Mitä kansankirkkomme uskoo ihmiselle tapahtuvan kuoleman jälkeen?Olen kuullut pappien ym.taholta monenlaista versiota.Meneekö luterilainen heti taivaaseen,vai nukkuuko,kunnes Jeesus herättää?Vallalla on monenlaisia käsityksiä,niin kansankirkossa kuin muissakin yhteisöissä.
Itse uskon Raamattuun:Kuolleet eivät tiedä mitään.Vielä.Kunnes tulee Jeesus herättelemään.
Ev.lut.kirkkoon kuuluvat,huom.
30
494
Vastaukset
- käyttäjä.
1. Tim. 4:1
Pyhä Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja alkavat seurata eksyttäviä henkiä ja pahojen henkien opetuksia. [Matt. 24:23,24; 2. Tim. 3:13; 2. Piet. 3:3,4; 1. Joh. 2:18]
Jaak. 3:15
Sellainen ei ole ylhäältä tulevaa viisautta, vaan maallista, ihmisistä tulevaa, pahojen henkien viisautta.- Pikakirjoittaja
jotakin tämänkaltaista.Siis ei suoraan kysymykseen suoraa vastausta.Evankelisluterilaisen uskontunnustuksen mukaan Jeesus on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.No,sehän on kaikille selvää,sillä Raamattu sanoo,että tuomio tulee,uskoi taikka ei.Kukaan ei kaihda sitä päivää,jolloin hänen polvensa joutuvat notkistumaan Herran edessä,ja monelle se on vaikea päivä.
Mitä sitä ennen,lienee luterilaisten pappien opettamaa epätietoisuutta,koska moni luulee esim.kuolleen omaisensa olevan taivaassa,vaikka tosiasiassa tuo omainen lepää,nukkuu,eikä tiedä tuon taivaallista mistään.Taivaaseen ei kenkään mene heti nukuttuaan ikiuneen.Moni luulee myös,että ihminen menee johonkin auvoisaan henkimaailmaan,siitä kertovat mm.kokemukset,joissa ihminen luultiin kuolleeksi,mutta virkosi eloon.Nämä henkilöt mielellään kertoilevat kuinka olivat katselleet itseänsä esim.elvytyspöydällä.Nämä kokemukset ovat hapenpuutteen aiheuttamaa harhaa,tai itse saatanan valheharhaa,jotta ihminen uskoisi harha-aistimustaan enemmän kuin Jumalan Sanaa.
Ristiriitaisen opetuksen johdosta ei ihmisillä ole selkeää kuvaa,sen huomaa täälläkin.Vallalla on vallan monenlaista versiota,aivan selkeän Raamatun vastaisesti. - ego.
Pikakirjoittaja kirjoitti:
jotakin tämänkaltaista.Siis ei suoraan kysymykseen suoraa vastausta.Evankelisluterilaisen uskontunnustuksen mukaan Jeesus on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.No,sehän on kaikille selvää,sillä Raamattu sanoo,että tuomio tulee,uskoi taikka ei.Kukaan ei kaihda sitä päivää,jolloin hänen polvensa joutuvat notkistumaan Herran edessä,ja monelle se on vaikea päivä.
Mitä sitä ennen,lienee luterilaisten pappien opettamaa epätietoisuutta,koska moni luulee esim.kuolleen omaisensa olevan taivaassa,vaikka tosiasiassa tuo omainen lepää,nukkuu,eikä tiedä tuon taivaallista mistään.Taivaaseen ei kenkään mene heti nukuttuaan ikiuneen.Moni luulee myös,että ihminen menee johonkin auvoisaan henkimaailmaan,siitä kertovat mm.kokemukset,joissa ihminen luultiin kuolleeksi,mutta virkosi eloon.Nämä henkilöt mielellään kertoilevat kuinka olivat katselleet itseänsä esim.elvytyspöydällä.Nämä kokemukset ovat hapenpuutteen aiheuttamaa harhaa,tai itse saatanan valheharhaa,jotta ihminen uskoisi harha-aistimustaan enemmän kuin Jumalan Sanaa.
Ristiriitaisen opetuksen johdosta ei ihmisillä ole selkeää kuvaa,sen huomaa täälläkin.Vallalla on vallan monenlaista versiota,aivan selkeän Raamatun vastaisesti.Tämä on Jumalan sanaa.
1. Tim. 4:1
Pyhä Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja alkavat seurata eksyttäviä henkiä ja pahojen henkien opetuksia. [Matt. 24:23,24; 2. Tim. 3:13; 2. Piet. 3:3,4; 1. Joh. 2:18]
Jaak. 3:15
Sellainen ei ole ylhäältä tulevaa viisautta, vaan maallista, ihmisistä tulevaa, pahojen henkien viisautta.
Sun sepustukses on sun omia sepustuksia ja olettamuksia. - Pikakirjoittaja
ego. kirjoitti:
Tämä on Jumalan sanaa.
1. Tim. 4:1
Pyhä Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja alkavat seurata eksyttäviä henkiä ja pahojen henkien opetuksia. [Matt. 24:23,24; 2. Tim. 3:13; 2. Piet. 3:3,4; 1. Joh. 2:18]
Jaak. 3:15
Sellainen ei ole ylhäältä tulevaa viisautta, vaan maallista, ihmisistä tulevaa, pahojen henkien viisautta.
Sun sepustukses on sun omia sepustuksia ja olettamuksia.Faktat pöytään,jos toista arvostelet.Mikä mielestäsi on pahasta hengestä minun(kin) kirjoituksissani.Ei se pelkkä Raamatunlause kenestäkään tee vielä totuudentorvea.
>>Tämä on Jumalan sanaa. - Irmeli.
Pikakirjoittaja kirjoitti:
Faktat pöytään,jos toista arvostelet.Mikä mielestäsi on pahasta hengestä minun(kin) kirjoituksissani.Ei se pelkkä Raamatunlause kenestäkään tee vielä totuudentorvea.
>>Tämä on Jumalan sanaa.Kyllä ne on sun oman pään tuotetta jota kirjoitit,
>Mitä sitä ennen,lienee luterilaisten pappien opettamaa epätietoisuutta,<
Lut. kirkoissa luetaan Raamatun tekstejä.
Ja ne on, olenhan jo selittänyt.
______________________________
Tämä täällä pappien mollaaminen käy yli ymmärryksen,
silloin mollataan Jumalan työntekijää.
Kuinka ihmiset on hyvinvoinnin seurauksena hyljänneet Jumalan ja lähteneet seuraamaan pahojen henkien opetuksia.
1. Tim. 4:1
Pyhä Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja alkavat seurata eksyttäviä henkiä ja pahojen henkien opetuksia. - Pikakirjoittaja
Irmeli. kirjoitti:
Kyllä ne on sun oman pään tuotetta jota kirjoitit,
>Mitä sitä ennen,lienee luterilaisten pappien opettamaa epätietoisuutta,<
Lut. kirkoissa luetaan Raamatun tekstejä.
Ja ne on, olenhan jo selittänyt.
______________________________
Tämä täällä pappien mollaaminen käy yli ymmärryksen,
silloin mollataan Jumalan työntekijää.
Kuinka ihmiset on hyvinvoinnin seurauksena hyljänneet Jumalan ja lähteneet seuraamaan pahojen henkien opetuksia.
1. Tim. 4:1
Pyhä Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja alkavat seurata eksyttäviä henkiä ja pahojen henkien opetuksia.ihmisillä ei ole harmaintakaan aavistusta oikeasta opista,jos papit muka ovat Jumalan työntekijöitä?Kyllä ne ovat aivan sidoksissa muuhun kuin Jumalaan,Hänen oppiinsa ei kuulu sellainen,mitä kirkoista tapaa.Kaikki on muutettu.Käskyt,kaste,pyhäpäivä,kaikki tyynni.Turha pillastua,kun sen jokaikinen tosissaan uskova ihminen tietää.myös muuan ei-uskova varmaan epäilee,ja syytä onkin.
Pitäisikö suudella sormusta papin kädestä,kuin paavi teettää?Pappi ei ole Jumala.Ällös palvo häntä,palvo Herraa,se kannattaa. - Irmeli.
Pikakirjoittaja kirjoitti:
ihmisillä ei ole harmaintakaan aavistusta oikeasta opista,jos papit muka ovat Jumalan työntekijöitä?Kyllä ne ovat aivan sidoksissa muuhun kuin Jumalaan,Hänen oppiinsa ei kuulu sellainen,mitä kirkoista tapaa.Kaikki on muutettu.Käskyt,kaste,pyhäpäivä,kaikki tyynni.Turha pillastua,kun sen jokaikinen tosissaan uskova ihminen tietää.myös muuan ei-uskova varmaan epäilee,ja syytä onkin.
Pitäisikö suudella sormusta papin kädestä,kuin paavi teettää?Pappi ei ole Jumala.Ällös palvo häntä,palvo Herraa,se kannattaa.Taas sun oman pää julistuksia.
Lut. kirkoissa luetaan Raamatun tekstejä. - Pikakirjoittaja
Irmeli. kirjoitti:
Taas sun oman pää julistuksia.
Lut. kirkoissa luetaan Raamatun tekstejä.julistellaan;mutta tämä on sinulle käsittämätön asia.Sinulle on tärkeintä matkia egoa ja laulaa duettona hänen kanssaan minulle tuota samaa.Vaihtakaa edes levyä.
"Ja he tulivat Jerusalemiin.Ja Hän meni pyhäkköön ja rupesi ajamaan ulos niitä,jotka myivät ja ostivat pyhäkössä,ja kaatoi kumoon rahanvaihtajain pöydät ja kyyhkysten myyjäin istuimet,eikä sallinut kenenkään kantaa mitään astiaa pyhäkön kautta.Ja Hän opetti ja sanoi heille:>Eikö ole kirjoitettu:MINUN HUONEENI ON KUTSUTTAVA KAIKKIEN KANSOJEN RUKOUSHUONEEKSI?MUTTA TE OLETTE TEHNEET SIITÄ RYÖVÄRIEN LUOLAN."Mark.11:15-17
Jeesuksen Henkeä ei kirkkosaleissa ole,mutta mainitsemiasi henkiä kylläkin. - muistelen
Pikakirjoittaja kirjoitti:
ihmisillä ei ole harmaintakaan aavistusta oikeasta opista,jos papit muka ovat Jumalan työntekijöitä?Kyllä ne ovat aivan sidoksissa muuhun kuin Jumalaan,Hänen oppiinsa ei kuulu sellainen,mitä kirkoista tapaa.Kaikki on muutettu.Käskyt,kaste,pyhäpäivä,kaikki tyynni.Turha pillastua,kun sen jokaikinen tosissaan uskova ihminen tietää.myös muuan ei-uskova varmaan epäilee,ja syytä onkin.
Pitäisikö suudella sormusta papin kädestä,kuin paavi teettää?Pappi ei ole Jumala.Ällös palvo häntä,palvo Herraa,se kannattaa.Karhuvaara keskusteli arkkipiispan ja erään papin kanssa raamatusta ja naispappeudesta tai homojen siunaamisesta. Toimittaja tenttasi arkkipiispaa siitä kumpi on painavampi asia kirkolliskokous ja kirkon omat tunnustuskirjat (vai mitä ne on) vaiko pyhä raamattu. Arkkipiispa joutui pitkällisen vääntelyn jälkeen tunnustamaan, että kirkon omat sääntökirjat on tärkeämmät viis raamatusta.
- Pikakirjoittaja
muistelen kirjoitti:
Karhuvaara keskusteli arkkipiispan ja erään papin kanssa raamatusta ja naispappeudesta tai homojen siunaamisesta. Toimittaja tenttasi arkkipiispaa siitä kumpi on painavampi asia kirkolliskokous ja kirkon omat tunnustuskirjat (vai mitä ne on) vaiko pyhä raamattu. Arkkipiispa joutui pitkällisen vääntelyn jälkeen tunnustamaan, että kirkon omat sääntökirjat on tärkeämmät viis raamatusta.
Harva tulee ajatelleeksi mitä evankelisluterilaiset tunnustuskirjat pitävät oikeastaan sisällään.Kaikki se myönnytys,mitä maailmallisuuteen vie,vie kauemmaksi Jumalasta.Kirkkoisät siunaavat eivätkä kunnioita Jumalaa,josta he puhuvat.
Ei ole aivan sama,mitä opettaa.Papin huulilta pitäisi tulla tieto,mutta kun papit ovat hakoteillä,miten heistä on paimentamaan yhtään sielua muualle kuin tämän kirkkomahdin alaisuuteen.
Varmin tapa myös pitää ihmiset kaukana Jumalasta.
Peräänkuulutankin kirkolta vastuuta:Miksi minua sahattiin silmään kun kuuluin kirkkoon monet vuodet?Miksi minulle opetettiin täysin Raamatunvastaisia oppeja?Onnekseni Herra ei omaansa hyljännyt;etsivä löysi ja kolkuttavalle avattiin;mutta ei mihinkään seurakuntaan eikä kirkkoon. Saan olla irti tänään kaikista kirkkokunnista,seurakunnista ja muista yhteisöistä,jotka tahtovat niin mieluusti omaansa,se on:omaa yhteisöään vain korottaa,ei Jumalaa.
Sääliksi käy niitä rehellisiä kirkkoon kuuluvia ihmisiä,jotka hyvästä sydämestä kirkolle veroja makselevat.
Niin, nämä piispat ja papit etsivät maailmallisella menollaan myös Jumalan vihaa ylleen,kirkon seinien sisältä löytyy sen takia kirous,ei siunaus.
"Sillä sekä profeetat että papit kiertävät maata eivätkä mitään tiedä."Jer.14:18
"Voi paimenia,jotka hukuttavat ja hajottavat minun laitumeni lampaat,sanoo Herra.Sentähden näin sanoo Herra,Israelin Jumala,paimenista,jotka kaitsevat minun kansaani:Te olette hajottaneet minun lampaani ja karkottaneet ne pois ettekä ole pitäneet niistä huolta.Katso,minä pidän huolen teidän pahain tekojenne rankaisemisesta,sanoo Herra."Jer.23:1,2
"Sillä maa on täynnä avionrikkojia,maa murehtii kirouksen tähden,erämaan laitumet kuivuvat;he rientävät pahuuteen,ja heidän väkevyytensä on väärä meno.Sillä he ovat jumalattomia,niin profeetta kuin pappikin;omasta huoneestanikin minä olen tavannut heidän pahuutensa."Jer.23:10,11
- Trubaduuri
Asiasta sanotaan jotakuinkin näin.
Viimeisenä päivänä herätetään kaikki kuolleet lopullista tuomiotansa varten. Tuomiopäivää joutuu siis kaikki odottamaan, niin elävät kuten kuolleetkin. Eikä se katso kirkko-/uskontokuntaa
erikseen, vaan aivan kaikki tullaan tuomitsemaan
siitäkin huolimatta jota he ovat ajatelleet tai luulleet jonkin asian suhteen.- sanaa.
1. Kor. 15:52
yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme. - Pikakirjoittaja
koska luterilainen kirkko mm.hautajaisissa antaa valhe-toivoa ihmisille,sanomalla että Jeesus Kristus on sinut viimeisenä päivänä herättävä.
Ei se näin Raamatun mukaan mene;sillä: Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin,sitten meidät,jotka olemme tänne jääneet,temmataan yhdessä ylös pilviin,ja niin me samme aina olla Herran kanssa.
Mutta:Muut kuolleet eivät heränneet ENNENKUIN NE TUHAT VUOTTA OLIVAT LOPPUUN KULUNEET.Siis ne,jotka eivät olleet Herran omia,herätetään vasta sitten ja sen päättää vain Jumala,ei kirkko.
Luterilaisuus antaa ymmärtää,että papilla olisi ihmisen kuoleman jälkeen siunaamalla hänet haudan lepoon,tämän suhteen sananvalta.Moni ainakin luulee,että kirkkoon kuuluminen,kaste,ym.riittää.
"Mutta me emme tahdo pitää teitä,veljet,tietämättöminä siitä,kuinka poisnukkuneiden on,ettette murehtisi niiinkuin muut,joilla ei toivoa ole.Sillä jos uskomme,että Jeesus on kuollut ja noussut ylös,niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.Sillä sen me sanomme teille Herran sanana,että me,jotka olemme elossa,
jotka jäämme tänne Herran tulemukseen,emme suinkaan ehdi ennen niitä,jotka ovat nukkuneet.
Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta
käskyhuudon,ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös
ensin;sitten meidät,jotka olemme elossa,jotka olemme jääneet tänne,temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin;ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla."1.Tess.4:13-18
(Tämä kohta ei tue "tempausoppia" millään tavalla.)
"Muut kuolleet eivät vironneet eloon,
ennenkuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet.
Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.
Autuas ja pyhä on se,jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa;
heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa,vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat ne tuhannen vuotta."Ilm.20:5,6 - Trubaduuri

heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa,vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat ne tuhannen vuotta."Ilm.20:5,6.., jota tuossa alenpana jakeissa kerrotaan, tarkoittaen juuri sitä tulossa olevaa hetkeä
ja paikkaa jota hän itse oli todistamassa omalla
silloisella läsnäolollaan! Joten, asia taitaakin olla paljon monitahoisenpi sekä mutkikkaanpi ja usseanpi tasoisenpi kuin jota nykyihminen voi tiedostaa vajavaisuutensa vuoksi. Siksi olisikin parenpi vain sanoa ja tunnustaa, etten tiedä täsmällisesti sitäkään jota tulee muutaman hetken , ehkä vuoden, päästä tapahtumaan niin kaikkien elävien kuin kuolleidenkin kohdalla.
Matt. 11:5
sokeat saavat näkönsä, ja rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat, ja kuurot kuulevat, ja kuolleet herätetään, ja köyhille julistetaan evankeliumia.
Luuk. 7:22
Niin hän vastasi ja sanoi heille: "Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä olette nähneet ja kuulleet: sokeat saavat näkönsä, rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat, kuurot kuulevat, kuolleet herätetään, köyhille julistetaan evankeliumia.
Ja nuinhan ei ole kerrottu vielä koskaan käyvän, vaikka niin kuitenkin jo kävi. Voihan tietenkin olla jotta nämä jakeissa mainitut olivatkin hengellisesti vain kuolleita ja heidät Kristus herätti eloon.
Mene ja tiedä, täsmällisesti tuotakaan. Arvella saattaa itse kunkin, ihan kuinka vaan. - Trubaduuri
sanaa. kirjoitti:
1. Kor. 15:52
yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasuunan soidessa. Pasuuna soi, ja kuolleet herätetään katoamattomina ja me muut muutumme.Kun pasuunat soivat tuhansin sävelin, niin silloin
kuurot kuulevat torvien värinän ja sokeat näkevät sävelien kulun, ihmetellen jotta kuka se puhaltaa sitä ensimmäistä torvea. - ja on
Trubaduuri kirjoitti:
Kun pasuunat soivat tuhansin sävelin, niin silloin
kuurot kuulevat torvien värinän ja sokeat näkevät sävelien kulun, ihmetellen jotta kuka se puhaltaa sitä ensimmäistä torvea.Varmaan niin ylitorvi.
- Pikakirjoittaja
Trubaduuri kirjoitti:
.., jota tuossa alenpana jakeissa kerrotaan, tarkoittaen juuri sitä tulossa olevaa hetkeä
ja paikkaa jota hän itse oli todistamassa omalla
silloisella läsnäolollaan! Joten, asia taitaakin olla paljon monitahoisenpi sekä mutkikkaanpi ja usseanpi tasoisenpi kuin jota nykyihminen voi tiedostaa vajavaisuutensa vuoksi. Siksi olisikin parenpi vain sanoa ja tunnustaa, etten tiedä täsmällisesti sitäkään jota tulee muutaman hetken , ehkä vuoden, päästä tapahtumaan niin kaikkien elävien kuin kuolleidenkin kohdalla.
Matt. 11:5
sokeat saavat näkönsä, ja rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat, ja kuurot kuulevat, ja kuolleet herätetään, ja köyhille julistetaan evankeliumia.
Luuk. 7:22
Niin hän vastasi ja sanoi heille: "Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä olette nähneet ja kuulleet: sokeat saavat näkönsä, rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat, kuurot kuulevat, kuolleet herätetään, köyhille julistetaan evankeliumia.
Ja nuinhan ei ole kerrottu vielä koskaan käyvän, vaikka niin kuitenkin jo kävi. Voihan tietenkin olla jotta nämä jakeissa mainitut olivatkin hengellisesti vain kuolleita ja heidät Kristus herätti eloon.
Mene ja tiedä, täsmällisesti tuotakaan. Arvella saattaa itse kunkin, ihan kuinka vaan.ehkä ei niin paljon kuin silloin,kuin Jeesus eli maan päällä.Olisiko epäusko vallannut alaa,sentähden ei enää parannuta?Mutta Jeesus sanoo:Tapahtukoon teille uskonne mukaan.Mikäli uskoo,että Hän parantaa,oikein sydämestään,niin vakavatkin sairaudet voivat väistyä.
Tiedän monta ihmeellistä parantumista,niin varmaan monikin.Kiitos siitä kuuluu ylöspäin!Taivaalliselle Isälle!Toki hengellisestikin jakeet ovat aivan hyvät käsittää,sillä vaarana on aina olla kuollut,vaikka elää. - Trubaduuri
Pikakirjoittaja kirjoitti:
ehkä ei niin paljon kuin silloin,kuin Jeesus eli maan päällä.Olisiko epäusko vallannut alaa,sentähden ei enää parannuta?Mutta Jeesus sanoo:Tapahtukoon teille uskonne mukaan.Mikäli uskoo,että Hän parantaa,oikein sydämestään,niin vakavatkin sairaudet voivat väistyä.
Tiedän monta ihmeellistä parantumista,niin varmaan monikin.Kiitos siitä kuuluu ylöspäin!Taivaalliselle Isälle!Toki hengellisestikin jakeet ovat aivan hyvät käsittää,sillä vaarana on aina olla kuollut,vaikka elää.Toinkin lähinnä esille heräämisen kuolleista nuiden kovin tarkkaan valituiden jakeiden kautta.
Ja nimenomaan hengellistä kuolemaa silmällä pitäen.
Mutta sairaudet ovat sitten kokonaan toinen juttu versus tuohon avaukseesi. Lääkärit tietävät sairauksista nykyään aivan tarpeeksi ja osaavat myös antaa oikeita hoito-ohjeita ja määrätä toimivia läääkkeitä sairaille. Nuita vaikuttavia lääkeaineita on myös luomakuntamme täynnä. Sen moni ihminen unohtaa, ja nekin ovat kyllä Luojan taivaallisen Isän luomia.
Tuota esille tuomaa ko. asiaasi hieman vielä penkoen, kuolleista herääminen/herättämien on sitten jo niin vaikea tajuinen tapahtuma, ettei tavallisen taatelin tallaajan sitä paljon kannata alkaa selittämään kenellekkään, tänäänkään. Luojamme, taivaallinen Isä varmasti tietää kuolemasta kaiken tarpeellisen ja osaa itse tehdä kaikki tarvittavat toimenpiteet ja ratkaisut, tuon kuoleman suhteen ja sen poistamiseen liittyviin ongelmiin. Ja kyllä Hän osaa myös herätellä hengellisesti kuolleitakin jos niin haluaa ja tahtoo. Vasten ihmisen omaa tahtoa Hän ei kuitenkaan toimi, eli ei herätä ketään väkisin ikuiseen elämään tai totteleman itseään. Vaan antaa niiden kaikkien ihmisten kadota jotka eivät Häntä itseään siedä tai eivät halua toteuttaa Hänen perimmäistä tahtoansa eikä totella Häntä ollenkaan.
- ----------
Ei Jeesus herätä ketään.
- Pikakirjoittaja
herätäkään,sillä LÖYTÄNEEKÖ HÄN USKOA MAAN PÄÄLTÄ?
Vähissä taitaa olla ainakin nykypäivän herätettävät,kun kuorsaus kuuluu taivaaseen asti!Hengellinen tylsistys kaikkialla. - ego.
Pikakirjoittaja kirjoitti:
herätäkään,sillä LÖYTÄNEEKÖ HÄN USKOA MAAN PÄÄLTÄ?
Vähissä taitaa olla ainakin nykypäivän herätettävät,kun kuorsaus kuuluu taivaaseen asti!Hengellinen tylsistys kaikkialla.Oletko koskaan kuullut sellaista että Jumala herättää.
- kansan kirkossakin
onneksi sellainen harha kuin helvetin ikuinen piina on häviämään päin.
Kaipa muutamat uskovät että Jeesus ei nousutkaan kolmantena päivänä vaan heti paratiisiin - kun käännör virhe Raamatussa sanoo:
Niin Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa."
Rarempi olisi kääntää alkuteksti näin.
Niin Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle "tänä päivänä": sinun pitää oleman minun kanssani paratiisissa."
Alkuteksteissä kun ei ollut noita välimerkkejä lainkaan.
Muita "tänä päivänä" sanontoja:
anna meille "tänä päivänä" meidän jokapäiväinen leipämme
teille on "tänä päivänä" syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa
Niin hän rupesi puhumaan heille, "tänä päivänä" tämä kirjoitus on käynyt toteen teidän korvainne kuullen
ja sanoi: "Jospa tietäisit sinäkin "tänä päivänä", mikä rauhaasi sopii..- hepr.
Hepr. 1:5
Sillä kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Sinä olet minun Poikani, tänä päivänä minä sinut synnytin"; ja taas: "Minä olen oleva hänen Isänsä, ja hän on oleva minun Poikani"? - Pikakirjoittaja
Vuoden -38 Raamatunkäännös:>>Niin Jeesus sanoi hänelle:Totisesti minä sanon sinulle:tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa.>Niin Jeesus sanoi hänelle:Totisesti MINÄ SANON SINULLE TÄNÄ PÄIVÄNÄ:sinun pitää...
- Rupattelutuuri
Pikakirjoittaja kirjoitti:
Vuoden -38 Raamatunkäännös:>>Niin Jeesus sanoi hänelle:Totisesti minä sanon sinulle:tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa.>Niin Jeesus sanoi hänelle:Totisesti MINÄ SANON SINULLE TÄNÄ PÄIVÄNÄ:sinun pitää...
pikakirjoittajalle. Onko pelastus sitten vapaiden suuntien upotuskastealtaissa? Kysymys kuuluu, mihin seurakuntaan (rekisteröityyn) mielestäsi saa kuulua? Joudunko kadotukseen, kun kuulun luterilaiseen seurakuntaan. Miten sinä olet tuon totuutesi löytänyt? Epätietoinen.
- Pikakirjoittaja
Rupattelutuuri kirjoitti:

seurakuntaa,en rekisteröityä enkä rekisteröimätöntä,en lahkoja,en yhdistyksiä.Ainoastaan henkilökohtainen suhde Vapahtajaan tuo pelastuksen.
En väitä,että kaikki jotka kuuluvat luterilaiseen kirkkoon,tai muuhun,mihin tahansa,olisivat kadotuksen omia.Niissäkin on sellaisia,jotka ovat vilpittömiä uskossaan,mutta eivät vielä ymmärrä eksytystä,joka ympärillä pyörii.Silloin on myös vaara,ettei usko pääse kasvamaan,vaan tukahtuu maailman murheissa ja ihminen luopuu tai paatuu.
En koskaan löytänyt kirkoista,vaikka monissa eri suuntauksien tiloissa olen käynyt,etsimääni: pelastusvarmuutta.Sitähän jokainen kuitenkin sisimmässään kaipaa.
Myös sokeutuu helposti ja pinttyy tiettyyn käytäntöön,joka ei ole Raamatunmukainen,kun liittyy vasta uskoon tultuaan johonkin seurakuntaan.Seurakunta tai kirkko tukahduttaa ihmisen henkilökohtaisen suhteen Jeesukseen todella mielellään,vaikka muuta väitetään.Ihminen tavallaan pakotetaan ajattelemaan yksillä suurilla aivoilla,kirkon tai seurakunnan sellaisilla.Vaikka he tarkoittaisivatkin hyvää,monen elämä kuitenkin menee tavallaan seurakunnan yhteiseksi elämäksi,ei ole enä muuta ja toisia seurakuntia ja kirkkoja katsotaan kieroon.En toisaalta ihmettele,koska niin monenlaisia väännöksiä on,ei ollenkaan yhdenmukaisuutta,mitä Jeesus yksin tuo.
Tämä hämmentää entisestään varsinkin vasta uskoon tulleita ihmisiä.
Papeista tehdään auktoriteetti Jumalan sijasta.
Raamatuntutkisteluun tulee seurakunnan värit.
Niin helposti tämä näkyy,kuinka ihmiset luottavat toisiinsa Raamatuntulkinnassa,sen sijaan että etsisivät Herraa,ja kyselisivät Häneltä.
Kirkoissa ihmisiltä katoaa suhde Jumalaan myös helposti kirkon kuivassa,vedettömässä erämaassa.Sana alkaa tympäistä,jos se on kuin valmiiksi luettua.Oppikysymykset ovat väärinäkin usein tärkeimmät.
Seurakuntayhteydestä tehdään myös helposti epäjumala.Kirkossakäyntikerrat eivät ole kuitenkaan mikään tae edes,että olisi uskossa.
Säälin ihmisiä,jotka rahjustavat kirkkoon,olen nähnyt heidän ilmeitään myös kun tulevat pois.Kaikilla ei ole iloa silmissään,vain tyhjyyttä.
Mikään,ei edes palavan saarnan jälkeinen hetkellinen sielunrauha,ei tuo samaa kuin se,että unohtaa moiset laitokset,sekä jättäytyy parempiin käsiin.
Olen nähnyt myös seurakuntien ja kirkkojen kylmyyden,ei Jumalasta väliajoilla paljoa puhuta,kaikesta maallisesta kylläkin.Ihmisiä korotetaan Jumalan asemasta.
Palavuus puuttuu,rakkaus Herraan ei näy.Uskovat menevät maailman riennoissa,eikä synnin suru soimaa.Sitten tullaan Herran luo kuitenkin,se olisi muka ratkaisu,mutta on vain yksi tie.Moni taas elää lain täyttämää elämää,mutta hyvilläkään teoilla ei kukaan taivaspaikkaa saa.Muutos alkaa aivan muusta,se on Jeesuksen sovitustyö Golgatalla.
Koska Raamattu kertoo lopunajan seurakuntien tilasta niin paljon;nekin kohdat kannattaa miettiä tarkoin.Ei Jumala olisi Raamattuun niitä päästänyt,elleivät olisi tosia.
Seurakunnat ja kirkot ovat tulleet penseiksi.Maailmallistuneet Jumalanpalvelusmuodot valtaavat alaa yhä enemmän.Outoja tapoja ties mistä myös otetaan mukaan.Ilo Herrassa voi muistuttaa maallista showta.Sielunvihollinen teettää ihmeitä ja vääränlaista iloa.Sekään ei ole iloa,vaan enemmän itkua.Sieluun jää tyhjyys.
Se hyvä,mitä seurakunnista hengellisesti ihminen löytää,ei ole niin rakentavaa,kuin on ilman seurakuntaa.Uskovien yhteys mielestäni on siellä,missä kaksi tai useampi ihminen puhuu Herrasta yhdessä.Ei se tarvitse kummempia puitteita.Yhteys Herraan löytyy Sanasta ja rukouksesta,päivittäin,hetkittäin.
Olen käynyt aikoinani kasteella,ja koska sen tein vilpittömin mielin,vaikkakin erään kirkon seinien sisällä,tiedän sen olleen Herralle mieleen. Erosin kuitenkin myöhemmin kyseisestä kirkosta.Heistä minulla ei ole pahaa sanottavaa ihmisinä,pelkkää hyvää;en vain enää tarvitse muotojumalisuutta,se ei riitä minulle.Mikään kirkko ei täytä sitä tyhjää paikkaa,mikä jää,jos Jeesus ei ole elämän Herrana.Sitten kun Jeesus on elämässä,ei tarvitse enää kirkkoja,koska tietää niiden turhuuden.
Sitä ennen kuuluin luterilaiseen kirkkoon.
En ymmärrä kirkkojen ja seurakuntien käytäntöä,jossa ihminen kastettuaan liitetään seurakunnan jäseneksi.Muutoin kai ei edes kasteta.
Kuitenkin,vaikka kaste,upotuskaste siis,on Raamatunmukainen;ei se saisi muodostua kuitenkaan pelastuskysymykseksi,sillä vain Henkikaste,uudestisyntyminen ylhäältä on tärkein,eli parannuksen kaste.Ihminen lähtee seuraamaan Herraa.Tässä on juuri se,ettei mitkään ulkoiset seremoniat pelasta.
Uskoontulon jälkeen ihminen alkaa luonnostaan ymmärtää myös kasteen ym.merkityksen,mutta sitä ei saisi vaatia,tai suorastaan pakottaa,mikäli henkilö ei ole siihen valmis.Kyllä Jumala omaansa neuvoo pikkuhiljaa.
Uskon pelastuneita olevan mitä erilaisimmista uskontokunnista sekä niiden ulkopuolella olevista ihmisistä,mutta myös heistä,jotka eivät koskaan ole Herraa vielä ottaneet elämäänsä,mutta joilla on tavallaan sydämen usko.En jaottele ihmisiä sen mukaan,mihin he uskovat.Sanoohan Jeesus Hänellä olevan myös muita lampaita.
Tärkeintä on,että tiedän Jeesuksen elävän ja saan siitä kertoa,niin että moni muukin saisi elämäänsä Hänet ja voisi kokea sen elämän,mitä vain Herra voi antaa.Voimana täällä,ja kerran perille vieden.Silloin ei maailma pääsisi murjomaan ketään niinkuin tänäkin päivänä monia murjoo.Uskoon tultua vasta voi murjoakin,jos eksyy vääränlaisiin piireihin.Pelastus voi muuttua tyhjänpäiväiseksi pintauskovaisuudeksi vailla syvempää Jumalan tuntemusta.Koska kirkkojen opit ovat pielessä,Herra ei voi siunata niitä.
Miten löysin totuteni?Ehkä niinpäin kuitenkin,että Herra löysi minut,kun maailma oli pyörittänyt tarpeeksi valhemaailmassaan,valherauhassaan ja turvassaan.Sain luottaa;minä olen pelastettu koska Jeesus on kuollut puolestani.Siitä olen Hänelle ikuisesti kiitollinen.Sain sen mitä koskaan en löytänyt seurakunnista:Jumalayhteyden.
Sain vakuutuksen,olen arvokas,ja Herra pitää minusta huolen.Loppuun saakka.
Näen kirkot niin erilaisi silmin tänään,toivoisin,etteivät ne niele kitoihinsa ja kietoisi oppeihinsa ihmisiä enempää. - totuudesta

Näen kirkot niin erilaisi silmin tänään,toivoisin,etteivät ne niele kitoihinsa ja kietoisi oppeihinsa ihmisiä enempää.niin voi voi ja voi kuten AK asian ilmaisee, vai erotatko sittenkin?

Näen kirkot niin erilaisi silmin tänään,toivoisin,etteivät ne niele kitoihinsa ja kietoisi oppeihinsa ihmisiä enempää.kasvuvaiheessa. Kiitos kun jaksoit kertoa uskonelämän tarinasi. käsittääkseni etsit itsekin totuutta ja kun olet havainnut kaiken valheelllisuuden, olet hyvin vihainen, ymmärrettävästi. Mutta kun aivan vaan rauhoittuu issekseen rukoillen Jumalan puoleen, Hän ilmoittaa itsensä sinullekin. Ja, yllätys, yllätys, rakkaus on olemassa. Vaikkei sitä täällä huomaa. Rakkaus tulee kärsimyksestä. Kun Kristus kärsi ristillä. Monenkin sielun tila paljastuu vasta kuolinvuoteellaan, mikä henki heissä on. Jotkut uskovat hoitajat ovat havainneet hoidettuaan kuolevia potilaita. Tärkeää olisi, että oma ego riisutaan pois?
- Pikakirjoittaja
totuudesta kirjoitti:
niin voi voi ja voi kuten AK asian ilmaisee, vai erotatko sittenkin?
Mikä kirjoituksissani tukisi mitään muuta oppia kuin Jeesuksen Kristuksen oppia?
- Pikakirjoittaja
Rupattelutuuri kirjoitti:
kasvuvaiheessa. Kiitos kun jaksoit kertoa uskonelämän tarinasi. käsittääkseni etsit itsekin totuutta ja kun olet havainnut kaiken valheelllisuuden, olet hyvin vihainen, ymmärrettävästi. Mutta kun aivan vaan rauhoittuu issekseen rukoillen Jumalan puoleen, Hän ilmoittaa itsensä sinullekin. Ja, yllätys, yllätys, rakkaus on olemassa. Vaikkei sitä täällä huomaa. Rakkaus tulee kärsimyksestä. Kun Kristus kärsi ristillä. Monenkin sielun tila paljastuu vasta kuolinvuoteellaan, mikä henki heissä on. Jotkut uskovat hoitajat ovat havainneet hoidettuaan kuolevia potilaita. Tärkeää olisi, että oma ego riisutaan pois?
luulen olevani kasvuvaiheessa koko elämäni,vaikka eläisin tuhat vuotta;niinkuin meistä varmasti jokainen.Mukava huomata,että palstalla saa asiallisiakin vastauksia kaiken muun lomassa.Oma ego on meille kaikille aina se,mikä taistelee,sillä loukkantuminenkin on kuitenkin itsekästä,sekin on syntiä.Ja itsekkyys on este Jumalan työlle.Siinä aina kaikilla on parantamisen varaa.
Rukous on aina tie Jeesuksen luo,Hän on rakkaus.
Ehkä silloin oma ego on riisuttu,kun ihminen tietää,että ei ole täydellinen.Sen toivoisin monen löytävän,ja siitä alkaa kasvu läpi elämän kestäen.Toiset menevät harppauksin eteenpäin,toisten pitää jäädä luokalle monta kertaa ennenkuin pääsevät seuraavalle;itse suosiolla sanon kuuluvani jälkimmäisiin,mutta Jeesus on juuri kaltaisteni paras auttaja!
Hän on lähellä niitä,joilla on särjetty sydän,ja Hän pelastaa ne,joilla on murtunut mieli.Siunausta sinulle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770