pudotus korkealta ja kovaa

joulua odotellessa

Hyvinvointirouva taisi nyt pudota korkealta ja kovaa. Irtisanoin itseni marraskuun lopulla maksamattomien palkkojen vuoksi ja viimeinen työpäiväni oli 30.12. Vein maksamattomat palkat (2kk lomakorvaukset työsuhteen päättyessä= rapiat 8000euroa) palkkaturvaan ja samalla ilmoittauduin työttömäksi työnhakijaksi.
No tuostahan on vasta toista kuukautta ja päätöksiä ei tule.
Työnantaja ei myöntänyt maksamattomia palkkoja - "vaan selvittelee asiaa", työvoimapoliittista lausuntoa ei voi tehdä (liiton jäsenmaksut kunnossa=ansiosidonnainen kohdallaan), koska palkkaturvapäätöstä ei ole vielä työnantajan vedättäessä tehty. Ei tule siis palkkaturvaa eikä ansiosidonnaista. Ja käsittelyaika kuulemma 4-5kk... Tässä sitten pyörittelen viimeistä 20 euron seteliä ja mietin, että millähän maksaisi asuntolainan korot, ruuat, sähköt, puhelimet, tallissa rouskuttavan hevosen kaurat, lasten harrastukset jne. Syytä kai pistää hevonen metwurstiksi ja pistää nuoriso räkimään lähikaupan kulmille - itse sitten voisikin mennä laulamaan karaokea lähipubiin...
No sen sijaan menin kuitenkin yrittäjäkurssille, olen hakenut kymmeniä työpaikkoja (työsopimuksessa on vielä 5 vuoden ehdoton kilpailukieltopykälä...) ja hakeutunut työvoimapoliittiseen koulutukseen. Juu ja kirpparilla on jo irtainta myyty:) Saatiin vallan 120 euroa. Aurinko paistaa ja kevät tulee.
terveisin: hyvin toimeentuleva, mutta tällä hetkellä "teknisesti köyhä" kahden lapsen yksinhuoltajaäiti

7

1147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • minä vaan...

      hieno päätös tuo kurssi =) et sentäs jää kotiin lorvimaan. toivottavasti saat palkkasi pian :)

      Mulla on kanssa tiedossa kirppispöytä. Kovin kummosia rahoja sieltä tuskin tienaa, kun nuo perkeleen pöytävuokrat on niin kovia nykyisin. Pakko vaan saada jostain edes hitusen rahaa, että pysytään hengissä.

      • joulua odotellessa

        ..soitin juuri sosiaalikeskukseen ja toimeentulotukea minulle ja kahdelle lapselleni on myönnetty helmikuulle 800 euroa (toki tämä sitten täytyy maksaa takaisin, kun palkkaturvarahat tulevat!)...ja saan kuulemma 3kk:n ajan vielä asumistukeakin asuntolainan korkoihin / ja vielä takautuvasti tammikuulta.. - huomenna siis niitä tositteita tädeille viemään...
        Eli lainan korot (tämän ja viimekuun) saan siis tuolla toimeentulotuella maksettua ja kenties vielä puhelinlaskun. Jätetään ne sähköt ja ruokaostokset sitten odottelemaan asumistukea.
        Hiphei! Eikun hernekeittoa lämmittämään;)


      • elämä ja unelmat

        http://www.toimihenkilounioni.fi/lomakkeet/paivarahalaskuri.html

        Työttömyysturvalaskuri
               
        Anna palkkasi : 3 200 € / kuukausi    Korvauksen määrä 69.35 € / päivä
           
           

        Huom! Palkka pitää antaa täysinä euroina ilman senttejä.

        Tämä laskuri laskee työttömyyspäivärahan tason eri tulotasoilla. Tulos on suuntaa antava, eikä missään tapauksessa päätös työttömyyspäivärahan määrästä. Sovitellun päivärahan määrän voi laskea työttömyyskassan eTU-kassa-järjestelmässä

        http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/120202142400EH?openDocument

        Kaksi lasta antaa 7,13 € / peruspäivärahaan..
        Eli eroa on 32,76 euroa - 69.35 € = 36,59 € ammattiliittoon kannattaa kuulua...


    • olet Elatusvelvollinen
      • Delusions

        Jos ei ole kovista tuloista huolimattakaan ymmärtänyt tai pystynyt pistämään rahaa sivuun silloin kun ylimääräistä on ollut (tai ei ole ollut), niin pudotus on todellakin äkillinen. Ja eipä sillä, vaikka itse pyrinkin pitämään muutaman kuukauden menojen edestä rahaa kokoajan toisella tilillä, niin nesteessähän sitä saattaisi pian olla jos noin kävisi kuin aloittajalle. Tuossa vaiheessa ei enää puutu kuin se että jotain hyvin kallista ja tarpeellista hajoaa tms. niin sitä on taloudellisesti suossa hyvin äkkiä.

        Tulotasolla ei ole merkitystä sen suhteen ketkä tänne kirjoittaa. Ne menot tuppaavat tekemään keskituloisestakin köyhän jos niikseen tulee. Etenkin jos ne tulot loppuu.


      • joulua odotellessa
        Delusions kirjoitti:

        Jos ei ole kovista tuloista huolimattakaan ymmärtänyt tai pystynyt pistämään rahaa sivuun silloin kun ylimääräistä on ollut (tai ei ole ollut), niin pudotus on todellakin äkillinen. Ja eipä sillä, vaikka itse pyrinkin pitämään muutaman kuukauden menojen edestä rahaa kokoajan toisella tilillä, niin nesteessähän sitä saattaisi pian olla jos noin kävisi kuin aloittajalle. Tuossa vaiheessa ei enää puutu kuin se että jotain hyvin kallista ja tarpeellista hajoaa tms. niin sitä on taloudellisesti suossa hyvin äkkiä.

        Tulotasolla ei ole merkitystä sen suhteen ketkä tänne kirjoittaa. Ne menot tuppaavat tekemään keskituloisestakin köyhän jos niikseen tulee. Etenkin jos ne tulot loppuu.

        Aivan, toki minulla oli muutaman kuukauden puskuri, mutta nyt se on käytetty (marras-ja joulukuun palkat lomakorvaukset työsuhteen päättyessä palkkaturvassa ja nyt mennään jo helmikuuta!). Mutta mottoni on aina ollut,että näillä mennään! Säästöä ei normaalissa arjessa juurikaan synny, sillä makselen sinnikkäästi asuntolainaa. Mutta säästöähän sekin tavallaan on - jos itse asun maailman tappiin, niin lapsethan siitä viimeistään "perintöä jakaessa" saavat pienen pesämunan..


      • Delusions
        joulua odotellessa kirjoitti:

        Aivan, toki minulla oli muutaman kuukauden puskuri, mutta nyt se on käytetty (marras-ja joulukuun palkat lomakorvaukset työsuhteen päättyessä palkkaturvassa ja nyt mennään jo helmikuuta!). Mutta mottoni on aina ollut,että näillä mennään! Säästöä ei normaalissa arjessa juurikaan synny, sillä makselen sinnikkäästi asuntolainaa. Mutta säästöähän sekin tavallaan on - jos itse asun maailman tappiin, niin lapsethan siitä viimeistään "perintöä jakaessa" saavat pienen pesämunan..

        Kyllä, pakkohan sinulla oli olla kun pari kuukautta pystyit elämään ilman tuloja. Tosi ikävä tilanne kyllä, ei voi muuta sanoa. Periaatteessa kuitenkin kahden, kolmen kuukauden puskurin pitäisi riittää kohtuullisen hyvin hätävaraksi jos kaikki menee suurinpiirtein niinkuin pitäisi. Mutta tämmöinen on kyllä väärin, eikä tuosta ainakaan itseään voi ainakaan täysin syyttää. Tuossa tilanteessa muutenkin ärsyttää tämän maan byrokratian pyötän hyyyvin hitaat pyörähdykset, saati nyt kun se meni vaikeimman kautta.

        Koittakaa pärjäillä. Kyllä se siitä jotenkin suttaantuu, vaikka kohtuuttoman hankalaksi menikin.

        Täytynee ottaa tästä opiksi ja koittaa kasvattaa oma hätävara vähän suuremmaksi. Kun asiaa miettii niin parin kuukauden menotkin loppuvat tosiaan melko äkkiä jos esimerkiksi auto päättää ottaa loparit samaan aikaan kun työttömyys iskee. Nyt kun on vielä jotenkuten varaa säästää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe