USA = Venäjä ?

????

Tutkija: Amerikkalaiset ja venäläiset alkavat muistuttaa toisiaan

Kirjoittanut Taneli Dobrowolski
perjantai, 09. tammikuuta 2009, 13:12

Sitä mukaa kun kylmän sodan aikakausi on siirtynyt historiaan, entiset ideologiset viholliset - amerikkalaiset ja venäläiset – alkavat yhä enemmän muistuttaa toisiaan, kirjoittaa Toronton yliopiston Martin Prosperity Instituten johtaja Richard Florida Globe and Mail –julkaisussa.

Tutkija teki artikkeliaan varten havaintoja Moskovassa, jonne hänet oli kutsuttu esiintymään Venäjän nuorison innovaatiofoorumille. Foorumin muita puhujia olivat muun muassa Megatrends –bestsellerin kirjoittaja John Naisbitt, Garage Technology Venturesin johtaja Guy Kawasaki sekä miljardööri Richard Branson.

Richard Floridan mukaan amerikkalaisia ja venäläisiä yhdistää ensinnäkin se, että molemmissa maissa kaikki on suurta. Se on vaikuttanut maiden kansalaisiin siten, että ihmisten käyttäytymisestä on tullut äänekästä ja aggressiivista. Venäläiset ja amerikkalaiset tiet ovat tukossa autoliikenteestä, josta iso osa koostuu isoista maastureista ja katujen varsilla on runsaasti isokokoisia, luksustavaroita mainostavia mainoskylttejä, Florida kirjoittaa.

Floridan mukaan erityisesti nuoriso ja nuoret naiset ovat alkaneet muistuttaa yhä enemmän toisiaan Yhdysvalloissa ja Venäjällä. Aikaisemmin stereotyyppi siitä, että nuoret venäläisnaiset pukeutuvat näyttävästi ja amerikkalaisnaiset rennosti, on vanhentunut ja amerikkalaiset ovat alkaneet muistuttaa venäläisiä kunnioittamalla pukeutumisessaan kalliita design-vaatteita. Sekä amerikkalaisten että venäläistenkin tyttöjen tapauksissa kyseessä ovat kuitenkin useinmiten design-merkkien kiinalaiset kopiot, huomauttaa Richard Florida.

Floridan mukaan venäläisnuoriso, joka hallitsee erinomaisesti englannin kielen, on uraorientoitunutta, pukeutuu farkkuihin ja t-paitoihin ja on varustautunut iPhone-kännyköin, eikä eroa enää juuri mitenkään amerikkalaisesta nuorisosta. Molempien maiden nuoria yhdistää myös palava halu luoda uraa yksityisinä yrittäjinä.

Sekä amerikkalaisia että venäläisiä yhdistää myös huoli turvallisuudesta. Molemmissa maissa tiukennetaan viisumiehtoja ja esimerkiksi lentokentillä matkustajat joutuvat runsaiden tarkastusten kohteiksi. Molempien maiden kansalaiset suhtautuvat myös varauksella ulkomaalaisiin, jotka esimerkiksi ottavat valokuvia ravintoloissa tai hotelleissa, tutkija Richard Florida kirjoittaa Globe and Mail -lehdessä.

Viimeisimmän, vuoden 2008 lopussa tehdyn kyselytutkimuksen mukaan amerikkalaisten myönteinen suhtautuminen venäläisiin lisääntyi. Tutkimuksen mukaan 48 prosenttia amerikkalaisista suhtautuu venäläisiin myönteisesti ja 46 prosenttia kielteisesti. Venäjään suhtaudutaan myönteisesti erityisesti nuorten keskuudessa, joista noin 60 prosenttia suhtautuu venäläisiin myönteisesti.

Venäläisten suhtautuminen amerikkalaisiin on puolestaan säilynyt melko varauksellisena. Viime vuonna Venäjällä tehdyn kyselyn mukaan vain noin 6-9 prosenttia venäläisistä piti Yhdysvaltoja kaikista ystävällismielisimpänä valtiona Venäjää kohtaan. Kyselyssä ystävällismielisimmäksi valtioksi koettiin Kiina.

http://www.moskova.info/index.php?option=com_content&task=view&id=673&Itemid=29

http://www.theglobeandmail.com/servlet/story/LAC.20081227.FLORIDA27/TPStory/?query=Martin Prosperity Institute

1

170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mafia = Laki

      Vuosien vieriessä olen päätynyt yhteen USA:n tärkeimpään ominaisuuteen:
      Maassa voivat kansalaiset demokraattisissa vaaleissa lopettaa Guantanamon tyyppiset demokratian vastaiset toimet tai sodat.

      Venäjä poikkeaa täysin tässä suhteessa: siellä ei ole demokratiaa. Väkivaltaa ja korruptiota ei kukaan voi poistaa eikä enemmistö sitä halua.

      Mafia = Laki

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe