Rekkajampoille keljuilu tuottaa tulosta?

Luulen, että rekkajampoille vi--uilulla on saatu niiden päähän menemään muutakin kuin makkaraperunaa?

Ajakaa tappamatta muita tielläliikkujia, sillä tiet ovat liukkaat!

Katsotaan tilastot tästä talvesta.
2597
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ehkä henkilöautoidioottienkin olisi aika tajuta, että tiet ovat liukkaat ja lopettaa luistelu rekkojen keulaan.

Näin sanoo ainakin tilastot.

Äänestä
  • Olet oikeassa. Onnettomuuksissa, joissa raskas on toisena osapuolena, on 90%:sti onnettomuuden alkuunpanevana voimana se kevyen kuski.
    Kevyen kuljettajista n. 10%:a osaa oikeasti käyttää ajoneuvonsa tekniikkaa hyväksi (ABS, ajonvakautusjärjestelmät)vaaratilanteissa. On esim. hauskaa havaita kun 20-30 vuotta ajaneet kuljettajat kokevat ahaa-elämyksen, kun luiston alkaessa rusautetaan ABS pohjaan.
    Ongelma on lähinnä siinä, että ns."tavallisen miesautoilijan" käsitys omasta ajotaidosta perustuu olettamuksiin ja kuvitelmiin. Sen pitäisi perustua kokemuksiin ja opetteluun. Pitäisi silloin tällöin saada kokemuksia omasta mitättömyydestään ja tilanteista, joissa osaavakin kuljettaja muuttuu matkustajaksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Makkaraperunaa! kirjoitti:

Luulen, että rekkajampoille vi--uilulla on saatu niiden päähän menemään muutakin kuin makkaraperunaa?

Ajakaa tappamatta muita tielläliikkujia, sillä tiet ovat liukkaat!

Katsotaan tilastot tästä talvesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu