aina Jehova antaa,juuri Sinulle sitä mitä eniten kaipaat RAKKAUTTA!
Ajatelkaa Jehova antoi ainut syntyisen Poikansa juuri Sinun ja minun puolesta!
Kuka antaisi omaa lastaansa,toisen puolesta?
Arvaan että ei kukaan.
Jehova ja Jeesus Kristus ovat aina oikeudenmukaisia,kun toimimme vain itse niinkuin epätäydellinen ihminen oikein voikaan niin ei meillä ole mitään hätää huomisesta.
Olen ollut Jehovan palvelia,11 vuotta vaikka joka päivä ei ole ollut hyviä,niin olen saanut todellista lohtua Häneltä.
Jehova on hyvä!
79
2318
Vastaukset
- Markku_Meilo
>>Kuka antaisi omaa lastaansa,toisen puolesta?
Arvaan että ei kukaan.
Jehovantodistajat pyrkivät antamaa Vartiotorniseuralle lapsia veriuhreina.- mitä tarkoitin
Jehova antoi oman Poikansa,myös Sinunkin puolestasi.
- Markku_Meilo
mitä tarkoitin kirjoitti:
Jehova antoi oman Poikansa,myös Sinunkin puolestasi.
Sen kun vielä kykenisit osoittamaan. Voisit aloittaa osoittamalla Jehovan olemassaolon, jos siinä onnaat, niin hylkään Hammaskeijun, Hammaspeikon sekä Halitoosin.
- Lentävän
Markku_Meilo kirjoitti:
Sen kun vielä kykenisit osoittamaan. Voisit aloittaa osoittamalla Jehovan olemassaolon, jos siinä onnaat, niin hylkään Hammaskeijun, Hammaspeikon sekä Halitoosin.
Spagettimonsterin, jos JHVH todistetaan.
- Markku_Meilo
Lentävän kirjoitti:
Spagettimonsterin, jos JHVH todistetaan.
Jos vaihtoviikot alkavat, niin uskoakseni emme ole ainoat. Ajattele mitkä markkinat, islaminuskoisiakin on reilusti yli miljardi.
- neitoni
Markku_Meilo kirjoitti:
Sen kun vielä kykenisit osoittamaan. Voisit aloittaa osoittamalla Jehovan olemassaolon, jos siinä onnaat, niin hylkään Hammaskeijun, Hammaspeikon sekä Halitoosin.
yllätät täysin,sulleko pitäis tpdistaa Jehovan olemassa olo..
Oot aina niin fiksu olevinas ja tajuat kaiken,miten selität ihmiselämän,maailmankaikkeuden,kerro se jos sitä ei oo joku tehny.
Sulla on vain katkeruus ystävänä,asioita en tiiä mistä kaikki saanu alkunsa.
Äläkä alota taas jotain vuosilukuja,niitä nähty ihan tarpeeks.Sä vain messuat hirveesti ja naljailet ja yrität monen muun lailla keksiä syitä mollata JT:a.eikä siinä mittään,sulla on oikeus siihen,omaan mielipiteeseen - koo.koo
neitoni kirjoitti:
yllätät täysin,sulleko pitäis tpdistaa Jehovan olemassa olo..
Oot aina niin fiksu olevinas ja tajuat kaiken,miten selität ihmiselämän,maailmankaikkeuden,kerro se jos sitä ei oo joku tehny.
Sulla on vain katkeruus ystävänä,asioita en tiiä mistä kaikki saanu alkunsa.
Äläkä alota taas jotain vuosilukuja,niitä nähty ihan tarpeeks.Sä vain messuat hirveesti ja naljailet ja yrität monen muun lailla keksiä syitä mollata JT:a.eikä siinä mittään,sulla on oikeus siihen,omaan mielipiteeseen" sulleko pitäis tpdistaa Jehovan olemassa olo.."
Mullekii ainaskiin nii pitäis . Ole hyvä, ja todista satuolennon olemassaolo.
Millä te uskikset muuten perustelette itsellenne jonkun satuolennon olemassaolon? Ihan itsepetokssellako? - sinä juoppo
koo.koo kirjoitti:
" sulleko pitäis tpdistaa Jehovan olemassa olo.."
Mullekii ainaskiin nii pitäis . Ole hyvä, ja todista satuolennon olemassaolo.
Millä te uskikset muuten perustelette itsellenne jonkun satuolennon olemassaolon? Ihan itsepetokssellako?runkkari hiljaa.!
- Markku_Meilo
neitoni kirjoitti:
yllätät täysin,sulleko pitäis tpdistaa Jehovan olemassa olo..
Oot aina niin fiksu olevinas ja tajuat kaiken,miten selität ihmiselämän,maailmankaikkeuden,kerro se jos sitä ei oo joku tehny.
Sulla on vain katkeruus ystävänä,asioita en tiiä mistä kaikki saanu alkunsa.
Äläkä alota taas jotain vuosilukuja,niitä nähty ihan tarpeeks.Sä vain messuat hirveesti ja naljailet ja yrität monen muun lailla keksiä syitä mollata JT:a.eikä siinä mittään,sulla on oikeus siihen,omaan mielipiteeseen>>kerro se jos sitä ei oo joku tehny.
Se kun esittää tuota tekijää, on hyvä ja todistaa sen tekijän olemassaolon.
>>Sulla on vain katkeruus ystävänä,asioita en tiiä mistä kaikki saanu alkunsa.
Sekö sinua estää vastaamasta väitteisiisi esittämiini kysymyksiin, vai mitä haittaa siitä sinulle on?
>>yrität monen muun lailla keksiä syitä mollata JT:a.
Kuten missä esimerkiksi?
>>eikä siinä mittään,sulla on oikeus siihen,omaan mielipiteeseen
Mikä ongelma sulla on mun oikeudesta mielipiteeseeni? - koo.koo
sinä juoppo kirjoitti:
runkkari hiljaa.!
En ole kumpaakaan, enkä ole hiljaa, hyvä varajehova.
- ja auttaisin
neitoni kirjoitti:
yllätät täysin,sulleko pitäis tpdistaa Jehovan olemassa olo..
Oot aina niin fiksu olevinas ja tajuat kaiken,miten selität ihmiselämän,maailmankaikkeuden,kerro se jos sitä ei oo joku tehny.
Sulla on vain katkeruus ystävänä,asioita en tiiä mistä kaikki saanu alkunsa.
Äläkä alota taas jotain vuosilukuja,niitä nähty ihan tarpeeks.Sä vain messuat hirveesti ja naljailet ja yrität monen muun lailla keksiä syitä mollata JT:a.eikä siinä mittään,sulla on oikeus siihen,omaan mielipiteeseen"eikä siinä mittään,sulla on oikeus siihen,omaan mielipiteeseen"
Oikeus omaan mielipiteeseen on lahkosta huolimatta, ei lahkon ansiosta.
Lahko kieltää mielipiteet, mielipiteen ilmaisun ja ainespuiden haeskelun mielipiteiden muodostamiseen, kuten uskonnollisen kirjallisuuden ja uskonnolliset net-foorumit.
Miksi jt käyttäytyy tuolla tavoin jakomielisesti, vaikenee lahkossa ja puhuu vastoin ohjeitaan ja oppejaan lahkon ulkopuolella ?
Raamatussahan sanotaan että otsa hiessä pitää leipä tienata, eikä ole poikkeusta, että paitsi jehovantodistajien propagandavastaavan, jonka tulee jakomielisesti valehdella asiat julkisuudessa ja valtakunnansalilla vain siteerata vartiotornia.
Tuommoinen jakomielisyys on mielenterveyttä vaarantavasti stressaavaa. Tämä on havaittu esim. kansainvälisessä vakoilutoiminnassa. Agentit, joille on luotu peitehenkilöys kerrottavaksi oman elämäkertansa tilalle, rupeavat ennen pitkää saamaan oikeastikin jakomielitaudin oireita.
Mutta onko mielestäsi väliä, kuoletko verensiirtokiellon uhrina vai joudutko mielisairaalaan jakomielitautisena ?
Onhan mielisairaudet todettu lahkossa yleisemmiksi kuin normaaliväestön parissa. - neitoni
hauku rauhaas
- joo.
Ajatelkaa Jehova antoi ainut syntyisen Poikansa juuri Sinun ja minun puolesta!
-Just. Jumalan siis piti uhrata poikansa kyetäkseen antamaan anteeksi? Eihän tässä ole mitään järkeä, eikä rakkaudellisuutta. Mutta ihmekös tuo, veriuhriopit ovat hyvin vanhoja pakanallisia uskomuksia. Raamattuun muualta lainattua.- siis piti olla
täydellinen ihminen vastineeksi.Ainostaan Jeesus Kristus pystyi kuolemaan meidän puolestamme.
- ....
siis piti olla kirjoitti:
täydellinen ihminen vastineeksi.Ainostaan Jeesus Kristus pystyi kuolemaan meidän puolestamme.
Adam oli täydellinen, mutta lankesi kuitenkin heti syntiin? Just.
- OikeuttaJaRakkautta
"Ajatelkaa Jehova antoi ainut syntyisen Poikansa"
Onhan tuo ihmistenkin lapsia teurastanut aikasen paljonkin raamatussa..
rakkaudellinen, joo.
Ihan oikeasti kun raamattua lukee niin, sotahullu teurastaja.
Saatika sitten kohta kun teurastaa yli 5 miljardia ihmistä planeetan päältä.
siis teidän mukaan.... XD- Jehova lunasti
omalla Pojallansa kaikki kansat!
Miksi mutkistaa ihan yksinkertaisen asian? - koo.koo
Jehova lunasti kirjoitti:
omalla Pojallansa kaikki kansat!
Miksi mutkistaa ihan yksinkertaisen asian?Miksi _kaikkivoivan_ täytyi uhrata poikansa? Miksi hän ei uhrannut vaikka vanhoja kumiteräsaappaitaan tai pornolehtikokoelmaansa, jos nyt jotain täytyi uhrata? Itsehän hän säännöt on laatinut. Sanot kaikki kansat. Myös savolaisetkin?
- jälleen
koo.koo kirjoitti:
Miksi _kaikkivoivan_ täytyi uhrata poikansa? Miksi hän ei uhrannut vaikka vanhoja kumiteräsaappaitaan tai pornolehtikokoelmaansa, jos nyt jotain täytyi uhrata? Itsehän hän säännöt on laatinut. Sanot kaikki kansat. Myös savolaisetkin?
vauhdissa.HOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOH.
- koo.koo
jälleen kirjoitti:
vauhdissa.HOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOH.
No niin näytät olevan. Yritä rauhoittua. Mitä jessulikin tuollaisesta sanoo. Saatko kaiken syytämäsi törkyn vain pyytämällä jehova-sedältä anteeksi? Eli ts. antaako satuolento tyhmyydenkin pyytämällä anteeksi?
- Tammi2
On vain kolmiyhteinen jumala,eikä muita.
- ei tunne...
kolmiyhteistä jumalaa.
Missään ei sellaisesta puhuta.
Alkuperäisessä, alkukielisessä Raamatussa nimi Jehova (JHVH) esiintyi n. 7000 kertaa.
(Millähän kielellä nuo kirjaimet saataisiin kuulumaan lausuttuna Adonai, eli Herra, niinkuin jumalankieltäjät sen väittävät. Jehova, tai Jahve ovat paljon lähempänä totuutta)
Kolminaisuusoppi on rikos niin Jumalaa, kuin myös ihmisyyttä vastaan. - isolla J:llä
Isä,poika,ja pyhähenki=Isä on Jumala,Poika on Jeesus Kristus,ja pyhä henki on vaikkutava voima.
- hienosta ja ymmärtävästä
ei tunne... kirjoitti:
kolmiyhteistä jumalaa.
Missään ei sellaisesta puhuta.
Alkuperäisessä, alkukielisessä Raamatussa nimi Jehova (JHVH) esiintyi n. 7000 kertaa.
(Millähän kielellä nuo kirjaimet saataisiin kuulumaan lausuttuna Adonai, eli Herra, niinkuin jumalankieltäjät sen väittävät. Jehova, tai Jahve ovat paljon lähempänä totuutta)
Kolminaisuusoppi on rikos niin Jumalaa, kuin myös ihmisyyttä vastaan.vastauksestasi!
Oli helpo ymmärtää! isolla J:llä kirjoitti:
Isä,poika,ja pyhähenki=Isä on Jumala,Poika on Jeesus Kristus,ja pyhä henki on vaikkutava voima.
>>>>Jumalan nimi kirjoitetaan
isolla J:llä Isä,poika,ja pyhähenki=Isä on Jumala,Poika on Jeesus Kristus,ja pyhä henki on vaikkutava voima.- salaisuus?
hienosta ja ymmärtävästä kirjoitti:
vastauksestasi!
Oli helpo ymmärtää!helppo hyväksyä ("ymmärtää") vt oppi...Minä entisenä jt en ymmärrä enää sitä totuutena.
- koo.koo
ei tunne... kirjoitti:
kolmiyhteistä jumalaa.
Missään ei sellaisesta puhuta.
Alkuperäisessä, alkukielisessä Raamatussa nimi Jehova (JHVH) esiintyi n. 7000 kertaa.
(Millähän kielellä nuo kirjaimet saataisiin kuulumaan lausuttuna Adonai, eli Herra, niinkuin jumalankieltäjät sen väittävät. Jehova, tai Jahve ovat paljon lähempänä totuutta)
Kolminaisuusoppi on rikos niin Jumalaa, kuin myös ihmisyyttä vastaan."(JHVH) esiintyi n. 7000 kertaa."
Aina teitä uskiksia joutuu opastamaan. Oikea määrä satuolennon nimiä on 6973.
" (Millähän kielellä nuo kirjaimet saataisiin kuulumaan lausuttuna Adonai, eli Herra, niinkuin jumalankieltäjät sen väittävät. Jehova, tai Jahve ovat paljon lähempänä totuutta)"
Kokeile toimisko savo.
Et muuten ole ymmärtänyt tetragrammi-asiasta YHTÄÄN MITÄÄN. Tai jos jotain, senkin väärin. Sori vaan. ei tunne... kirjoitti:
kolmiyhteistä jumalaa.
Missään ei sellaisesta puhuta.
Alkuperäisessä, alkukielisessä Raamatussa nimi Jehova (JHVH) esiintyi n. 7000 kertaa.
(Millähän kielellä nuo kirjaimet saataisiin kuulumaan lausuttuna Adonai, eli Herra, niinkuin jumalankieltäjät sen väittävät. Jehova, tai Jahve ovat paljon lähempänä totuutta)
Kolminaisuusoppi on rikos niin Jumalaa, kuin myös ihmisyyttä vastaan.Adonai on hepreaa. Juutalaiset ovat lausuneet Jumalan nimen JHVH paikalla aina pakkosiirtolaisuudesta lähtien "Adonai". Vanhan testamentin kreikannos, Septuaginta jatkoi tätä perinnettä kirjallisessa muodossa korvaamalla lausuttu "Adonai" kreikan vastineella "Kyrios". Nykyään on lukuisia käännöksiä, joissa Jumalan nimi on jossain JHVH-tetragrammista johdetussa lausuttavassa muodossa. Näistä tunnetuin lienee 1901 julkaistu American Standard.
En usko Septuagintan tekijöiden olleen jumalankieltäjiä. Tuskin Jeesuskaan oli, vaikkei Häntä Jumalan nimen lausumisesta kiinni saatukaan.
Tiesitkö, että vartiotorniseura on "palauttanut" nimen "Jehova" moneen sellaiseenkin Vanhan testamentin kohtaan, jossa sitä ei heprealaisissa kirjoituksissa ole?
Tiesitkö, että vartiotorniseura on "palauttanut" nimen "Jehova" sellaiseenkin Uuden testamentin kohtaan, jossa useiden kreikkalaisten kirjoitusten mukaan tulisi lukea "Kristus"?- phaska-the-phokales
Jumalanhullu kirjoitti:
>>>>Jumalan nimi kirjoitetaan
isolla J:llä Isä,poika,ja pyhähenki=Isä on Jumala,Poika on Jeesus Kristus,ja pyhä henki on vaikkutava voima.nuo viimeiset nimet:''...Jahve,Jehova,Jeshua'' pitävät paikkansa, mut se Jeesus ei ole sama asia kuin Jehova( teille luterialaisille pelkkä Jumala) .. Jeesus on Jehovan poika.....
- koo.koo
phaska-the-phokales kirjoitti:
nuo viimeiset nimet:''...Jahve,Jehova,Jeshua'' pitävät paikkansa, mut se Jeesus ei ole sama asia kuin Jehova( teille luterialaisille pelkkä Jumala) .. Jeesus on Jehovan poika.....
Vai niin. Keitä aisankannattaja-Josef (ns. isä) ja Pyhä Henki(siittäjä) sitten ovat jeesus-satuolentoon liittyen ?
- tarkoitaa melkeen 7000 kertaan
koo.koo kirjoitti:
"(JHVH) esiintyi n. 7000 kertaa."
Aina teitä uskiksia joutuu opastamaan. Oikea määrä satuolennon nimiä on 6973.
" (Millähän kielellä nuo kirjaimet saataisiin kuulumaan lausuttuna Adonai, eli Herra, niinkuin jumalankieltäjät sen väittävät. Jehova, tai Jahve ovat paljon lähempänä totuutta)"
Kokeile toimisko savo.
Et muuten ole ymmärtänyt tetragrammi-asiasta YHTÄÄN MITÄÄN. Tai jos jotain, senkin väärin. Sori vaan.Näin se vain on .
- että Jehovan nimi on
Rintti kirjoitti:
Adonai on hepreaa. Juutalaiset ovat lausuneet Jumalan nimen JHVH paikalla aina pakkosiirtolaisuudesta lähtien "Adonai". Vanhan testamentin kreikannos, Septuaginta jatkoi tätä perinnettä kirjallisessa muodossa korvaamalla lausuttu "Adonai" kreikan vastineella "Kyrios". Nykyään on lukuisia käännöksiä, joissa Jumalan nimi on jossain JHVH-tetragrammista johdetussa lausuttavassa muodossa. Näistä tunnetuin lienee 1901 julkaistu American Standard.
En usko Septuagintan tekijöiden olleen jumalankieltäjiä. Tuskin Jeesuskaan oli, vaikkei Häntä Jumalan nimen lausumisesta kiinni saatukaan.
Tiesitkö, että vartiotorniseura on "palauttanut" nimen "Jehova" moneen sellaiseenkin Vanhan testamentin kohtaan, jossa sitä ei heprealaisissa kirjoituksissa ole?
Tiesitkö, että vartiotorniseura on "palauttanut" nimen "Jehova" sellaiseenkin Uuden testamentin kohtaan, jossa useiden kreikkalaisten kirjoitusten mukaan tulisi lukea "Kristus"?Uudessa käännöksessä,kaikissa oikeassa paikassa missä sen alkuperän pitääkin olla.
Näin se vain on,ei se siitä miksikään muutu,vaikka miten ihmiset (vähäjärkiset)ajatelevat. - koo.koo
tarkoitaa melkeen 7000 kertaan kirjoitti:
Näin se vain on .
Aivan. Mutta etkö olisi kirkastanut satuolennon nimeä paremmin, jos olisit kertonut tarkan luvun, eikä mitään "noin" lukuja.
- koo.koo
että Jehovan nimi on kirjoitti:
Uudessa käännöksessä,kaikissa oikeassa paikassa missä sen alkuperän pitääkin olla.
Näin se vain on,ei se siitä miksikään muutu,vaikka miten ihmiset (vähäjärkiset)ajatelevat.Ei uudessa testamentissa.
Näin se vain on,ei se siitä miksikään muutu,vaikka miten vähäjärkiset jt niin luulevat. että Jehovan nimi on kirjoitti:
Uudessa käännöksessä,kaikissa oikeassa paikassa missä sen alkuperän pitääkin olla.
Näin se vain on,ei se siitä miksikään muutu,vaikka miten ihmiset (vähäjärkiset)ajatelevat.Esimerkki 1. Moos. 18:27
But Abraham went on to answer and say:
“Please, here I have taken upon myself to speak to Jehovah,
whereas I am dust and ashes. (NWT)
Aabraham vastasi ja sanoi:
"Katso, olen rohjennut puhua Herralleni,
vaikka olen tomu ja tuhka. (KR38)
Heprealainen teksti:
http://www.blueletterbible.org/Bible.cfm?b=Gen&c=18&v=27&t=KJV#conc/27
Aabraham puhuttelee Jumalaa Herranaan (Adonai). Tässä kohdassa heprealaisessa tekstissä ei ole nimeä JHVH. Vartiotorniseura vaihtanut käännöksissään Adonain tilalle "Jehova" lähes kaikissa vastaavissa raamatunkohdissa. Miksi?
Esimerkki Kol.3:13
Continue putting up with one another and forgiving one another freely
if anyone has a cause for complaint against another.
Even as Jehovah freely forgave YOU,
so do YOU also. (NWT)
kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi,
jos kenellä on moitetta toista vastaan.
Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi,
niin myös te antakaa. (KR38)
Kreikkalainen teksti:
http://www.blueletterbible.org/Bible.cfm?b=Col&c=3&v=13&t=KJV#conc/13
Edellinen oli Textus Reseptus. Sen lisäksi sana on Khristos myös ainakin Bysantin ja Tischendorfin tekstilaitoksessa. Wescot&Hort tekstilaitoksessa, joka on ollut NWT:n ja KR38:kin pohjana, sekä ortodoksikirkon tekstilaitoksessa sana on Kyrios.
Miksi Kyrios on pitänyt muuttaa Jehovaksi?- sinä tetragrammit
koo.koo kirjoitti:
"(JHVH) esiintyi n. 7000 kertaa."
Aina teitä uskiksia joutuu opastamaan. Oikea määrä satuolennon nimiä on 6973.
" (Millähän kielellä nuo kirjaimet saataisiin kuulumaan lausuttuna Adonai, eli Herra, niinkuin jumalankieltäjät sen väittävät. Jehova, tai Jahve ovat paljon lähempänä totuutta)"
Kokeile toimisko savo.
Et muuten ole ymmärtänyt tetragrammi-asiasta YHTÄÄN MITÄÄN. Tai jos jotain, senkin väärin. Sori vaan.löydät.Jos vaihteeksi lukisit raamattua aku ankan
sijaan. - syvällistä
koo.koo kirjoitti:
Aivan. Mutta etkö olisi kirkastanut satuolennon nimeä paremmin, jos olisit kertonut tarkan luvun, eikä mitään "noin" lukuja.
tekstiä voi nähdä ainoastaan koo koolta.
- sinun raamattusi
koo.koo kirjoitti:
Ei uudessa testamentissa.
Näin se vain on,ei se siitä miksikään muutu,vaikka miten vähäjärkiset jt niin luulevat.apokryfikirjoituksissa voi löytyä. Oletko aivan varma.?
- se varsinainen
koo.koo kirjoitti:
Vai niin. Keitä aisankannattaja-Josef (ns. isä) ja Pyhä Henki(siittäjä) sitten ovat jeesus-satuolentoon liittyen ?
hölösuu aukoo turpaansa ilman järjen valoa.
- väärin sillä
koo.koo kirjoitti:
"(JHVH) esiintyi n. 7000 kertaa."
Aina teitä uskiksia joutuu opastamaan. Oikea määrä satuolennon nimiä on 6973.
" (Millähän kielellä nuo kirjaimet saataisiin kuulumaan lausuttuna Adonai, eli Herra, niinkuin jumalankieltäjät sen väittävät. Jehova, tai Jahve ovat paljon lähempänä totuutta)"
Kokeile toimisko savo.
Et muuten ole ymmärtänyt tetragrammi-asiasta YHTÄÄN MITÄÄN. Tai jos jotain, senkin väärin. Sori vaan.oikea määrä on 6973 plus koo koo.!
Satuolentoja on siis 6974. - koo.koo
syvällistä kirjoitti:
tekstiä voi nähdä ainoastaan koo koolta.
Kiitos, kiitos. Kyllähän muutamat muutkin syvällisiä kirjoittavat. Niin kuin se yksi onneton tampio jt, joka kehotti minua kaivelemaan syvältä peräaukkoani. Se on syvällisintä jt-tekstiä mihin olen 24palstalla törmännyt. Mitä imeisimmin puhui omakohtaisista syvällisistä kokemuksistaan; kenties vanhimman ja kahden todistajan läsnähäärätessä.
- koo.koo
sinun raamattusi kirjoitti:
apokryfikirjoituksissa voi löytyä. Oletko aivan varma.?
Mistä?
- koo.koo
se varsinainen kirjoitti:
hölösuu aukoo turpaansa ilman järjen valoa.
Vähänpä tunnet Raamattua, varajeesus. Kyllä nyt pamahti Paratiisin portti kiinni, niin että pitkä -wc-seuran ja ovilla valehtelusi äärimmilleen venytttämä- nenäsi jäi väliin. Aih!
- koo.koo
väärin sillä kirjoitti:
oikea määrä on 6973 plus koo koo.!
Satuolentoja on siis 6974.Voi mahoton tätä jehovan valitun kansan ymmärrystä, tai oikeammin sen puutetta. Kyse oli _montako kertaa_ nimi יהוה löytyy satukirjasta. Oikea määrä on 6973. Tätä jt ei tiennyt, mutta minä Saatanan oma tiesin. Lisäksi tetragrammaton (יהוה) oli(on) täysin ohutta cirrusta (yläpilveä).
- mmmmmm.
koo.koo kirjoitti:
Vai niin. Keitä aisankannattaja-Josef (ns. isä) ja Pyhä Henki(siittäjä) sitten ovat jeesus-satuolentoon liittyen ?
juuri niin. satuolentoja. voi teitä raukkoja aivopestyjä ääliöitä :( ajatelkaapa vähän järjellänne :D
- Akun poikia
>>Jehova on hyvä!
Mat. 7:11. Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on, niille, jotka sitä häneltä anovat!
Poika sanoo Isän olevan hyvä.
Hän ei käskenyt rukoilemaan lukuohjetta JeHoWaH, vaan Isää joka on taivaassa:
Luuk. 11:1. Ja kun hän oli eräässä paikassa rukoilemassa ja oli lakannut, sanoi eräs hänen opetuslapsistansa hänelle: "Herra, opeta meitä rukoilemaan, niinkuin Johanneskin opetti opetuslapsiansa".
2. Niin hän sanoi heille: "Kun rukoilette, sanokaa: Isä, pyhitetty olkoon sinun nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; (tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;)
JeHoWaH ei ole nimi, vaan Masoreettisen tekstin lausumisohje lukijalle lausua tetrakrammi noin vokalisoituna sanalla Adonai (Herra).
http://fi.wikipedia.org/wiki/Masoreettinen_teksti
http://www.google.fi/search?client=firefox-a&rls=org.mozilla:fi:official&channel=s&hl=fi&q=JHWH&meta=lr=lang_fi&btnG=Google-haku
Nimi Jehovan todistajat on Vartiotorniseuran kolmannen presidentin tuomari Rutherfordin keksintöä joiksi hän 1931 nimesi pastori Russellin Raamatuntutkijat. Itseasiassa hän nimesi heidät lukuohjeen Adonai todistajiksi.- kun nykyään melkeen
kaikki tietävät että Jehovan todistajat,kutsutiin aikaisemmin Raamatun tutkijoiksi.
Uskonto on ollut alusta asti olemassa,ei tätä ole kukaan ihminen "keksinyt"
se on väärä näkemys.
Kun näette seuraavan kerran Jehovan todistajia niin kyselkää enemmpi,ja katsokaa yhdessä Raamatusta,todisteita . - koo.koo
kun nykyään melkeen kirjoitti:
kaikki tietävät että Jehovan todistajat,kutsutiin aikaisemmin Raamatun tutkijoiksi.
Uskonto on ollut alusta asti olemassa,ei tätä ole kukaan ihminen "keksinyt"
se on väärä näkemys.
Kun näette seuraavan kerran Jehovan todistajia niin kyselkää enemmpi,ja katsokaa yhdessä Raamatusta,todisteita .Uskonto on ollut alusta asti olemassa,ei tätä ole kukaan ihminen "keksinyt"
Päivän paras vitsi. BUAHAHAHAHAHAHAHHAA. JT on täyshämäyslahko, jonka joku mieleltään järkkynyt joskus vuosisata sitten perusti hyväuskoisia hölmöjä hämätäkseen. Onko Russel-sedän ihmevehnä ja pyramidi-maailmanloppu ennustelut tuttuja? Katso 5 Moos 18:20. HOHOHOHOHOHO. - sinä nyt
koo.koo kirjoitti:
Uskonto on ollut alusta asti olemassa,ei tätä ole kukaan ihminen "keksinyt"
Päivän paras vitsi. BUAHAHAHAHAHAHAHHAA. JT on täyshämäyslahko, jonka joku mieleltään järkkynyt joskus vuosisata sitten perusti hyväuskoisia hölmöjä hämätäkseen. Onko Russel-sedän ihmevehnä ja pyramidi-maailmanloppu ennustelut tuttuja? Katso 5 Moos 18:20. HOHOHOHOHOHO.se sormesi persereikään. Kaiva. Haista ja maista
mitä ihanuutta sieltä löytyy...
Vai onko ilta runkkaus vielä suorittamatta, kun noin
olet äreällä tuulella.? - koo.koo
sinä nyt kirjoitti:
se sormesi persereikään. Kaiva. Haista ja maista
mitä ihanuutta sieltä löytyy...
Vai onko ilta runkkaus vielä suorittamatta, kun noin
olet äreällä tuulella.?Asiasta ei ole edelleenkään mitään sanottavaa, mutta perse-juttuja kyllä tulee. Muista pyytää satuolennoltasi anteeksi, että olet ollut tuhma.
se sormesi persereikään. Kaiva. Haista ja maista
mitä ihanuutta sieltä löytyy...
>>>>>>>>>>>>>>>>>Ihanuutta? Ulostetta sieltä löytyy. Taidat olla sairas koprofiili jt.
Vai onko ilta runkkaus vielä suorittamatta, kun noin
olet äreällä tuulella.?
>>>>>>>>>>>>>>>>>>"Iltarunkkaus" kirjoitetaan yhteen, analfabeetti jt.
Onko Russel-sedän ihmevehnä ja pyramidi-maailmanloppu ennustelut tuttuja? Katso 5 Moos 18:20. HOHOHOHOHOHO. - laisinkaan, että
sinä nyt kirjoitti:
se sormesi persereikään. Kaiva. Haista ja maista
mitä ihanuutta sieltä löytyy...
Vai onko ilta runkkaus vielä suorittamatta, kun noin
olet äreällä tuulella.?tälläistä tekstiä kirjoitta Jehovan Todistaja?
Oikeinko siellä järjestössä opetetaan tätä, ja
vanhempani kuuluivat siihen.
Ihan HÄVETTÄÄ. En ainakaan kenellekkään tutulle
viitsi ilmaista heidän jehovuuttaan."Ainoa oikea
totuus". Huh huh. - nyt mutta
laisinkaan, että kirjoitti:
tälläistä tekstiä kirjoitta Jehovan Todistaja?
Oikeinko siellä järjestössä opetetaan tätä, ja
vanhempani kuuluivat siihen.
Ihan HÄVETTÄÄ. En ainakaan kenellekkään tutulle
viitsi ilmaista heidän jehovuuttaan."Ainoa oikea
totuus". Huh huh.en ole jehova,eikä koskaan tule. Minua vain
vituttaa niin helvetisti nimimerkin koo koon
kirjoittelut. Eli vittuilen täällä ihan huvikseni.
Alappa sinäkin seuratata koo koon kommenteja,ja tule sen jälkeen arvostelemaan toisten kommenteja. - ..........
nyt mutta kirjoitti:
en ole jehova,eikä koskaan tule. Minua vain
vituttaa niin helvetisti nimimerkin koo koon
kirjoittelut. Eli vittuilen täällä ihan huvikseni.
Alappa sinäkin seuratata koo koon kommenteja,ja tule sen jälkeen arvostelemaan toisten kommenteja....otappa h u u m o r i l l a koo koo:n kirjoitukset,niistä ei kannata vit****tua, jos olet vähänkään seurannut hänen kirjoituksiaan, niin ironialla höystettyä ja asiallista asiaa myös, .. hänen tavallaan....
- puhut
.......... kirjoitti:
...otappa h u u m o r i l l a koo koo:n kirjoitukset,niistä ei kannata vit****tua, jos olet vähänkään seurannut hänen kirjoituksiaan, niin ironialla höystettyä ja asiallista asiaa myös, .. hänen tavallaan....
asiaa. Yritän muuttaa ajatukseni myönteisemmäksi
häntä kohtaan. - koo.koo
nyt mutta kirjoitti:
en ole jehova,eikä koskaan tule. Minua vain
vituttaa niin helvetisti nimimerkin koo koon
kirjoittelut. Eli vittuilen täällä ihan huvikseni.
Alappa sinäkin seuratata koo koon kommenteja,ja tule sen jälkeen arvostelemaan toisten kommenteja.Ai kun tuntuu mukavalta. HÖHÖHÖHÖ. Pelastit päiväni, matalaotsa uskis. Mahtavaa.
- Markku_Meilo
.......... kirjoitti:
...otappa h u u m o r i l l a koo koo:n kirjoitukset,niistä ei kannata vit****tua, jos olet vähänkään seurannut hänen kirjoituksiaan, niin ironialla höystettyä ja asiallista asiaa myös, .. hänen tavallaan....
>>ja asiallista asiaa myös, .. hänen tavallaan....
Niin, koskahan olemme viimeksi havainneet jehovantodistajien vastaavan sankoin joukoin koo.koo:n Vt-seuraan kohdistamaan kritiikkiin?
Koo.koo:n sanavalikoima ja vertaukset ovat vertaansa vailla, niihin kyllä riittää kommentoijaa. Olisi mielenkiintoista havaita jonkun jehovantodistajan noudattavan Vartiotorniseuran ohjetta ja vastaavan koo.koo:n esittämään itse asiaan. Tässä Vt-ohjesta:
"Kun uskonkäsityksemme asetetaan kyseenalaisiksi, meidän tulee jäljitellä Jeesusta siten, että olemme ”aina valmiit puolustautumaan – – mutta teemme sen lempeämielisesti ja osoittaen syvää kunnioitusta” (1. Piet. 3:15)." (Vartiotorni 15. kesäkuuta 2008 sivu 15)
Uskominen on monille Ainoan Oikean Totuuden omaavalle sen verran totista hommaa, että he haluavat rajata muidenkin käyttämää sanavalikoimaa. Käytin Jesse-sanaa ja johan siitäkin tuli palautetta, itse asiaan ei ollut mitään kommenttia. - sanotaan
koo.koo kirjoitti:
Uskonto on ollut alusta asti olemassa,ei tätä ole kukaan ihminen "keksinyt"
Päivän paras vitsi. BUAHAHAHAHAHAHAHHAA. JT on täyshämäyslahko, jonka joku mieleltään järkkynyt joskus vuosisata sitten perusti hyväuskoisia hölmöjä hämätäkseen. Onko Russel-sedän ihmevehnä ja pyramidi-maailmanloppu ennustelut tuttuja? Katso 5 Moos 18:20. HOHOHOHOHOHO.Mutta sen prifeetan,joka julkeaa puhua minun nimessäni sanan,jota en ole käskenyt hänen puhua,tai joka puhuu muiden jumalien nimessä,sen profeetan on kuoltava.
Matteus 7:15 Varokaa vääriä profeettoja,jotka tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa,mutta ovat sisältä saa liinhimoisia susia.
Jeremia 23:13 Ja Samarian profeetoissa olen nähnyt sopimatonta.He ovat toimineet Baalin kiihottamina profeettoina,ja he harhaannuttavat minun kansaani,niin Israeli
Jeremia 27:15 Sillä minä en ole lähettänyt heitä,lausuu Jehova,vaan he profetoivat minun nimessäni valheellisesti,jotta hajottaisin teidät ja teidän olisi tuhouttava,teidän ja niiden profeettojen,jotka teille profetoivat.
Uskon kanssa ei ole tietoisesti leikittävä.
Jumala Jehova näkee kaiken,kaikkialla.
On aika tehdä sovinto,Jehovan kanssa ja kääntyä Hänen luokseensa,jos haluaa pelastua,ja niinhän sitä luulisi kaikki haluavan?!
Minä ainaskin haluan elää ikuisesti,Jehovan lupaavassa paratiisi maassa.
Ei,muutakuin hyviä odotuksia! - koo.koo
Markku_Meilo kirjoitti:
>>ja asiallista asiaa myös, .. hänen tavallaan....
Niin, koskahan olemme viimeksi havainneet jehovantodistajien vastaavan sankoin joukoin koo.koo:n Vt-seuraan kohdistamaan kritiikkiin?
Koo.koo:n sanavalikoima ja vertaukset ovat vertaansa vailla, niihin kyllä riittää kommentoijaa. Olisi mielenkiintoista havaita jonkun jehovantodistajan noudattavan Vartiotorniseuran ohjetta ja vastaavan koo.koo:n esittämään itse asiaan. Tässä Vt-ohjesta:
"Kun uskonkäsityksemme asetetaan kyseenalaisiksi, meidän tulee jäljitellä Jeesusta siten, että olemme ”aina valmiit puolustautumaan – – mutta teemme sen lempeämielisesti ja osoittaen syvää kunnioitusta” (1. Piet. 3:15)." (Vartiotorni 15. kesäkuuta 2008 sivu 15)
Uskominen on monille Ainoan Oikean Totuuden omaavalle sen verran totista hommaa, että he haluavat rajata muidenkin käyttämää sanavalikoimaa. Käytin Jesse-sanaa ja johan siitäkin tuli palautetta, itse asiaan ei ollut mitään kommenttia.Kiitos.
- Markku_Meilo
koo.koo kirjoitti:
Kiitos.
Ei kiittämistä, se vaan on niin. Noi moottoriöljypuut ja muut ovat sen verran omintakeisia, että en niitä pysty naurahtamatta lukemaan.
Yhteinen asia meille molemmille on, että on enemmän kuin harvinaista, että kritiikkiin vastataan. Muuhun kuin itse asiaan on mielipiteitä huomattavasti useammin. - koo.koo
Markku_Meilo kirjoitti:
Ei kiittämistä, se vaan on niin. Noi moottoriöljypuut ja muut ovat sen verran omintakeisia, että en niitä pysty naurahtamatta lukemaan.
Yhteinen asia meille molemmille on, että on enemmän kuin harvinaista, että kritiikkiin vastataan. Muuhun kuin itse asiaan on mielipiteitä huomattavasti useammin." Yhteinen asia meille molemmille on, että on enemmän kuin harvinaista, että kritiikkiin vastataan. Muuhun kuin itse asiaan on mielipiteitä huomattavasti useammin."
Sanopas muuta. Se antaa aika vinksahtaneen ja omituisen kuvan näistä maailman onnellisimman kansan "vastaajista". Sellainen hiippari tai luimistelija jt astuu esiin heti, kun vähän tonkii tunkiota nimeltä wc-seura. Luulisi, että "ainoan oikean totuuden" omaavat olisivat suoraselkäisempiä. - Markku_Meilo
koo.koo kirjoitti:
" Yhteinen asia meille molemmille on, että on enemmän kuin harvinaista, että kritiikkiin vastataan. Muuhun kuin itse asiaan on mielipiteitä huomattavasti useammin."
Sanopas muuta. Se antaa aika vinksahtaneen ja omituisen kuvan näistä maailman onnellisimman kansan "vastaajista". Sellainen hiippari tai luimistelija jt astuu esiin heti, kun vähän tonkii tunkiota nimeltä wc-seura. Luulisi, että "ainoan oikean totuuden" omaavat olisivat suoraselkäisempiä.>>Se antaa aika vinksahtaneen ja omituisen kuvan näistä maailman onnellisimman kansan "vastaajista".
Eikä mikään ihme, on se varsinaista teatteria kun ajattelevaa henkilöä pyydetään olemaan käytännössä ajattelematta liikoja ja hankkimaan kaikki alan tieto vain yhdestä ainoasta lähteestä. Koita siinä sitten perustella Raamatulla oppinäkemyksiä, jotka eivät ilmiselvästi ole Raamatulla perusteltavissa.
Kokonaan oma sarkansa on Vt-seuran todellinen menneisyys, josta rivijäsen on hyvin harvoissa tapauksissa tietoinen. Ei ihme jos rele tai käämi palaa, hihoista puhumattakaan.
Ja jos sitten haluaa ottaa etäisyyttä, niin kuvaan astuu ystävillä ja sukulaisilla kiristäminen.
- Tilastonikkari_
[Olen ollut Jehovan palvelia,11 vuotta vaikka joka päivä ei ole ollut hyviä,niin olen saanut todellista lohtua Häneltä.]
Me tavalliset maalliset saamme lohtua läheisiltä ja ystäviltä. Tiedän, että teillä todistajilla ei ole TODELLISIA ystäviä ja läheisiä, joten on hyvä, että saatte lohtunne jostain muualta, muutenhan tätä maailma ei kestäisi.- että on todella
ihana perhe joka seisoo rinnallani,oli asiat sitten hyvin tain vähemmän hyvin.
On ystävä johon voin luotaa syvemmät asiani.
Ei,se aina ole kaikilla niin kuin sinä ,jos yhdellä ei ole niin ei se tarkoita että kaikilla ei olisi.
Paras ystäväni,on alkanut käydä Valtakunnan salilla,viime sunnuntain hän tuli jo yksin kokoukseemme!
Olemme ollut ystäviä usiamman vuoden,mutta nyt aivan äsköin hän on alkanut kiinostumaan uskosta,mikä on hänelle itselle ilon aihe,toivo paremmasta,ja ikusesta elämästä paratiisi maanpäällä.
Nämät ovat niin hienoja asioita ettei niitä sanoin voi kuvitella,ne pitää itse saada kokea! - mutta, mutta
että on todella kirjoitti:
ihana perhe joka seisoo rinnallani,oli asiat sitten hyvin tain vähemmän hyvin.
On ystävä johon voin luotaa syvemmät asiani.
Ei,se aina ole kaikilla niin kuin sinä ,jos yhdellä ei ole niin ei se tarkoita että kaikilla ei olisi.
Paras ystäväni,on alkanut käydä Valtakunnan salilla,viime sunnuntain hän tuli jo yksin kokoukseemme!
Olemme ollut ystäviä usiamman vuoden,mutta nyt aivan äsköin hän on alkanut kiinostumaan uskosta,mikä on hänelle itselle ilon aihe,toivo paremmasta,ja ikusesta elämästä paratiisi maanpäällä.
Nämät ovat niin hienoja asioita ettei niitä sanoin voi kuvitella,ne pitää itse saada kokea!Sellainenkin tieto lahkosta on tutkittu esiin, että siellä ovat avioerot jopa yleisempiä kuin normaaliväestön parissa.
Kyllä lahkossa todella myös ystävystytään, tietysti, koska lahkolainen saa olla tekemisissä vain lahkolaisen kanssa. Tosin näyttää entisten todistajien kertoman mukaan ystäviksi kutsuttavien lukumäärää jääneen yleensä yhteen. Syynä ehkä osaltaan se, että heillä on jatkuvasti myös käräyttämisvelvollisuus pomoille toistensa lahkorikkomuksista.
Mutta suurin volyymi sosiaalisia suhteita kuuluu iskulauseen "meillä on rakkaus keskuudessamme" jolloin, kun vanhin niin ilmoitttaa, jätetään lahkotoverin tervehdykseen vastaamatta, vaikka varsinaista syytä tähän vasatimukseen ei lahkolainen saa tietääkään. - avioerot
mutta, mutta kirjoitti:
Sellainenkin tieto lahkosta on tutkittu esiin, että siellä ovat avioerot jopa yleisempiä kuin normaaliväestön parissa.
Kyllä lahkossa todella myös ystävystytään, tietysti, koska lahkolainen saa olla tekemisissä vain lahkolaisen kanssa. Tosin näyttää entisten todistajien kertoman mukaan ystäviksi kutsuttavien lukumäärää jääneen yleensä yhteen. Syynä ehkä osaltaan se, että heillä on jatkuvasti myös käräyttämisvelvollisuus pomoille toistensa lahkorikkomuksista.
Mutta suurin volyymi sosiaalisia suhteita kuuluu iskulauseen "meillä on rakkaus keskuudessamme" jolloin, kun vanhin niin ilmoitttaa, jätetään lahkotoverin tervehdykseen vastaamatta, vaikka varsinaista syytä tähän vasatimukseen ei lahkolainen saa tietääkään.kyseisessä lahkossa johdu siitä,että mennään
avioliittoon USKONNON mukaan eikä todellisen
RAKKAUDEN JA KUNNIOITUKSEN mukaan. - Markku_Meilo
avioerot kirjoitti:
kyseisessä lahkossa johdu siitä,että mennään
avioliittoon USKONNON mukaan eikä todellisen
RAKKAUDEN JA KUNNIOITUKSEN mukaan.Valtaosa jt-avioliitot solmitaan hyvin nuorina ja lyhyellä seurustelulla.
- avioliittoa nähnyt mitä
Markku_Meilo kirjoitti:
Valtaosa jt-avioliitot solmitaan hyvin nuorina ja lyhyellä seurustelulla.
Jehovan todistajilla on.
Tietenkin heilläkin on avioliiton sisällä erimielisyitä,mutta he niin hienosti korjaavat tilanteensa.
Itse en ole vielä naimisessa,mutta haluaisin Jehovan todistajan mieheksin. - Markku_Meilo
avioliittoa nähnyt mitä kirjoitti:
Jehovan todistajilla on.
Tietenkin heilläkin on avioliiton sisällä erimielisyitä,mutta he niin hienosti korjaavat tilanteensa.
Itse en ole vielä naimisessa,mutta haluaisin Jehovan todistajan mieheksin.>>Tietenkin heilläkin on avioliiton sisällä erimielisyitä,mutta he niin hienosti korjaavat tilanteensa.
Nyt taidat yleistää omat kokemuksesi, ei siinä mitään, jatketaan samalla linjalla.
Täällä on jehovantodistajatyylinen erimielisyyden korjaus perhepiirissä:
http://www.jwfiles.com/news/jw-abuse-11-14-2001.htm - täysin
avioerot kirjoitti:
kyseisessä lahkossa johdu siitä,että mennään
avioliittoon USKONNON mukaan eikä todellisen
RAKKAUDEN JA KUNNIOITUKSEN mukaan.paikkansa.Sitten kun tällaiset pelkän uskonnon nimissä solmitut avioliitot eivät toimi,moni vonkuu vaikeaa avioliitoaan,kun ei voi erota Raamatullisten syiden mukaan.Olen kuullut joidenkin sanoneen,että menivät avioliittoon Jehovan todistajan kanssa vain siksi,koska käsketään niin tehdä.Ei kuulemma ollut mitään tunteita.Avioerojahan niistä lopulta on tullut,vaikka ei Raamatullisia.Kuinka se nyt olisikaan mahdollista niin pienestä määrästä ihmisiä löytää todellista aitoon tunteisiin perustuvaa ihmissuhdetta.Sitten kun ei löydy ketään,sanotaan vaan iloisesti,että onhan elämässä muutakin ja käy saarnaamassa ja seurustele ystävien kanssa.Ihan kun se olisi vastaus sille,mitä useimmat ihmiset haluavat.Moni on jo tämän takia jäänyt pois.
- heikomman
täysin kirjoitti:
paikkansa.Sitten kun tällaiset pelkän uskonnon nimissä solmitut avioliitot eivät toimi,moni vonkuu vaikeaa avioliitoaan,kun ei voi erota Raamatullisten syiden mukaan.Olen kuullut joidenkin sanoneen,että menivät avioliittoon Jehovan todistajan kanssa vain siksi,koska käsketään niin tehdä.Ei kuulemma ollut mitään tunteita.Avioerojahan niistä lopulta on tullut,vaikka ei Raamatullisia.Kuinka se nyt olisikaan mahdollista niin pienestä määrästä ihmisiä löytää todellista aitoon tunteisiin perustuvaa ihmissuhdetta.Sitten kun ei löydy ketään,sanotaan vaan iloisesti,että onhan elämässä muutakin ja käy saarnaamassa ja seurustele ystävien kanssa.Ihan kun se olisi vastaus sille,mitä useimmat ihmiset haluavat.Moni on jo tämän takia jäänyt pois.
alistamisella.
Menee järkyttävän pitkälle kun piesty vaimo saa srk:sta ohjeen tehdä enemmän lahkotyötä ja odottaa sitten jehovan ratkaisua.
Ei toki kaikkia vaimoja piestä, mutta tällaista käsitellään vertaistukipalstoilla. - Jehovan todistaja mies
heikomman kirjoitti:
alistamisella.
Menee järkyttävän pitkälle kun piesty vaimo saa srk:sta ohjeen tehdä enemmän lahkotyötä ja odottaa sitten jehovan ratkaisua.
Ei toki kaikkia vaimoja piestä, mutta tällaista käsitellään vertaistukipalstoilla.sanon omasta kokemuksestani!
- koo.koo
Jehovan todistaja mies kirjoitti:
sanon omasta kokemuksestani!
Olet ilmeisesti koeponnistanut lukuisia aviomiehiä?
- .,.,.,.,
heikomman kirjoitti:
alistamisella.
Menee järkyttävän pitkälle kun piesty vaimo saa srk:sta ohjeen tehdä enemmän lahkotyötä ja odottaa sitten jehovan ratkaisua.
Ei toki kaikkia vaimoja piestä, mutta tällaista käsitellään vertaistukipalstoilla.Ram juuri viime viikolla paljasti, että vertaistukipalstalla esiintyy opittua valehtelua. Mahtoiko sitten valehdella?
Toinen valaetelemisen muoto on sinun konstisi yleistämällä esittää asioita. Kuten tuo alistaminen. Tästäkin on tänne sorvattu kaksi täysin eri versiota. Toinen väittää, että vaimot määrää kaikesta ja sitten sinun laulusi. - vai on
Jehovan todistaja mies kirjoitti:
sanon omasta kokemuksestani!
miehellä aviomiehestä kokemusta kehuttavaksi asti ?
Että mukavia ovat jehovamiehet maatessaan ?
On tiedossa että lahko on homovetoinen paikka ja että se "beeteli" veti homoja erityisesti, kun siellä ei naisia ollutkaan.
En näe asiallisena korostaa näitä - oli juuri
.,.,.,., kirjoitti:
Ram juuri viime viikolla paljasti, että vertaistukipalstalla esiintyy opittua valehtelua. Mahtoiko sitten valehdella?
Toinen valaetelemisen muoto on sinun konstisi yleistämällä esittää asioita. Kuten tuo alistaminen. Tästäkin on tänne sorvattu kaksi täysin eri versiota. Toinen väittää, että vaimot määrää kaikesta ja sitten sinun laulusi.puhe, että lahkon vaimoväellä on tehtävänä kiillottaa vessanpytyt kotosalla lahkon käyntikorteiksi.
Tuohtunut todistaja yritti siteerauksilla todistaa toisin, mutta tarkemmin katsottuna ilmeni, että lahkositeeraukset soivat miehelle edun tarjota apua nimetyissä askaremuodoissa kotona, mutta eipä löytynyt vetoavun mahdollisuutta sinne käyntikorttikiillotuksen puolelle.
- Synetheus-65M
Raamatun sairain olento on Raamatun "Jumala".Piste.
- todistajien
"rakkaus" ilmenee käytännön elämässä.
- ja ei etsi omia etuja
olen kokenut rakkautta,mutta se on edeltynyt että olen itsekin sitä antanut.
- dun saanti
jehovalta ei ole tyypillistä.
Lahkossa jehova on yleensä pomojen vallankäytön oikeuttaja.
Se merkitsee lahkotyön vaatimusta.
Enemmän kristinoppiin kuuluu ristiinnauliutun Jeesuksen ottaminen vastaan vapahtajana. Tästä kertomukset eivät jää lohdun saamiseen.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760