Kipu silmässä

mistä voisi johtua?

Kipu tuntuu silmiä räpäyttäessä silmäkuopan alaosan luun kohdalla, kuitenkin enemmän tuossa pinnassa kuin hirveän syvällä silmässä. Samoin silmään sattuu kun silmämunaa painaa kevyesti silmän ulkonurkasta. Vaiva oli jo muutama viikko sitten, kesti pari päivää, hävisi ja tuli nyt uudestaan.

Kävin näyttämässä optikolle, joka sanoi, että ainakin silmän pinta näytti olevan ok, siis että siellä ei ole roskia tms. Mutta ei se siltä tunnukaan niinkuin olisi roska, vaan enemmänkin niinkuin siellä jossain luussa olisi mustelma ja aina kun silmää räpäyttää siihen sattuu.

Mistähän ihmeestä tälläinen voisi johtua? Flunssaa, eikä nuhaa ei ole eikä ole ollutkaan vähään aikaan, joten tuskin on poskiontelotulehduskaan joka säteilisi ylös silmämunaan saakka.

5

9018

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 550UZ

      Monia mahdollisuuksia. Lääkäri en ole vaan biologisten asioiden harrastaja.Esim iriitti tai kolmoishermon kipu saattaisivat olla syynä. Googlaa esim allodynia.
      Voisihan olla kyynelpussinkin tai poskiontelon tulehdus.
      Mene oikealle silmälääkärille. Tulee katsottua silmänpaineet ym riskitekijät samalla. Silmäkipu ei ole pikkujuttu.

      • Mieltä!

        Eli et mee oikeen silmälääkärille.Itellä just parhaillaan ensimmäistä kertaa iriitti silmässä,koskaan aiemmin ei oo ollut mitää tulehduksia tai muuta silmissä ja kyllä tää sairaus on nyt saanu tajuamaan miten tärkee näkö on ja että kannattaa ottaa vakavasti kaikki silmä jutut.Mulla oli oireena kipu silmässä joka säteili päähän,valon arkuus,punotus,ja mustuainen oli vähän pienempi kun terveessä silmässä.2viikkoa ravasin tk:ssa,ensin epäiltiin normaalia sidekalvontulehdusta ja kun lääkkeet ei auttanu niin epäiltiin sarveiskalvotulehdusta,no eipäs auttanut nekään lääkkeet eikä tk:sta suostuttu antamaan lähetettä keskussairaalaan silmälääkärille vaan pyysivät taas käymään tk:s!Onneksi varasin sitte ite ajan yksityiselle silmälääkärille jossa todettiin heti tää värikalvontulehdus ja oireet on alkanut helpata oikealla lääkityksellä.Paljon meni rahaa hukkaan noitten väärien diagnoosien takia(mm.väärät lääkkeet yht.40e) mutta pääasia että silmä nyt parantuu!Niin joo,lisäksi näköni huononi rajusti.Toivottavasti syy sunkin kipuiluun löytyy! :)

      • Anonyymi00004
        Mieltä! kirjoitti:

        Aivan. Noin yksinkertaista asiat eivät ole. Itselläni alkoi silmäsärky reilu 2 vuotta sitten. Meni aikoja monia myös silmälääkäreitä, joista yksi sanoi, että silmää ei voi särkeä. Hänkin erään nyk. hyvinvointialueen silmälääkäri, lääketieentohtori. Silmää särkee edelleen, ensimmäinen lähete neurologille meni jo aika päivät.. silmä särky jatkui. Sain toisen lähetteen Neurologian lääkärille. Kyseinen Neurologian osasto on ihan kyseenalainen laitos. Ensimmäisellä käynnillä oli etälääkäri, joka sanoi, että laita kuva heille silmästä. Silloin räjähdin, kysyin kuka soittaa. Mielestäni kohtelu on ala-arvoista. Nyt olen siinä pisteessä rahaa on valuunut yksityisille silmälääkäreille, hyvinvointialueen (ps. pahoinvointialue) lääkäreille. Nyt syytä epäillään Hortonin neuralgiasta, johon tässä vaiheessa ehdotus hoidosta on takaraivoon asennettavaa sähköistä pientä hoitoa, joka ei ole ihan pientä. Jos siis silmäänne särkee, niin älkää koskaan uskoko lääkäriä, joka sitä mieltä että silmää ei voi särkeä!
        Kyllä voi ja näin on!

    • Anonyymi

      Selvisikö mikä tämä on? Itsellä nyt vastaava kipu

      • Anonyymi00005

        Nyt siis odotan aikaa takaraivin stimalaatiolle. Kyseessä taitaa olla Krooninistunut Horton!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      65
      1802
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1199
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      973
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      16
      871
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      642
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      81
      636
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      628
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      96
      604
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      528
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      515
    Aihe