että ikärajoja pitäisi nostaa ja lasten valvonta kuuluu vanhemmille.
Samaan syssyyn kun samaiset kukkahattutädit ovat ottaneet kaikki perinteiset kasvatuskeinot vanhemmilta pois, vaaditaan vanhempia vastuuseen jälkikasvustaan. Haistakaa paska.
Meillä kasvatetaan lapset tasan niin kuin hyväksi nähdään, tarkoituksena tulla tervejärkisiksi, arvoja kunnioittaviksi ja omilla aivoillaan ajatteleviksi nuoriksi aikuisiksi. Jos pykäliä alettaisi seuraamaan niin me vanhemmathan oltaisi hirveitä kriminaaleja ja lapsista tulisi kenties se joka poltaa seuraavaksi sinun kotisi.
Näin ei pääse käymään, ja tästä olisi muidenkin syytä ottaa mallia. Mikä ei ole kohtuus, ei voi olla lakikaan.
Alkoholia alaikäiselle
4
106
Vastaukset
- remmiä perseelle
niin että ei viikkoon istu niin kyllä siinä halut ryyppäämiseen lähtee.
- täysin vääräksi
ns. suuret ikäluokat ja heidän lapsensa ovat
saaneet remmiä eikä heitä voida raittiiksi sanoa.
taidat oikeesti itse haluta piiskaa. vitun pervo.
- kaupungilta lorvimasta
jokainen kännipissis/lauri joka tavataan alkoholijuoma kädessä välittömästi putkaan ja ilmoitus sossuviranomaisille ja jos tapahtunut toistuu niin vankilaan! mikään muu ei tehoa.
- juuri ketään
melkein jokainen kerran lusinut on oppinut vankilassa vain pahempia tapoja.
toisekseen, mistä olit ajatellut löytää tilat?
suomen vankilat kun ovat nytkin liian täynnä
säädöksiin nähden.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1084711Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293443No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452400- 491524
- 361423
- 381246
- 141162
- 1641050
- 271048
- 6954