siitä, koska maito on vielä myyntikelpoista?
Jouduin viime lauantaina Alavudessa H: grillillä 7/2 vastaanottamaan maitoa jonka viimeinen päiväys oli 5/2, eli eteeni työnnettiin jo kaksi vuorokautta päiväysvanhaa maitoa, ja samalla selitettiin, että heillä on lupa myydä ko. maitoa koska purkissa on parasta-ennen päiväys, joten sitä voi myydä vielä täysin huoletta.
ELINTARVIKEVIRASTON TIEDOTTEESSA SANOTAAN KUITENKIN SEURAAVAA: Helposti pilaantuvista elintarvikkeista ilmoitetaan VIIMEINEN KÄYTTÖPÄIVÄ: Näitä ovat maito, kerma, tuorejuustot, munavalmisteet, tuore liha, elimet sekä veri, jauheliha jne...
PARASTA ENNEN, EI SIIS KOSKE MAITOA vaan se on MAIDON VIIMEINEN KÄYTTÖPÄIVÄ!!!
Miksi siis maitopurkeissa on sekä purkitus että parasta-ennen päivä, sekoittamassa ihmisten tietoutta elintarvikkeiden terveellisyydestä ja sekoittamassa vähä-älyisten grilli-myyjien järjenjuoksua.
Jos maitopurkissa oleva "parasta-ennen" päivämäärä olisi oikein, niin kesäkuussa purkitettua maitoa voitaisiin aivan laillisesti myydä ja juoda vielä saman vuoden joulukuussakin täysin priima tavarana.
Soitin tänään puhelimella, kysellen eräältä terveystarkastajana toimivalta viranomaiselta asian oikeellisuutta, ja sain tietää terveystarkastajan ammattitaitoisen tiedotteen siitä, että maitopurkeissa oleva päivämäärä = parasta-ennen. Varautukaa siis Alavuden suunnalla bakteeri-salmonellaan ja voimakkaaseen ripuliin,sillä terveydestä vastaava viranomainen on henkilökohtaisesti suosittelemassa pilaantuneen -ja viimeisen käyttöpäivämäärän ylittänyttä maidon nauttimista.
ONNEKSI SUOMESSA ON KUITENKIN VIELÄ AMMATTITAITOSIJAKIN TEVEYSTARKASTAJIA OLEMASSA!
LÖYTYYKÖ MISTÄÄN
16
834
Vastaukset
- tettavasti
Punainen maito säilyy paljon paremmin, kuin rasvaton maito.
juo sen sijaan olutta....
- löytyihän se
taas yksi "kaljamaha" täältäkin ja vääntämästä aihetta muuksi alkuperäisestä.
Kyllä se on kuolintilastoissa nähty, kumpaa sorttia kuolee enemmän liitännäis-sairauksiin, maidon tai oluenjuojia.
Oluenjuojia on kaiken lisäksi paljon raskaampaa kantaa hautaan, sillä pöhöttynyt ja liikarasvainen kroppa on ällöttävän painava ja höllyy arkussa ilkeästi. löytyihän se kirjoitti:
taas yksi "kaljamaha" täältäkin ja vääntämästä aihetta muuksi alkuperäisestä.
Kyllä se on kuolintilastoissa nähty, kumpaa sorttia kuolee enemmän liitännäis-sairauksiin, maidon tai oluenjuojia.
Oluenjuojia on kaiken lisäksi paljon raskaampaa kantaa hautaan, sillä pöhöttynyt ja liikarasvainen kroppa on ällöttävän painava ja höllyy arkussa ilkeästi.Alkaa vittuilemaan ja provoilemaan asialla/tyylillä, mitä et hallitse? :D
- tätä keskustelua
mave kirjoitti:
Alkaa vittuilemaan ja provoilemaan asialla/tyylillä, mitä et hallitse? :D
sikiöasteella olevien kanssa.
tätä keskustelua kirjoitti:
sikiöasteella olevien kanssa.
Äitikö sulle opetti noin vaikean sanan vai sanoiko joku isoista pojista hiekkalaatikolla tuollaisen?
- ei puutu enää
mave kirjoitti:
Äitikö sulle opetti noin vaikean sanan vai sanoiko joku isoista pojista hiekkalaatikolla tuollaisen?
kuin ikäsi esittyly: 15 v.
Edellinen kirjoittaja kyseli oikeaa asiaa mutta sinä suollat pelkää lapsellista sanojen kuolaamista joka tekstiisi.
En myöskään minä jatka keskustelua kanssasi, joten onnellista nenänkaivamista ja mopolla ajamista. - oleminen jo
mave kirjoitti:
Äitikö sulle opetti noin vaikean sanan vai sanoiko joku isoista pojista hiekkalaatikolla tuollaisen?
ala riittää, sillä kun lukee eräitä kirjoituksia: missä on remiem temple?
miten sinne pääsee? voodoo tarinoita ja kirouksia, niin ei jää yhtään epäselväksi kaverin ikä ja järjellinen taso.
- =elintarvikevirasto
jonka tammi-helmikuun 2009 tiedotteessa sanotaan mm. seuraavaa: Tiesitkö vaikkapa sen, että tuotetta voi syödä vielä "parasta ennen" päivyksen jälkeenkin. Tai myydä, kunhan se on laadullisesti kunnossa ja siitä on kaupassa MAININTA!
VASTUU myytävän tuotteen laadusta "parasta ennen" päiväyksen jälkeen ON MYYJÄLLÄ!
Päiväyksen ylittymisestä PITÄISI KUITENKIN KERTOA myytävän tuotteen yhteydessä.
En ainakaan minä nauttisi kaksi päivää ylipäiväistä maitoa ja ihmetyttää grillinomistajan rohkeutta myydä päiväysvanhaa elintarviketta kertomatta siitä asiakkaalle, koka hänellä ei ole mitään varmaa tietoa maitopurkin sisällä olevasta maidon laadusta.
Asiakaskato on varmaa, jos päiväysvanhojen tuotteiden myynti jatkuu, sillä kuka haluaisi pilaantuneista tuotteista itselleen ruokamyrkytyksen?- tiedoista
mutta ihmettelen yhä, miten myyjä voi tietää maitopurkin sisällä olevan päiväysvanhan maidon hyvyydestä mitään, koska purkki on umpinainen.
Minulle ei tuo grillituotteiden myyjä puhunut mitään maidon päivämääristä, kuin vasta silloin, kun itse katsoin myyntitiskille laitettuja maitopurkkeja ja samalla kysyen niiden myyntioikeuksista.
Jos todellakin on niin, että maitoa voidaan myydä laillisesti vieltä hapantuneenakin, niin silloin kierrän kaukaa tuon grillituotteita ja vanhaa maitoa myyvän putiikin. - Nirppanokka
tiedoista kirjoitti:
mutta ihmettelen yhä, miten myyjä voi tietää maitopurkin sisällä olevan päiväysvanhan maidon hyvyydestä mitään, koska purkki on umpinainen.
Minulle ei tuo grillituotteiden myyjä puhunut mitään maidon päivämääristä, kuin vasta silloin, kun itse katsoin myyntitiskille laitettuja maitopurkkeja ja samalla kysyen niiden myyntioikeuksista.
Jos todellakin on niin, että maitoa voidaan myydä laillisesti vieltä hapantuneenakin, niin silloin kierrän kaukaa tuon grillituotteita ja vanhaa maitoa myyvän putiikin.Parasta ennen tarkoittaa kyseistä päivämäärää ei viimmeistä käyttöpäivää ja suljettu maitopurkki kylmässä kyllä säilyttää kaikki turvallisuus kriteerit parinkinpäivän jälkeen.
- muuta tietää?
Nirppanokka kirjoitti:
Parasta ennen tarkoittaa kyseistä päivämäärää ei viimmeistä käyttöpäivää ja suljettu maitopurkki kylmässä kyllä säilyttää kaikki turvallisuus kriteerit parinkinpäivän jälkeen.
kuin sen, mistä on jo tullut tieto muualta.
Nirppa-nokkaisuus kuuluu ilmeisesti sinun omaan persoonaasi sillä se sointuu niin mukavasti kirjoituksesi välistä.
Siis niistä nenäsi ja kuivaa korvantaustasi! - Jag jag
muuta tietää? kirjoitti:
kuin sen, mistä on jo tullut tieto muualta.
Nirppa-nokkaisuus kuuluu ilmeisesti sinun omaan persoonaasi sillä se sointuu niin mukavasti kirjoituksesi välistä.
Siis niistä nenäsi ja kuivaa korvantaustasi!Koitahan juoda vain maitoa, että kasvat sieltä saappaanvarresta ulos näkyviin. Jooko:) Pääset samalla niistä maitohampaista eroon kasvettuasi pituutta.
- jatka moposi virittelyä
Jag jag kirjoitti:
Koitahan juoda vain maitoa, että kasvat sieltä saappaanvarresta ulos näkyviin. Jooko:) Pääset samalla niistä maitohampaista eroon kasvettuasi pituutta.
kyllä se siitä sitten.
Sano mammalle että lisää sokeria aamu-maitoosi, sillä se pitää kaltaisesi sikiön unisena ja suhteellisen kuivanakin.
- en osta
grillilta maitoa, koska siihen tarttuu rasvakeittimen rasvan maku ja haju. hyi hitto voi olla kauhiaa...
- osta grilliltä
maitoa, sillä koskaan ei tiedä mitä maitopurkista löydät, se voi olla jo täysin hapantunutta ja löyhkäävää lilluketta.
Ihmetten suuresti myös sitä, ettei terveystarkastajat ole vielä puuttuneet grillimyyjien pakollisten hygieniapassien tarkastukseen, sillä lähes kaikilla myyjillä on runsaasti koruja ja sormuksia käsissään silloin kun he ovat tekemisissä ruoanvalmistuksen kanssa ja melkein kaikki ovat myös avopäin.
Korujen kanssa ja ilman päähinettä työskentely on kiellettyä ruoanvalmistuksen yhteydessä, sillä jo yhden sormuksen alla saattaa olla enemmän salmonellabakteereja kuin koko Suomen lihanjalostusteollisuudessa.
Katsokaa siis ensimmäisenä minkälaisilla käsillä teitä palvellaan grilleillä, niin selviätte helposti muutamilta kiusallisilta vatsataudeilta kun jätätte väliin sormuksia ja koruja kantavien grillimyyjien palvelut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1136975Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1074727L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa543966TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a133344Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6852035Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2341417- 661338
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja551283Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j521277Viesti miehelle
Nyt vastaa oikea taa´app. Ainoastaan puhelimitse voidaan selvittää asioita, mutta tuskin sitä haluat kaiken halveeramise12972