Tuli taas lueskeltua jotain tasa-arvokeskustelua armeijasta ja aloin miettiä sitä, onko koskaan missään sodassa ollut suuria määriä naisia tavallisina rivisotilaina. Kaikenlaisia Lotta-järjestöjähän on ja jenkeillä on jonkun verran naissotilaita. Sisseinäkin on kai jonkun verran naisia ja tietysti kaikissa vallankumouksissa on naisia toimimassa. Mutta onko käyty sotia, joissa olisi laajamittaisesti naiset taistelleet aseet kädessä miesten kanssa? Onks tietoo?
Naiset sotilaina
4
374
Vastaukset
- muodostettuja
sotajoukkoja ei ole tunnetussa historiassa. Tarinat ovat erikseen.
- oikeasti ollut
Ainakin Neuvostoliitossa 1941-1945 esiintyi kohtuullisesti naisia erilaisissa puna-armeijan tehtävissä, jopa taistelujoukoissakin (mm. lentäjinä ja panssarimiehistöinä). Kiväärijalkaväessä heitä ei kuitenkaan tainnut olla ja muutenkin pääsääntöisesti olivat huoltohommissa joitain poikkeuksia lukuunottamatta.
Israelissa on myöskin tainnut olla naisia ainakin ilmavoimien lentäjinä sekä ilmeisesti sotilaspoliiseina. Varsinaisesti taistelujoukkoihin heitä ei kuitenkaan ole laajemmin sijoiteltu ja se taitaa olla nykyisin ihan bännättyäkin. Jonkinlaista kokeilua on tainnut joskus kuitenkin olla, koska muistaakseni tekivät ihan tutkimuksen naisten pärjäämisestä taistelutoimissa ja havaitsivat mm. seuraavia vaikutuksia yksikön toimintaan:
- yksikön miehet pyrkivät vaistomaisesti suojelemaan naisia ja oletettavasti ottivat siksi enemmän riskejä. Tuloksena tappioita.
- yksikön miesten mieliala painui selkeästi alaspäin, kun nainen otti osumaa. Vaikutus oli selvästi negatiivisempi, kuin miehen ottaessa osumaa.
Tutkimuksesta ei ole faktaa tarjota, itsekin olen vain lukenut sen tuloksista muista "lähteistä".Neuvostoliitolla oli myos naisia tarkka-ampujina ja kuuluisin heista oli Ljudmila Pavlitsenko jonka tililli oli 309 'varmistettua' tappoa. Han selvisi sodasta haavoittuneena ja toimi sodan jalkeen historioitsijana. Han koulutti sodan loppuvaiheessa myos nais-tarkka-ampujia.
Tuo 309 voi pitaa paikkansa mutta mielestani tuo luku on vuosien varrella vain kasvanut....??
- Suomi 1918
Olihan punaisten riveissä aseissa kymmeniä, jopa
satoja naisia. Osittain rohkeutta riitti siinä
kuin miehilläkin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455140Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1221635Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151459Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "501386- 141195
Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4110081-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76999Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah60827Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?28799