Epäilen, että minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko. Pystyykö veksistä (varuskuntasairaalasta) saamaan SSRI-lääkkeitä? En halua kuitenkaan e:n papereita. Kiitos.
Sosiaalisten tilanteiden pelko ja intti
Moonder
18872
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
tai voi olla sairaus.
Psyykelääkkeillä on hyvin vakavia haittavaikutuksia:
http://en.wikipedia.org/wiki/Post-SSRI_sexual_dysfunction
http://www.youtube.com/watch?v=9-6pmsVOe3g
Ketjun aloittaja puhui sosiaalisten tilanteiden pelosta. Ei iloisuuskaan ole sairaus, mutta jos nauraa hohottaa jatkuvasti ilman syytä, niin ei kaikki ihan kunnossa ole. Sama asia ujouden kanssa. Tietyssä määrin voi kuulua persoonaan, mutta jos se kasvaa suhteettoman suureksi ja haittaa jokapäiväistä elämää, niin mielestäni ei ole väärin hoitaa sitä.
Toki sivuvaikutuksia SSRI-lääkkeillä on, niin kuin lähes kaikilla lääkkeillä. Yksilöllistä vaihtelua on myös paljon. Mikä sitten painaa enemmän vaakakupissa...
Olen käyttänyt tavallaan siedätyshoitoa. Aikanaan pelkäsin julkista esiintymistä valtavasti. Ensimmäisillä kerroilla kun jouduin puhumaan pienehkölle väkijoukolle, polvet tutisi ja olin täysin hermona. Vuosien kuluessa olen rohkaistunut ja nyt voin marssia millaisen joukon eteen tahansa. Olen siis siedättämällä tottunut sosiaaliseen kanssakäymiseen.
toimintahäiriöitä. Käytös ei ole osa ruumista.
Niinhän sitä voisi kuvitella... Etkö lue aivoja osaksi ruumista? Kyllä käyttäytyminen on ihan aivojen säätelemää ja aivoissa voi olla hyvin erilaisia toimintahäiriöitä. Sosiaalisten tilanteiden pelko on seurausta epätarkoituksenmukaisesta oppimisesta, jossa hyvin keskeinen rakenne on mantelitumake l. amygdala hippokampuksen etupuolella. Kyse on opitusta pelosta, jonka sosiaaliset tilanteet laukaisevat. Mantelitumakkeesta on hermoyhteydet mm. hypotalamukseen ja aivorungon alueeseen nimeltä keskiharmaa (periaqueductal gray). Ensin mainittu vastaa lähes yksinomaan mm. autonomisen hermoston ja hormonien erityksen säätelystä. Keskiharmaa alue ohjaa osaltaan välttämiskäyttäytymistä, joka liittyy myös SAD:iin. Nämä vastaavat pääasiassa pelon ilmaisusta. Autonominen hermosto saa aikaan mm. sykkeen kohoamisen, punastumisen ja muut tyypilliset havaittavat oireet.
Oppiminen tarkoittaa nykykäsityksen mukaan synapsien muovautumista ja sitä kautta uusien hermoverkkojen muodostumista.
Koska sosiaalisten tilanteiden pelossa, kuten muissakin ahdistuneisuushäiriöissä on vahva oppimiskomponentti, voidaan ne myöskin oppia pois. Eli tarkoitan esim. kognitiivis-behavioristista terapiaa. Siinä on ajatuksena on oppia ettei ahdistuksen aiheuttaja ole vaaraksi ja siten pelko on turhaa. Myös mainitut SSRI-lääkkeet ovat osoittautuneet hyviksi lääkkeiksi ahdistuneisuushäiriöiden hoitoon, vaikkakaan tarkkaa mekanismia ei tunneta.
Jos käyttäytyminen ei ole riippuvainen ruumiista, niin miten selität sen, että erilaisilla kemikaaleilla (esim. alkoholi, huumeet, psyykelääkkeet) voidaan vaikuttaa käyttäytymiseen hyvin paljon?
pelkää sosiaalisia tilanteita,toiset pubastelee,vapisee,tai jotkin peittää,käyttäytymällä ns.koviksena.Täällä ei saa liikaa itseään esille tuoda,näin on kasvatettu ja siksi ihmiset käyttäytyy näin.
Mutta ujous on myös sivistystä eli toisten huomioon ottamista,olen itse ollut ujo ja iän mukana se on vähentynyt,mutta en häpeä sitä että en ole aina suuna ja päänä.
on sairaus,koodi F40.1
Ei ole vain opittua,vaan se saattaa olla seurausta lapsuuden traumaattisista kokemuksista, kuten väkivalta, seksuaalinen hyväksikäyttö jne.
Jos traumatisoivat tilanteet ovat toistuvia, aivoissa tapahtuu hiljalleen muutoksia, jotka ovat varsin pysyviä.
Rauhoittavia lääkkeitä käytetään kyseisen sairauden hoitoon, ja nämä taas tietenkin aiheuttavat riippuuvuutta, ja lopulta lääkettä syödään enää vieroitusoireiden ehkäisemiseksi. Mitä sitten kyseisten lääkkeiden pitkäaikainen käyttö aiheuttaa, on oma lukunsa.
Sosiaalisten tilanteiden pelkoon käytetään usein ns. täsmälääkitystä, joka on yleisimmin mielialalääke, jolla taas on lukuisat sivuvaikutukset.
Hei vain välittäjäaineiden sekamelska!
"Sosiaalisten tilanteiden pelkoon käytetään usein ns. täsmälääkitystä, joka on yleisimmin mielialalääke, jolla taas on lukuisat sivuvaikutukset. "
Täsmälääkitystä? Voi olla, että en ole ajantasalla, mutta eihän noiden SSRI-lääkkeiden tarkkaa vaikutusmekanismia ahdistuneisuushäiriöiden hoidossa tunneta? Teorioita kyllä on. Mutta serotoniinitasojen nousu ei kyllä oikein suoranaisesti voi selittää lääkkeen terapeuttista vaikutusta. Lääkehän alkaa vaikuttaa vasta muutaman viikon kuluttua. Serotoniinitasot nousevat kyllä melkein heti. Toisekseen serotoniijärjestelmä vaikuttaa hyvin laajasti aivoissa. Täsmälääkitys on kyllä aika huono nimitys. Ja jos se olisi täsmälääke, niin miksi sitten on niin paljon sivuvaikutuksia?
tai oppimattomuus ei ole tai voi olla sairaus.
Sairaus on jotain mitä jollakin on, esimerkiksi syöpä. Ei mitä joku tekee tai ajattelee.
Huono käsiala, koodi 315.2
Kahvinjuonti, koodi 305.90
Tupakanpoltto, koodi 305.1
Mitä sanot tähän?
Astutaan aika vaikealle alueelle, kun puhutaan terveyden tai sairauden määritelmästä. Miten sinä määrittelet sairauden?
Mikä tekee syövästä "paremman" sairauden kuin ahdistuneisuushäiriö? Kummatkin aiheuttavat kärsimystä potilaalle ja rajoittavat jollain tavoin potilaan elämää (joko määrällisesti tai laadullisesti).
Tässä ketjussa on väitetty, että ujous kuuluu ihmisen persoonaan. No varmasti kuuluu jonkin verran. Raja mihin loppuu persoonan osa ja mistä alkaa sairaus ei ole mitenkään helppo määritellä ja sitä tuskin voidaan edes objektiivisesti tehdä. Ihan sama asia jossain verenpainetaudissa. On sovittu tietty raja-arvo, jonka jälkeen aletaan puhua verenpainetaudista. Tuskin henkilö, joka esimerkiksi jää nipin napin tämän alapuolelle on terveempi kuin toinen henkilö, joka menee juuri ja juuri rajan yli (esim. 138/88 vs. 140/90) saaden diagnoosin. Kuitenkaan tuskin kukaan väittää, että verenpainetauti ei ole sairaus, vaan ihmisen fysiologinen ominaisuus. Eli puhutaan aika liukuvasta käsitteestä. Tällainen on myös ahdistuneisuushäiriö.
Miksei oppiminen tai oppimattomuus voi olla sairaus? Voitko sanoa Alzheimeria sairastavalle, joka ei muista mitään lähimenneisyydestä eikä myöskään siten voi oppia mitään uutta, että et sinä ole sairas?
Aivot ovat äärimmäisen monimutkainen kapistus. On väitetty, että tunnetusta maailmasta ei löydy mitään yhtä monimutkaista objektia. Ei ole todellakaan ihme, että myös sen toimintahäiriöt ovat monimutkaisia ja vaikeasti ymmärrettäviä. Syöpä on ehkä konkreettisempi ja sen voi joskus ihan omin silmin nähdä ilman mitään tieteellisiä apuvälineitä.
Mutta koska esitit tuollaisen väitteen, niin voitko perustella sitä yhtään paremmin? Miksi ajattelet niin?
Sen olemassaolo voidaan osoittaa esimerkiksi röntgenkuvilla.
Mutta onko yhteiskunnan syöpä sairaus samassa mielessä kuin aivosyöpä? Ei tietenkään, koska se on kielikuva. Samoin kaikki mielisairaudet ja "mielenterveyden häidiöt" ovat kielikuvia.
Eli vaadit objektiivisia todisteita sairaudesta? Sinua ei kiinnosta henkilö, joka kärsii jostain vaivasta. Tai se että hän voi jopa täysin parantua kärsimästään vaivasta, jos saa hoitoa. Hän ei ole sairas, koska niin ei pystytä osoittamaan. No ehkä jossain määrin ymmärrettävää. Täytyy kuitenkin muistaa se tosiseikka, että aivoista todellakin tiedetään vasta kovin vähän.
Palataan ajassa taakse päin. Eletään 1500-lukua. Saat Treponema pallidum tartunnan l. suomeksi kupan. Tämä hauska veijari voi pesiytyä aivoihisi, muuttaa personaallisuuttasi ja tehdä sinut hulluksi. No kukaan ei tiedä mitä ovat bakteerit tai edes solut. Sairauttasi ei voida todeta, mutta se on olemassa siitä huolimatta. Ihmisten mielestä et ole sairas, vaan olet yksinkertaisesti mielenvikainen.
Kyllä useiden psyykkisten sairauksien etiologia on alkanut hahmottua, vaikka ei niistä niin paljon tiedetä, että voitaisiin kaikista näyttää sinulle se "röntgenkuva". No skitsofreniassa voidaan joillain potilailla todeta röntgenkuvassa näkyviä muutoksia, mutta minkälainen mekanismi on taustalla, sitä ei tiedetä. Googleta alan tutkimuksia.
Pyydän anteeksi ketjun aloittajalta, että menen näin kauas alkuperäisestä aiheesta.
löytyy sairaus, niin silloinhan se ei ole mielisairaus eikä potilasta leimata, vangita ja myrkytetä!
Sairauden löytyminen on eri asia kuin sen olemassa olo, kuten yritin selittää. Kaikkea ei tiedetä, löydetä tai edes osata etsiä, mutta ei se tee olemattomaski.
Eikä nyt kyse ole mistään arvailusta, koska tiedetään paljon asioita ns. mielisairauksien patogeneesista. On löydetty paloja, mutta palapeli on kasaamatta.
drapetomania ei ole enää virallinen mielisairaus?
No eihän pakenemista orjuuttajalta voi edes pitää mitenkään tavallisuudesta poikkeavana käytöksenä. Se on ihan normaali vaste moiseen ärsykkeeseen. Välihuomautuksena voin sanoa, että poikkeamista 95 % valtaväestöstä pidetään aika usein merkkinä jostain häiriöstä tai taudista, vaikka se kuulostaakin vähän hassulta. Esimerkiksi monet fysiologisia suureita (monet puhallusarvot mm.) mittaavat raja-arvot määritetään siten, että Gaussin kellokäyrän reunat ovat poikkeavia. Ei tuota tietenkään voi pitää yleisenä totuutena kaikessa, mutta usein ainakin suuntaa-antavana.
Pakenija myös itse uskoo, että pako on tarpeellista. Näinhän ei ole esimerkiksi SAD:ssa. Sosiaalinen jännittäjä tiedostaa, että pelko tai ahdistuneisuus ei vastaa uhkaa.
ei ole enää sairaus mutta ujous on?