Kysyisin, miten te adventistit selitätte otsikossa mainitun kohdan Raamatusta? Onko uskova syntinen? Vai onko synti pian uskoontulon jälkeen taakse jäänyttä elämää?
Adventistit ja Room.7:14-25
24
515
Vastaukset
- Antti A adventisti.
Room 7:14-25
Me tiedämme, että laki on hengellinen. Minä sitä vastoin olen turmeltunut ihminen, synnin orjaksi myyty. En edes ymmärrä, mitä teen: en tee sitä, mitä tahdon, vaan sitä, mitä vihaan. Ja jos kerran teen sitä, mitä en tahdo, silloin myönnän, että laki on hyvä. Niinpä en enää teekään itse sitä, mitä teen, vaan sen tekee minussa asuva synti. Tiedänhän, ettei minussa, nimittäin minun turmeltuneessa luonnossani, ole mitään hyvää. Tahtoisin kyllä tehdä oikein, mutta en pysty siihen. En tee sitä hyvää, mitä tahdon, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo. Mutta jos teen sitä, mitä en tahdo, en tee sitä enää itse, vaan sen tekee minussa asuva synti.
Huomaan siis, että minua hallitsee tällainen laki: haluan tehdä hyvää, mutta en pääse irti pahasta. . Sisimmässäni minä iloiten hyväksyn Jumalan lain, mutta siinä, mitä teen, näen toteutuvan toisen lain, joka sotii sisimpäni lakia vastaan. Näin olen ruumiissani vaikuttavan synnin lain vanki.. Minä kurja ihminen! Kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista? . Kiitos Jumalalle Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden! Niin minun sisimpäni noudattaa Jumalan lakia, mutta turmeltunut luontoni synnin lakia.
Näin ymmärtäen, Kun luovutamme itsemme Herralle, Pyhä Henki vaikuttaa Jumalan tahdon täyttämisen elämässä.
Eli laki on hengellinen ja Jumalan Henki sen täyttää, kun se on sydämen täyttänyt.
Ihminen on lihallinen ja ne hedelmät meissä on lihalliset, ja lihallinen ihminen ei täytä Jumalan tahtoa, eli tarvitaan Hengen täyteys ja Hengen hedelmät.
Jos lihallinen ihminen sanoo, että Jumalan tahto ei sido häntä, niin se on luonnollisen ihmisen näky.
Hän ei uskalla lähteä kilvoittelemaan hyvän uskon kilvoitusta, vaan kätkee leiviskänsä maahan.
Lihallinen eli luonnollinen ihminen katsoo omia voimia ja sanoo aivan oikein ”mahdoton”.
Jumalan tahto on niin Pyhä, etten minä voi mitään.
Mutta mitä pitäisi tehdä? On antauduttava Jumalan Hengen johtamaksi ja Hän saa tahtomisen ja toteutumisen, että lihallinen itsemme ei täyttäisi lihan hedelmää, joka on surkea tekomme, jopa muotojumalisuus.
Eli meidän on nähtävä tämä erotus, me emme voi lihassa täyttää Jumalan tahtoa, meissä vallitsee liha. Mutta Kiitos Jumalalle, Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden.. Herralle jättäytynyt sisimpäni noudattaa Jumalan lakia.
Kiittää, että Herra on minun Jumalani, minun ei tarvitse tuhraan lausua Herran minun Jumalani nimeä, hän kuulee, saan levätä sapattina, saan kunnioittaa isää ja äitiä, ei tarvitse tapaa jne.
Eli Pyhä Henki saa aikaan tämän hengen hedelmän, se on Jumalan valtakuntaa täällä ajassa.
Että tulisiko tässä pienessä ajatuksessa jotain vastausta kysyjälle?"Eli laki on hengellinen ja Jumalan Henki sen täyttää, kun se on sydämen täyttänyt."
En käsitä, mitä tuo adventistin vastaus aloitukseen tarkoittaa; mihin vastaaja pyrkii.
Mutta Room 7. luku opettaa meille, että olemme viheliäisiä uskovaisia loppuun saakka.
Mitään jumalallista luonnetta ei kehity, vaan "lihasani asuva synti" ei alistu, "eikä se
voikaan" alistua Jumalan tahtoon, vaikka sisimmässämme tunnemme rakkauden lain.
Room 7:14 Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen,
mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.
Room 7:15-17
15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
16 Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
17 Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
Kiitos Jumalalle, että Jeesus on jo voittanut puolestamme.
Room 7:25
Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta!
Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia,
mutta lihalla synnin lakia.AnttiVKantola kirjoitti:
"Eli laki on hengellinen ja Jumalan Henki sen täyttää, kun se on sydämen täyttänyt."

mutta lihalla synnin lakia.Antti tietää hyvin kokonaisuuden. Samoin ajattelen kuin kirjoitit:
>>""Mutta Room 7. luku opettaa meille, että olemme viheliäisiä uskovaisia loppuun saakka.
Mitään jumalallista luonnetta ei kehity, vaan "lihasani asuva synti" ei alistu, "eikä se
voikaan" alistua Jumalan tahtoon, vaikka sisimmässämme tunnemme rakkauden lain. ""- Benedi-IDENEB
AnttiVKantola kirjoitti:
"Eli laki on hengellinen ja Jumalan Henki sen täyttää, kun se on sydämen täyttänyt."
En käsitä, mitä tuo adventistin vastaus aloitukseen tarkoittaa; mihin vastaaja pyrkii.
Mutta Room 7. luku opettaa meille, että olemme viheliäisiä uskovaisia loppuun saakka.
Mitään jumalallista luonnetta ei kehity, vaan "lihasani asuva synti" ei alistu, "eikä se
voikaan" alistua Jumalan tahtoon, vaikka sisimmässämme tunnemme rakkauden lain.
Room 7:14 Sillä me tiedämme, että laki on hengellinen,
mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.
Room 7:15-17
15 Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.
16 Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.
17 Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
Kiitos Jumalalle, että Jeesus on jo voittanut puolestamme.
Room 7:25
Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta!
Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia,
mutta lihalla synnin lakia." Niin laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä"
Mutta kun siirrynne tarkastelemaan uskovaa ihmistä, niin eipä asiat olekaan noin hyvin kun Jumalan lailla ovat!
jae 13 kertoo että: Onko siis hyvä, eli laki tullut minulle kuolemaksi? Pois se! , Vaan synti (joka on lain rikkomista), ..että se synniksi nähtäisiin tuottanut minulle kuoleman (" Synnin palkka on kuolema), että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi, käskysanan kautta, ( eli Jumalan lain kautta)
Uskovan täytyy vihata sitä että hän sortuu kerta toisensa jälkeen rikkomaan Jumalan käskyjä!!
Uskovahan saa rangaistuksensa käskyjen rikkomisestaan, hän kuolee!
Raamattu kertoo että Jumala kyllä armahtaa häneen turvautujan, mutta rankaisematta hän ei kuitenkaan jätä"!!
Vai onko teidän seurakunnissa uskovat selvinneet synneistään ilman rankaisua??
Siis ei!! Kaikki ovat kuolleet!!
Raamattu kertoo että :" Vanhurskas lankeaa, mutta hän nousee jälleen"...uskova voi siis lanketa, mutta uskova ei ryhdy syyttämään lankeemuksistaan Jumalaa eikä lakia, vaan ..." Niin huomaan itsessäni, minä. joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
sillä sisällisen ihmisen puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin! Room 7: 22
Huomaatteko, ettei Paavali ryhtynyt mollaamaan uskovia jotka lakia noudattivat, vaan mollasi itseään, ja omia jäseniään...Jäsenten käyttö ja toiminta taas lähtee ihmisen aivoista eli sitä kutsutaan myös sydämeksi!
Oikea sydänlihas , hoitaa vain verenkiertotehtäviä, ei se puutu lakiasiohin , eikä käräjärettelöihin - Veli Herrassa
Utulila kirjoitti:
Antti tietää hyvin kokonaisuuden. Samoin ajattelen kuin kirjoitit:
>>""Mutta Room 7. luku opettaa meille, että olemme viheliäisiä uskovaisia loppuun saakka.
Mitään jumalallista luonnetta ei kehity, vaan "lihasani asuva synti" ei alistu, "eikä se
voikaan" alistua Jumalan tahtoon, vaikka sisimmässämme tunnemme rakkauden lain. """"Katsommekin aina Kristukseen tuon lain sijaan. Vain Kristus antaa voiman selvityä synnin voimasta päivästä toiseen!! Toisin sanoen laki onkin alati ajamassa Kristuksen huomaan.
Liha ja henki sotivat kokoajan toisiaan vastaan. Vai luuleeko joku, että nämä elää sopusoinnussa?
Vasta kuolemassa päästään vapaaksi.
Paavali sanookin: "elämä on Kristus ja kuolema voitto"
"ja liha ei alistu lain alle." (Utulila)
Uskova on joko lapsen kengissä vielä tai ei ole
uudestisyntynyt vielä Jumalan lapseuteen, jos ei
näe Paavalin lailla olevansa "minä viheliäinen
ihminen".
Lakihenkiselle kaikki toiset ovat viheliäisiä,
mutta itse on ns. lainnoudattaja.
Herrassa koettu Benedi-IDENEB kirjoitti:
" Niin laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä"
Mutta kun siirrynne tarkastelemaan uskovaa ihmistä, niin eipä asiat olekaan noin hyvin kun Jumalan lailla ovat!
jae 13 kertoo että: Onko siis hyvä, eli laki tullut minulle kuolemaksi? Pois se! , Vaan synti (joka on lain rikkomista), ..että se synniksi nähtäisiin tuottanut minulle kuoleman (" Synnin palkka on kuolema), että synti tulisi ylenmäärin synnilliseksi, käskysanan kautta, ( eli Jumalan lain kautta)
Uskovan täytyy vihata sitä että hän sortuu kerta toisensa jälkeen rikkomaan Jumalan käskyjä!!
Uskovahan saa rangaistuksensa käskyjen rikkomisestaan, hän kuolee!
Raamattu kertoo että Jumala kyllä armahtaa häneen turvautujan, mutta rankaisematta hän ei kuitenkaan jätä"!!
Vai onko teidän seurakunnissa uskovat selvinneet synneistään ilman rankaisua??
Siis ei!! Kaikki ovat kuolleet!!
Raamattu kertoo että :" Vanhurskas lankeaa, mutta hän nousee jälleen"...uskova voi siis lanketa, mutta uskova ei ryhdy syyttämään lankeemuksistaan Jumalaa eikä lakia, vaan ..." Niin huomaan itsessäni, minä. joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;
sillä sisällisen ihmisen puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin! Room 7: 22
Huomaatteko, ettei Paavali ryhtynyt mollaamaan uskovia jotka lakia noudattivat, vaan mollasi itseään, ja omia jäseniään...Jäsenten käyttö ja toiminta taas lähtee ihmisen aivoista eli sitä kutsutaan myös sydämeksi!
Oikea sydänlihas , hoitaa vain verenkiertotehtäviä, ei se puutu lakiasiohin , eikä käräjärettelöihinNiinkuin toit esille:" "Niin laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä"
Lait ja vaatimukset ovat alati edessämme ja tiedostamme Jumalan pyhät vaatimukset.
Jos ei käskyissä törmätä, niin sydämen tasolla kateus, viha, rakkaudettomuus jne. tasolla ennemmin tai myöhemmin törmäillään.
Paavali puhu kuoleman laista. Laki joka piti olla elämäksi onkin kuolemaksi. Laki vaatii koko ajan, eikä jätä yhtään rauhaan.
Jos laki toimii ainoastaan siten, että me peilaamme sillä, kuinka hyviä olemme Jumalan ja ihmisten edessä, se ei toimi ajana Kristukseen, eikä sellainen tarvi sitten Kristusta lainkaan. Jumala ajaa meidän kaikki samalle viivalle. Jumalan tahto on, että laki murskaa meidät ottamaan Kristuksen vastaan. Olemme kaikki pois poikeneita, eikä kukaan ole hyvä. Kaikki me tarvitaan pääsyä armontilaan. Laki on hyvä ja hengellinen mutta me raadollisia ja pahanilkisiä. Olkaamme rehellisiä ja tutkikaa sydäntänne. Ainakin minä olen syntinen ihminen Pyhän Jumalan edessä.Veli Herrassa kirjoitti:
""Katsommekin aina Kristukseen tuon lain sijaan. Vain Kristus antaa voiman selvityä synnin voimasta päivästä toiseen!! Toisin sanoen laki onkin alati ajamassa Kristuksen huomaan.
Liha ja henki sotivat kokoajan toisiaan vastaan. Vai luuleeko joku, että nämä elää sopusoinnussa?
Vasta kuolemassa päästään vapaaksi.
Paavali sanookin: "elämä on Kristus ja kuolema voitto"
"ja liha ei alistu lain alle." (Utulila)
Uskova on joko lapsen kengissä vielä tai ei ole
uudestisyntynyt vielä Jumalan lapseuteen, jos ei
näe Paavalin lailla olevansa "minä viheliäinen
ihminen".
Lakihenkiselle kaikki toiset ovat viheliäisiä,
mutta itse on ns. lainnoudattaja.
Herrassa koettuTäysin samaa mieltä tuosta, kun kirjoitit osuvasti:
>>>""Uskova on joko lapsen kengissä vielä tai ei ole
uudestisyntynyt vielä Jumalan lapseuteen, jos ei
näe Paavalin lailla olevansa "minä viheliäinen
ihminen". ""- Benedi-IDENEB
Utulila kirjoitti:
Niinkuin toit esille:" "Niin laki on kuitenkin pyhä ja käskysana pyhä, vanhurskas ja hyvä"
Lait ja vaatimukset ovat alati edessämme ja tiedostamme Jumalan pyhät vaatimukset.
Jos ei käskyissä törmätä, niin sydämen tasolla kateus, viha, rakkaudettomuus jne. tasolla ennemmin tai myöhemmin törmäillään.
Paavali puhu kuoleman laista. Laki joka piti olla elämäksi onkin kuolemaksi. Laki vaatii koko ajan, eikä jätä yhtään rauhaan.
Jos laki toimii ainoastaan siten, että me peilaamme sillä, kuinka hyviä olemme Jumalan ja ihmisten edessä, se ei toimi ajana Kristukseen, eikä sellainen tarvi sitten Kristusta lainkaan. Jumala ajaa meidän kaikki samalle viivalle. Jumalan tahto on, että laki murskaa meidät ottamaan Kristuksen vastaan. Olemme kaikki pois poikeneita, eikä kukaan ole hyvä. Kaikki me tarvitaan pääsyä armontilaan. Laki on hyvä ja hengellinen mutta me raadollisia ja pahanilkisiä. Olkaamme rehellisiä ja tutkikaa sydäntänne. Ainakin minä olen syntinen ihminen Pyhän Jumalan edessä.Mielestäni lähes täydellinen selvitys Jumalan lain olemmassaolon merkityksestä Kristityn ja lain tehjtävän välillä!!
Enhän minäkään ole aina pystynyt tai halunnut totella tie liikenne lakia, vaan olen sitä rikkonut...olen kuitenkin useimmiten rikkoessani sitä, katsonut, ettei lain rikkomiseni saata vaaraan lähimmäistäni!
Siksi en koskaan juo esim. alkoholia. U-käännökset ja päin punaisia ajot, ovat tapahtuneet, jos lähimmäisiä ei ole lähimaillakaan!
Ylinopeutta ajan jos tie on tyhjä!
On totta että rikon silti lakia, mutta rakkaus lähimmäistä kohtaan on lain täyttymys!
Jos joku paha enkeli jää auton alle, voi jäädä hyväkin, niin eihän enkelillä ole lihaa eikä luita, ne ovat hengiä, ja he siis pystyvät jatkamaan meidän auttamistamme , vaikka jäivät autoni alle! hih
- IDENEB
Minussa viheliäisessä uskovassa asuu enemmän kuin
10 syntiä. Vaikka en tappaisi ketään, enkä pettäisi,
enkä varastaisi, niin synti asuu minussa ja sanoin,
töin ja ajatuksin rikon täydellistä Jumalaa vastaan.
Ylistys Herralle, että Pyhä Henki on minussa
vaikuttamassa voimallisesti syntiä vastaan niin,
että 10 käskyn ulkopuoleltakin tulee useimmat
syntiset halut, taipumukset sun muut pahat
useinmiten lyödyksi takaisin.
On hirveen tärkeetä, että ei anna himojen muhia
ajatusmaailmassa.
Jaak. 1:15 Kun sitten himo on tullut raskaaksi, synnyttää se synnin, mutta kun synti on täytetty, synnyttää se kuoleman.
Armon Hengessä pittääpi vaeltaa eikä laissa ..
Room. 6:14 Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla.
Room 7:6 mutta nyt me olemme irti laista ja kuolleet pois siitä, mikä meidät piti vankeina, niin että me palvelemme Jumalaa Hengen uudessa tilassa emmekä kirjaimen vanhassa.
Herra armahda!
IdenebSamoin minussakin tuota syntiä roikkuu vähemmän tai enemmän. Kun ihminen uudestisyntyy Jumalan lapseksi ilmenee tämä loputon taistelunkehä yllämme. Liha sotii henkeä vastaan ja päivastoin.
Rosenius sanoikin aikanaan, että jos joku iloitsee laista enemmän kuin Jumalan armosta Kristuksessa ovat asiat todella huonosti tämän lapsen kohdalla.
tsemppiä!Utulila kirjoitti:
Samoin minussakin tuota syntiä roikkuu vähemmän tai enemmän. Kun ihminen uudestisyntyy Jumalan lapseksi ilmenee tämä loputon taistelunkehä yllämme. Liha sotii henkeä vastaan ja päivastoin.
Rosenius sanoikin aikanaan, että jos joku iloitsee laista enemmän kuin Jumalan armosta Kristuksessa ovat asiat todella huonosti tämän lapsen kohdalla.
tsemppiä!joku iloitsee jostain muusta asiasta enemmän, kuin Jumalan armosta Jeesuksessa Kristuksessa, niin sellainen ihminen on tosiaan joutunut harhateille Raamatun sanan tutkistelussaan..
- Benedi-IDENEB
Jeesuksen omasta ja antaa teille!
Jeesus lähetti Pyhän Hengen meille pakanoille siksi että Hän opettaisi meille sen mikä Jeesuksen omaa on!
" Minä olen pysynyt Isäni käskyissä ja pysyn hänen rakkaudessaan..." Minä annoin teille esikuvan"...että " Jos tahdot päästä elämään sisälle ,pidä käskyt"
Ideneb ei päässyt irti laista, ei vaikka anasti nimimerkkini!
" Hänen tekonsa seuraavat häntä"....Minnekäs ideneb on matkalla?
Itsensä mielestä taivaaseen , jonkun mielestä tuomiolle!!
Tuomio on laubeudeton sille joka ei laupeutta tehnyt!
Idenebiltä on pyydetty nimimerkkiä takaisin! - sunnuntai on pedonmerkki
stefanus kirjoitti:
joku iloitsee jostain muusta asiasta enemmän, kuin Jumalan armosta Jeesuksessa Kristuksessa, niin sellainen ihminen on tosiaan joutunut harhateille Raamatun sanan tutkistelussaan..
Jep. Tuomion ilosanomaa Joh.Ilm. 14. luvusta
viännettynä ne pasunoi, ne jotka rakastaa
lähimmäisen tuomitsemista enemmän kuin itse
saamaansa armahdusta.
Voi, voi, voi
Kirjoitin Sinulle, mutta postini hävisi vahingossa.
Katsotaan jos huomenna kirjoittaisin, mutta en lupaile.
Ei huvita heti uudelleen.
Joka tapauksessa asia nro yksi on että hengellinen ihminen noudattaa Jumalan Hengen voimassa Jumalan valtakunnan perustuslakia iloiten mieluisena sydämenasiana uudesti syntyneenä kristittynä saa siihen voiman.
Kuitenkin perkele kiusaa ajoittain, Jeesus oli kiusatuin maailmanhistoriassa, eli ihminen joutuu ajoittain myös taisteluun uskonsa puolesta ja osoittamaan Herralle vilpittömyytensä.
Mitä suurempi virka sitä suuremmat ansat ja kiusaukset, ei perkele vaivaudu niiden vuoksi jotka on jo voittanut puolelleen tai joista ei ole perkeleen työlle vaaraa.
Turmeltuneessa synnin maailmassa ihminen on turmeltunut, mutta Hengen voimassa voi elää uutta elämää, jos irti päästää on hetkessä se vanha minä taas. Ihmisellä onkin näin aina kaksi persoonaa jouista jompi kumpi on vallalla.
Niin pavalillakin oli aina se vanha minä myös olemassa, mutta Hengessä hän ei päästänyt sitä valtaan.
Minulla meni yksi viikko vanhan minän takaisin saamiseksi kun lankesin uupumuksessani.
Tämä riittänee kuitenkin.
Kysy lisää jos ei piisaa.
Siunausta
jari laurila
Siunausta
jari laurilaMuista että Adventtikirkon lausunnot annetaan aina Tampereen pääkonttorista, täällä ei kukaan koskaan anna kirkon lausuntoja.
Käy kirkon sivuilla; Adventtikirkko.fi
Siunausta
jari laurila1 Joh. 1: 8-10: "Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme ja totuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikista vääryydestä. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä."
Uskoontulon jälkeen alkaa kamppailu vanhaa minää vastaan ja sitä kestää Herran tuloon asti. Kiitos Herralle pyhityselämä on täysin Hänen työtään, meidän tulee tosin aina tehdä valinnat, teemmekö oikein vain väärin, annammeko Jumalalle tahtomme vain teemmekö oman päämme mukaan. Mitä pidemmällä pyhityselämässä olemme sitä herkemmin tunnemme syntisyytemme, kun katseemme on kohdistettu Kristukseen ja vertaamme itseämme Häneen emmekä toisiin ihmisiin.
Hebr.12:4,14: "Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan. Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa."- annu42
voin yhtyä sinun ajatukseesi. Vain Jeesuksessa olemme Jumalalle kelpaavia. Usko Jeesukseen vanhurskauttaa.
- IDENEB
2. Moos. 33:19
Hän vastasi: "Minä annan kaiken ihanuuteni käydä sinun ohitsesi ja huudan nimen 'Herra' sinun edessäsi. Ja minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, armahdan, ketä armahdan".
Meitä on heikompia ja vahvempia. Minulla ei ole
muuta toivoa kuin vain että Herra on uskollinen
valinanssaan, eikä peru armoihinottamista.
Ps. 89:33
(89:34) mutta armoani en minä ota häneltä pois enkä vilpistele uskollisuudestani.
Armahdettu syntinen
Ideneb - erottuvat
Raamatun ajatuksista ja siitä käsityksistä olemmeko me syntisiä vai emme...loppuun asti?
Ellen luuli tulevansa täydelliseksi(vaan ei huomannut omia syntejään-virheitään?) ja opetti sitä muillekin?- Seraja-m55
Kyllä Ellen White tunsi virheensä ja puutteellisuutensa ja perustautui pelastuksen suhteen yksin Kristuksen ansioihin.
Kyllä adventistit ovat syntiin lankeavia siinä kuin muutkin uskovat, mutta Jumalan armon ja anteeksiantamuksen kautta Kristuksen veressä me saamme syntimme anteeksi ja sen seurauksena Jumala näkee meidät Kristuksen kautta täydellisinä, vaikka samaan aikaan olemme itsessämme syntisiä ajan loppuun saakka.
- Timo Flink
adventistisessa teologiassa teksti ymmärretään kuten muidenkin protestanttien keskuudessa yleisesti siten, että se puhuu ihmisestä ilman Pyhän Hengen osallisuutta. Siten se toteutuu sekä synnintuntoon tulleessa, mutta uudestisyntymättömässä ihmisessä, että jo uskoon tulleessa ihmisessä, joka ei ole Pyhän Hengen vaikutuksen alainen.
Ei riitä, että uudestisynnymme kerran. Se on tapahduttava joka päivä uudestaan. Muutoin emme ole Pyhän Hengen vaikutuspiirissä ja vanha luontomme saa uudestaan vallan.
Eli puhuuko teksti pre-conversion vai post-conversion Paavalista, niin vastaus on että "kyllä, molemmista".
Onko siis uskova myös syntinen? On, mutta synnin ei saa antaa hallita elämää. Meillä on uusi Herra, Jeesus.
Timo Flink- Timo Flink
" Ei riitä, että uudestisynnymme kerran.
Se on tapahduttava joka päivä uudestaan.
Muutoin emme ole Pyhän Hengen vaikutuspiirissä ja vanha luontomme saa uudestaan vallan. "
(Timo Flink)
Taisin sekoittaa inkarnaatio-opin ja kristinuskon.
Tietysti "täytyy syntyä uudesti, ylhäältä", mutta
emme tietenkään kertaannu, vaan vain kerran
synnymme yhdeksi Jumalan lapseksi.
Sitten mennään "päivä vain ja hetki kerrallaan",
uskonvanhurskaan polku valkenee aamu aamulta
kirkkaampana. Kamalaa jos meidän täytyisi aina
aloittaa alusta, mutta kiitos Herralle, että niin
ei ole asiain laita ...
Fil. 3:16
Meidän on vain jatkettava eteenpäin siitä,
mihin olemme päässeet.
Sananl. 4:18
Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka.
Room. 1:16 Sillä minä en häpeä evankeliumia; sillä se on Jumalan voima, itsekullekin uskovalle pelastukseksi, juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle.
17 Sillä siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon, niinkuin kirjoitettu on: "Vanhurskas on elävä uskosta".
Tämä vasta oivalsin:
uudestisyntymättömän mieli ei muutu, mutta
kerran uudestisyntyneen mieli uudistuu alati.
Room. 12:2
Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.
Timo Flink - Timo Flink
Timo Flink kirjoitti:

Timo Flinkminuna?
- Mutta pysykäämme aiheessa
Timo Flink kirjoitti:
minuna?
On laitonta syyttää minua sinuksi, vai onko
sinullakin muka samankaltainen nimi tosielämässä?
Me kristityt emme usko jälleensyntymiseen, vaan
vanha ihmisemme syntyy kerran uudesti, vapaaksi
synnin laista, Jumalan lasten vapauteen Krsituksessa. Siitä alkaa elävä kilvoittelu
uskonvanhurskauden tiellä.
Päivän sana raamattu.uskonkirjat.net todistaa siitä
vanhurskaudesta, joka uskosta tulee "kaikkiin ja
kaikille; ei ole tässä kreikkalaista tai juutalaista" ...
Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Room. 10:9-10 (KR33/38)
Ja tässä vapauden lain opetus. Muistakaamme:
"Joka paljon anteeksi saa, se paljon rakastaa".
Kun näemme suuren pahuutemme, olemme kiitolliset
siitä, että laki ei meitä enää voi tuomita.
Jaak. 2:12 Vapauden lain mukaan teidät tuomitaan; pitäkää se mielessänne, mitä puhutte tai teettekin. [Jaak. 1:25]
13 Joka ei toista armahda, saa itse armottoman tuomion, mutta joka armahtaa, saa tuomiosta riemuvoiton. [Matt. 5:7 ]
Timo Flink
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874018Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242881No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452302- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124746- 11740