Kehitysavun loppu käsillä

Slarvinisti

Meneillään oleva maailmanlaajuinen lama tullee jo aivan lähivuosina lopettamaan kaikenlaisen kehitysavun. Vuoden sisällä näemme länsimaissa maailman, jonka piti olla vain tieteiskirjallisuudessa.

Kasvun rajat ovat tulleet vastaan. Ylijäämäpopulaa on maailmassa valtaosa. Siinä missä ennen sympatiseerattiin, tulee nyt tilalle hymynkare kuullessamme suurista väestön karsiutumisista muualla päin maailmaa.

On itsestään selvää myös sekin, ettei minkäänlaisia mahdollisuuksia ole länsimailla päästää nälkäpakolaisia lihavempien ruokapatojen ääreen.

Mamuja ja pakolaisia kohtaa miinat ja liekinheittimet entisten vastaanottokeskuksien sijaan.

Tulevaisuus on täällä jo tänään.

5

469

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • huomena

      takasi somalia. ei uskalta olla enää suomesa.

    • Hillasuon Herttua

      Väestönkasvua voi hillitä vain kehitysapua antamalla. Kehitysmaiden väestönkasvu on todella suurta, mikä ei tavallisen tallaajan kalloon tunnu mahtuvan. "Nomitähä, jos on köyhää niin ei tuu ihmisiäkkää!"

      Luulet todennäköisesti myös että scifimaailmassasi kurjemmin voiva väestönosa kuolisi hiljaa pois? Sodat ja konfliktit kehitysmaissa johtuvat siitä että siellä on köyhää. Kehitysavun lakkauttamisella vain lietsottaisiin sotia ja levottomuuksia, jotka pian löytyisivät myös omalta takapihaltasi.
      Laittomien pakolaisten virta länsimaihin kasvaisi entisestään, sitähän et varmastikaan halua?
      Sitten on turha kusi sukassa kysellä, että miksi mitään ei tehty.
      Ajattele, että kehitysapu on osa ennaltaehkäisevää maanpuolustusta. Yritetään hoitaa ongelmat kuntoon ennen kuin ne pahenevat todella.
      Kehitysmaiden hädästä kärsivät myös teollisuusmaat, esimerkiksi jos et sattunut muistamaan, suuri osa maailman öljyvaroista löytyy näiltä alueilta?
      Jäisi ilta-ajelut pilistelemättä jos öljytankkerit eivät pääsisi satamista.

      • apu jatkuu!!

        Kehitysavun suuntaviivat on jo kauan sitten sovittu lähes kaikkien maiden kesken. Ja nuo johtavat ihmiset tietävät uhat ja mahdollisuudet, joita tällä ihmiskunnalla on, ja kyselevät lisää tohtorismiehiltä.
        Eli ei muuta kuin pienet ropomme yhteiseen kassaan kurjuuden vähentämiseksi, sitä on tuo usein mainittu kriisien hallinta. Että ihmiset saisivat rauhassa elellä kotikonnuillaan.
        Nämä asiat ovat "isommas käres", ei niitä tarvitse pihtiputtaan esson baarissa liikaa miettiä, voi pohjatietojen puuttuessa mennä vaikka pönttö sekaisin.


      • kelleri

        Maailmassa on ainakin yksi ylilisääntynyt kulttuuri tuhoutunut. Maorit eteläisellä Tyynellä merellä. Kun saarilta loppui ruoka ja kalastaa kai eivät viitsineet, alkoivat syödä toisiaan. Siellä on nyt aiemmin asuttuja saaria satamäärin autioina. Afrikkalaisten ja Lähi-itäläisten olisi syytä perehtyä maorien toimintaan ja noudattaa sitä eikä odottaa ruokkivaa kättä lännestä.


      • Slarvinisti

        Vastaan tässä väitteisiisi.

        "Väestönkasvua voi hillitä vain kehitysapua antamalla"

        Roskaa. Pienissä mittakaavoissa pitää paikkaansa, mutta kehitysmaiden väestömäärä on jo niin suuri, että jos sen kulutustason annetaan nousta länsimaiselle seurauksena on maailmanloppu saman tien. Ei ole olemassa nälänhätää, on vain paikallisia ylisuuria väestökeskittymiä.

        "Sodat ja konfliktit kehitysmaissa johtuvat siitä että siellä on köyhää. Kehitysavun lakkauttamisella vain lietsottaisiin sotia ja levottomuuksia, jotka pian löytyisivät myös omalta takapihaltasi. "

        Samaan vyyhtiin nitoutuu pakolaisuuskin. Kehitysavun lakkauttaminen vain nopeuttaa prosessia, joka on lähivuosina joka tapauksessa alkava. Puhut aivan oikein sodista ja levottomuuksista. Niihin pitää nyt varautua ja keskittää vaikkapa kehitysapua vastaava summa turvallisuuden parantamiseen.

        "Laittomien pakolaisten virta länsimaihin kasvaisi entisestään, sitähän et varmastikaan halua? "

        Siitähän juuri puhunkin. On investoitava sen torjumiseen. Ei teltoin tai vastaanottokeskuksin vaan liekinheittimin ja tykein! Lähivuosien talouskriisi kyllä kylmettää rikkaat maat. Sen tulet sinäkin huomaamaan tuota pikaa.

        "Ajattele, että kehitysapu on osa ennaltaehkäisevää maanpuolustusta. Yritetään hoitaa ongelmat kuntoon "

        Se olisi voinut toimia sata vuotta sitten. Nyt on tilanne jo hävitty ja odotetaan vaan sitä lopullista kaaosta. Alkaa muuten jo tämän vuoden lopulla ruokakriisistä ja jatkuu lähivuosina ilmastonmuutoksen aiheuttamien satokatojen muodossa. Puhutaan vähintäänkin kymmenistä miljoonista nälkäpakolaisista, ellei sadoista.

        "Kehitysmaiden hädästä kärsivät myös teollisuusmaat, esimerkiksi jos et sattunut muistamaan, suuri osa maailman öljyvaroista löytyy näiltä alueilta?"

        Kyllä ne sitä öljyä myy saivat sitten kehitysapua tai eivät. Öljy nyt taas alkaa maailmasta muutenkin loppua ja saa aikaan ennennäkemättömän talouskriisin.

        Summa summarum:

        Seuraavat 10 vuotta

        - globaali talouskaaos
        - öljyn hinnan räjähdysmäinen kasvu
        - ilmastonmuutoksen kiihtyminen
        - sotia, mellakoita, levottomuuksia, rikollisuuden kasvua kaikkialla maailmassa
        - satoja miljoonia nälkäpakolaisia
        - humanismin loppu aatteena

        Kaikki yhdessä = MAD MAX !


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3067
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2330
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe