Oikeudenmukainen tuomio (?)

Raipe

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1642898

Mielestäni kyllä. Tätä Ruusunen (silloinen Kuronen) vs. Vanhanen skabaahan puitiin palstalla kyllästymiseen saakka aikanaan ja nyt tilanne lienee finaalissa. Tietysti jos löytyy fyrkkaa, tapauksen voi viedä Korkeimpaan ja ymmärsin, että se olisi ainakin Ojalalla harkinnassa. Pidän hovioikeuden esittämiä perusteluja tuomiolle varsin kestävinä.

4

228

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oli sitten

      lakia rikottu tai ei. Rahastaminen toisen ihmisen kustannuksella etenkin vielä niin, että siitä lisäksi koituu kärsimystä em:lle, on ainakin moraalisesti väärin. Hovioikeus kuitenkin näki asian niin, että lakia on rikottu. Hyvä ennakkopäätös, ellei sitten mene ko:n.

      Ruusunen oli toisen käden tiedon mukaan ilmoittanut, ettei hänellä ole varaa maksaa sakkoja eikä rikoksesta saamaansa hyötyä valtiolle. Eiköhän tällä jutulla ole taas sen verran julkisuusarvoa, jotta maksajakin saattaisi löytyä.

      • Raipe

        Oman tulkintani mukaan teoksen lähtökohtana on ollut puhdas rahastus. Tämä siis sen tiedon pohjalta, joka julkisuudessa on ollut käytettävissä.
        Myös Ruusunen harkinnee casen viemistä KO:n käsittelyyn ts. valitusluvan hakemista sieltä.
        Sakkojen maksamisesta itkeminen on tässä vaiheessa turhaa. Sponsori löytyy takuuvarmasti.


      • Seksinostokielto
        Raipe kirjoitti:

        Oman tulkintani mukaan teoksen lähtökohtana on ollut puhdas rahastus. Tämä siis sen tiedon pohjalta, joka julkisuudessa on ollut käytettävissä.
        Myös Ruusunen harkinnee casen viemistä KO:n käsittelyyn ts. valitusluvan hakemista sieltä.
        Sakkojen maksamisesta itkeminen on tässä vaiheessa turhaa. Sponsori löytyy takuuvarmasti.

        Yksityisyyden loukkaus: paljasti, että sai Matilta 3000 euroa lahjana.


      • katkeria muistoja
        Seksinostokielto kirjoitti:

        Yksityisyyden loukkaus: paljasti, että sai Matilta 3000 euroa lahjana.

        Mutta kamala oli Suskin kohtalo: Seiskan mukaan hä eräänkin kerran pesi Matin vessoja kaksi päivää ja pesuaineenkin joutui ostamaan itse. Joko Masalla on vessoja enemmän kuin Vekaranjärven varuskunnassa tai sitten ne ovat olleet sanoinkuvaamattomassa kunnossa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5140
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      124
      1643
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1479
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      50
      1406
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1205
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1110
    7. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      999
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      827
    10. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      16
      827
    Aihe