Vain ehkä 48 prosenttia suomalaisista aikoo äänestää EU:n pilipaliedustajiston vaaleissa.
Ainoa aisia mikä ihmetyttää minua on se, että mitä ihmeellistä ja lähes jumalan sanaan verrattavaa meidän eduskuntamme näkee EU:ssa olevan?
Suomalaiset pitävät EU:ta pelkkänä
20
2756
Vastaukset
- jossa tulee äänestettyä
EU-vaalit on lähes tulkoon ainoat vaalit, missä tulee äänestettyä. Kunta-, parlamentti- ja presidenttivaaleissa harvemmin on ollut tarpeen äänestää. Useimmin hyvät asiat jää tekemättä, kun korruptoituneet virkamiehet suosivat "kaverin kauppaa". EU on hyvä, kun asettaa rajoja - välillä ehkä aika koviakin, mutta sentään toimii eikä porukka pelkää mitä se naapuri mahtaa miettiä kun lautakunnassa kannattaa tuota asiaa.
- poligarkki
prosenttia suomalaisista kannatti EUhun liittymistä? En muista lukuja, mutta helpostihan ne on löydettävissä. Kuitenkin kannattavien osuus koko kansasta lienee ollut n.30%. Johtui titysti siitä että, äänestämättä jättäneet eivät tienneet tekevänsä karhunpalveluksen Suomelle. Todellinen kannattajien luku on tosi pieni, enkä äänestä EU vaaleissa! Kansaa kuuntelematon kinkeripiiri, joka elää loisena ihmisten selkänahasta!
- voivat
Minun puolestani äänestää eu-vaaleissa, koskapa en tiedä mitään turhenpaa tuohua.
- iänestäkee
"EU parlamenti ei päätä mistään, se vaan keskustelee asiasta ja tekee esityksiä muille tahoille, joita niiden ei ole pakko noteerata ollenkaan jos eivät halua."
http://keskustelukanava.agronet.fi/agronet/index.php?topic=7782.msg103113
Toistaiseksi ovat vielä lähes pelkkiä lobbareita. - että..........
EU:n laki täytyy hyväksyä vaikka olisi kuinka paska laki.
Enemmistö päättää laista ja koska EU:ssa enemmän maita koko ajan, niin helposti voi käydä niin, että muutama pikkuvaltio, joka vastustaa kyseistä lakiehdotusta lytätään, koska enemmistö on toista mieltä.
Minä en ainakaan pidä EU:n rajoituksista. Olisi OK jos kyseinen EU:n laki ei perustamissopimuksen mukaan ole hierarkkisesti tärkeämpi kuin Suomen laki!
Mutta kun se ei ole niin!
- xxxxxxxxxxxx
NL/Venäjän vallan aikaan oltiin suomettuneita ja Kremli kutsui . EU/Ruotsin aikaan käydään Tukholmasta hakemassa päätökset . Pikku yksityiskohta nyt Ruotsin vallan aikaan hallintohenkilökunta on kolminkertaistunut .
- leipävarras
Nimittäin jos emme olisi kansainvälisessä menossa mukana nykytavalla.
Kyllä suomalaiset kannattavat EU:ta, hanakasti nostavat palkkaa vientivetoisista yrityksistämme.
Vain tosi harvat tyytyisivät kuokkimaan perunapeltojaan, vahtimaan poroja ja pesemään toistensa paitoja, jos ulkomaankauppa rajusti vähenisi. Eivät puolalaisetkaan myy ruokatarpeita muuta kuin vaihtokelpoisella valuutalla.- pihalla.
EU-jäsenyys ei ole tuonut mitään sellaista hyvää, jota emme olisi saaneet ilman EU:ta.
Katso vaikka tuosta:
http://www.ipu.fi/default.asp?page=14 - Ei mitään järkeä..
pihalla. kirjoitti:
EU-jäsenyys ei ole tuonut mitään sellaista hyvää, jota emme olisi saaneet ilman EU:ta.
Katso vaikka tuosta:
http://www.ipu.fi/default.asp?page=14Montako kymmentä tai sataa tuhatta työpaikkaa suomalaiset menettivät tuossa ihanassa globalisaatiossa kun liityttiin EU:uun?
Paljonko nousivat tavaroiden ja tuotteiden hinnat? (olivat monta kertaa halvempia ennen EU:ta eli pari sataa prosenttia mätkähti lisää hintaa, palkat pysyivät kuitenkin samana)
Mikä on Suomen päätäntävalta omaa maataan koskevissa asioissa? (Mitään emme saa enää tehdä ilman EU:n lupaa)
Suomessa oli useita vaarallisia ja myrkyllisiä kemikaaleja kielletty ennen kuin liityimme EU:hun, EU:n liittymisen vuoksi näiden käyttö oli taas pakko sallia myös Suomessa.
Oliko maanviljelijöillä tällaisia taloudellisia ongelmia ennen EU:ta? Nykyään on mahdoton elättää itseään pientilalla, EU:n tukemat tilat ovat kaikki suurtiloja joita ei Suomesta montaa löydy (hyödyllisempi vain Euroopan isoille jäsenmaille joilla on paljon suurtiloja).
Yksi typeryys on vielä tämä EU:n alueen passivapaus, eli joka puolelta voi tulla rikollisia eikä heidän passejaan tai taustoja tarkisteta millään lailla. Eräs naurettava esimerkki tästä oli suomalainen huumebisneksiin sotkeutunut liikemies joka etsintäkuulutettiin ja eivät saaneet häntä kiinni, mies kävi kuitenkin Suomen rajojen sisäpuolella hoitamassa asioitaan (passiahan ei tarkistettu joten homma toimii). - heh
Ennen Euroopan Unionia oli Euroopan vapaakauppajärjestö (EFTA) ja Schengenin sopimus mitkä huomattavasti helpottivat kaupankäyntiä Euroopan maiden välillä. Norja ja Sveitsi ovat vieläkin kyseisten sopimusten jäseniä, mutta eivät ole Euroopan Unionissa ja niillä on periatteessa yhtä sujuvaa kaupankäyntiä muiden Euroopan maiden kanssa kun Suomella.
Mielestäni EFTA Schengen sopimus Euro kakkosvaluuttana olisi ollut tarpeeksi. Mutta nyt meillä on tämä massiivinen byrokraattinen koneisto jolla on 2 kertaa enemmän lakeja ja säädöksiä kuin Neuvostoliitolla oli aikoinaan.
Kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin, Suomi menetti itsenäisyytensä.
Nykyään joku peelo Brysselissä, joka ei ole kertakaan käynnyt Suomessa, ei tiedä missä Suomi on eikä muutenkaan tiedä paskanvertaa Suomesta, voi säädellä lakeja jotka koskevat Suomalaisia, ja me emme voi, nykyisten sopimusten mukaan, tehdä mitään asialle.
- KOSKAAN..
tietää!Meillä keskustelu EU:sta on vaiettu kuoliaaksi!Emme ole saaneet vieläkään kuulla sen paremmin EU:n kannattajien ,kuin vastustajienkaan aloitteesta älyllistä faktoihin perustuvaa julkista arviota siitä mitä EU on meille tunut ja mitä se on meiltä vienyt!Sopii vain kysyä EU vaalien alla,että MIKSI? Minä en ainakaan äänestä missään nimessä asiasta josta en ole saanut mitään tietoa!Toivon ettei kukaan muukaan äänestä!Romukoppaan koko juttu!
- liittyi Länteen
Se on tärkein tulos EU:hun liittymisestämme. Kautta Euroopan Suomi on nyt päässyt hyväksyttyyn ja arvostettavaan asemaan. Sitä ennen Suomeen liitettiin YYA-sopimus Neuvostoliiton kanssa = Suomi oli Lännelle potentiaalinen sotilaallinen vihollinen.
- asdg
Neuvostoliitto ei ollut olemassakaan kun EU luotiin. Suomi liittyi länteen kun NL sortui.
- Tiesitkö?
Tiesitkö sitä faktaa että EU:n lait ovat Suomen lakien yläpuolella? Eduskunta on pelkkä kumileimasin. EU-vaalit ovat nykyään tärkeimmät vaalit jotka Suomessa järjestetään.
- äänestäjän
Äänellä eu vaaleissa on yhtä vähän vaikutusta, kuin hyttysen paskalla Itämeressä.
- noinkaan
äänestäjän kirjoitti:
Äänellä eu vaaleissa on yhtä vähän vaikutusta, kuin hyttysen paskalla Itämeressä.
Suomalaiset valitsevat, keitä Suomesta valitaan eu-parlamenttiin.
Jos sinne valitaan vaikka yksikin sellainen, joka vaatii Suomen irtautumista eu:sta (siis Itsenäisyyspuolueen ehdokas), on valinnalla suuri merkitys suomalaiseen keskusteluun.
Eu-jäsenyyden kannattajien valitsemisella ei kylläkään ole juuri merkitystä.
- ASIAA KIRJOITTAJANA
kaikki mitä eu-asiaan tulee niin kaikki ASIAT OVAT SUURTEN MAINTEN SANELUPOLITIIKKAA MISSÄ PIENI MAA NIMELTÄ SUOMI ON NARUNPÄÄSSÄ JOTA VIERÄÄN SINNE TÄNNE JA RAHASTETAAN JA NÄMÄ INTOILIJAT MAKSAA LASKUN KANSALAISTEN KAHTIA JAOLLA JA PAHOINVOINNILLA....
- Pete1978
Käypä täältä katsomassa, miksi europarlamentti on oikeasti paljon tärkeämpi paikka kuin Suomen eduskunta:
http://parempi.eu/- hauksaa
hirveetä EU propagandaa :)
Tuli mieleen Euroopan unionin tukema sarjakuva, kapteeni euro :)
"Euroopan oma supersankari Kapteeni Euro paitsi pelastaa Euroopan superrikollisilta, myös osallistuu urheilukisoihin ja voittaa euroopan ulkopuolella asustavat ali-ihmiset Euroopan nimessä. Kapteeni Euron johtaman Team Euron jäsenet lukevat eurooppalaista kirjallisuutta, tanssivat eurooppalaisia tansseja, arvostavat eurooppalaista ympäristöä ja ajattelevat yhtenäisiä eurooppalaisia ajatuksia. Kaikilla hyvillä eurooppalaisilla on siistit hiukset, kunnon univormu, ja täysin samanlaiset mielipiteet kaikesta" (c) Mikrobitti
http://foorumit.fffin.com/showthread.php?t=2774 - sadasdsag
Suomella ei ole lähes mitään vaikutusta EU:n parlamentissä. Eikä EU:n parlamentillä ole melkein mitään vaikutusta siihen miten EU toimii. Komissiolla on eniten valtaa. Jos parlamentissä päätetään jotain mistä EU Komissio ei tykkää niin he voivat kumota päätöksen, piste.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1357167Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1254961L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa664312TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a153473Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu7242281Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2971755Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä221506- 671475
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581438Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j581394