3-kertainen hyi huuto

Pahalle järjestölle

Jehovan haaratoimistojohto on epäonnistunut pahasti toiminnassaan.

Jehovan järjestössä pitäisi erottaa välittömästi koko Tikkurilan haaratoimistojohto, piirivalvojat, kierrosvalvojat ja kaikkien Suomen seurakuntien vanhimmistot. He eivät yksinkertaisesti kykene johtamaan.

Kaikki johtajat palvovat enemmän ihmistä kuin Jumalaa. Tietenkin puhdistus pitäisi aloittaa ensimmäisenä Brooklynista ja erottaa koko nykyinen kyvytön vallanhimoinen johto.
Tämä vallanhimoisuus näkyy Vartiotorneissa: Jehovan järjestö on osakeyhtiö, jonka johto kokoontuu Vartiotornissa ilmoitetulla kutsulla.
Tähän pieneen piiriin ei kuulukaan ihan kuka vaan, vain osakkeenomistajat.

Samassa lehdessä näemme vuosittain, kuinka pieni eliittijoukko ilmoittautuu palvelukseen Gilead-koulun käyneinä.

Tähän joukkoon ei pääsekään ihan kuka vaan, vain harvat ja valitut tiettyjen sukujen jäsenet. Mitähän erinomaisen hengellistä nämä ihmiset ovat tehneet?

Olisikohan Jeesus ollut osakeyhtiön johdossa tai Gilead-koulun käyneiden joukossa elvistelemässä valokuvassa? Fariseuksille Gilead-koulun käyneenä paikka valokuvassa Vartiotorni-lehden sivulla olisi ollut varmaan hyvin miellyttävä.

Sen sijaan, että johto puuttuisi jämerästi seurakuntien johdon räikeisiin rikkomuksiin, he suojelevat näitä väärintekijöitä.

Esimerkkinä käy vaikka tämä:
Kilpailuhenkinen seurakunnan vanhimmisto tuhoaa vähättelyllään ja ylimielisyydellään innokkaan tienraivaajan hengen. Vanhimmat ovat tottuneet olemaan suuria johtajia seurakunnissaan, eivätkä he anna missään nimessä kunniaa muille.

Niinpä eräskin pahantahtoinen kilpailuhenkinen valvoja on jatkuvasti piikittelemässä tienraivaajaa. Kun valvojat eivät muuta keksi, niin he vääntelevät tienraivaajan nimeä kokouksissa ja selän takana, kuin eskarilainen pahimmassa uhmaiässään.

Seurakunnan palvelusvalvoja on piikkinä lihassa ja estää innokkaan saarnauksen. Palvelusvalvoja asettaa sääntöjä mihin ei saa mennä, ja asettaa rajoituksia ettei saa levittää "liikaa" kirjallisuuutta. Sihteeri vähättelee tienraivaajan ponnisteluja saatuaan raportin tämän töistä.

Esivalvoja sanoo suoraan vanhinten piinaamalle tienraivaajalle: "sinun kannattaa lopettaa tienraivaus".

Myös esivalvoja kunnostautuu nimenvääntelyssä, tehden tätä oikein lavalta kokouksissa.

Seurakunnan palveluskomitea on siis innokkaasti tuhoamassa hyvän uutisen eteenpäin viemistä.
Muukin seurakunnan johto kuulee asioista, mutta ei näe mitään syytä puuttua asiaan. Koko kaupungin muutkin seurakunnat ovat näiden johtajien takana, mitään väärää ei heidän mielestään ole tapahtunut.

Tämän jälkeen Tikkurilan haaratoimisto lähettää pikaisesti seurakuntaan mahtavan piirivalvojan ja kierrosvalvojan puolustamaan näitä johtovalvojia. Heidän mielestään valvojat eivät ole tehneet mitään väärää, joku tienraivaaja on vaan liian herkkä.

Majapaikkaa, ruokaa, saunaa ja saunakaljaa vastaan tämä mahtijohto antaa synteinvapautuksen seurakunnan johdolle. Haaratoimiston mahtijohto jopa valehtelee, että he olisivat "soittaneet ja auttaneet tienraivaajaa, mutta kun ei ollut puhelinnumeroa. Veljet ovat kuulemma yrittäneet jo auttaa häntä."

Siis samat veljet, jotka olivat tuhoamassa tienraivaajan uskoa!

Ei luulisi olevan vaikeaa saada puhelinnumeroa vaikkapa seurakunnan sihteeriltä, mutta silloinhan haaratoimiston mahtimiesten pitäisi ehkä tehdä jotain ikävien asioiden suhteen. On siis parasta pysyä ihan hiljaa. Niinpä tämä uljas johtoluokka vavisten piiloutuu ja on vaan tyytyväinen saamastaan huollosta. Karjalanpaisti ja saunakalja maistuvat herrasluokalle oikein hyvin.

Aamun kokouksessa uljas haaratoimiston johto syleilee seurakunnan veljiä sanoen: Olette tehneet hienoa työtä. Seurakunnan vanhimmisto saa pikaisen anteeksiannon ja vapautuksen.
Eihän veljissä voi olla mitään väärää, jo meidän isämme olivat heidän isiensä kanssaan saunomassa.

Johto saapuu Tikkurilaan ja yhdessä he miettivät miten voisivat palkita vielä paremmin tämän seurakunnan johdon, jota on syyttä syyllistetty.
Niinpä he keksivätkin hyvän keinon: antakaamme heille puhe ja rukous kesän piirikonventissa. Kaikki ovat yhtä mieltä tästä erinomaisesta
ehdotuksesta, juuri näin teemme.

Ja katso, kesän piirikonventissa tämä uljas ja hurskas seurakuntain johto, joka oli tuhoamassa tienraivaajan uskoa, pitää kannustavia puheita, kehottaen kaikkia alkamaan tienraivaajiksi!

Hyi hyi ja vielä kerran hyi tätä saatanallista tekopyhyyttä, joka on hyvin yleistä Jehovan, ainoan tosi Jumalan, järjestössä!

8

349

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ja aina Jt

      hymistelevät kuinka he ovat totuuden palvojia?Mutta uskon että tämä on näin kuten kerrot,oletko se Sinä joka on jounut tuon kohtelun kohteeksi?Voin kuvitella miltä se tuntuu!!

    • oona

      Voin todellakin uskoa tämän tarinasi.

      On todella naurettavaa, että joku kierrosvalvoja tai piirisellainen ovat niin tärkeitä herroja että...

      Pitäisi vaatia näiltä "sielunpaimenilta"edes jonkinlaista psykologista koulutusta. Hehän voivat rikkoa ihmisen sisimmän täysin. Kai he uskovat että kirvesmiehen taidoilla voi ihmisenkin pistää kuosiin.

      Ja uskomatonta on että rivijäsenet suorastaan ihailevat näitä viisaita oppineita.

      ARGGGG...

      • tämä ei ole saanut enempää

        kommentteja,varsinkin Jt toivoisi!


      • kummaa.
        tämä ei ole saanut enempää kirjoitti:

        kommentteja,varsinkin Jt toivoisi!

        Mitä kommentteja? Jokainen parjaa tyylillään. Vielä innostui ohimennen parjaamaan niitä, jotka jättävät ystävät ja suvun, puoli elämäänsä ja lähtevät kehitysmaihin ilmaiseksi saarnaamaan. He olivatkin eliittisakkia. Kai alkeellisiin olosuhteisiin vähemmälläkin pääsee.

        Kun aloitus on tarpeeksi lapsellinen sitä ei yleensä kukaan edes ala kommentoimaan.


    • Emeritus-Corrector

      Ei näköjään uutta amerikanjehovakerhossa.

      On käsittämätöntä miten nuo seurakuntien vanhimmat voivat olla niin pahoja, että vaikka he tekisivät mitä niin asia aina käännetään syyttömien syyksi ja varsinaiset pahantekijät saavat suojelua. Miten tuollainen vanhimmistoon pesiytynyt epärehellisyys ja suorastaan tarkoituksellinen pahuus voi olla niin syvälle juurtunutta?

      Kait se on sitä amerikanjehovan opetusta joka ylittää inhimillisen "viisauden" (lue: saatanallisuuden).

      Tunnen nuo Tikkurilan herrat ja tiedän että täysiä piruperkeleitä he ovat kiireestä kantapäähän. Onneksi ei enää tarvitse heidän typeriä lärvejään katsella :)

      Sitten kun sinua alkaa tympimään tarpeeksi niin pane vaan reilusti eropaperit vetämään. Hengellisyys ei siihen lopu vaan vasta alkaa, jos pelaat korttisi oikein etkä katkeroidu uskolle.

      • lässyttää..

        Kävitkö kommentoimassa omaa loilotustasi? Paatos mistuttaa sinun tyyliäsi. Kukaanhan ei ole unohtanut sinun edellistä munaustasi h20:lla, vai mitä, kettu hiekkaharjulta.


      • löyhkää inhoava
        lässyttää.. kirjoitti:

        Kävitkö kommentoimassa omaa loilotustasi? Paatos mistuttaa sinun tyyliäsi. Kukaanhan ei ole unohtanut sinun edellistä munaustasi h20:lla, vai mitä, kettu hiekkaharjulta.

        Sinun henkesi haisee pahalta. Hengityksesi tulee suoraan Saatanan perseestä. Sama henki haisee myös jehovien salilla, joten ei ole ihme että tunnet olosi kotoisaksi valtakunnan salilla kaltaistesi hyperpaskojen seurassa.


      • hui
        löyhkää inhoava kirjoitti:

        Sinun henkesi haisee pahalta. Hengityksesi tulee suoraan Saatanan perseestä. Sama henki haisee myös jehovien salilla, joten ei ole ihme että tunnet olosi kotoisaksi valtakunnan salilla kaltaistesi hyperpaskojen seurassa.

        Ja mikähän henki tämän lausuntosi henkeytti? Tänka på.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      113
      4862
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3523
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2430
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1548
    5. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      40
      1413
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      23
      1312
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1222
    8. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      27
      1108
    9. 165
      1089
    10. Olen oikeasti aika mukava

      Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.
      Ikävä
      22
      1027
    Aihe