Vahinko on jo tapahtunut

KARVINISTI

Mediassa näyttää olevan käynnissä kampanja urkkimislain selittämiseksi parhain päin.
Olen avannut radion tänään kaksi kertaa pariksi, kolmeksi sekunniksi, ja molemmilla kertaa selitys oli käynnissä.

Mitkään selitykset eivät muuta sitä tosiasiaa, että poliitikot ovat paljastuneet pelkiksi sätky-ukoiksi.

Sananvapaus Netissä on päättäjien (myös poliitikkojen) vihan kohde hyvästä syystä.
Kun mediasta poistettiin sisältö ja vain ”oikeanlainen” ”tieto” pääsi julkisuuteen, kaikki olivat onnellisia mutta sitten paratiisiin luikerteli käärme. Ahneuksissaan päättäjät (myös poliitikot) halusivat Netin joka kotiin ymmärtämättä että se peittoaa median onttopäisten ”toimittajien” liirumlaarumit mennen tullen. Suurella vaivalla ”harmonisoitu” media menetti merkityksensä, se ei enää pysty pimittämään kaikkea tietoa. Myös sananvapauden poistaminen Netistä tuppaa tökkimään, ja harmillisesti juuri Netin takia.

Kyllähän herrasväki Netin lopulta suitsii, mutta paljon peruuttamatonta vahinkoa on päässyt tapahtumaan. Viattomuuden aika taitaa olla ohi, kansa on menettänyt lapsenuskonsa.

2

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tomppak

      Nokia sai pyytämällä suomelta erilaisen verokohtelun, koska uhkasi lähteä muuten suomesta, muistaako kukaan tuota...
      Nyt pyydetään urkintaan oikeutta, mikä nyt kuitenkin on ihan ymmärrettävääkin, koska ei firman minun mielestäni tarvitse antaa työntekijöidensä levittää tietojansa yhtään mihinkään, sehän on selevä>!

    • HÖPÖ HÖPÖ

      No nyt on se paljon puhuttu laajakaista Suomessa.
      Ikävä kyllä kansa oppi sitä käyttämään paremmin kuin päättäjät ja hakee sieltä tietoa ilman sensuuria. Samoin kansa oppi käyttämään keskustelupalstoja asioiden levittämiseen yleiseen tietoon. Ei olla enää YLEN,TV1,TV2,ym.valta lehtien tiedon varassa. Puhutaan sanan vapaudeta ja demokratiasta, mutta ollaan laatimassa sensuuria Kiinan malliin meille Suomeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      98
      4446
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3303
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1378
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1113
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      1036
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      12
      1033
    8. 158
      997
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      924
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe