Nopeasti ja varmasti kasvihuonepäästöjä voidaan vähentää vain ydinvoiman ja vesivoiman avulla. Eivät ihmisten kulutustottumukset kovin nopeasti muutu, eivätkä teollisuuden teknologiat. Ydinsähkön avulla teollisuus voisi sentään pitää tuotantonsa Suomessa, eikä sitä tarvitsisi siirtää päästöistä piittaamattomiin halvemman tuotannon maihin.
Puu on Suomessa nostettu tärkeimmäksi uusiutuvan energian lähteeksi, mutta sen energiakäytön mahdollisuudet ovat vieläkin paljolti arvailun varassa.
Vanha levy pyörii Luontoliitossakin, joka jarruttaa yhä jätteiden polttoa ja antaa kaatopaikkojen kasvattaa kasvihuonepäästöjä.
Yhtäkkinen biohuuma saattaa pahimmillaan johtaa niin älyttömiin ratkaisuihin, että niissä riittää nykyvihreiden perillisillä ihmettelemistä. Tarvitsevatko esimerkiksi britit lopulta suomalaista puuta oman uusiutuvan energian kiintiönsä täyttämiseen. Tuulimyllyjä ei sille saarelle kuitenkaan ihan rajattomasti mahdu.
Ei sitä tarvitse hokea, että tuulivoimaloilla ei voi tuottaa kaikkea. Kukaan asiantuntija ei ole koskaan väittänytkään, että tuulivoimaloilla tuotetaan esim. perusvoimaa. Jos joku on näin väittänyt, niin sellainen ei ole asiantuntija.
Ja sitä maksavat vielä seuraavatkin sukupolvet, jos energiapolitiikalla ajetaan hyvinvointia Suomeen tuottava teollisuus alas tai maailman ääriin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
> Nopeasti ja varmasti kasvihuonepäästöjä voidaan
> vähentää vain ydinvoiman ja vesivoiman avulla.
Ydinvoimaloilla ei voida nopeasti vähentää mitään päästöjä. Siitä ydinvoimalan luvan saamisesta menee vähintään kymmenen vuotta ennen kuin ydinvoimala tuottaa yhtään ainutta joulea energiaa. Tämänhän osoittaa muun muassa surullisen kuuluista rakenteilla oleva Olkiluodon ydinvoimalan protyyppi (OL3).
Vesivoiman avulla Suomessa ei voida tuottaa enää merkittäviä määriä lisää energiaa. Suomen virtavesistähän varmaan 90 prosenttia on jo tuhottu ja energiaa niistä saadaan yhteensä suunnilleen rakenteilla olevan ydinvoimalan verran. Vaikka kaikki loput virtavedet rakennettaisiin täyteen voimaloita, niin niistä ei saisi yhteensäkkään kuin muutaman sata megawattia lisää tehoa. Käytännössä tämä on myös mahdotonta, sillä esimerkiksi Vuotoksen suojana on EU:n Natura 2000 alue ja Iijoen suojana Kollajalla taas useampia Natura 2000-alueita ja kaikenlaista vesipuitedirektiiviä ja koskiensuojelulakia. Taitaahan se koko Ounasjokikin olla Naturassa Kemijoen vesistössä.
Natura 2000-aleita ei voikkaan tuhota millään vesivoimaloilla edes eduskunnan päätöksin ilman että Suomi eroaa EU:n jäsenyydestä.
Myös rajajokia lienee mahdoton pistää sileäksi optio-liliuksen mieliksi, sillä edessä taitaisi olla sota Ruotsin ja Norjan kanssa jos Suomi sellaista yrittäisi.
Kasvihuonekaasupäästöjen vähentämisen kannalta erityisestä tekoaltaat ovat täysin järjettömiä, sillä suolle rakennettavista matalista tekoaltaista vapautuu niin runsaasti metaania, että kasvihuoneilmiön kannalta ne ovat pahempi vaihtoehto kuin jopa fossiiliset polttoaineet. Esimerkiksi Lokan rapa-altaasta kasvihuonekaasuja vapautuu nykyäänkin sen verran rutkasti, että vastaava siitä saatava vähäinen energia olisi kasvihuoneilmiön hidastamisen kannalta parempi tuottaa vaikka fossiilisilla polttoaineilla. Sama metaani-mörkö koskee myös kaatunutta ja lopullisesti kuopattua Vuotoksen sekä Kollajan tekoallasta.
Energiaa on löydyttävä.
Ja Suomesta löytyy, kunhan niitä kontroloidaan.
mm vesivoimaa lisättävissä, ketään haittaamatta, mm Kollaja ensin ja Vuots perään. Ne ei haittana kellekkään.
Naturat näitten kohdilla hölynpöly puheita.
Natura näihin tehtiin vain kiesanhenki päällä, kun tiedettiin jo silloin, että tulevat kuitenkin.'
Että, kiusa se pieni kiusakin, vihreät ajatteli silloin.
Siinä ei lien edes mitään epäselvää.
Vuoden 2011 jälkeen niitä aletaan toteuttaan.
Edfuskuntavaalitkin paljon pyörii näissä.
Kansanvalta ottaa hyviä malleja käyttöön, enemmistö periaattella.