Jarmo Koponen kirjoittaa loistavasti tästä mannertenvälisen nahjuksen Matti Vanhasen oikeusfarssista Uudessa Suomessa
"Pääministerin himotut tekstarit
Pääministeri Matti Vanhanen (kesk.) menestyi yksityisyytensä suojelussa. Kostoretki syyttäjän huomassa toi Vanhasen ex-morsiamelle ja tämän kustantajalle sakkotuomion.
Hovioikeus on nyt todennut Vanhasen yksityisyyden tärkeämmäksi kuin Susan Ruususen ja Kari Ojalan oikeuden julkaista pääministerin entisen morsiamen muistelmat tekstiviestein ryyditettyinä.
Vanhanen on herkkähipiäinen niin kuin kuka vaan eronnut ihminen exästään. Perustelut yksityisyydestä kelpasivat oikeudelle. Kirjan tekijät jäivät alakynteen näkemyksellään, jonka mukaan pääministeri on itsekin tuonut julkisuuteen perhe-elämään, vapaa-aikaan ja kotielämään liittyviä asioita.
Vuosi sitten ajateltiin, että Vanhanen olisi saattanut voittaa oikeudessa, ja saada lautamiehet puolelleen yksityisyytensä suojaamisesta, jos hän olisi sulkenut yksityiselämänsä julkisuudelta kokonaan. Moni ehätti kysymään yrittääkö Vanhanen ohjailla oikeutta, kun syyttäjä valitti aiemmasta tuomiosta?
Kuvaavaa koko prosessille on, että maan hallituksen johtaja penää oikeutta kärsimykseensä. Kirjan tulojen palautus ja 300 euron sakot vievät entisen morsiamen vararikkoon, kertoi Ruusunen Seiskalle tuoreeltaan.
Kuvaavaa koko prosessille on, että maan hallituksen johtaja penää oikeutta kärsimykseensä. Kirjan tulojen palautus ja 300 euron sakot vievät entisen morsiamen vararikkoon, kertoi Ruusunen Seiskalle tuoreeltaan.
Pulinat pääministerin kärsimyksen määrästä jatkuvat. Nykyistä naisystävää on jo esitelty kuningashuoneissa ja naisystävän mielipidettäkin on kysytty milloin missäkin säässä ja hänen asuvalintojaan mietitty siellä ja täällä. Näin tehdään julkikuvapolitiikkaa.
Tutkijat ovat pilkanneet toimittajia siitä, että mediailmiön synty, median kaupallistuminen ja viihteellistyminen alkavat herkästi vaikuttaa vääjäämättömiltä, itseohjautuvilta prosesseilta, joissa tiedotusvälineillä tai toimittajilla ei ole aktiivista roolia.
Huomio on oikea.
Oikeudenpäätökseen kehitys ”samaan aikaan toisaalla” ei vaikuta, mutta meitä kansalaisia kiinnostaa, mitkä ovat hovioikeuden päätöksen seuraukset julkiseen keskusteluun. Olisiko ilman tätä oikeudenkäyntiä koko kirja unohdettu? Sananvapauden mittariksi tuomiosta ei edelleenkään ole.
Ministerien on oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja kansalaisia. Siksi on oletettavaa, että ministerit toimivat yksityiselämässään arvonsa mukaisesti.
Harkintakyky ei saa pettää. Sen sai todeta entinen ulkoministeri Ilkka Kanerva (kok.), joka joutui eroamaan tekstarikohun vuoksi. Mainettaan poliitikkona Kanerva ei näytä menettäneen.
Vanhanen kertoi Susan Ruususen kanssa seurustelun aloittamisesta totuudenvastaisesti. Tämä on tosiasia, joka kävi jo käräjäoikeudessa selväksi."
Jarmo Koponen, Uusi Suomi 10.2.2009
Pääministerin himotut tekstarit
2
153
Vastaukset 2
- Asko Mäkinen
Jarmo Koponen kiinnittää huomiota oleellisiin asioihin. Useampi juridiikan professori on jo todennut, että Hovioikeuden päätökseen ja sen perusteluihin sisältyy arveluttavia ja kestämättömiä asioita.
Toivottavasti homma katsotaan vielä Korkeimmassa oikeudessa. - Löytyvät - Lukekaa !
Matti Vanhasen näkemys asiasta - noin 10 liuskaa
Kirjoittanut: Pukki Paratiisissa 14.2.2009 klo 10.08
Matti - Pukin syyttelyt Susan Kurosta kohtaan :
Kuultakoon nyt toki tuomittuakin osapuolta !
http://web.comhem.se/isotalo/sms.html
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va631732Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661179- 138963
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu15831Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63632- 41618
- 79610
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa92575- 45518
- 47495