Nuha lähtee nus.,.,.,.

salaampuja

Seksin harrastaminen on yksi harvoista asioista, joka aidosti on hyväksi ihmisen terveydelle. Varsinkin miehet hyötyvät vilkkaasta seksielämästä, kertoo Daily Mail.

Vilkas seksielämä parantaa mielialaa. Seksin on todettu myös vähentävän sydänkohtausten riskiä ja erektiohäiriöitä.

Nottinghamin yliopiston tutkimuksessa todettiin tammikussa, että viisikymppisten miesten säännöllinen seksielämä vähentää eturauhassyövän riskiä. Samassa tutkimuksessa tosin todettiin, että alle kolmikymppisillä yli 20 kertaa kuukaudessa seksiä harrastavilla riski kasvaa.

Suomalainen tutkimus paljasti, että vanhojen miesten erektiohäiriöt ovat suoraan verrannollisia seksuaaliseen aktiivisuuteen. 1000 55- ja 75-vuotiaille tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että keskimäärin harvemmin kuin kerran viikossa seksiä harrastavilla miehillä on yli kaksinkertainen todennäköisyys saada erektiohäiriö.

Tutkmusten mukaan naisten estrogeenitasot laskevat vanhemmiten ja tämä vähentää myös seksihaluja. Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan vaihdevuosien aikana vähintään kerran viikossa seksiä harrstavien naisten estrogeenitasot ovat kuitenkin korkeammat kuin harvemmin seksiä harrastavilla.
Voit tietenkin hieman hämätä "ruumistasi" ja masturboida jos kumppani puuttuu.

14

276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tomppak

      Nuha ei lähde nussimalla, yritin tuota aikoinaan muijallekkin toitottaa, mutta sain itsekin sitten influenssan, eli ei toimi:)

      • jo joo

        lähtenyt


      • Mieluummin yksin

        yskimällä, nuhasta en tiedä niin tarkkaan, mutta veikkaan että yskä pakkaa kun yksin makkaa.


      • luulen?
        jo joo kirjoitti:

        lähtenyt

        joiltakin


      • pieremällä

        lähtee


      • kasusteg
        jo joo kirjoitti:

        lähtenyt

        hauskasti


      • Late Lapista
        jo joo kirjoitti:

        lähtenyt

        lähtenyt. Aatteleppaite on poistanut KAIKKI viestinsä. Näitä ei pysty poistamaan


    • Folio Mulder

      Kun harrastetaan liikaa seksiä käyttämättä ehkäisyä. Saisivat harrastaa masturbointia tuolla, kun eivät ehkäisypillereitä tai välineitä saa mistään. Vanhukset oma lukunsa.

      Nuha on pikkuasia väestöräjähdykseen verraten. Eli pitäis kait nuita "tutkimuksia" vähän laajemminkin miettiä ja huumorillakin. Aika huuhaatutkimuksia satelee useinkin esille ties mistä asiasta.

    • Aatteleppaite

      sanotaa itserakasteluksi;)

    • Aatteleppaite

      nälkä lähtee syömällä ja vaimo juomalla.

      • Tosi on

        Ei edes eduskunta voi kieltää tuota totuutta.


      • jukranpujut
        Tosi on kirjoitti:

        Ei edes eduskunta voi kieltää tuota totuutta.

        Niin vanhanen varmasti puuttuisi kalliksen kanssa pyytäen opamaa avuksi, jos ei itte pärjää.


    • aivan..

      pieremällä!

      • .............

        ole hintti parempaa tekemistä kuin kaivaa ikivanhoja turhanpäiväsiä alotuksia?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      52
      5592
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      67
      2621
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1960
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      154
      1796
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      36
      1742
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1713
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1458
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1141
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      80
      1119
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      62
      935
    Aihe