raiskausjuttu: Isä syyllinen -

mielentilaan

"Juttua on puitu suljetuin ovin, joten syytteiden yksityiskohdat eivät ole tiedossa. Juttua on kuvattu yhdeksi Suomen rikoshistorian törkeimmistä seksuaalirikoksista.

Syyttäjä Harri Ilander vaatii hieman yli 40-vuotiaalle miehelle 13 vuoden vankeusrangaistusta. Se on rikoslain maksimi, enempää ei oikeus voisi langettaa.

Oikeus katsoi päätöksessä, että mielentilatutkimus on tarpeen syyntakeisuuden arvioimiseksi. Hänet pidetään edelleen vangittuna.

MTV3 uutiset ei julkaise isän nimeä, koska nimi paljastaisi uhrien henkilöllisyyden".

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/arkistot/rikos/2009/02/796586

Syyttäjä Ilander kertoi oikeudenkäynnin alussa tammikuussa tekojen jatkuneen noin kymmenen vuoden ajan. Miestä syytetään törkeästä raiskauksesta ja törkeästä lapseen kohdistuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Eteläisessä Helsingissä tapahtuneet seksuaalirikokset olivat viikottaisia. Vaikka rikokset ovat jatkuneet pitkään, uhrit ovat edelleen alaikäisiä.

5

212

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tollaset

      saatais kiinni aikasemmin? Ei kukaan lapsi voi selvitä kymmenenvuoden hyväksikäytöstä ehjällä psyykeellä. Nää on oksettavia juttuja.

      • HÖPÖ HÖPÖ

        Elin ikäiset vammat on tulleet lapsille. Tuomiot on saatava kovenemaan ja tyypit pois yhteiskunnasta ne eivät lopeta tekojaan ikinä. Lapsen raiskauksessa ei voi olla mitään leventäviä asian haaroja olemassakaan. Jos mielentila tutkimuksessa todetaan "hulluksi" niin sitten lopuiäksi pakkohoitoon ei milloinkaan vapauteen.

      • kettu.nen
        HÖPÖ HÖPÖ kirjoitti:

        joku aika sitten oli uutinen, miten eräs ihmisoikeusjärjestö kitisi, ettei seksuaalirikollisia, pedofiilejä ja raiskaajia saisi kastroida edes rikollisen omasta suostumuksesta ( joissakin euroopan maissa todellakin kastrointi on mahdollista) koska se aiheuttaa näille kastroiduille mm henkisiä vammoja ja heitä saattaa alkaa kaduttamaan ja sitten tulee masennut... Voi v***tu, muuttuisikohan ääni kellossa jos joku pedofiilipetteri menisi pylsimään tämmöistä pipertäjää pesäpallomailalla sinne minne aurinko ei paista.

        Mitenkähän uhrin henkiset ja fyysiset vammat saisi peruuttua, ettei ne aiheuttaisi masennusta....

      • SepTOIK
        kettu.nen kirjoitti:

        Nämä rikollisten puolustelijat ovat yksinkertaisesti itse pahoja. He eivät tunne sympatiaa uhreja kohtaan vaan vain tekijää kohtaan. He voisivat itsekkin tehdä samoin, jos esim. uskaltaisivat. Tekijää puolustamalla he paljastavat itsensä.

      • HÖPÖ HÖPÖ
        kettu.nen kirjoitti:

        joku aika sitten oli uutinen, miten eräs ihmisoikeusjärjestö kitisi, ettei seksuaalirikollisia, pedofiilejä ja raiskaajia saisi kastroida edes rikollisen omasta suostumuksesta ( joissakin euroopan maissa todellakin kastrointi on mahdollista) koska se aiheuttaa näille kastroiduille mm henkisiä vammoja ja heitä saattaa alkaa kaduttamaan ja sitten tulee masennut... Voi v***tu, muuttuisikohan ääni kellossa jos joku pedofiilipetteri menisi pylsimään tämmöistä pipertäjää pesäpallomailalla sinne minne aurinko ei paista.

        Mitenkähän uhrin henkiset ja fyysiset vammat saisi peruuttua, ettei ne aiheuttaisi masennusta....

        Ihmetyttää mikä on kun kukaan ei puolusta tai ole millään tavalla huolissaan uhrin vammoista ja kärsimyksestä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4188
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3163
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      929
    6. 134
      921
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe