Syvällinen katsaus evoon

PBS

http://www.conservapedia.com/Evolution

Hienoa, että laitettu valtava Stalinin kuva tuohon evoluutio artikkeliin. Siinä varmaan haetaan niitä positiivisia mielleyhtymiä.

Erityisen hienolta tuo tuntuu, kun muistaa, että ko sivustoa oikeasti käyttää tiedonhakuun, miljoonia eteläisten osavaltioiden Amerikkalaista. Heille Stalin on joku tarujen myyttinen hirviö, joka yritti syödä maapallon.

No eipä kai wikipediakaan ihan puolueeton muista olla kreationistisia aivonyrjähdyksiä käsitellessään. Tuo artikkeli on kyllä silti propagandan pohjanoteeraus.

Tuo toinen kappale herättää erityisen voimakkaita tunteita. Siinä esitellään mielipidekyselyiden tuloksia evoluution hyväksymisestä, aivan kuin se kertoisi jotain evoluution totuudenmukaisuudesta.

Lause jonka ydin on seuraava - Mm. Isaac Newton ei esittänyt evolutiivista prosessia lajien muuttumisesta monimutkaisempaan muotoon. - on myös yksi suosikeistani.

Siis täältä katsoen tuo koko sivusto on niin läpinäkyvää huijausta, ettei se pelota. Amerikassa aikaa liikaa viettäneenä tiedän kuitenkin, että sieltä löytyy miljoonia joihin tuo uppoaa kuin häkä.

Huhhahhei, miten ihmeessä nämä uskovaiset kehtaa saarnata vielä jostain moraalista. Hei! Keksinkin juuri miten uskonnosta voi johtaa moraalia. Katsoo mitä uskovaiset tekee, ja sitten tekee päinvastoin.

3

203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .........

      Kyllä artikkeli jossa lähteinä on answeringenesis.org, creationontheweb.com ja discovery.org on pakosti luotettava ja pätevä...

      Masentavaa, melkein luulisi ettei uskoaan tarvitsisi perustella valheilla, muttei aina voi voittaa.

    • kuvavalinnalle:

      "Evolutionary ideas significantly influenced the thinking of the nineteenth and twentieth-century communists.[1][2][3] The atheist Joseph Stalin was greatly influenced by the work of Charles Darwin who was also an atheist.[4"

      • PBS

        Muistaako kukaan "Kaikki ovat seitsemän askeleen päässä Kevin Baconista" peliä?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe