Susan siis tuomittiin. Niin oletettiinkin

Hovioikeus meni pääministerin tueksi. Tapahtuiko oikeus on sitten jo toinen asia.

20 päiväsakkoa kertoo että hovioikeus teki nahkapäätöksen. 20 päiväsakkoa tarkoittanee, ehkä 400 euroa Susan Ruususen kukkarosta.

Hovioikeus joutui arvioimaan ehkä sitä, että kyseessä oli maan pääministeri ja tästa johtuen ei voitu jättää langettamatta tämän tyyppistä tuomiota. Suomen pääministerin arvostut olisi saanut aikamoisen kolauksen, jos hovioikeus olisi tullur käräjäoikeuden kannalle. Se olisi merkinnyt ehkä sitäkin, että Keskusta olisi mennyt yhä lujempaa vauhtia alas.

Nyt ehkä Hovioikeus antoi Matti Vanhaselle tuen, jolla hän saa porskutella eteenpäin turvallisesti.
6217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Oikeutta asiaan ja nyt sitä saatiin, yksinkertaista joskus. Hyvä Vanhanen!

Äänestä
  • Höpö, höpö jos julkisuudellaan pilkkii foorumeilla ei ansaitse julkisuuden suojaa eikä yksityisyyttä.
    Minusta oikeudensuojan antaminen tälläiselle johtaa jopa rikolliseen ylivallan käyttöön, ainakin ruokkii sitä.

    Äänestä

Nyt se on sitten nähty: Suomessa ei ole riippumatonta oikeulaitosta. Hallitus pystyy käskyttämään sellaiset tuomiot kuin haluaa.
Hallituksella on aivan ilmeisesti omat tuomarit oikeilla paikoilla.
Tämä ei todennäköisesti jää tähän vaan sananvapautta ja ihmisoikeuksi ryhdytään rajoittamaan jyrkästi.
Esimakua antoi jo olematon perustulakivaliokunta joka siunasi "vapaaehtoisen" ennakkosensuurilain ja yleisen urkintalain. Molemmat selkeästi Suomen perustuslain vastaisia lakeja.

Äänestä
  • valitettavan avuttomia, ja päätökset useimmiten aivan käsittämättömiä - ja niiden kanssa pitää mennä ylimpään oikeusasteeseen ennenkuin laiki ja oikeus toteutuvat.

    Äänestä

Pitäisi olla kyky yksityisyyttään varjelevan herkkähipiäisiellä politikolla olla kyky valita seuransa ja miten siinä seurassa käyttäydytään. Kyse ei ollut pelkästään ministerin yksityisyydestä, siinä oli toinen osapuoli joka sen julkaisi, olisi pääministeri pitänyt vetskarinsa kiinni niin ei tarvitsisi oikeudessa ruotia seikkailujaan. Päätös kyllä oikeudessa aivan perseestä, ja päätökseen vaikutta selvästi se että osapuoli oli pääministeri. Valittaisi kustantaja korkeimpaan ja sen jälkeen jos ei tule oikeudenmukaista päätöstä, EU;hun. Ei se käy että hurjastelevan pääministerin leikeistä ei leikkien toinen osapuoli saa kirjoittaa. Valitus pintaan ja oikeutta hakemaan.

Äänestä
  • muutakin kuin leikatut kusikivet?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Tarkkaaja kirjoitti:

Hovioikeus meni pääministerin tueksi. Tapahtuiko oikeus on sitten jo toinen asia.

20 päiväsakkoa kertoo että hovioikeus teki nahkapäätöksen. 20 päiväsakkoa tarkoittanee, ehkä 400 euroa Susan Ruususen kukkarosta.

Hovioikeus joutui arvioimaan ehkä sitä, että kyseessä oli maan pääministeri ja tästa johtuen ei voitu jättää langettamatta tämän tyyppistä tuomiota. Suomen pääministerin arvostut olisi saanut aikamoisen kolauksen, jos hovioikeus olisi tullur käräjäoikeuden kannalle. Se olisi merkinnyt ehkä sitäkin, että Keskusta olisi mennyt yhä lujempaa vauhtia alas.

Nyt ehkä Hovioikeus antoi Matti Vanhaselle tuen, jolla hän saa porskutella eteenpäin turvallisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu